Ilmoitukset

Nimimerkki Johnny B. Goode palkittiin viikon huililla hänen hyvän maun vastaisesta viestistään "Ärsyttävin mainos?"-ketjussa.

Nimimerkin Hiihtofani hiihtokausi päättyi nyt lopullisesti. Tuomaristo ei kokenut hänen hämmentävillä hiihtoaiheisilla viesteillään ja puhtailla provosoinneillaan olevan mitään annettavaa jääkiekkoaiheiselle palstalle.

Nimimerkki heavylutaa18 passitettiin kahdeksi viikoksi katsomon puolelle jatkuvien provosointien ja henkilökohtaisten hyökkäysten vuoksi.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Micol keskittyi perjantain kierroksen jälkilöylyissä jatkuvasti itsemoderointiin ja henkilökohtaisuuksiin. Tämän vuoksi hän ei kirjoita palstalle kahteen viikkoon.

Sulje ilmoitus

Kuuma pudotuspelikierros vei muutaman kirjoittajan ylikierroksille. Kurinpito on päättänyt antaa seuraavat pelikiellot:

Nimimerkki lake79 on passitettu kuukauden pelikieltoon toivottuaan toisen pelaajan loukkaamista. Samainen nimimerkki on kunnostautunut samassa asiassa aiemminkin, joten rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Nimimerkki Ultraorthdoxjew pääsee viikon tauolle kirjoitettuaan useamman turhan lestadiolaisiin liittyvän provosoinnin Ilves-Kärpät-ottelun otteluketjuun.

Nimimerkki Crueman kirjoitti useamman hyvän maun vastaisen viestin kyseenalaisia taklauksia käsittelevään ketjuun. Hän kuittasi viestittelyllään viikon pelikiellon.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki bunghole on laitettu kahden viikon jäähylle jatkuvan itsemoderoinnin ja henkilökohtaisuuksien vuoksi.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Porilaine miäs hakee seuraavan viikon ajan lisäsisältöä viesteihinsä vaihtopenkin puolelta.

Sulje ilmoitus

Kristian Vesalainen Jokereihin

Viestiketju osiossa 'Jokerit' , aloittajana sämpylä89, 23.11.2018 klo 05.12.

  1. Zoidberg Jäsen

    Lainaus:
    Kyllä nuorten kisoilla olisi ainakin se annettava, että sieltä voi voittaa kultamitalin Suomen paidassa. Vaikkei Suomen maajoukkuepaita kiinnostaisikaan, niin luulisi että ainakin MM-kulta kiinnostaisi.

    Pettymys on minulle tämä Vesalaisen ratkaisu. Tietenkin jokainen pelaaja saa arvoittaa itse sen, kuinka arvokas Leijonien edustaminen on. Vesalainen on nyt tehnyt pari itselleni mielenkiintoista ratkaisua lyhyen ajan sisään, kun ei jäänyt opettelemaan AHL:ssä pienen kaukalon lainalaisuuksia ja nyt ei halua mahdollisuutta voittaa U-20 kultaa. Mututuntumalla sanon, että ei vaikuta asenteeltaan parhaimmalta pelaajalta. Noh, itse olen sen verran konservatiivinen että Leijonapaita on aina se tärkein paita. Ei ole millään tavalla väärin sanoa ettei Leijonapaita kiinnosta.

    Otetaan tästä kuitenkin positiivisena asiana se, että Vesalainen on käytettävissä loppukauden ajan kokonaan ellei sitten loukkaannu.
     
    Old referee ja F#21 tykkäävät tästä.
  2. Jani82 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
    Lainaus:
    Vesalaisen historia kertoo sen joukkuet vaihtuvat kokoajan ja ei ole valmis tekemään kaikkea joukkueen eteen vaan aina mennään oma etu edellä.
    Olisi varmasti päässyt tällä kaudella myös pelaamaan vielä NHL:ssä jos olisi jäänyt oppimaan sen kaukalon niksejä mutta oma etu lyhyellä tähtäimellä ole tärkeämpi kuin pitemmän ajan tulevaisuus nyt se pienen kaukalon opettelu on edessä ensi syksynä.

    Mitä Vesalainen on saavuttanut U-20 kisoissa ei mitään, ei ollut viime vuonnakaan mitenkään ylivertainen niin aika huono vertaus Saarelaan.
    Saarelalla oli tuossa muistaakseni alla loukkaantumisia jonka takia kieltäytyi kisamatkasta näitä ei tietääkseni ole Vesalaisella ollut tällä kaudella.

    Lainaus:
    Vesalainen ei ole nuorten kisoissa saavuttanut yhtään mitään eikä ole siellä loistanut mitenkään erikoisesti niin kisoissa olisi ollut paljonkin annettavaa.
    Ei tämän kaliiberin junnuja näistä kisoista juuri kieltäydy.

    Miesten MM-kisat ovat asia erikseen mutta junnukisoissa ei näin ole tehty ja se kertoo enemmän Vesalaisesta kuin kenestäkään muusta.
     
  3. Tjapalala Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Espoolainen urheilu
    Lainaus:
    Tuossa Giroux ja Sämpylä tiivistävät aika hyvin jo ajatukset. Mielestäni ei ole mitään väärää ajatella mikä on parhaaksi uralle tässä vaiheessa. On näitä kieltäytymisiä nähty kaikilta ennenkin. Luulen että jos olisi täydessä kunnossa ja alottanut Jokereissa jo syksyllä tilanne olisi toinen. Nyt haluaa päästä Jokereihin ja Jokereiden peliin sisään. Toisin kuin sinulle selkeesti ni jotkut haluaa pelata myös Jokereissa. Ja en usko vielä teoriaasi Vesalaisesta. Hänen leirissä nähtiin, että hänestä tulee parempi jääkiekkoilika Jokereissa kun AHL:ssä. Se on myös Jetsin etu.
     
  4. spede1967 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit ja espoolaisena Kiekko-Espoo
    meille hyvä eikä ollut yllätys koska on päättäväisesti toiminut aikaisemminkin esim kun lähti IFK:sta Frölundaan kasvamaan ammattilaisura mielessä. Toki siihen vaikutti ettei IFK:ssa uskottu häneen. Mielestäni on näyttänyt muutaman matsin täällä pelattuaan että potentiaalia on NHL:ään. Hänestä tulee olemaan Jokereille iso hyöty loppukaudelle.
     
  5. Giroux Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Carter Hart + muu Flyers
    Lainaus:
    Kärppäfanit ja Kerhofanit voivat tulla kertomaan menikö Vesalainen oma etu edellä vai joukkue edellä. Siinä olet oikeassa, että joukkue on vaihtunut tiuhaan, mutta pystynyt silti takomaan tulosta tästä riippumatta. Paljon puhuttu pienen kaukalon opettelukin on täysin yksilöllistä.

    Katsoitko viime kisoja ollenkaan? Tolvanen ja Vesalainen olivat täysin suvereeneja muuten aika tasapaksussa hyökkäyksessä. Olisi ollut nytkin lähtökohtaisesti ykköshyökkääjä isolla vastuulla, joten mistään asenneongelmasta tuskin voitaneen puhua.
     
  6. Masculine Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    Siis hänen asenteensa on huono, kun tekee päätöksen joka ei sinunkaan mielestäsi ole millään tavalla väärin?
     
  7. gcz_ Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
    Lainaus:
    Asia on juuri päinvastoin. Jos Vesalainen lähtisi nyt junnukisoihin suhaamaan, niin seura vaihtuisi taas vähäksi aikaa ja Jokerit jäisi ilman tärkeää TOP 6 -pelaajaa. Junnukisoissa olisi tarjolla myös mahdollisesti glooriaa lyhyemmällä aikavälillä, kun taas Jokereissa tarjolla on kovempaa pelillistä haastetta ja harjoittelua ilman mahdollisuutta päästä huudattamaan teinityttöjä torilla.
     
  8. Zoidberg Jäsen

    Lainaus:
    Ei sen takia, että ei maajoukkue kiinnosta, vaan sen takia että menee vähän sieltä mistä aita on matalin. Mun mielestä olisi kannattanut jäädä taistelemaan Winnipegiin peliajasta NHL:ään. Sen sijaan että olisi taistellut peliajasta, niin hän tulikin varmaan paikkaan missä saa peliaikaa. Ja iso sana tuossa oli tuo mututuntuma. Minä en Vesalaista tunne, enkä ole tutustunut häneen ihmisenä lainkaan, joten olen ihan väärä mies sanomaan varmuudella onko hänellä asenneongelmaa.

    Olen tyytyväinen että tuli Jokereihin, mutta en vain ymmärrä tätä ratkaisua. Olen myös Jokereiden kannalta tyytyväinen ettei lähtenyt MM-kisoihin taistelemaan mitalista.
     
  9. sekolust Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Lostedt, Ben-Amor, Todd
    Lainaus:
    Kun HIFK:ssa ei uskoa ollut häneen, lähti hän Ruotsiin ehkä Euroopan parhaimpaan junnuorganisaatioon kasvamaan korkoa. Asennevammainen ei alaikäisenä muuta toiseen maahan pelaamaan junnukiekkoa ja heittäydy niin kilpailtuun ympäristöön mihin Vesalainen meni. Helpommalla olisi päässyt vetämällä HIFK:n junnuputkessa ja Apollostakin olisi pillua tullut, varsinkin jos olisi edes pari matsia päässyt Nordikselle tuppia puremaan.

    Frölundan riveissä tuli länsieurooppalaisista sarjoista kovimmassa mestaruus ja CHL vielä päälle. Jos palkintokaappia olisi tahtonut täytellä, niin pysyminen tuolla nelosketjussa olisi ollut melko vakaa paikka. Mikäs siinä olisi ollut, kun kylältä löytyisi pelkästään pelipaidan takia mimmejä joka sormelle ja peleissä paineet olisivat tulosyksikön äijillä.

    Kun Frölundassa kuitenkin peliaika ja rooli olivat jäämässä kehittymisen kannalta kriittisessä vaiheessa pieneksi, teki hän toisen ratkaisun. Kerho ei tarjonnut erityisen kovia mestaruussaumoja ja Hämeenlinnan yöelämästä mimmitkin olisi katsottu perunoiden kylvön jälkeen viikossa. Kerhossa hän pysyi siihen asti, kunnes seura aloitti tyhjennysmyyntinsä ja vuokrasi hänet Kärppiin ja päästi Palven Turkuun. Kärpissäkin olisi voinut vain naattia Jutin tyyliin, mutta lopulta hän oli tärkeässä roolissa mestaruusjoukkueessa.

    Asennevammaisen tarina? Mun mielestä ei. Mun mielestä tuo vain kertoo siitä, että Vesalainen on poikkeuksellisen tavoitteellinen pelaaja uraansa ajatellen. Jos hän olisi mennyt aidan matalimmasta kohdasta, hänellä ei olisi nyt 19-vuotiaana vyöllään Suomen ja Ruotsin mestaruuksia, CHL-kultaa, ykköskierroksen draftia, NHL:n avauspistettä ja vastaavaa.

    Lainaus:
    Kun katson Vesalaisen uraa, niin en voisi olla enempää eri mieltä kanssasi tuosta tähtäimestä. Vesalainen on tehnyt toistaiseksi kaiken urallaan siten, että juuri se pitkän ajan hyöty maksimoituisi. Sen takia hän vaihtoi Ruotsin mestarisuosikin jämäminuutit suureen rooliin Liigan pikkujengissä. Sen takia hän jätti tutun ja turvallisen kotikaupungin muuttaakseen 16-vuotiaana ulkomaille oman uransa kannalta parempaan organisaatioon.

    Mitä NHL-matseihin tulee, niin hän ehtii pelata niitä vielä sadoittain terveenä pysyessään. Kuitenkin, siirto Jokereihin saattoi olla juuri pitkän tähtäimen otannalla paras vaihtoehto, taas. Jetsissä olisi ollut tarjolla todennäköisesti se nelisen matsia lisää, jotta tulokassopimuksen ensimmäinen vuosi ei kuluisi. Ainakaan suurta roolia Jetsistä ei vielä tälle kaudelle olisi löytynyt, vaikka pelejä olisikin tullut tuota enemmän. Jets on kuitenkin ainakin omissa papereissani SC contender ja rosteri sen mukainen, että vielä tälle kaudelle ison roolin ottaminen rookielle olisi huima temppu. Jets ei ole mikään Canadiens.

    AHL tarjosi hänelle taas PPG-tahdin pelejä. Pitkällä tähtäimellä voi olla Jetsinkin kannalta paras, että Vesalainen nostaa itsensä Euroopassa vielä yhtä steppiä lähemmäs NHL-tasoa ja siinä samassa ei tulokassopparista sitä vuotta kulu. Ja Jets oli itse tämän vaihtoehdon siunannun allekirjoittamalla sopparin, jossa oli takaportti Eurooppaan. Ei Vesalainen tässä kohdin itkenyt ja murjottanut farmissa, vaan toimi työnantajansa hyväksymän sopimuksen mukaisesti.

    Lainaus:
    Vesalainen pelaa isoja minuutteja ja tärkeää roolia Euroopan kovimmassa sarjassa. Hänen koko uransa on näyttänyt siltä, että hän tekee määrätietoisesti töitä kehittyäkseen maailmanluokan pelaajaksi. Jättämällä kisat väliin hän saa keskittyä rauhassa jokapäiväiseen tekemiseen, hänen ei tarvitse matkustaa mantereelta toiselle jatkuvalla syötöllä ja treenaaminen seurajoukkueessa on varmasti kehittävämpää olosuhteet huomioiden.

    Olisinko halunnut nähdä Vesalainen kisoissa? Tavallaan kyllä. Hän olisi selkeä vahvistus ja liideri tuolla. Toisaalta koen tämän ratkaisun olevan sekä Vesalaisen itsensä että erityisesti Jokerien kannalta parempi vaihtoehto. Ymmärrän tyystin, miksi Vesalainen teki valintansa. Eikä sillä valinnalla ole mielestäni mitään tekemistä asennevamman tai vastaavan kanssa, vaan valinta on looginen jatkumo Vesalaisen uralle kehittyä pelaajana.
     
    ketjuruletti, MarkoPalo, TheRikza ja 12 muuta tykkäävät tästä.
  10. Jara76 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin Jokerit
    Lainaus:
    Ihan mielenkiinnosta, miten tämä tapahtuisi?
     
  11. Ysipakki Jäsen

    Tuntuu että kusta on päässä paljon tällä kaverilla. 6 joukkuetta 3 vuoden sisään eikä maajoukkuepaita kiinnosta. Hyvin mahdollista että vesalaisen uran pilaa liika minäminä-asenne. Kehonkielestä päätellen jotenkin epäsosiaalisen ja ylimielisen oloinen tyyppi. Eipä tosin kiinnosta enää pätkääkään tämä kaverin ura, kun ei ole selkärankaa lähteä junnukisoihin edustamaan suomea.
     
  12. sämpylä89 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Joma,Nhl
    Lainaus:
    Kauheeta paskaa tulee sieltä päin.

    – Tulin juuri Kanadasta ja haluan pelata nyt Jokereiden mukana. Olisi ollut liikaa lähteä nuorten MM-kisoihin. Tiedän, että se on monelle elämänpituinen unelma, mutta mielestäni oli parempi jäädä Jokereiden mukaan ja jatkaa kehitystyötä täällä. Mielestäni tämä on parempi ratkaisu tulevaisuutta ajatellen, Vesalainen sanoi

    Jos pelaaja tulee Jokereihin kehittymään ja on tullut vasta alle kuukausi sitten. Nyt sitten lähtisi kuukaudeksi pois, niin etkö oikeasti näe tässä ratkaisussa järkeä? Ainut oikea ratkaisu.
     
  13. El Gordo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara
    Aika oudosti perusteltu ratkaisu minusta, olisihan tuota KHL:n runkosarjaa ehtinyt tahkoamaan sekä ennen että jälkeen kisojen hyvinkin tarpeeksi kaikenlaiseen kehittymiseen. Ja kun nuorten MM-kisat olisi tuonut tuohon kauteen erilaiseen kehitysärsykkeen, mahdollisesti hyvinkin merkittävän potkun eteenpäin, niin ei tällä ratkaisulla mitään voita mutta on mahdollista menettää paljon kehittymisen suhteen.
     
  14. Varis Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, KiVa, EK65
    Lainaus:
    Mitä sellaista kehittymistä keskimäärin noin hyvää Mestistasoa olevissa otteluissa tapahtuu, että sitä ei voisi paikata laadukkaalla harjoittelulla ja erittäin kovatasoisilla KHL-otteluilla? Vesalaisella ei ole tuolla tasolla enää mitään todistettavaa, joten lähtö kisoihin olisi ollut ihan puhtaasti rakkaudesta lajiin. Suomessa voi keskittyä omaan harjoitteluunsa rauhassa ilman yhtä isoa lisähäiriötä. Ihan pikkujuttu ei ollut siirtyä Kanadasta Helsinkiin ja käytännössä sama prosessi pitäisi käydä uudestaan läpi, jos nyt lähtisi uudestaan reissuun.

    Euroopassa pelattaviin kisoihin olisi varmaan voinut lähteäkin. Rapakon takaa palatessa menisi kisoihin kuluvien viikkojen päälle vielä ylimääräinen jet lag, joka myös hidastaa takaisin normirytmiin pääsemistä. Aikuisten MM-kisat olisivat keväällä nähdäkseni oikeinkin realistinen mahdollisuus, mikäli Jetsin puolelta ei tule play-off velvoitteita. Saisivat karjalalippiksetkin huokaista helpotuksesta.

    U-20-kisat ovat minulle henkilökohtaisesti mahdollisten Olympialaisten jälkeen ykkösjuttu kiekkovuodessa, mutta silti on kyllä tosi vaikea Vesalaista kritisoida tästä päätöksestä. Ymmärrän ihan täysin syyt siellä takana.
     
  15. powerplaymaker Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Detroit Red Wings
    Ensin Vesalaista dissataan siitä, että joukkue vaihtuu "liian usein". Nyt kun hän haluaa pysyä yhdessä joukkueessa, eikä taas "vaihtaa" jengiä, niin sekin on väärin. Selkeästi siis asennevammainen kusipää.

    Anna mun kaikki kestää.
     
  16. V-G- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NHL
    Merkki kusipäisyydestä? Ei todellakaan.

    Olisiko ollut paikka saada vielä uusi vaihde? Mahdollisesti. Caset Teräväinen, Mäenalanen, Laine ja Aho ovat monien muiden ohella esimerkkejä sellaisesta tilanteesta, jossa junnuskabat antavat lisää virtaa ja itseluottamusta. Joku Teukka oli aivan pitelemätön niiden kultabailujen jälkeen.
     
  17. powerplaymaker Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Detroit Red Wings
    Lainaus:
    Totta tämäkin näkemys. Toisaalta silloin ei pelattu P-Amerikassa, eikä heti kisojen jälkeen tarvinnut lähteä Vladivostokiinn reissuun.
     
  18. V-G- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    NHL
    Lainaus:
    Juu. Ylipäätään oli se syy lähtemiselle tai kieltäytymiselle mikä tahansa, mua vituttaa tuo maajoukkueen ympärillä pyörivä puhe jostain kunniaveloista ja velvollisuuksista. Jos joku ei lähde kisoihin, se on sen pelaajan oma asia, ei tasan yhdenkään muun. Sitä voi sitten perustella, millä tavoin lähteminen olisi ollut järkevää tai kannattavaa tms. mutta that's it.
     
  19. Rontti Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    paska kiekko
    Minusta on pirun hieno homma, että löytyy erittäin kunnianhimoinen, erittäin lupaava ja erittäin omapäinen nuori jääkiekkoilija ja tämä kaikki samassa paketissa. Saa olla vaikka vähän kusipäinenkin, mitäs sitten? Kilttejä on ihan tarpeeksi tässä maassa. Harmittaa tämä päätös toki itseäkin, mutta toisaalta tykkään Vesalaisen touhusta ihan kympillä. En nyt kylläkään seuraa yhtään Jokereissa, mutta eipä tuo siellä varmaan kauaa tule heilumaan, että nauttikaa te siitä ajasta, jotka seuraatte.

    Eiköhän tuo tule vielä aika nopeastikin näkymään leijonapaidassakin.
     
  20. MarkoPalo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HPK
    Kristian Vesalainen on erinomainen jääkiekkoilija. Erittäin kypsä, määrätietoinen ja ammattimainen. Osoittaa suurta luonnetta lähteä n. 16 -vuotiaana vieraaseen maahan huippuorganisaatioon kehittymään. Oli erittäin hyvä ja valmis imemään oppia, kun tuli HPK:hon, jossa löikin itsensä liigatasolla läpi. Minun mielestäni oli myös oikea steppi tulla tässä kohtaa uraa Jokereihin, jälleen yksi selkeä askel eteenpäin uralla. Nuorten MM -kisat on merkittävä tapahtuma, mutta Vesalaisen osalta jo nähty. Hän on jo saavuttanut sen mitä noissa kisoissa saavuttaa voi, KHL -haaste on nyt sopiva ja on hyvä, että hän haluaa keskittyä nyt täysillä loppukauteen Jokereissa. Alku KHL:ssä on ollut vähintäänkin hyvä, noussee vielä loppukauden aikana aivan avainpelaajien joukkoon Jokereissa. Ensi kaudella sitten vakipaikka Winnipegissä täysin realismia. Huikea pelaaja, jolle on helppo povata hienoa uraa. Timanttinen huippu-urheilijan asenne.
     
    Beezer # 34 ja DTremens tykkäävät tästä.
  21. adolf Jäsen

    Nimimerkki @sekolust tuolla aiemmin kirjoitti vallan hyvin ja olen samaa mieltä suurin piirtein kaikesta jota hän kirjoitti. En nyt mitenkään muista että oliko se valmentaja Frölundassa vai sitten juniorijoukkueessa Suomessa, mutta joku valmentaja hänestä kuitenkin totesi että Vesalaisella on aivan poikkeuksellisen kova harjoittelu- ja työmoraali.
     
  22. sämpylä89 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Joma,Nhl
    Krisustakin on alkanut väsy paistamaan. Tänään tuli huonoja ratkaisuja kiekollisena. Välillä tuntuu, että Vesalainen hautoo liian pitkään kiekkoa ja sitten menettää. Toki, ei kyllä oo tää ketju löytänyt yhtään yhteistä säveltä. Nopeeta peliä vaan ja kiekkoa eteenpäin, ei se sen vaikeempaa oo. Cmon Vesa!
     
  23. sämpylä89 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Joma,Nhl
    En tiedä mitä muut on mieltä, mutta tuntuu Vesalainen olevan paniikissa tällä hetkellä. Koko ajan tuntuu olevan myöhässä ja tekee huonoja ratkaisuja paineen alla. Luistelunopeuskin tuntuu olevan aika huonolla tasolla, tai lähinnä liuku. Eilenkin volttas vauhdin maalin takaa ja lähti kelaamaan kentän läpi, mutta näytti kun ois tervassa luistellut muihin verrattuna, kiekonmenetyshän siitä tuli.

    Onneksi tulosta tulee kiitettävällä tasolla silti, vaikka pelaaminen ei näytä kovin hyvältä. Niin pitkään kun tulostaso säilyy, niin paikka kokoonpanossa löytyy, vaikka näyttääkin siltä, että on pulassa pelaamisen kanssa välillä.

    Toki ketjukaveritkin vaikuttaa. Vesalaisella ei tunnu nyt löytyvän kemioita kenenkään kanssa. Eilen ensimmäinen erä Reginin rinnalla lupaili jo parempaa.

    Pitkä on matka Winnipegin pelaavaan miehistöön.
     
    Zago tykkää tästä.
  24. Jara76 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin Jokerit
    Surffailee mielestäni turhan usein pelin ulkopuolella ja sitä kautta on usein aika näkymätön. Maskiin tai maalille Vesalainen ei kyllä vahingossakaan tunnu eksyvän ikävä kyllä. Kiekon saadessaan pelaa kuitenkin mielestäni kelvollisesti ja tekee yleensä ihan hyvän ratkaisun. Voisi yrittää rohkeammin haastaa 1 vs 1 -tilanteissa, koska ei vaikuta ihan miltään puukädeltä.

    Tulosta tulee kuitenkin ja junnuna voi vapaasti roikuttaa kokoonpanossa, joten tuskin tarvitsee katsomoon istuttaa. Voi olla eri asia toki jos saataisiin kerrankin playoffeihin täysi hyökkäysarsenaali käyttöön, niin silloin esimerkiksi ylimääräisenä hyökkääjänä voi olla Jormakka/Wärn/Ikonen -osastoa vireen ja vastustajan mukaan.
     
  25. Palokan Keisari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
    Rosterin turhin pelaaja, ei mitään käyttöä 5vs5 pelissä. Sotkee ja sotkenut jokaisen ketjun pelin missä on ollut. Ylivoimalla saattaisi olla hyödyllinen, jos tekisi ratkaisut edes vähän nopeammin. Tulosta onneksi tulee tälläkin flegmaattisella suorittamisella.