iiron_troikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stiiv Jatserman
Aivan kuin 90- luku olisi tehnyt paluun. En muista viimeksi koska tsekkeja olisi ollut näinkin runsaasti liigassa.
1991-92 tsekkejä sarjassa oli 15 kappaletta. 2000- luvun alussa myös oli ihan mukavasti, 2003-04 löytyi 16 tsekkipelaajaa. 2000- luvun edetessä tsekkien määrä putosi esim. kaudella 2017-18 kolmeen kappaleeseen, mutta samalla eri kansallisuuksia liigasta löytyi suomalaisten lisäksi viisitoista.

Kovimmista hankinnoista että Hrachovina ja Peltola näyttäisivät tällä hetkellä olevan.
 
Rakastan noita Bostonin poikia.
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tshekin sarja on kyllä jännä. Esimerkiksi Huml ei siellä ollut koskaan mikään tehotykki vrt. Liigaan.
Poikkeuksena miehen Kärppävuosien jälkeinen kausi 2016–2017, jolloin nakutteli kuitenkin runkosarjassa 51 ottelun aikana tehot 18+22=40 ja jatkoi tehoilua pudotuspeleissä aika tavalla piste per peli tahdilla keräten 5+11=16 pistettä kasaan 17 ottelussa. Muutoin nuo Humlin kaudet kotimaansa pääsarjassa ovat sitten menneet alle 30 pisteen merkeissä kautta kohden.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
1st: LEINO-JYLHÄ-HARMAJA
”Jumala on korvattu päiväkodeissa peikoilla, menninkäisillä, maahisilla, merirosvoilla, keijuilla yms. demoneilla.” -Wiherkoski
PLEASE DON'T DIE MANNSCHAFT!

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Kun joku hassutteli siitä ketjun lukkoon laittamisesta, nythän tuon voi laittaa lukkoon. Saa olla melko kova tekijä, että olisi kovempi hankinta kuin Koskiranta.
 
IIHF Power Ranking 17.5 - 16. Kazakhstan: “Love in an elevator/Livin’ it up when I’m goin’ down”

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Koskirannan paluu menee vähän samaan kategoriaan kuin Immos-Jaken paluu Liigaan muutama vuosi sitten. Järkyttävän iso merkitys SaiPalle.
Kyllähän Lappeenrannassa jo hymyilyttää ajatus ykkösketjusta Krivosik-Koskiranta-Zaborsky
 
"Esittää jotain suurta asiantuntija auktoriteettia, kun tietotaito ja näkemys jääkiekosta on roskalehdistön urheilutoimituksen tasoa"
- dude kuvailee mirasanea

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja espoolainen kiekko
Koskiranta on ehdottomasti Liigan kovimpia hankintoja ellei kovin? Ainakin omalle joukkueelleen tulee olemaan hirmuisen tärkeä.
Kyllä etenkin näissä koronaoloissa on vaikea kuvitella, että Koskirantaa kovempaa yksittäistä nimimiestä liigaan ensi kaudeksi mistään tulisi. Eli tuollaisena valmiina laadukkaana pelimiehenä varmasti kovin hankinta. SaiPa saa tätä myöten myös jalkeille lähtökohtaisesti timanttisen ykkösketjun Zaborsky-Koskiranta-Krivosik (jos/kun Krivosik etenkin tuossa ketjussa varmasti tekee ensi kaudella sen lopullisen ison läpimurtonsa liigahyökkäjien eturiviin)
 
"siis ymmärrän syvällisesti hyvän taiteen määrittelemisen ikiaikaisen dilemman, mutta kyllä paskan aina tunnistaa"
(Kyösti Pöysti)
Suosikkijoukkue
Ässät, Hurricanes
Koskirannan paluu menee vähän samaan kategoriaan kuin Immos-Jaken paluu Liigaan muutama vuosi sitten. Järkyttävän iso merkitys SaiPalle.
Paitsi, että Jarno taitaa olla viitisen vuotta nuorempi kuin Jakke palatessaan. Koskiranta on vasta 33v siis mitä parhaassa pelimiehen iässä. Lisäksi kun SaiPa nyt on tollanen lilliputti, niin suhteessa Koskirannan merkitys joukkueelle on hitosti isompi.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
1923 (1897), TML & VGK + suomalaiset
Paitsi, että Jarno taitaa olla viitisen vuotta nuorempi kuin Jakke palatessaan. Koskiranta on vasta 33v siis mitä parhaassa pelimiehen iässä. Lisäksi kun SaiPa nyt on tollanen lilliputti, niin suhteessa Koskirannan merkitys joukkueelle on hitosti isompi.
Immonen ja Koskiranta on myös erityyppisiä pelaajia, siinä missä Immonen nojannut koko uransa peliälyyn ja sijoittumiseen, Koskiranta enemmän pärjännyt liikkeellään yhdistettynä tasaiseen kokonaispakettiin. Saa sitten nähdä miten nopeasti Jarno alkaa hidastumaan, niin että pelintaso putoaa.

Muuten samaa mieltä, että Koskirannan paluu SaiPalla isompi, mitä Immosen paluu oli JYPille. Hieno hankinta SaiPalta!
 
"Laurikainen on ku vanha lateksidildo. Heiluu ja menee joka paikkaan, on aina mukana tilanteissa ja tekee iloiseksi!" @spenroos twitterissä.

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Paitsi, että Jarno taitaa olla viitisen vuotta nuorempi kuin Jakke palatessaan. Koskiranta on vasta 33v siis mitä parhaassa pelimiehen iässä. Lisäksi kun SaiPa nyt on tollanen lilliputti, niin suhteessa Koskirannan merkitys joukkueelle on hitosti isompi.
Jakke oli 35v kun palasi JYPiin, eli ei tuossa nyt ihan viittä vuotta ole.

Mutta hemmetin hieno kaappaus SaiPalta, respect sanoisi leijona #79.
 
Four passes break any defense

Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #44, #15, Myyttinen Teutoni
Paitsi, että Jarno taitaa olla viitisen vuotta nuorempi kuin Jakke palatessaan. Koskiranta on vasta 33v siis mitä parhaassa pelimiehen iässä. Lisäksi kun SaiPa nyt on tollanen lilliputti, niin suhteessa Koskirannan merkitys joukkueelle on hitosti isompi.
Ei se Jakke nyt niin setämiehen iässä ole vielä kuitenkaan! 38 on nyt eli 35 oli paluun tehdessään

Edit: ja hitaana oltiin taas tänään
 
"Suomessa mä luulen, että pelaan Jyväskylässä. Se on lähinnä se ainut mikä vaikuttaa ehkä enemmänkin kuin palkka." - Jarkko Immonen.

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, LA Kings
Ihan hyvä hankinta Koskiranta on, muttei mikään codykunyk.
Kyllä mie valitsisin Koskirannan omaan joukkueeseeni hetkeäkään miettimättä, mikäli valita tarvitsisi.

Olen tässä yrittänyt miettiä, että olisiko ketään toista pelaajaa liigassa, jonka valitsisin SaiPaan mielummin kuin Jarnon. Ei miulle tule mieleen ketään. Kuusela esimerkiksi on varmaan parempi pelaaja ja Tapparan kannattajat ottaisivat hänet mielummin. Siltikin Jarno on parasta SaiPalle, enkä itse vaihtaisi päikseen edes Kuuselaan, kuten keneenkään muuhun.
 

Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
Joko on @McTorso jo tullut kertomaan, kuinka Kärpät joutuu hankkimaan ykkössentterinsä HPK:stä ja SaiPa Pietarin SKA:sta?
 
Marko Anttila - Vain vähän kovempi clutch kuin Logan Couture.

"Hienoa peliä kyllä, mutta et sitten ilmeisesti ole naista (tai miestä) ikinä saanut?? " totesi vihainen Manu-fani Jakke76 Liverpoolin johtaessa 1-0 Manua.

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, LA Kings
Sitä että Kunyk on ensi kaudella kovempi luu kuin Koskiranta. Ainakin pistepörssissä, muilta osin ei päästäne kuin vänkäämään.
Vängätään nyt silti hieman. Siun mielestä Kunyk voi olla parempi pelaaja, kuin Jarno, mutta miun mielestä ei ole kahta sanaa siitä, että Jarnon kokonaisvaltainen panos SaiPalle kentällä, sekä imagollisesti on paljon suurempi, kuin se olisi Codyn osalta.
 
Suosikkijoukkue
Jouel Awrmiia
Vängätään nyt silti hieman. Siun mielestä Kunyk voi olla parempi pelaaja, kuin Jarno, mutta miun mielestä ei ole kahta sanaa siitä, että Jarnon kokonaisvaltainen panos SaiPalle kentällä, sekä imagollisesti on paljon suurempi, kuin se olisi Codyn osalta.
Saatamme hyvinkin molemmat olla oikeassa. Aika näyttää.
 
he’s like a lizard, the way a lizard takes his tongue and sticks it as far as it does and retrieves what it was trying to do - Paul Fenton, 2019

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Koskirannan arvo SaiPalle on ihan älyttömän suuri. Ei tosiaan mieleen tule parempaa hankintaa nimenomaan kokonaisuutena. En usko, että Jarno on pistepörssin kärkisijoilla, mutta on arvokas myös SaiPataustan ja kokemuksen takia. Koskiranta on myös pelaaja joka voi jopa tuoda jonkun extrakatsojan paikalle ja kiinnostaa sponsoreita.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Koskiranta on kova hankinta nimenomaan SaiPalle. Olisi ollut sitä myös esimerkiksi Kärpille, mutta ei missään nimessä samassa mittakaavassa mitä nyt Sputnikeille. Tuo pöytään pelitaitojen lisäksi sellaisen määrän ammattimaisuutta ja kokemusta, että siinä on hyvä muiden ottaa mallia.
 
Ei näitä sääntökirjan mukaan vihellellä. Jos niin tehtäisiin, olisimme täällä vielä aamullakin. -Pertti Juhola, Liigan otteluvalvoja.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy