Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 890 782
  • 81 125

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt näitten pölmäntereiden ansiosta saadaan taas odottaa uusia (toivottavasti ei) positiivisia tuloksia.

Noh... Jos teoriassa futisfanit toisivat pietarintuliaisinaan vaikka ~10-20 tartuntaa, olisiko sillä nykyisessä epidemia- ja rokotustilanteessa enää mitään merkitystä? Varmasti joku riemastuu, mikäli tartuntojen lasku tasaantuisi taas pariksi päiväksi, mutta tällä hetkellä epidemiatilanteen ryöpsähtäminen, että vuodeosastot oikeasti kuormittuisivat on äärimmäisen epätodennäköistä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kyllä se yksi hölmöilyn aihe oli potkupalloturistien päätös lähteä lian myöhään Pietarista kohti Suomea. Jos väkeä olisi tullut tasaisemmin päivän mittaan - a vot, ei hätää. Nyt näitten pölmäntereiden ansiosta saadaan taas odottaa uusia (toivottavasti ei) positiivisia tuloksia.

No kun ei ollut. Tuossa jonossa oli porukkaa, jotka olivat nukkuneet yönsä ihan normaalisti majoituksessa, syöneet aamiaisen ja tulleet rajalle noin klo 13-14. Pietarista keskusta-alueelta ajaa päätietä yli kolme tuntia rajalle. Silti kaikki aivan jumissa jo klo 14 aikaan.

Siellä oli edelleen kaksi (2) testaajaa. Autoja oli ohiajaessa varmasti 50-100 jonossa, sama setti Venäjän raja-asemalla jonossa. Bussit lähtivät klo 10-12 välillä, ja niitä oli jonossa kymmenen. Yhden (1) bussin testaaminen kesti heittämällä yli tunnin.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Noh... Jos teoriassa futisfanit toisivat pietarintuliaisinaan vaikka ~10-20 tartuntaa, olisiko sillä nykyisessä epidemia- ja rokotustilanteessa enää mitään merkitystä? Varmasti joku riemastuu, mikäli tartuntojen lasku tasaantuisi taas pariksi päiväksi, mutta tällä hetkellä epidemiatilanteen ryöpsähtäminen, että vuodeosastot oikeasti kuormittuisivat on äärimmäisen epätodennäköistä.
Hoppas så.....
 
Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin kuin Ilkka ”Jugi” ”stock metho” ”THL tappaa lapset” Rauvola hetki sitten totesi, ovat tartunnat taas nousussa. Mikään ei pelasta enää kesää.
Onko tämä Rauvola joku oikea henkilö vai joku twitter-hahmo? Melkoinen tuomiopäivän pasuuna joka näkee vain jatkuvaa nousua ja altistumista joka paikassa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko tämä Rauvola joku oikea henkilö vai joku twitter-hahmo? Melkoinen tuomiopäivän pasuuna joka näkee vain jatkuvaa nousua ja altistumista joka paikassa.

Twitterin yksi perusongelma on kieltämättä, että keskustelufoorumien nimimerkkeihin rinnastettavat kirjoittelijat pystyvät esittäytymään varsin helposti alan kuin alan asiantuntijoina ja mielipidevaikuttajina, sekä saamaan huomiota. Pitkäänhän tämä on nähty "poliittisina kommentaattoreina", sekä nyt pandemia-aikana covid-mielipiteitään laukovina tee-se-itse epidemiologeina.

Offaria, mutta ehkä vähän liian herkästi täälläkin jaetaan löylyhuoneen threadeihin ihan random-twitteristien mielipiteitä.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jännä seurata, kuinka kauan tämä matkustelun moralisointi jatkuu. Sekopäät pelkäävät uusia variantteja varmaan maailman tappiin; sen takia voisi ehkä olla hyvä lopettaa tämä tartuntamäärien jatkuva seuraaminen. Nyt on liikaa syötävää näille hörhöille.

Ensin raportit kerran viikossa ja 2022 eteenpäin kerran kuussa?
 
Suosikkijoukkue
KK

En minä mitään muuta pelkää kuin että tartuntatapaukset nousevat (sairaalaan jouvia tosin ei) ja Kelju K Kiuru pääsee TAAS laittamaan syssymmällä baarit kiinni. Mieluummin rajat kiinni tai kunnon testaus (tai 2 rokoteannosta saaneet sisään). Nyt kun rajat avataan tullee tautitapaukset nousemaan ja Kiuru laittaa koko maan jälleen polvilleen. Toivottavasti näin toki ei käy.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mihin Suomessa on kadonnut terve järki ja käytännöllisyys? Kun Huuhkajat ovat pelanneet eilen illalla klo 22 Suomen aikaa alkaneessa ottelussa, kaikkien, siis ihan jokaisen, pitäisi ymmärtää, että ihmiset menevät hotelliin nukkumaan ja kaikilla on check out klo 12 paikallista aikaa, jolloin he myös alkavat suunnata kotia kohti. Tämä sama check out on ihan ylikansallinen juttu, tosin joissain paikoissa uloskirjautuminen voi tapahtua jo klo 10 tai 11 ja osalla late check outin myötä myöhemmin. Yhtä kaikki, valtaosa poistuu puolen päivän aikaan, jolloin pitäisi olla helppo laskea, että rajanylityspaikoilla on ruuhkaa riippuen matkan pituudesta. Ja silloin siellä pitää olla vastassa riittävästi testaajia, jos testit vaaditaan. Mikä vittu tässä on niin vaikeaa?

Vaikuttaa siltä, että töiden organisoinnissa on Suomessa suuria puutteita. Suorittava porras hoitaa omat hommansa käytännössä aina kiitettävästi, mutta ennen sitä sakkaa kaikki. Tai siltä se ainakin ulospäin näyttää.

Voin henkilökohtaisesti tulla organisoimaan ihan mitä tahansa vaikka ilmaiseksi, jos joku keksii erikseen pyytää. Ei varmaan nimittäin toimi niin, että marssin vain paikalle ja kerron, että nämä tehdään nyt näin. Nämä aikaan sidoksissa olevien asioiden järjestäminen on ihan peruskauraa eikä vaadi mitään muuta kuin ymmärrystä siitä, mitä ympärillä olevassa maailmassa tapahtuu. Surullisella tolalla on Suomessa nämä asiat. Joo, kaikki maksaa, mutta se on ihan tahtokysymys, mistä halutaan maksaa. Maksetaanko siitä, että tiedetään, kenellä on koronavirus maahan tultaessa vai siitä, että ei tiedetä ja toivotaan parasta. Näytteenottajia on maa täynnä ja just nyt muualla on hyvä tilanne, jolloin kapasiteettia on kyllä mahdollista saada lainaksi. Toki varmaan henksulle pitää palkkaakin maksaa ja ehkä majoitus, mutta luulisi, että tässä yliviikaroinnin luvatussa maassa, jotkut tonnit eivät venettä keikauta.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En minä mitään muuta pelkää kuin että tartuntatapaukset nousevat (sairaalaan jouvia tosin ei) ja Kelju K Kiuru pääsee TAAS laittamaan syssymmällä baarit kiinni. Mieluummin rajat kiinni tai kunnon testaus (tai 2 rokoteannosta saaneet sisään). Nyt kun rajat avataan tullee tautitapaukset nousemaan ja Kiuru laittaa koko maan jälleen polvilleen. Toivottavasti näin toki ei käy.

Oletko sinä nyt siis kuitenkin ottanut itse rokotteen? Tai ottamassa, kun vuoro tulee, jos vielä ole ollut mahdollista?
 
ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Me ainakin lähdimme Pietarista hieman suunniteltua myöhemmin eli puoli yhdeltä, koska myös peliin oli bussikuljetus ja kuski ei ilmeisesti olisi voinut ajaa vielä kasilta, joka oli alkuperäinen lähtöaika.

Tuo rajasekoilu oli kyllä viranomaisilta nolo rimanalitus.
 
Suosikkijoukkue
KK
Oletko sinä nyt siis kuitenkin ottanut itse rokotteen? Tai ottamassa, kun vuoro tulee, jos vielä ole ollut mahdollista?
Miten minun rokotteen saanti tai sen jättämättä ottaminen vaikuttaa siihen, että ulkomailta tulee pelottavaa deltavarianttia ja se sikiää esim ulkomaalaisten duunarien jotka ovat päässeet se läpi tai esim uskonnollisten yhdistysten keskuudessa, jotka eivät rokotetta ota?
 
Siten, että kovasti moralisoit muita, mutta et ole itse, tai ainakaan aikaisemmin et ole ollut halukas kantamaan omaa korttasi kekoon. Kai ymmärrät, että rokotteiden myötä ne, joilla ei rokotuksia ole, ovat niitä, jotka kuormittavat terveydenhoitoa?

Vastuullisesti pitää kaikkien käyttäytyä ja olen vahvasti sitä mieltä, että esim. Pietarissa matkanneiden tulee olla eristyksissä riittävän pitkään ja testata itsensä mielellään vaikka pariinkin kertaan ennen kuin vapauttavat itsensä. Mutta siitä huolimatta emme voi elää niin, että rajat ovat kokonaan kiinni. Sen sijaan pitää löytää keinot, millä rajan yli tulevat henkilöt voivat heilua turvallisesti meidän muiden joukossa, joko heti tai pienen ajan kuluttua, ja samalla pitää talouden rattaat käynnissä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Toivottavasti Pietariin lähteneillä oli rokote otettuna. Vaikuttaa oleellisesti siihen, kuinka tartuttavat eteenpäin. Niin ainakin sanottu moneen kertaan noissa infoissa, että tartuttavuus vähenee 80-90% rokotetuilla. Miten se sitten on mahdollista? En tiedä, ehkä virus kokee kovia, kun kropassa onkin vasta-aineet.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@BOL

Näin - ja tiedän varmasti, että SMJK (Maajoukkueen kannattajat) ovat sekä raja- että terveysviranomaisille koordinoideet jo kuukausi sitten jokaisen dösän aikataulun. Nyt raja oli tähän valmis, mutta terveysviranomaisille tämä tuli täytenä yllättksenä - jota se ei siis missään nimessä ole.

Juuri näin. Miten voi terveysviranomaisilla olla prioriteetit näin päin persettä? Mä en vain käsitä.
 
Suosikkijoukkue
KK
Siten, että kovasti moralisoit muita, mutta et ole itse, tai ainakaan aikaisemmin et ole ollut halukas kantamaan omaa korttasi kekoon. Kai ymmärrät, että rokotteiden myötä ne, joilla ei rokotuksia ole, ovat niitä, jotka kuormittavat terveydenhoitoa?

Vastuullisesti pitää kaikkien käyttäytyä ja olen vahvasti sitä mieltä, että esim. Pietarissa matkanneiden tulee olla eristyksissä riittävän pitkään ja testata itsensä mielellään vaikka pariinkin kertaan ennen kuin vapauttavat itsensä. Mutta siitä huolimatta emme voi elää niin, että rajat ovat kokonaan kiinni. Sen sijaan pitää löytää keinot, millä rajan yli tulevat henkilöt voivat heilua turvallisesti meidän muiden joukossa, joko heti tai pienen ajan kuluttua, ja samalla pitää talouden rattaat käynnissä.
Ketä minä olen morilaisoinut paitsi K Kiurua tässä? Ihme hyökkäys henkilökohtaisesti vaikka puhun yleisesti koronan hoidosta Suomessa.

En ole vissiin vaatinut rajoja täysin kiinni vaan kontrollia rajoille. Ymmärtänet hyvin, että esim laivamatkustajien testaus tai tarkastus onko rokotetta on äärettömän hankalaa varsinkin, jos laiva on täynnä. Muuten maihinnousu on todella hidasta, kuten itärajalla konsanaan, niin tänään.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Lätkä-Bongari Iso-E , en todellakaan ole hyökännyt sinua vastaan, joten älä vääristele sanojani. Esitin kysymyksen, mikä pohjautuu sinun omiin aiempiin kirjoituksiisi tällä palstalla. Vaikka en mikään Krista Kiuru-fani olekaan, on naurettavaa syyttää Kiuruakaan yksin kaikista päätöksistä. Jotkuthan siellä mahdollistavat kaikki naurettavuudet ja ovat aivan yhtä syyllisiä paskoihin päätöksiin kuin Kiurukin.

Ja mitä tulee eri variantteihin, niitä on ja tulee olemaan. Niitä vastaan voi suojautua mm. rokotuttamalla itsensä. En ole tässä nyt peräänkuuluttamassa mitään täysin kontrolloimatonta toimintaa, mutta joku järki pitää olla ja toiminnan pitää olla myös suhteessa muihin.

Tätä ei kovinkaan mielellään julkisesti sanota, mutta UK:n ongelma on se, että tietyissä etnisissä ryhmissä rokottamattomien osuus on todella suuri ja siellä virusta myös leviää paljon. Rokotteista kieltäytyjiä on myös paljon, eikä alle 18v. osalta rokotuksia ole ollenkaan. Näistä, kun sitten yhdistelee hyvät kombot, niin turha ihmetellä, miksi tartunnat ovat taas nousussa. Suomessa vastaavaa ei ole, ainakaan samassa mittakaavassa, jolloin riskitkään ei tietenkään ole vastaavat. Ottakaa rokotukset, koska se on ainoa keino päättää tämä painajainen. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Olemme etuoikeutettuja, kun rokotuksen edes voimme saada.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Välillä sitä unohtaa, että kun ollaan niin huolissaan uusista tartunnoista ja neljännestä aallosta ja ties mistä padasjoen varianteista, että tässä tosiaan puhutaan taudista, jonka seurauksena sairaalassa on tällä hetkellä 29 ihmistä. Koko maassa.

Heitetään tähän jo epidemian alussa kuuluisaksi noussut termi: Suhteellisuudentaju.

Mutta ollaan toki huolissaan. Sillä tästä päästään.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivottavasti Pietariin lähteneillä oli rokote otettuna. Vaikuttaa oleellisesti siihen, kuinka tartuttavat eteenpäin. Niin ainakin sanottu moneen kertaan noissa infoissa, että tartuttavuus vähenee 80-90% rokotetuilla. Miten se sitten on mahdollista? En tiedä, ehkä virus kokee kovia, kun kropassa onkin vasta-aineet.

Joo tosin taitaa ikäluokat mennä semmoiseksi että suurimmalla osalla ei ole rokotukset tai ovat juuri saaneet ennen matkaa ja tarpeeksi pitkä aika kerennyt kulua. Tosin tässäkin voi syyttää vain päättäjiä kun vapaehtoisena ei ole ollut esimerkiksi toukokuun aikana mahdollista halukkaiden ottaa (AZ & J&J), nyt sekin kostautuu mahdollisesti jossain muodossa kun ei ole ollut halukkuutta käyttää toimivia varastossa olevia rokotteita.
 
Suosikkijoukkue
KK
@Lätkä-Bongari Iso-E

Tätä ei kovinkaan mielellään julkisesti sanota, mutta UK:n ongelma on se, että tietyissä etnisissä ryhmissä rokottamattomien osuus on todella suuri ja siellä virusta myös leviää paljon. Rokotteista kieltäytyjiä on myös paljon, eikä alle 18v. osalta rokotuksia ole ollenkaan. Näistä, kun sitten yhdistelee hyvät kombot, niin turha ihmetellä, miksi tartunnat ovat taas nousussa. Suomessa vastaavaa ei ole, ainakaan samassa mittakaavassa, jolloin riskitkään ei tietenkään ole vastaavat. Ottakaa rokotukset, koska se on ainoa keino päättää tämä painajainen. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Olemme etuoikeutettuja, kun rokotuksen edes voimme saada.
Itse olen samaa mieltä. Myös Suomessa ollee ryhmiä ja tietynlaisia ryhmittymiä jotka eivät rokotetta ota suurissa määrin ja tämä on se mikä saattaa Suomessakin tulla eteen, jos tänne pääsee hallitsemattomasti testaamattomia "rokotettuja". Itse uskon, että tietyistä Euroopan maista saa rokotustodistuskia ja/tai negatestituloksista pientä summaa vastaan. Voihan se olla, että syksyllä niin iso osa suomalaisia on jo rokotettu, että korona ei pääse täällä valtoimenaan leviämään. Mutta jos tuo virus pääsee johonkin ryhmittymään jossa rokotekattavuus ei ole tarpeeksi suuri tullee syksyllä vielä se pelottava kolmas aalto joka alueellisesti saa Aveja laittamaan esim ravintolat kiinni ja määräämään kokoontumisrajoituksia jotka voivat tehdä pahaakin jälkeä joillekin tapahtumajärjestäjille.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kellään joka ei ota rokotetta, ei pitäisi olla mitän oikeutta vaatia, paheksua, syyllistää tai edes pelätä mitään koronaan liittyen. Put your money where your mouth is: jos ei taudista+rajoituksista eroon pääseminen kiinnosta piikin vertaa, turha lässyttää siitä mitään, missään.
 
Hieman väärä ketju, mutta vastataan silti kysymyksillä.
Entä jos et voi ottaa rokotetta esim jonkun sairauden takia? Entä jos olet jo sairastanut koronan? Entä jos korona jää kausi-influenssan kaltaiseksi syöväksi johon pitää ottaa rokote kerran vuodessa? Eikö tämä edelleenkin ole vakava riskiryhmäläisille ja promilleen osalle normaalipainoisia joilla ei ole perussairauksia. Eli siis kausi-influenssasta ei saa puhua, jos ei ole rokotetta ottanut? Tauti "häviää" riskiryhmät ja ylipainoiset rokottamalla. Yhden idiootin rokotteen tai ottamatta jättämisen ei tietääkseni pitäisi vaikuttaa mitenkään koronan hiipumiseen.

Sen verran voin omaa toimintaa avata, etten ole kertaakaan tämän pandemian aikana altistanut ketään joka ei halua lähelläni olla. En ole ollut missään tekemissä (altistumisvaara) sellaisten ihmisten seurassa jotka eivät halua olla rokottamattoman läheisyydessä. En siis ole voinut altistaa ketään puoleentoista vuoteen. Olen ollut hyvin varovainen ja käyttänyt maskeja julkisissa ja yksityisissä paikoissa ja kulkuneuvoissa, joissa joudun olemaan 5 eteenpäin paikallani, kuten sairaalat.

Täten En siis ole voinut saada virusta tai levittää sitä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Suurin osa Pietarin reissaajista oli varmaan lyhyellä reissulla, eli pisto pietariin ja sitten takaisin, ei siinä ajassa edes korona ehdi itämään siten että se niissä testeissä näkyy. Toki, jotain sieltä nyt vapaasti suomeen tuli ja aika kyvytön esitys rajatestauksesta, osoittaa sen kuinka suomessa ei oikein osata reagoida kunnolla mihinkään normiarjesta poikkeavaan, aina ikäänkuin seurataan sivusta että ”kappas, kylläpä on tukkoista tämä liikenne kun stadikka on täynnä”.

Pietariin menijöillähän piti olla negatiivinen testi alla ja rajalla testattiin uudestaan ainakin kuulemani mukaan. Sitten jos suomalaiset ovat viettäneet aikansa pääosin keskenään, niin ei tästä nyt mitään kesän pilaavaa pommia tule. Karanteeniin olisi hyvä jäädä, toivottavasti niin tehdäänkin.

Eli käytännössä lasken tämän melkein samaan kuin että suomessa olisi 48 h kestävä iso ykeisötapahtuma, jossa tartuntariski on melko samaa luokkaa kuin mitä koronan ilmaantumisluku kertoo, mutta pienellä pietarin mausteella.

No, parin viikon päästä sen näkee.
 
okkim

Jäsen
Suosikkijoukkue
Käppärät
Minkään arvion mukaan ei ensimmäistä piikkiä jouduta odottamaan talveen asti. Kaikki halukkaat täysi-ikäiset saavat ensimmäisen piikin jo kesällä.

No eivät saa. Koska täällä maalla ei olla HUS:n vaikutuspiirissä niin eihän tänne keskitetä mitään rokotteita vaikka tällähetkellä valtakunnan huonoin tilanne ilmaantuvuudeltaan.
"Kainuulaisten rokottaminen koronaa vastaan hidastuu keskikesällä. Kainuun sote vahvisti maanantaina, että uusi aikoja ensimmäisiin koronarokotuksiin ei anneta lainkaan kesä-heinäkuussa. Syyksi sote kertoo heikon rokotteiden saatavuuden.
Kesän aikana saapuvilla rokoteannoksilla kyetään antamaan vain tehosterokotteet."
(lähde: Kainuun sote: uusia koronarokotusaikoja vasta syksylle | Kainuun Sanomat)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös