Mainos

Kosketuksissa luonnon eläinten kanssa

  • 93 084
  • 570

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ja perisuomalaiseen tapaan eläimelle, vaikka olisi miten eksoottinen suomen vesistöllä, laitetaan nappi otsaan, mikäli ei syö sille tarjottua kalaa. Onko Suomessa oikeasti niin kouluttamattomia ja haluttomia eläinlääkäreitä tekemään kaikkensa tällaisten eläinten eteen? Kun muualla maailmassa yritetään tehdä kaikki esimerkiksi rantautuneiden valaiden tai delfiinien eteen niin kauan kun eläimessä henki pihisee, niin suomessa laitetaan piikkiä vaan perseeseen tai poliisin aseella kuulaa kalloon todella herkästi. Hyvää mainosta Suomesta, jos tähän ratkaisuun päädytään ja kun uutinen eläimestä leviää maailmalle.
Ehkä Suomessa vain tiedostetaan se fakta, että mikäli päätyy rannikollemme, on paluu alkuperäisille elinalueille liki mahdottomuus ja edessä todennäköinen kituminen jossain päin Itämerta. Jostain englannista tms. ohjaaminen oikeille elinalueille on käytännössäkin huomattavasti helpompaa tai selviäminen olin voimin todennäköisempää.

En toki kannata mitään kyselemättä lahtaamista, vaan asiantuntijoiden näkemykseen tukeutumista päätöksenteossa. Yksi työkaveri on kovin innoissaan metsästämisestä ja lupasi tulla ampumaan kollegan tontille erehtyneen ketun. Kun kaverin mielipiteet ovat muutenkin aika jyrkkiä, ei tuo ilmoitus varsinaisesti mennyt minkään erikoisen huumorin piikkiin. En oikein ymmärrä, mitä mielihyvää eläinten tappaminen itsessään aiheuttaa. Metsästäminen sinänsä ihan jees.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro

Viime sunnuntaina veljen tyttären rippijuhlissa näin ketun, kesken kahvittelun alkoi harakat pitämään melkoista rähäkkää ja kettuhan siellä pihan reunalla vilahti. Varsin nätti otushan se on.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ehkä Suomessa vain tiedostetaan se fakta, että mikäli päätyy rannikollemme, on paluu alkuperäisille elinalueille liki mahdottomuus ja edessä todennäköinen kituminen jossain päin Itämerta. Jostain englannista tms. ohjaaminen oikeille elinalueille on käytännössäkin huomattavasti helpompaa tai selviäminen olin voimin todennäköisempää.

Koska kyseessä on villieläin, joka on päätynyt Suomeen omin voimin ja siten luonnollisesti, olisi sen lopettaminen mielestäni jumalan leikkimistä.

Eri asia on se, jos villieläin kituisi ihmisen toiminnan seurauksena. Kuten vaikkapa piikkilanka-aitaan sotkeutumisesta vammautunut jänis, auton töytäisemäksi joutunut peura tai ikkunaa päin lentänyt lintu. Tai eläintarhasta karannut luonnosta vieraantunut eläin. Näissä tapauksissa kitumisen syy ei ole luonnon kiertokulussa (vaan ihmisessä) ja eläimen lopettaminen on oikea ratkaisu. Mutta jos esimerkiksi peura kituu siksi, että se on joutunut petoeläimen kynsiin mutta päässyt karkuun, eläimen kohtalo pitäisi jättää lähtökohtaiseksi luonnon "päätettäväksi".

Koti- ja lemmikkieläimien kohdalla lopettaminen kitumisen välttämiseksi on oikein, koska niiden elämä ei muutenkaan pääosin riipu luonnon kiertokulusta vaan ihmisestä (ne eivät edes olisi lajeina nykymuodossaan olemassa ilman ihmisen toimintaa).

Jos villieläimen auttaminen kohti sille suotuisampia olosuhteita ei onnistu, jättäisin asian luonnon hoidettavaksi. Mursu joko selviää pois kiipelistä tai ei: jos ei, niin sitten siitä on tuhannen kilon edestä hyötyä raadonsyöjille ja hajottajille. Toki hyvin ymmärrän, että näillä perusteilla eläimen auttaminenkin voidaan nähdä luonnon kiertokulkuun puuttumisena ja siten vääränä. Mutta tämä nyt on muutenkin puhtaasti moraalista pohdintaa, jossa hyväksyttäneen monenlaisia mielipiteitä.
 
Viimeksi muokattu:

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ymmärrän kyllä haasteellisuuden, mutta Suomessa tupataan mennä aina sieltä missä aita on matalin. Varsinkin kun vertaa, miten muualla päin maailmaa on tahtoa ja halua tehdä kaikki pulaan joutuneiden suurten merinisäkkäiden hyväksi. Kyllä ihminen keinot keksisi, jos vaan halua olisi.
Ja oma neuvosi olisi ollut? Tuossahan on ollut eläinlääkärit yms. paikalla ja mursu oli lähtenyt itse uimaan. Olisiko se sitten pitänyt väkisin viedä Korkeasaareen? Missä muualla maailmassa on parempi tahto pelastaa suuria merinisäkkäitä vrt. Suomeen? Varsinkin kun meidän merillä niitä on aika harvassa ja käytännössä jokainen tänne eksynyt yksilö saa kyllä aivan majesteettisen kohtelun.
 
Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuossa mursun tapauksessa huvitti tuo tiedottaminen. Ensin palolaitos aivan pähkinöinä hehkuttaa, kuinka on historiallinen tapaus. Hetkeä myöhemmin siellä on kaikki haminalaiset väijymässä luonnollisesti tätä pitkähampaista pötkylää. Vähän myöhemmin polliisi saa eristää alueen ja tiedottaa, että älkää nyt vaan tulko häiriköimään. Iso kaveri tarvitsee lepoa.
Tähän tietysti iltapäivälehtien 24/7 raportointi. Kohta se mursu pyytää itse nappia ohtaan.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Onko kukaan kysynyt mursulta, onko tämä myös munamies, vai peräti itse John Lennonjohto?
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei saa edes rannalla pötkötellä rauhassa. Menkää pois.

Mistähän tää on tullut? Saksan kohdilla vissiin on joku mursuyhteisö, vai onko uinut jäämereltä norjan rannikkoa pitkin tanskan kautta, aika pitkä lenkki. Karannut itä naapurin eläintarhasta?

Kenties Putinin vakooja?
On vähän samaa olemuksessa kuin erässä dosentissa. On myös lähellä ryysylän rajaa, joten sekin täsmää. Ilmeisesti tämä pötkylä on tutkimassa kestääkö Haminan rannat naapurin soutuveneiden maihinnousua. Itänpurin juoni tämä on.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
On vähän samaa olemuksessa kuin erässä dosentissa. On myös lähellä ryysylän rajaa, joten sekin täsmää. Ilmeisesti tämä pötkylä on tutkimassa kestääkö Haminan rannat naapurin soutuveneiden maihinnousua. Itänpurin juoni tämä on.
Ottaisin Suomeen mieluummin 200 mursua kuin tuon erään dosentin. Mursut sentään ovat älykkäitä ja karismaattisia olentoja, joilla on jonkinlainen yleishyödyllinen merkitys omassa elinympäristössään (siis luonnollisessa sellaisessa), kun taas tuo dosentti ei tee mitään järkevää ja toimii vain Kremlin hullun äänitorvena.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Villisika, saatana! Jumalauta, että pelästyin. Toinen koirista otti jonkun ihme puolustus-stänssin jo vähän matkan päässä ja ihmettelin, että mitä helvettiä se touhuaa, tule nyt sieltä. Toinen koirista puolestaan vähät välitti ja jolkotteli kotia kohti. Sitten alkoi kuulua rytinää pusikosta ja villisikahan sieltä rymysi! Onneksi sekin vissiin pelästyi ja röhki poispäin eikä mulla tullut kun vähän kakkaa housuun.

Majapaikan isäntä sitten kertoili, että tosiaan sikapossut ovat rohkaistuneet eikä aina pelkää edes ihmisiä, ja koirien päälle voivat jopa käydä puolustautuessaan. Hyissaatana, jää hämärän aikaan nuo metsäretket kyllä nyt tekemättä. Normandiassa siis tämä.
 
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Tuli vuosi pari sitten villisikojen perhe vastaan motarilla iltavuoron jälkeen. Jouduin ihan pysähtymään ja vasta töötillä lähti ihan läheltä. En siihen isukkiin haluaisi tutustua 100km/h vauhdista, sen verran järkäle oli.

Enkä välttämättä tohon mursuunkaan mutta taitaa sen verran harvinainen olla ettei kutostiellä törmää.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Villisika, saatana! Jumalauta, että pelästyin. Toinen koirista otti jonkun ihme puolustus-stänssin jo vähän matkan päässä ja ihmettelin, että mitä helvettiä se touhuaa, tule nyt sieltä. Toinen koirista puolestaan vähät välitti ja jolkotteli kotia kohti. Sitten alkoi kuulua rytinää pusikosta ja villisikahan sieltä rymysi! Onneksi sekin vissiin pelästyi ja röhki poispäin eikä mulla tullut kun vähän kakkaa housuun.

Majapaikan isäntä sitten kertoili, että tosiaan sikapossut ovat rohkaistuneet eikä aina pelkää edes ihmisiä, ja koirien päälle voivat jopa käydä puolustautuessaan. Hyissaatana, jää hämärän aikaan nuo metsäretket kyllä nyt tekemättä. Normandiassa siis tämä.

Kaverillani oli aikanaan armeijassa, metsäleirin yöväijyssä, kohtaaminen villisian kanssa. Se oli kuulemma painellut ihan muutamien metrien päästä ohi hirveällä ryminällä.

Ei kuulemma nukuttanut enää sen vartiovuoron aikana.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ehkä Suomessa vain tiedostetaan se fakta, että mikäli päätyy rannikollemme, on paluu alkuperäisille elinalueille liki mahdottomuus ja edessä todennäköinen kituminen jossain päin Itämerta. Jostain englannista tms. ohjaaminen oikeille elinalueille on käytännössäkin huomattavasti helpompaa tai selviäminen olin voimin todennäköisempää.
Luonto tehköön, mitä luonto tekee. Eli jos/kun ei täältä enää kotikonnuilla selviä, niin kiertokulkuun muiden elukoiden ruoaksi sitten vaan.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Vaimo kun luki tuon mursu-uutisen ääneen niin piti tietty ensin kysyä, että eihän sillä vaan ollut speedot päällä. Ikävää, jos rannalle mennessä tulee Greenpeace työntämään veteen.
Mursu punaisissa speedoissaan ajamassa fägäreitä uimashortseissaan pois rannalta.
 
Glove

Jäsen
Kyyhavainto eilen lenkkipolulla. Jokin noissa käärmeissä kiehtoo ja olisin tuotakin voinut tarkkailla pitempään ellei se olisi luikerrellut jonnekin puolukunvarpujen sekaan.
 
Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Majapaikan isäntä sitten kertoili, että tosiaan sikapossut ovat rohkaistuneet eikä aina pelkää edes ihmisiä, ja koirien päälle voivat jopa käydä puolustautuessaan. Hyissaatana, jää hämärän aikaan nuo metsäretket kyllä nyt tekemättä. Normandiassa siis tämä.
Siellähän on se pieni kylä, joka urheasti puolustautuu roomalaisia vastaan ja tykkäävät herkutella villisialla. Onkohan kylään iskenyt joku uusi muotivillitys, niinkuin vegaanius tai muu ruokavalion muutos ja ovat jättäneet villisiat rauhaan kun noin pelottomiksi ihmistä kohtaan ovat tulleet?
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Maanantai-iltana näin ensimmäistä kertaa elämässäni lapinpöllön, kun se lensi ihan nenän edestä ohi. Siinä on kyllä hieno lintu.
 
Polemos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nakkilan uimaseura Uivat Nakit

Liitteet

  • Pyykkiteline.JPG
    Pyykkiteline.JPG
    197,7 KB · kertaa luettu: 153

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Täytyy kyllä sanoa, että tämä aluevesillemme (ja nyttemmin myös kuivalle maalle) eksynyt mursu on kyllä meikäläisen "spirit animal" mitä tulee mielipiteeseen siivouksesta. Kotkalaisen omakotitalon pihassa oleva pyykkiteline on saanut kokea mursun voiman, liite.

Kuva Hesarista 19.7.2022 / Eläimet | Haminan mursu makaa parhaillaan kotkalaisen miehen kotipihalla – Suora lähetys käynnissä

Täältä myös valtava arvostus.

Jos nyt sattuu vituttamaan se pyykkiteline, niin se on hyvä laittaa päreiksi. Samoin ymmärrän sen kalastajan veneen kippaamisen ja laitteiden upottamisen Suomenlahteen kostoksi siitä, kun samainen kalastaja meinasi kuitenkin rysällä tappaa.

Vakavasti ottaen, kun tuo nyt rannoilla näyttää aktiivisesti pyörivän toistaiseksi ilman aikomusta lähteä väljemmille, kannattanee olla menemättä ihan lähelle. Tonnin massalla saa aikaan damagea: sekä kollateraalia että tarkoituksellista.
 
Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Hauska veijari, mutta nyt ilmeisesti näyttää vähän huonolta selviäminen. Ehkä jopa koittavat Korkeasaareen siirtää. Voin kyllä kuvitella, että mahdollinen nukuttaminen voi olla todella haasteellista kun ei ole kunnolla tietoa nukutusaineen määristä. Aikamoinen ryskyäminen saatta käydä myös jo herää nukutuksesta kesken siirroon.

Mielestäni nyt pitäisi antaa vain olla, koska siirto-operaatiossa voi olla ihmishenget vaarassa. Luonto sitten päättää miten käy.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hauska veijari, mutta nyt ilmeisesti näyttää vähän huonolta selviäminen.

Viimeisimmän tiedon mukaan eläin painelee tällä hetkellä metsään. Se on erittäin nälkiintynyt, ja sen nukuttaminen on todella riskialtista - ihan jo siksi, että Suomessa ei ole eläinlääkäriä, jolla olisi kokemusta mursun nukuttamisesta, ja siksi, että nälkiintyneen eläimen tarvitseman nukutuslääkkeen oikean annoksen kokoa on hyvin vaikea arvioida. Eläin saattaa siis kuolla nukutukseen.

Korkeasaaressa mittaillaan nyt oviaukkoja ja arvioidaan, että olisiko siellä jotain sopivaa paikkaa, jossa mursua voitaisiin hoitaa - mikäli se ylipäätään saataisiin sinne tuotua. Kuljetus operaatio olisi vain myös todella haasteellinen - ihan jo eläimen huonon kunnon takia.

Ei tätä kuitenkaan ole lähdetty "varmuuden vuoksi tappamaan", vaan ensimmäinen prioriteetti tuntuu olevan eläimen auttaminen ja vasta toisena sen kärsimysten lopettaminen. Iso arvostus ainakin täältä eläimiä auttaville viranomaisille ja muille tahoille...

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös