Itse ehdin koluta kaukaloita raitapaidassa kaikkiaan 14 vuotta. Aika ei sitten enää tahtonut riittää. Noihin vuosiin mahtui hyviä pelejä ja huonoja pelejä. Siinä suhteessa tuomareihin ja pelaajiin pitäisi suhtautua samalla tapaa - senhän me tiedämme, ettei näin oikeasti tapahdu.
Painajaismaisin ilta osui erääseen III-divarin peliin, jossa olin kunkkuna. Tämän pelin kohdalla pätee Iitin kanttorin legendaarinen kommentti: "Ei sille voi mitään. Kun lähtee menemään väärin, niin sitten menee väärin." Kaikki alkoi siitä, kun laitoin väärän miehen jäähylle. Sitten alkoi vittuilu, jonka jälkeen alkoi sinkoilemaan kymppejä, eikä loppua meinannut tulla kummastakaan.
Yksi monista mukavista muistoista oli IV-divarin matsi, joka piti viheltää kahdella tuomarilla. Partneri ei kuitenkaan paikalle ilmaantunut, joten jouduin viheltämään pelin yksin. IV-divarin pelit pitävät sisällään ehkä keskimääräistä enemmän koiruuksia ja källejä. Tuo matsi sujui kuitenkin niin hyvin, että molemmilta joukkueilta tulivat kapteenit erikseen kiittämään. Yksi kysyi vielä parkkipaikalla: "Millä helvetillä sä ennätit sen väärän vaihdonkin noukkimaan? Mä koitin vähän varastaa."
Vastaanpa vielä noihin paikkaus- ja linjanmuuttumiskysymyksiin. Paikkausta toki tapahtuu, samoin arkuutta viheltää jäähyjä ratkaisuhetkillä. Varsin inhimillisiä piirteitä ovat molemmat. Mäkelästä on jo paljon sanottukin. Seppo oli viimeisinä kausinaan jokusen kerran aika pihalla,mutta kaikki peittyi sen kukkoilun taakse. Persoona - kyllä, Suomen kaikkien aikojen paras tuomari - ei todellakaan.
Ike