Kovimmat siirrot 2021–2022

  • 205 763
  • 795

Puttepossu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karjalaisen mikkihiiret (23-24)
Rissasta ei tuohon listaan saa millään.. Toki kaikilla mielipiteensä! Eteenpäin..

Ja miksi? Viimeiset 3 kautta Liigassa 96 pistettä 126 peliin ja tässä välissä kaksi kautta SHL:ssä 50 pinnaa 102 peliin. Kovemmalla tahdilla teki pisteitä Ruotsissa kuin vaikka Strömberg, Morley ja Paajanen.
 

Dexu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva Suomen Mestari 2021
Mielipiteitä on yhtä paljon kuin persereikiäkin, mutta itse ottaisin Koivistoisen kahden vuoden paperilla aina ennen Kontiolaa tai Innalaakin. Koippa on erinomaisen tunnollinen omaan päähän eikä varasta puolustuksesta yhtään. Hyvä aloittaja joka pystyy pelaamaan niin alivoimaa kuin ylivoimaakin. Kaudella 2018-19 tehot 17+17 lähes ilman ylivoima aikaa. Vasta 25-vuotias joten uskon ettei huippua olla vielä edes nähty ja nyt jo valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.
 

Delta88

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Itse nostaisin Mikael Seppälän aika korkealle, mm kisa joukkueessa kuitenkin mukana. Ei varmasti kovin siirto mutta top 10 heittämällä.
 

Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onko tuo Virta nyt sitten mestaruutta tavoittelevan joukkueen kakkossentteri? Eikö se aika lapanen ollu tänä keväänä, eli takasin laitaan?

Virralla oli käsi rikki tänä keväänä. Siksi jäi piippuun. On kuitenkin mitat täyttävä kakkossentteri Liigaan. 21+15=36 runkosarjan 56 peliin on kelpo piste- ja maalimäärä.

Morley - Virta - Platzer - Rauhala. Näin minä Tapparan sentteristön näen. Rotaatiota toki tulee taas.

Morley kuuluu kovimpiin siirtoihin, mutta ennakkoon nimekkäämpiä ovat kyllä ainakin Kontiola ja Langhamer. Ehkä Koivistoinenkin.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Morley kuuluu kovimpiin siirtoihin, mutta ennakkoon nimekkäämpiä ovat kyllä ainakin Kontiola ja Langhamer. Ehkä Koivistoinenkin.
Vaikeahan näitä arvottaa on. Se kovin siirto toistaiseksi ilmoitetuista lienee tuossa Kontiola, Koivistoinen, Langhamer -osastolla. Siinä takana alkaakin sitten tarjontaa olla enemmänkin ja makuasiat painavat. Tapparan eilen julkaisemista nimistä kolmelle voinee argumenttinsa keksiä siihen "top10 kovimmat siirrot" -listalle, vaikka aivan kovinta hankintaa ei nyt nimettykään. Eivät kaikki siihen välttämättä ehdottomasti kuulu, mutta argumentteja on:

Morley kuulunee tähän ketjuun, vaikka vaikea viime kausi kysymysmerkkinsä kiistatta luokin. Morley on Liigassa ja Tapparassa näyttönsä antanut. Ehjänä ollessaan Liigan parhaita senttereitä. Toivottavasti loukkaantumishuolet ovat takana ja pääsee palaamaan tasolleen.

Huhujen mukaan KHL:ssäkin kiinnostanut paluumuuttaja Vittasmäki lienee niin ikään tämän ketjun nimiä. Ei se mediaseksikkäin pelaaja pelityylinsä vuoksi. Mutta VMV lienee se peruskallio, johon Tapola voi ensikaudellakin luottaa, kun oma pää pitää tukkoon saada. Esimerkki myös pelien ulkopuolella. Ei se A:n paluu miehen rintaan maailman suurin järkytys olisi.

Joku voisi argumentteja Seppälänkin puolesta ainakin toistaiseksi keksiä. Kuitenkin maajoukkueen mukaan jo noussut puolustaja kyseessä, vaikka hänkään ei tyylinsä vuoksi niitä kovimpia otsikoita ole keräämässä.


***
Yleisesti todettakoon, että mielenkiintoisia pelaajia on saatu ensi kaudeksikin kiinnitettyä ympäri Liigaa. Kontiola, Langhamer, Rissanen, Kiiskinen, McIntyre, Paajanen, Innala, Koivistoinen, Ohtamaa, Lakatos, Garteig... Kyllä Liigassa ihan pelimiehiä on ensi kaudellakin.
 

Apheu

Jäsen
Koivistoista on mielenkiintoista seurata. Lukko rallatteli niin kovalla kokoonpanolla, että mielenkiintoista nähdä pelaajaa nyt toisessa organisaatiossa ja ykkösviulistina. En epäile häntä ollenkaan, mutta Lukko oli mielestäni joukkueena niin ylivoimainen, että monen pelaajan pistesaldo on viime kaudelta ehkä hiukan yläkanttiin suhteessa absoluuttiseen tasoon.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: ipe_

raipe1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sharks
Koivistoisen näytöt pudotuspeleistä ovat kyllä kiistatta niin kovat, että on kyllä aikalailla kärjessä näin ennakkoon.

Tämän vuoden hankintojen suhteen argumentointi on helpompaa, kun kaikilla on suht tuoreita näyttöjä kotoisesta sarjasta pl Langhamer. Joukosta puuttuvat nuo kulttuurishokin kokevat Audettet, jotka ovat aina enemmän ja vähemmän kysymysmerkkejä.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Koivistoista on mielenkiintoista seurata. Lukko rallatteli niin kovalla kokoonpanolla, että mielenkiintoista nähdä pelaajaa nyt toisessa organisaatiossa ja ykkösviulistina. En epäile häntä ollenkaan, mutta Lukko oli mielestäni joukkueena niin ylivoimainen, että monen pelaajan pistesaldo on viime kaudelta ehkä hiukan yläkanttiin suhteessa absoluuttiseen tasoon.
Mielenkiintoinen näkemys. Jo Liigassa pelanneista hyökkääjistä ainakin Repo, Tammela, Hakulinen, Nyman ja Koivisto jäivät pistesaldoissaan uran parhaista. Osa jopa selvästi. Koivistoinen oli kärkipelaajista ainoa, joka teki selvän parannuksen piste-ennätykseensä. Ja voisin sanoa, että loukkaantumisista kärsiineen Saarelan pisteet oli varmasti alakanttiin suhteessa absoluuttiseen tasoon.

Mielestäni Lukko oli viime kaudella kuvailemasi vastakohta. Oikeastaan koko pelaajisto suoritti pisteiden valossa niin kuin ennen kautta odotettiinkin. Mitään ylimääräisiä venymisiä ei mielestäni tapahtunut muuta kuin ehkä Pressin huikeat tehot puolustajan paikalta. Toisaalta taas pari pelaajaa suoritti ehkä hieman alakanttiin pisteiden valossa. Esimerkiksi Linus Nyman. Veikkaan, että ensi kaudella moni tästä joukkueesta tulee tekemään tätä kautta paremmat tehot. Tammela ja Nyman etunenässä.

Ja mitä Koivistoiseen tulee niin pelasi pääosan kaudesta juurikin Nymanin kanssa, joka teki koko kaudella 2 maalia. Toisella laidalla oli toki aina kova pelimies. Myös HIFK:lla on tarjota hyvä joukkue vierelle, joten siltä kantilta on tuha epäillä. Muutenkin Koivistoinen on niin laadukas sentteri tähän sarjaan, että onnistumista ei mitata pelkästään tehopisteiden muodossa.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Joukosta puuttuvat nuo kulttuurishokin kokevat Audettet, jotka ovat aina enemmän ja vähemmän kysymysmerkkejä.
Kyllä näitäkin tulee vielä. Yleensä vasta loppukeväästä/alkukesästä näitä on vasta julkistettukin. Pohjois-Amerikassa kausi kestää vielä pitkään, joten venyttää neuvotteluja vielä aikaisempiakin vuosia pidemmälle.
 

Franck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itselläni Langhamer ja Vittasmäki (kumpikin olisi tason puolesta voinut jatkaa KHL:ssa) menevät tässä listassa ehkä korkeammalle, mitä valtavirta tuntuu heitä arvioivan.

Tämä on hyvä pointti. KHL:ssä tasonsa näyttäneet, parhaassa iässä olevat ovat kyllä kovaa valuuttaa Liigassa. Langhamerista vielä, että statsit ovat kyllä kovat, kun mietitään kuinka surkeassa jengissä pelasi.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ja miksi? Viimeiset 3 kautta Liigassa 96 pistettä 126 peliin ja tässä välissä kaksi kautta SHL:ssä 50 pinnaa 102 peliin. Kovemmalla tahdilla teki pisteitä Ruotsissa kuin vaikka Strömberg, Morley ja Paajanen.
Kyllä minäkin Rissasta kovana hankinta pidän. Erittäin monipuolinen ja hyvä pelaaja kyseessä. En näe mitään syytä miksei jatkaisi Liigassa vajaa piste/peli tahdilla.
 

Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuli muuten mieleen, että ihan mielenkiinnosta kyselisin, että onko Michael Garteigilla asiaa listalle? Oliko Tapparassa niin hyvä?
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tuli muuten mieleen, että ihan mielenkiinnosta kyselisin, että onko Michael Garteigilla asiaa listalle? Oliko Tapparassa niin hyvä?

Paha sanoa, kun juuri silloin ei oltu totuttu niin hyvään. Lähtökohtaisesti hyvän liigatason ykkösmaalivahti. Henk. koht. otan mieluummin tämän kevätkauden Heljangon kuin toissa kauden Garteigin. Mistään bradthiessenistä ei ole kyse. Garteig kyllä toissa kaudella paransi kevättä kohti, alkuun peli oli aika kulmikasta.
 

Knap

Jäsen
TOP-10 sentterit:

1. Eetu Koivistoinen
2. Petri Kontiola
3. Tyler Morley
4. Jaakko Rissanen
5. Otto Paajanen
6. David McIntyre
7. Balazs Sebok
8. Kyle Platzer
9. Kim Strömberg
10. Jarkko Immonen

TOP-3 ois voinut periaatteessa kiännellä ja viännellä vaikka miten. 3.-4. kanssa jaetulla sijalla. 6.-8. myös tasan. Sitten Strömberg pääsee yksinään tuohon 9. sijalle floppaamaan ja ImmosJake lentää tosta kohta pois. Tulkaa lynkkaa, kun oon jonkun Crosbyn unohtanut tosta.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
TOP-10 sentterit:

1. Eetu Koivistoinen
2. Petri Kontiola
3. Tyler Morley
4. Jaakko Rissanen
5. Otto Paajanen
6. David McIntyre
7. Balazs Sebok
8. Kyle Platzer
9. Kim Strömberg
10. Jarkko Immonen

TOP-3 ois voinut periaatteessa kiännellä ja viännellä vaikka miten. 3.-4. kanssa jaetulla sijalla. 6.-8. myös tasan. Sitten Strömberg pääsee yksinään tuohon 9. sijalle floppaamaan ja ImmosJake lentää tosta kohta pois. Tulkaa lynkkaa, kun oon jonkun Crosbyn unohtanut tosta.

McIntyre on hieman eri tason tekijä, kuin Sebok ja Platzer. Kyseenalaistan myös, miten Paajanen ja Rissanen ovat parempia.
 

Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
McIntyre on hieman eri tason tekijä, kuin Sebok ja Platzer. Kyseenalaistan myös, miten Paajanen ja Rissanen ovat parempia.
Älkää nyt sitten arvon palstaveljet antako tälle trollille enempää huomiota jookos. Kukaan ei jaksa lueskella, sitä juupas eipäs väittelyä mikä siitä taas alkaisi.
 

Nebelwerfer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Koivistoisen näytöt pudotuspeleistä ovat kyllä kiistatta niin kovat, että on kyllä aikalailla kärjessä näin ennakkoon.

Entäs Sportin Holmström?
37 playoff -peliä (SHL) 12+19=31 ppg 0.84.

Koivistoinen
20 playoff -peliä (Liiga) 6+10=16 ppg 0.80.

Mutta Holmstöm ei millään pääsee mukaan Top-10 sentterit listoilla jne. Nyyyh, nyyyh.... miksi aina näin ?

Heh :) Noh, en nyt väitä että Axel on Liigassa Top -10 sentteri, mutta todennäköisesti ihan ok ykkössentteri, Sportissa siis.
 

krk607

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Malaga CF, Uusi Refla
Kokeilkaapas huviksenne lukea näitä top-listoja läpi niin, että peitätte listaajan nickin ja suosikkijoukkueen. Aika monen kohdalla pelkältä listalta pystyy jo päättelemään suosikkijengin.
 

raipe1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sharks
Ihmeellisen vähän saa Vittasmäki arvostusta kovimpien listalla. Vittasmäen tapaisten pelaajien avulla voitetaan kuitenkin mestaruuksia.
Onhan nuo pelaajat tyyliin Seppälä, Vittasmäki ja Ohtamaa vaikeita arvottaa tällaisella listauksella, kun eivät kuitenkaan tuo sitä raktaisuvoimaa ja tähtiloistoa hyökkäyssuuntaan. Vaikeaa on miettiä onko liigan top 5 peruspakki arvokkaampi kuin 40 pisteen sentteri. Sekin on aika pitkälti joukkueen rakenteesta kiinni, vaikka väittäisinkin, että tuollaisen peruspakin arvo on suurempi.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihmeellisen vähän saa Vittasmäki arvostusta kovimpien listalla. Vittasmäen tapaisten pelaajien avulla voitetaan kuitenkin mestaruuksia.

Niinpä. Ihan helvetin hyvä puolustaja. En esimerkiksi tuolta Suomen MM-joukkueesta kovin montaa pakkia ennen Vittasmäkeä omaan joukkueeseeni ottaisi. Ehdottomasti aivan kärkihankintoja tähän sarjaan.
 

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kokeilkaapas huviksenne lukea näitä top-listoja läpi niin, että peitätte listaajan nickin ja suosikkijoukkueen. Aika monen kohdalla pelkältä listalta pystyy jo päättelemään suosikkijengin.
Mikäli ei sinällään ole ihme. Kyllä mä voin ihan rehellisesti sanoa että tiedän enemmän yksittäisistä HIFK pelaajista kun lähes tulkoon muista liigapelaajista yhteensä (sen suhteen mitkä on vahvuudet, taidot, heikkoudet, rooli, luonne jnejne)

Joten kyllä jos minäkin alkaisin listaamaan Liigan parhaita pelaajia päästä, niin todennäköisesti lista olisi HIFK-myönteinen tietojeni takia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös