HIFK osiossa on vuosi vuoden perään ollut kaikkein parhainta antia valmentajaa koskeva topicci.
Käytännössä keskustelut kulkevat tässä osiossa siten, että kun HIFK voittaa, on se pelaajien ansiota. Vasta kymmenen voitetun pelin jälkeen annetaan pieni tunnustus valmentajalle, mutta kuitenkin luodaan ylle mielialaa, että mitä jos sittenkään tämä homma ei toimi keväällä.
Pitkän voittoputken jälkeen ensimmäinen tappio pitää tämän osion yleensä hiljaisena, mutta toisen tappion jälkeen taas aktivoidutaan. Ruvetaan lietsomaan ylle mustia pilviä ja uusia uhkakuvia, sekä jossitellaan kaikella mahdollisella tavalla. Paha mieli valtaa pelaajat, valmentajasta on parissa yössä tullut todellinen kusipää ja henki joukkueen sisällä on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Jos tulee kolmas tappio niin siinä vaiheessa annetaan kenkää ensimmäisenä valmentajalle, sitten joukkueen johdolle ja yleensä maalivahdillekin jossain tässä välissä.
Yksi voitto taas rauhoittaa, mutta silloin se yleensä on pelaajien ansiota, koska kyseinen suolapatsas, jota aikaisempina päivinä ollaan haukuttu reagoimattomuudella ja kaikella muulla mahdollisella ei ole voinut saada kelkkaa käännettyä. Odotellaan yleensä, että voittoja tulee pari lisää ja vasta sitten taas palataan miettimään, mitä onkaan mahdollisesti tapahtunut näiden huonojen hetkien aikana.
Kevät onkin sitten tämän osion suola. Silloin ei enään ole kuin vaihtoehdot onnistuminen tai epäonnistuminen. Onnistuminen on mestaruus ja kaikki muu on pelkkää valmentajan syytä tapahtui pelin sisällä mitä tahansa. Maalivahti saa tietysti oman osansa, mutta suurin paska on luonnollisesti valmentajan vastuulla pelasi pelaajat kentällä miten sattuu. Sitä odotellessa....;)
Ps. Mitä olisikaan tapahtunut tässä osiossa, jos Kari olisi Erkan tavoin vaihtanut perjantain peliin VOITTAVAN NOLLAPELIN pelanneen maalivahdin toiseen....Näin amatööri ei voi olla kuin HIFK:n valmentaja.
Käytännössä keskustelut kulkevat tässä osiossa siten, että kun HIFK voittaa, on se pelaajien ansiota. Vasta kymmenen voitetun pelin jälkeen annetaan pieni tunnustus valmentajalle, mutta kuitenkin luodaan ylle mielialaa, että mitä jos sittenkään tämä homma ei toimi keväällä.
Pitkän voittoputken jälkeen ensimmäinen tappio pitää tämän osion yleensä hiljaisena, mutta toisen tappion jälkeen taas aktivoidutaan. Ruvetaan lietsomaan ylle mustia pilviä ja uusia uhkakuvia, sekä jossitellaan kaikella mahdollisella tavalla. Paha mieli valtaa pelaajat, valmentajasta on parissa yössä tullut todellinen kusipää ja henki joukkueen sisällä on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Jos tulee kolmas tappio niin siinä vaiheessa annetaan kenkää ensimmäisenä valmentajalle, sitten joukkueen johdolle ja yleensä maalivahdillekin jossain tässä välissä.
Yksi voitto taas rauhoittaa, mutta silloin se yleensä on pelaajien ansiota, koska kyseinen suolapatsas, jota aikaisempina päivinä ollaan haukuttu reagoimattomuudella ja kaikella muulla mahdollisella ei ole voinut saada kelkkaa käännettyä. Odotellaan yleensä, että voittoja tulee pari lisää ja vasta sitten taas palataan miettimään, mitä onkaan mahdollisesti tapahtunut näiden huonojen hetkien aikana.
Kevät onkin sitten tämän osion suola. Silloin ei enään ole kuin vaihtoehdot onnistuminen tai epäonnistuminen. Onnistuminen on mestaruus ja kaikki muu on pelkkää valmentajan syytä tapahtui pelin sisällä mitä tahansa. Maalivahti saa tietysti oman osansa, mutta suurin paska on luonnollisesti valmentajan vastuulla pelasi pelaajat kentällä miten sattuu. Sitä odotellessa....;)
Ps. Mitä olisikaan tapahtunut tässä osiossa, jos Kari olisi Erkan tavoin vaihtanut perjantain peliin VOITTAVAN NOLLAPELIN pelanneen maalivahdin toiseen....Näin amatööri ei voi olla kuin HIFK:n valmentaja.