Mikään ei vedä vertoja sille tunteelle, kun herää aamulla, avaa silmät ja tajuaa, että on vielä ihan humalassa ja herra Krapula on vasta matkalla koputtamaan ovelle. Viime viikolla kävi ihmeellinen tapaus työmatkalla. Tuli ohimennen juotua Ronnie Scotts Jazz Barin olutlista läpi ja vielä hotellin baarista pari painttia päälle. Älyttömän tyhmää, varsinkin ne viimeiset täysin turhat tuopit. Ei olisi selvin päin tullut mieleenkään.
Aamulla tajusin, että iltapäivällä pitää olla skarppina asiakkaan luona, sitä ennen sompailla metrolla ja junalla kaupungin halki ja mielellään ei oksentaa matkalla mihinkään täpötäyteen metrovaunuun. Epätoivoisesti litra vettä naamaan, rasvainen aamiainen reilulla makkaralla ja pekonilla, pari ripulipaskaa ja olo suorastaan hyvä eikä krapulasta tietoakaan. En muista, koska viimeksi olisin ollut yhtä onnellinen kuin sillä hetkellä kun tajusin, ettei krapula ehkä sittenkään tule.