Armeija on jälkikäteen ajateltuna hauska paikka. Tietysti yli kymmenen vuotta tuo tiettyä etäisyyttä asiaan. Aika kultaa muistot...
Tee kaikille (skappareille, ryhmänjohtajille ja muille esimiehille) heti alkuunsa selväksi, että haluat AUKkiin ja RuKkiin ja ties minne. Niitä tavoitehaastatteluja ja muita pidetään nimittäin ensimmäisten päivien aikana monia. Pääasia, että annat itsestäsi mahdollisimman positiivisen kuvan.
Sitten jos hommat alkavat tuntua raskailta tai ylivoimaisilta, ala valittaa penikkatautia (älä tietenkään nimeä sitä siksi). Sano, että jalkoja raastaa hirveä kipu juostessa. Sinut passitetaan lääkäriin ja penikkataudiksi ne sen toteavat. Saat kevennettyä palvelusta ja mitä lie. Muista koko ajan harmitella, että toivottavasti tämä ei vaikuta AUKkiin tai RUKkiin pääsemiseen. Kun tuota kevennettyä on tullut tarpeeksi ja jatkuvasti vaan valitat jaloista, mahdollisuutesi päästä AUKkiin menevät.
Olet kuitenkin osoittanut asenteellasi olevasi ns. hyvä tyyppi, joka olosuhteiden pakosta ja omasta tahdostaan riippumatta joutuu hylkäämän kenties uran armeija leivissä. Alokasajan jälkeen jaetaan hommia ja siinä vaiheessa omasta tahdostaan riippumatta AUKista pudonneet "hyvät tyypit" ovat kirjureiksi jne. nimettäessä vahvoilla. Ne tietävät, että sinusta ei ole metsässä mihinkään, joten kaikki osapuolet pääsevät helpommalla, kun antava sinulle siistejä toimistotöitä.
Avuksi on, jos sinulla on ennen armeijaa hankittu lääkärinlausunto penikkataudista. Sanot vaan, että halusit lähteä yrittämään, etkä halunnut tuoda esiin sitä penikkatautia ennen kuin homma kävi niin kivuliaaksi. Lääkärit saattavat kokeilla ovelasti "pohtien", että pitäisikö sinut vapauttaa palveluksesta. Sano silloin naama peruslukemilla, että haluat ehdottomasti jatkaa palvelusta. Jos annat pienelläkin toivonpilkahduksella ymmärtää, että jo vain kotiutus kelpaisi, löydät itsesi metsästä seuraavana päivänä. Ellet jo samaana.
Homma toimi minulla, tosin minun molemmat jalkani lopulta leikattiin armeija-aikana (vasta pitkälti alokasajan jälkeen). Eli penikkatauti oli todellinen ja on sitä edelleen, leikkauksesta huolimatta. Pääsin niin hyviin hommiin, että armeijan loppuaika tuntui jopa hienolta. Yksikkömme kapteeni piti asenteestani, sillä olin jo alussa ilmoittanut haluavani niin pitkälle kuin vain suinkin. Se sitten vaan ei onnistunut. Löytyi myös niitä, jotka ilmaisivat inhonsa armeijaa kohtaan alusta alkaen ja olivat puskissa loput armeijastaan. Kaikki on kinni siitä, miten asiansa hoitaa...
Edit: tuohon Shanen ohjeeseen "Älä ole ikinä ensimmäinen tai viimeinen, äläkä missään tilanteessa ilmoittaudu vapaaehtoiseksi." laittaisin lisämaininnan, että vapaaehtoiseksi voit ilmoittautua. Sen pitää vaan tapahtua älykkään tunnustelun jälkeen. Opit kyllä huomaamaan, mitkä hommat ovat paskoja ja mitkä hyviä. Oikeaan hommaan ilmoittautuessasi saat alikessuista ym. tarpeellisia tukihenkilöitä alokasajan jatkokuvioita setvittäessä.