Kovimmat siirrot 2021–2022

  • 205 927
  • 795

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Ei pahalla heille jotka sanoo että Kontiola on liigan kovimpia siirtoja, niin huomaa ettei papalla riitä enää liike kansainvälisissä peleissä, Innala, Seppälä ja monta muuta menee edelle
Kun tätä ketjua selaa taaksepäin, niin eihän sillä pitänyt riittää viime kaudellakaan.. Outoa. Liiga ei olekkaan yhtä kova kuin MM-kisat.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kontiola on kova (taistelee varmasti nytkin pistepörssin voitosta), mutta kyllä itse olisin silti vielä enemmän innoissani Innalasta. Ihan jo pelityyliltään olisi sopinut paremmin Ilvekseen kuin verkkaisesti kiihtyvä mutta tehokas Kontiola. Toisaalta Konna on Suomen kanssa varmasti huippuvaarallinen kaksikko, koska molempien vahvuudet muualla kuin terävissä ensimmäisissä potkuissa.

Morleyn paluu on kyllä omien (ja totta kai värillisten) lasien läpi kova juttu. Toissa kaudella muistaakseni tehokkuudessa top3 sentteri Danforthin ja Ruotsalaisen jälkeen. Morleyn pelaamisen vaikutus Tapparan pistekeskiarvo vs pelaamatttomuus viimeksi oli noin 1p/peli. Tietysti tämä oli vain yksi vajaa kausi, mutta parempaa ykkössentteriä ei uskaltanut toivoa. Aivan kuin Kontiola 2 vuotta sitten.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihan silleen mielenkiintoista käydä uudestaan sama keskustelu kuin viime kesänä Kontiolan liikkeen riittämisestä. Liike ei kuulemma riitä. Välissä tietysti valittiin parhaaksi pelaajaksi ja voitti pistepörssin. Kyllähän pistepörssin voittajan siirtyminen Liigan sisällä on aina kova juttu ja kuuluu tähän ketjuun.

Mikäs juttu tää parhaaksi pelaajaksi valinta oli?
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Mikäs juttu tää parhaaksi pelaajaksi valinta oli?
Voitti Kultainen Kypärä-palkinnon, jonka voittaja on pelaajien parhaaksi äänestämä pelaaja.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Innalan ominaisuudet sopivat paremmin kansainvälisiin peleihin, kun hyvä liike on tärkeää. Liigassa kuitenkin saa kahvata ja roikkua, ja toisaalta hyvällä pelisilmällä ja rytmittämisellä saa anteeksi paljon. Siksi en näe Innalaa Kontiolaa merkittävästi parempana pelaajana Liigassa. HPK:n fanit toki voivat kommentoida tätä, mutta kyllähän pelaajatkin arvottivat Kontiolan Liigan parhaaksi pelaajaksi.
Kyllä, on ollut ilo katsoa Leijonien pelejä tuomarilinjan ollessa asiallisen tiukka...
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
JD:n valinta sen osoittaa että hyvin yksipuolinen pelaaja voi voittaa tuon palkinnon. Oliko se nyt Kerhon miehet jotka huomasivat heti että Danforth ei ole yhtä kokonaisvaltainen pelaaja kuin Kunyk

Kunyk oli kuitenkin kauden 2019-20 jälkeen statukseltaan hallitsevan mestarijoukkueen ykkössentteri. Joten vääjäämättä oli erittäin kokonaisvaltainen.
 
Ralph

Jäsen
JD:n valinta sen osoittaa että hyvin yksipuolinen pelaaja voi voittaa tuon palkinnon. Oliko se nyt Kerhon miehet jotka huomasivat heti että Danforth ei ole yhtä kokonaisvaltainen pelaaja kuin Kunyk
Eikä ole Kontiolakaan niin monipuolinen kuin Kunyk, mutta ei kyseessä olekaan mikään monipuolisuuspalkinto.

McDavid ei ole kokonaisvaltaisesti esimerkiksi Bergeronin tasoa, mutta ei kenellekään ole epäselvää kumpi voittaa parhaan pelaajan palkinnon.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Ei pahalla heille jotka sanoo että Kontiola on liigan kovimpia siirtoja, niin huomaa ettei papalla riitä enää liike kansainvälisissä peleissä, Innala, Seppälä ja monta muuta menee edelle
Tässähän se tavallaan on. Konnan tempo ei kunnolla enää riitä kansainvälisissä peleissä tai kohelossa. Se ei koskaan myöskään riittänyt änärissä. Mutta sitten kun pelataan Liigaa matalammalla temmolla, tulee esiin Konnan muut taito-ominaisuudet, jotka ovat ihan eri planeetalta (ainakin lähes) kaikkien muiden liigapelaajien kanssa. Esim. Koivistoisella ja Innalla on varmasti iso ja kirkas tulevaisuus edessä, mutta silti väitän, että Konnan ominaisuudet ovat lähes joka osa-alueella herroja edellä. Ja tavallaan niin pitääkin olla.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Kontiola sai HPK:ssa varmaan pelata myös ihan älyttömän määrän ylivoimaa, ja todella paljon peliaikaa muutenkin. Sillä varmasti hyvinkin oleellinen merkitys pistepörssin voittoon. Ne HPK:n pelit, jotka minä näin, niin ei Kontiola niissä mitenkään dominoinut, mutta tehot usein kohdillaan kun eihän ne taidot mihinkään ole kadonnut.
 
Sai toki pelata ja hieno asiahan se pörssivoitto on, mutta enemmän mut yllätti se kaikki muu. Odotuksissa oli vähän diivaileva taitoprimadonna ylivertaisilla käsillä, mutta saamapuolella oli viimeisen päälle aikuiseksi kasvanut kiekkoammattilinen, viimeisen päälle joukkuemies. Ihan saatanan taitava sellainen. Tottakai taiteilija/taitopelaajan puolustus joskus jää vajaaksi, se on dna:ssa, mutta vahinko otettiin aina takaisin. Ja sit se toki hauskaa, että vasemmassa pakarassa oli enemmän tilannekovuutta kun 3- ja 4-ketjuissa yhteensä. Ja tämä nimenomaan junnuilta ja liigajyriltä mitään pois ottamatta.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ei ole kyllä ihan ilman värilaseja tainnut porukka katsella maajoukkueen pelejä jos jonkun mielestä Kontiola on liian huono tuonne. Tehoja ei toki ole tullut kuin ennen, mutta onhan se edelleen KV-tason pelaaja eikä todellakaan ole ollut niin huono ja hidas kuin täällä väitetään. Lisäksi mies on vetänyt todella kovalla asenteella, blokannut vetoja ja pelannut maskimiehenkin roolia. Melkoinen primadonna. Mutta jos asenne on etukäteen se, että liian hidas ja huono niin kai sitä sitten näkee vaan sen mitä haluaa. Eihän tuo ole ikinä ollut lähtönopeudeltaan hyvä. Sen sijaan on hyvin klassinen sentteri siinä, että hakee kiekkoa syvältä omista pakilta lapaan ja osaa jakaa sitä eteenpäin vauhdissa oleville. Pelitilannenopeus on kaverilla edelleen kunnossa.
 
PunainenKukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, ManU, Classic
Ei pahalla heille jotka sanoo että Kontiola on liigan kovimpia siirtoja, niin huomaa ettei papalla riitä enää liike kansainvälisissä peleissä, Innala, Seppälä ja monta muuta menee edelle
Mutta pappa tekee kuitenkin peliä edistäviä liikkeitä tuplasti enemmän kuin innala/seppälä yhteensä ja kamppailupelaaminen kansainvälisesti hyvällä tasolla niinkuin on nyt kisoissa nähty. Onhan Innala hyvä ja nopeakin pelaaja, mut ilman hyväkätistä ja myös puolustussuuntaan hyvin pelaavaa sentteriä olisi vain keskinkertainen koohotuskiekkoa pelaava nuorukainen.
 
Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tepsin julkaisema kissa ehdottomasti mukaan tähän ketjuun. Veikkaan, et on väriltään mustavalkea.
Luulin että turkulaiset olisivat oppineet siitä kaljatölkin sainaamisesta jotain. Eivät he taida ihan järjissään olla, tässä tosin alkaa jo omatkin toiveet nousta liigasopimuksen saamisesta. Kyllähän minä nyt helvetti osaan pelata kiekkoa paremmin kuin joku kaljatölkki tai kissa.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Luulin että turkulaiset olisivat oppineet siitä kaljatölkin sainaamisesta jotain. Eivät he taida ihan järjissään olla, tässä tosin alkaa jo omatkin toiveet nousta liigasopimuksen saamisesta. Kyllähän minä nyt helvetti osaan pelata kiekkoa paremmin kuin joku kaljatölkki tai kissa.

Hei, lahessa kannatetaan pelikaaneja. Onko se viisasta olla omituisen linnun fani?
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tepsin julkaisema kissa ehdottomasti mukaan tähän ketjuun. Veikkaan, et on väriltään mustavalkea.
Luulin Kujanpään Mirrin jo lopettaneen, mutta näköjään tosiaan vielä kakosdivarissa vetänyt viime kauden ja äkkiäkös siitä liigakärkeen ponnistaa.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Puhtaasti tilastoscouttauksella Kärppien Casey Wellman on/tulee olemaan heittämällä kovimpia siirtoja ensi kaudeksi, vaikka varmaan puolet hankinnoista on vielä julkaisemattakin.

Hienoa nähdä Liigassa tämän kaliberin pelaajia.
Kyllä, ainakin ennakkoon kovimpia, ei nyt kovin mutta kovimpia ehdottomasti.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tämä Bourkehan vaikutti tilastojen perusteella jopa hyökkäyssuuntaan kovemmalta ja on parhaassa iässä. Ei yllätä, että NHL-Kärpät hankki kaksi kovinta. Audette ja Corey Locke ei pääse lähellekään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös