Jos henkilö kirjoittaa runoja (tai ainakin laulun sanoja) ottaen vaikutteita mm. Kalevalasta, Raamatusta, Aila Meriluodolta, Lauri Viidalta ja Eino Leinolta ja lisäksi vielä juoksee Cooperin testissä yli 3500metriä voidaan tätä menoa pitää varsin kultturellina ja jopa vähän nörttinä. Jos otetaan taas toinen henkilö joka kertoilee pillujuttuja huikkaillen jallupullosta, vittuilee ja välillä vilauttaa persettä kiltin altalta on siinä näkökulmasta riippuen joko idiootti, äijä tai alkoholisti. Kuitenkin Jouni Hynysen kohdalla on niin että hän on yhtäaikaa nuo molemmat henkilöt: äijä ja runopoika, tai ainakin on ollut jossain vaiheessa. Vaikka äijä-Hynynen on monelle julkisuudesta tutumpi on taiteellisessa mielessä Kalevala-Hynynen vähintäänkin yhtä tärkeä. Sanoitukset on Kotiteollisuudella tärkeässä roolissa. Luin tuossa äskettäin Muistikuvia-kirjan jossa kerrotaan taustoja sanoitusten takaa. Samalla tuli kuunneltua suunnilleen koko Kotiteollisuuden tuotanto läpi, se sujui aluksi helposti, sitten vaikeammin. Pitkään ovat jo soittaneet, joten selvästi monta asiaa on kuitenkin tehty oikein. Pari kommenttia eri vaiheista.
Hullu ukko ja kotiteollisuus, Aamen, Eevan perintö (1999)
Ekoilla levyillä vähän vielä opetellaan hommaa. Musiikillisesti se näkyy niin että biisit on hieman monimutkaisempia mitä myöhemmin. Hauskasti monelle nämä ekat levyt on sitä parasta Kotiteollisuutta, vaikka levyjä tulee vielä yli 20v lisää. "Jo kuolleen kukan nimi"-aikoihin alkoi valitus siitä kuinka yhtye oli mennyt pilalle. Muistikuvia käsittelee näiltä osin nuoruuden Lappeenrantaa ja valottaa miten ura lähti käyntiin.
Tomusta ja tuhkasta (2000)
Tästä alkaa minusta yhtyeen huippukausi. Ensimmäisen kerran Hynynen havahtuu "Ollaanko me näin vitun hyviä", kun saa aikaiseksi "Kädessäni"-kappaleen kertosäkeen. Eikä syyttä, kappale on tarttuva ja itsemurha-aiheen se kiteyttää napakasti. Jos Sanon on tietysti levyn toinen megahitti. Tomusta ja Tuhkasta on parempi levy mitä muistin.
Kuolleen kukan nimi (2002)
Kalevala pastissi Hynysen kohokohta. Minusta yhtyeen paras levy. Heikkoja hetkiä ei juuri ole, mutta vahvoja sitäkin enemmän.
Vahvimpana minusta Satu Peikoista C-osa: Sormet vieraat soittavat.... (Vai onko se B-osa vai jopa D-kuppi???)
Helvetistä itään (2003)
Hynynen alkaa kyllästyä tuoneloihin ja muuttaa sanoituksia pikkuhiljaa arkipäiväisemmiksi. Lauletaan välillä myös kurkkunaamioista ja supermarketeista. Yhtye lyö isosti läpi Suomessa ja hitit raikaa läpi maan.
7, Iankaikkinen (2006), Sotakoira (2008), Ukonhauta (2009), Kotiteollisuus (2011), Sotakoira II (2012)
Vakiintuneen suosion aika. Levyiltä löytyy yksittäisiä hyviä biisejä, mutta kokonaisuudet eivät enää nouse ihan parhaiden tasolle. Alan puutua pikkuhiljaa samantyylisten levyjen seuratessa toistaan. Livenä yhtye on parhaimmillaan hiton tiukka, mutta se ei valitettavasti se ei vaan aina ole parhaimmillaan arvatenkin viinanhuuruisten kiertueiden loppupuolella.
Maailmanloppu (2013), Kruuna / Klaava (2015)
Raskaus alkaa kadota ja rokkiteollisuus tulee tilalle. Ensiksi mainittu on tieten yhtyeen huonoin levy tähän asti?
Kruuna / klaava on parempi. Emmauksen tiellä on kevyt biisi, mutta yhdistää Jeesuksen vaiheet ja parisuhdeongelmat ihan näppärästi.
Vieraan vallan aurinko (2016), Valtatie 666 (2018)
Viimeisimmillä levyillä runo-Hynynen ja äijä-Hynynen ovat keskiarvoistuneet johonkin puoliväliin. Itse sanoittaja pitää etenkin Vieraan vallan aurinkoa parhaimpana onnistumisenaan. Veikkaan että se johtuu siitä että sanoitukset vastaa enemmän sitä mitä Hynynen oikeasti ajattelee ilman uhoa tai Kalevala-kuorrutusta. Samalla biisien pituus alkaa venähtää, mikä ei ole Kotiteollisuuden tapauksessa välttämättä hyvä juttu, kun yhtye ei kuitenkaan ole mikään Rush soittotaidoiltaan. Homma vain laiskistuu turhaan. Vieraan vallan auringolla on kuitenkin hetkensä.
Yhtye on jälleen studiossa joten kohta tulee taas lisää...