Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 962
  • 81 140

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivottavasti Pietariin lähteneillä oli rokote otettuna. Vaikuttaa oleellisesti siihen, kuinka tartuttavat eteenpäin. Niin ainakin sanottu moneen kertaan noissa infoissa, että tartuttavuus vähenee 80-90% rokotetuilla. Miten se sitten on mahdollista? En tiedä, ehkä virus kokee kovia, kun kropassa onkin vasta-aineet.

Joo tosin taitaa ikäluokat mennä semmoiseksi että suurimmalla osalla ei ole rokotukset tai ovat juuri saaneet ennen matkaa ja tarpeeksi pitkä aika kerennyt kulua. Tosin tässäkin voi syyttää vain päättäjiä kun vapaehtoisena ei ole ollut esimerkiksi toukokuun aikana mahdollista halukkaiden ottaa (AZ & J&J), nyt sekin kostautuu mahdollisesti jossain muodossa kun ei ole ollut halukkuutta käyttää toimivia varastossa olevia rokotteita.
 
Suosikkijoukkue
KK
@Lätkä-Bongari Iso-E

Tätä ei kovinkaan mielellään julkisesti sanota, mutta UK:n ongelma on se, että tietyissä etnisissä ryhmissä rokottamattomien osuus on todella suuri ja siellä virusta myös leviää paljon. Rokotteista kieltäytyjiä on myös paljon, eikä alle 18v. osalta rokotuksia ole ollenkaan. Näistä, kun sitten yhdistelee hyvät kombot, niin turha ihmetellä, miksi tartunnat ovat taas nousussa. Suomessa vastaavaa ei ole, ainakaan samassa mittakaavassa, jolloin riskitkään ei tietenkään ole vastaavat. Ottakaa rokotukset, koska se on ainoa keino päättää tämä painajainen. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Olemme etuoikeutettuja, kun rokotuksen edes voimme saada.
Itse olen samaa mieltä. Myös Suomessa ollee ryhmiä ja tietynlaisia ryhmittymiä jotka eivät rokotetta ota suurissa määrin ja tämä on se mikä saattaa Suomessakin tulla eteen, jos tänne pääsee hallitsemattomasti testaamattomia "rokotettuja". Itse uskon, että tietyistä Euroopan maista saa rokotustodistuskia ja/tai negatestituloksista pientä summaa vastaan. Voihan se olla, että syksyllä niin iso osa suomalaisia on jo rokotettu, että korona ei pääse täällä valtoimenaan leviämään. Mutta jos tuo virus pääsee johonkin ryhmittymään jossa rokotekattavuus ei ole tarpeeksi suuri tullee syksyllä vielä se pelottava kolmas aalto joka alueellisesti saa Aveja laittamaan esim ravintolat kiinni ja määräämään kokoontumisrajoituksia jotka voivat tehdä pahaakin jälkeä joillekin tapahtumajärjestäjille.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kellään joka ei ota rokotetta, ei pitäisi olla mitän oikeutta vaatia, paheksua, syyllistää tai edes pelätä mitään koronaan liittyen. Put your money where your mouth is: jos ei taudista+rajoituksista eroon pääseminen kiinnosta piikin vertaa, turha lässyttää siitä mitään, missään.
 
Hieman väärä ketju, mutta vastataan silti kysymyksillä.
Entä jos et voi ottaa rokotetta esim jonkun sairauden takia? Entä jos olet jo sairastanut koronan? Entä jos korona jää kausi-influenssan kaltaiseksi syöväksi johon pitää ottaa rokote kerran vuodessa? Eikö tämä edelleenkin ole vakava riskiryhmäläisille ja promilleen osalle normaalipainoisia joilla ei ole perussairauksia. Eli siis kausi-influenssasta ei saa puhua, jos ei ole rokotetta ottanut? Tauti "häviää" riskiryhmät ja ylipainoiset rokottamalla. Yhden idiootin rokotteen tai ottamatta jättämisen ei tietääkseni pitäisi vaikuttaa mitenkään koronan hiipumiseen.

Sen verran voin omaa toimintaa avata, etten ole kertaakaan tämän pandemian aikana altistanut ketään joka ei halua lähelläni olla. En ole ollut missään tekemissä (altistumisvaara) sellaisten ihmisten seurassa jotka eivät halua olla rokottamattoman läheisyydessä. En siis ole voinut altistaa ketään puoleentoista vuoteen. Olen ollut hyvin varovainen ja käyttänyt maskeja julkisissa ja yksityisissä paikoissa ja kulkuneuvoissa, joissa joudun olemaan 5 eteenpäin paikallani, kuten sairaalat.

Täten En siis ole voinut saada virusta tai levittää sitä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Suurin osa Pietarin reissaajista oli varmaan lyhyellä reissulla, eli pisto pietariin ja sitten takaisin, ei siinä ajassa edes korona ehdi itämään siten että se niissä testeissä näkyy. Toki, jotain sieltä nyt vapaasti suomeen tuli ja aika kyvytön esitys rajatestauksesta, osoittaa sen kuinka suomessa ei oikein osata reagoida kunnolla mihinkään normiarjesta poikkeavaan, aina ikäänkuin seurataan sivusta että ”kappas, kylläpä on tukkoista tämä liikenne kun stadikka on täynnä”.

Pietariin menijöillähän piti olla negatiivinen testi alla ja rajalla testattiin uudestaan ainakin kuulemani mukaan. Sitten jos suomalaiset ovat viettäneet aikansa pääosin keskenään, niin ei tästä nyt mitään kesän pilaavaa pommia tule. Karanteeniin olisi hyvä jäädä, toivottavasti niin tehdäänkin.

Eli käytännössä lasken tämän melkein samaan kuin että suomessa olisi 48 h kestävä iso ykeisötapahtuma, jossa tartuntariski on melko samaa luokkaa kuin mitä koronan ilmaantumisluku kertoo, mutta pienellä pietarin mausteella.

No, parin viikon päästä sen näkee.
 
okkim

Jäsen
Suosikkijoukkue
Käppärät
Minkään arvion mukaan ei ensimmäistä piikkiä jouduta odottamaan talveen asti. Kaikki halukkaat täysi-ikäiset saavat ensimmäisen piikin jo kesällä.

No eivät saa. Koska täällä maalla ei olla HUS:n vaikutuspiirissä niin eihän tänne keskitetä mitään rokotteita vaikka tällähetkellä valtakunnan huonoin tilanne ilmaantuvuudeltaan.
"Kainuulaisten rokottaminen koronaa vastaan hidastuu keskikesällä. Kainuun sote vahvisti maanantaina, että uusi aikoja ensimmäisiin koronarokotuksiin ei anneta lainkaan kesä-heinäkuussa. Syyksi sote kertoo heikon rokotteiden saatavuuden.
Kesän aikana saapuvilla rokoteannoksilla kyetään antamaan vain tehosterokotteet."
(lähde: Kainuun sote: uusia koronarokotusaikoja vasta syksylle | Kainuun Sanomat)
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
TAYS:si tosiaan kertonut tänään 11 uudesta koronatartunnasta Pirkanmaalla. Alkuviikon aikana eli 21.6-23.6 todettu nyt 28 tartuntaa. Viime viikolla maanantain ja keskiviikon välillä todettiin TAYS:n mukaan 23 uutta tartuntaa. Lievää nousua havaittavissa vieläkin siis.

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Hieman väärä ketju, mutta vastataan silti kysymyksillä.
Entä jos et voi ottaa rokotetta esim jonkun sairauden takia? Entä jos olet jo sairastanut koronan? Entä jos korona jää kausi-influenssan kaltaiseksi syöväksi johon pitää ottaa rokote kerran vuodessa? Eikö tämä edelleenkin ole vakava riskiryhmäläisille ja promilleen osalle normaalipainoisia joilla ei ole perussairauksia. Eli siis kausi-influenssasta ei saa puhua, jos ei ole rokotetta ottanut? Tauti "häviää" riskiryhmät ja ylipainoiset rokottamalla. Yhden idiootin rokotteen tai ottamatta jättämisen ei tietääkseni pitäisi vaikuttaa mitenkään koronan hiipumiseen.

Sen verran voin omaa toimintaa avata, etten ole kertaakaan tämän pandemian aikana altistanut ketään joka ei halua lähelläni olla. En ole ollut missään tekemissä (altistumisvaara) sellaisten ihmisten seurassa jotka eivät halua olla rokottamattoman läheisyydessä. En siis ole voinut altistaa ketään puoleentoista vuoteen. Olen ollut hyvin varovainen ja käyttänyt maskeja julkisissa ja yksityisissä paikoissa ja kulkuneuvoissa, joissa joudun olemaan 5 eteenpäin paikallani, kuten sairaalat.

Täten En siis ole voinut saada virusta tai levittää sitä.
Tuskinpa kukaan meistä voi sanoa, että ei ole levittänyt eikä koskaan tule levittämään virusta kaikista varotoimenpiteistä huolimatta. Jos ei voi sairaudesta johtuen rokotetta oikeasti ottaa, se käy järkeen, mutta nuo muut syyt ovat pelkkää selittelyä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Onko siis sekin selittelyä, jossei ota rokotteita niiden nopean kehittelyn takia. Tiedän itsekin muutamia, jotka eivät ota rokotteita juuri sen takia, että ne kehitettiin niin nopeasti markkinoille.
 
Viimeksi muokattu:

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Onko siis sekin selittelyä, jossei ota rokotteita niiden nopean kehittelyn takia. Tiedän itsekin muutamia, jotka eivät ota rokotteita juuri sen takia, että ne kehitettiin niin nopeasti markkinoille.

On, kun kyse ei ollut mistään "nopeasta kehittelystä" terveysturvallisuusmielessä vaan ylivertaisesta resursoinnista, joka mahdollisti nopeamman kehittämistyön.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Onko siis sekin selittelyä, jossei ota rokotteita niiden nopean kehittelyn takia. Tiedän itsekin muutamia, jotka eivät ota rokotteita juuri sen takia, että ne kehitettiin niin nopeasti markkinoille.

Sellainen 20 miljardia dollaria pelkästään USA:ssa laitettiin tuohon "Operation Warp Speediin". Olisi se kumma, jos tuollaisella rahalla kehitys ei nopeutuisi.
 
ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Mitä arvioitte, kuinka paljon tartuntoja Pietarin reissun kokoisesta(ehkä jotain 20000 testiä) satunnaisesti väestöstä otetusta testimäärästä löytyisi koronaa? Näistä tullaan varmasti repimään ilo irti ja kaikki suhteellisuuden taju on jo aikoja sitten mennyt. Jos Pietrin kävijöiltä löytyy vaikka sata tartuntaa niin se on 0,5% otoksesta.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Mitä arvioitte, kuinka paljon tartuntoja Pietarin reissun kokoisesta(ehkä jotain 20000 testiä) satunnaisesti väestöstä otetusta testimäärästä löytyisi koronaa? Näistä tullaan varmasti repimään ilo irti ja kaikki suhteellisuuden taju on jo aikoja sitten mennyt. Jos Pietrin kävijöiltä löytyy vaikka sata tartuntaa niin se on 0,5% otoksesta.

Riippuu populaation painotuksesta rokotetut/rokottamattomat. En osaa sanoa, miten kisoissa ollut jengi iällisesti painottuu - se on selvää, että ihan vanhin väestö on alipainossa, varmaan myös pienet lapset, mutta painottuuko sitten miten vahvasti esim. 25-35-vuotiaisiin vaikuttaa paljon asiaan. Rokotetut kun eivät tautia edelleen juurikaan saa. Samoin on ihan eri asia olla päiväreissu kuin 7 vrk jne., eli vertaus ei oikein millään mittarilla tuollaisenaan toimi.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Mitä arvioitte, kuinka paljon tartuntoja Pietarin reissun kokoisesta(ehkä jotain 20000 testiä) satunnaisesti väestöstä otetusta testimäärästä löytyisi koronaa? Näistä tullaan varmasti repimään ilo irti ja kaikki suhteellisuuden taju on jo aikoja sitten mennyt. Jos Pietrin kävijöiltä löytyy vaikka sata tartuntaa niin se on 0,5% otoksesta.
Tuskin paljonkaan, sata tuskin toteutuu lähellekään. Edelleen vaan ihmetyttää, jos siellä rajalla on ollut vain kaksi testaajaa, vaikka tulijoiden määrä oli tiedossa.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Hyvä kun otsikossa jo tiedetään, että tämä uusi variantti leviää vauhdilla.

Mutta kuitenkin tekstissä todetaan toisin.

Delta-varianttien muunnoksien pelätään leviävän aiempia herkemmin ja olevan osin vastustuskykyisiä rokotusten tai sairastetun covid-taudin tuomalle immuniteetille. Aiheesta on kuitenkin vasta vähän tutkimusta.

Suosikkijoukkue
Ässät
No eivät saa. Koska täällä maalla ei olla HUS:n vaikutuspiirissä niin eihän tänne keskitetä mitään rokotteita vaikka tällähetkellä valtakunnan huonoin tilanne ilmaantuvuudeltaan.
"Kainuulaisten rokottaminen koronaa vastaan hidastuu keskikesällä. Kainuun sote vahvisti maanantaina, että uusi aikoja ensimmäisiin koronarokotuksiin ei anneta lainkaan kesä-heinäkuussa. Syyksi sote kertoo heikon rokotteiden saatavuuden.
Kesän aikana saapuvilla rokoteannoksilla kyetään antamaan vain tehosterokotteet."
(lähde: Kainuun sote: uusia koronarokotusaikoja vasta syksylle | Kainuun Sanomat)
Ikävä jos Kainuussa on joku tällainen musta aukko, mihin rokotteet ei tunnu löytävän tietään.

Alla olevassa uutisessa kuitenkin sanotaan, että valtaosa rokotteen haluavista saa ensimmäisen annoksen jo heinäkuussa. Ei Kainuussakaan veny ensimmäisen rokotteen saaminen talveen asti. Eiköhän siellä sitten rokoteta ryminällä jo elokuussa.

Koronavirus | THL: Valtaosa koronarokotteen haluavista 16 vuotta täyttäneistä saa ensimmäisen annoksen heinäkuun aikana
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Kyllä se yksi hölmöilyn aihe oli potkupalloturistien päätös lähteä lian myöhään Pietarista kohti Suomea. Jos väkeä olisi tullut tasaisemmin päivän mittaan - a vot, ei hätää. Nyt näitten pölmäntereiden ansiosta saadaan taas odottaa uusia (toivottavasti ei) positiivisia tuloksia.
Kannattajien vikahan se on, että hölmöt virkamiehet eivät tajunneet laittaa riittävästi resursseja testaukseen. Kaiken lisäksi yöllä oli ollut ilmeisesti enemmän testaajia (6) kuin päivällä (2). Bussien aikataulut olisi ollut varmaan melko helppo selvittää etukäteen ja järjestää testauskapasiteetti sen mukaan. Jokainen jostain jotain ymmärtävä varmaan kuitenkin tajusi sen, että henkilöautoliikenne tulee olemaan isompaa seuraavan päivän aikana kuin pelin jälkeisenä yönä, mutta kapasiteettia oli siitä huolimatta enemmän yöllä. Todennäköisesti moni kuljettajakin oli nauttinut illan aikana pari olutta ja Suomessa (0,5 promillen raja) olisi voinut hypätäkin rattiin, mutta Venäjällä (0 promillen raja) ei.

Vähän tuntuu jopa siltä, että tuo homma oli vedetty ihan tahallaan vihkoon. Eksotella (ja todennäköisest myös Kymsotella) on tällä hetkellä kyllä testauskapasiteettia huomattavasti enemmän kuin testattavia, joten olisi tuonne rajalle halutessaan saatu myös enemmän henkilökuntaa töihin. Vielä helpompaa olisi ollut, kun olisi sallittu ne allegrot, jotka olisivat olleet huomattavasti busseja koronaturvallisempi ratkaisu.

Koronatestaus tukki koko rajaliikenteen ja vaikka rajalla oli muuten ihan riittävästi henkilökuntaa, niin homma oli organisoitu ihan surkeasti. Itse olin onneksi henkilöautolla liikkeellä ennen isompia ruuhkia, mutta silti Suomen puolella piti jonottaa melkein tunti, kun pari bussia oli ehtinyt rajalle ensin. Itse rajamuodollisuudet kestivät itselläni ehkä kaksi minuuttia, kun kävin näyttämässä passin sekä negatiivisen testituloksen ja kuuntelin virkailijan puheita karanteenista sekä toisesta testistä 72 tunnin jälkeen (jonka olin varannut jo ennen lähtöä). Vähän huonommalla tuurilla edellä olevan henkilöauton porukka olisi joutunut vielä tuohon helvetin pitkään testijonoon, minkä myötä itse olisi joutunut istumaan vielä tunnin lisää tuolla rajalla, vaikka itsellä oli kaikki kunnossa.

Heitetään tähän vielä Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaan suoritus tämän koko keissin aikana:

”Moni matkustaja taittaa tien Pietariin linja-autolla. Toivottavasti ilmastointi on kunnossa, sillä pitkä aika samassa bussissa kesähelteillä tekee viruksen leviämisen hyvin helpoksi”, Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa maanantaina 21.6.2021

Sen jälkeen, kun seuraavana päivänä oli sössitty ihan täysin tuo rajatestaus ja ihmiset joutuivat istumaan ilman vettä (ei annettu) helvetin kuumissa busseissa (ei annettu allegroja), joista osassa oli ilmastointikin hajonnut, ei tuo linja-automatkustaminen ollutkaan Mäntymaan mukaan enää mikään turvallisuusriski:

”Kisoissa stadionille pääsyä varten on kuitenkin pitänyt hankkia negatiivinen koronatestitulos. Lisäksi moni Suomeen palaavista on varmaan teettänyt koronatestin Pietarissa ennen paluuta. Tärkeää on, että kolme vuorokautta maahantulon jälkeen otetaan toinen testi”, Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa tiistaina 22.6.2021

Ja loppuun vielä se kaikkein älyttömin kommentti samaiselta Mäntymaalta eilen: "Ennen EM-kisoja raja- ja terveysviranomaisilla oli erittäin hatarat tiedot siitä, paljonko kisoihin menee matkustajia, millä liikennevälineellä he menevät ja milloin he palaavat”.

Miten helvetissä raja- ja terveysviranomaisilla voi olla "erittäin hatarat tiedot" asiasta? Jos ne tiedot ovat "erittäin hatarat", niin kuuluisiko raja- ja terveysviranomaisten työnkuvaan ottaa asiasta selvää, minkä jälkeen ne tiedot eivät ole enää "erittäin hatarat"? Uskaltaisin myös antaa raja- ja terveysviranomaisille sellaisen vinkin, että se Suomeen palaavien ihmisten määrä ottelun jälkeen on aika lähellä sitä määrää, mikä sinne rajan yli toiseen suuntaan on matkannut ennen ottelua. Ilman minkäänlaista ammattitaitoa asiasta olisin osannut antaa jo ennen eilistä raja- ja terveysviranomaisille sellaisen vinkin, että niitä testaajia kannattaa todennäköisesti olla kahden sijaan vaikka 20.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuskin paljonkaan, sata tuskin toteutuu lähellekään. Edelleen vaan ihmetyttää, jos siellä rajalla on ollut vain kaksi testaajaa, vaikka tulijoiden määrä oli tiedossa.

Edelleen kummaksun sitä, ettei Allegroa laitettu liikkeelle. Oli aivan selvää, että tuhansia suomalaisia lähtee tällaiseen once in a lifetime -kokemukseen vaikka ryömien, joten miksei sitten minimoida terveysriskiä ja laiteta kaikkia nopeaan junaan, jossa testaus voidaan hoitaa omilla paikoillaan istuen hetkessä?

Nyt laitettiin ihmiset 12-24 tunneiksi ilmastoimattomiin busseihin hikoilemaan ja kärsimään. Kestämätön ratkaisu.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Onko siis sekin selittelyä, jossei ota rokotteita niiden nopean kehittelyn takia. Tiedän itsekin muutamia, jotka eivät ota rokotteita juuri sen takia, että ne kehitettiin niin nopeasti markkinoille.

Todellakin on. Ei näitä rokotteita ole mistään tyhjästä pieraistu, mRNA-rokotteita on tutkittu jo kauan. Niillä resursseilla ja tahdolla, joita koko maailma käytti viime vuonna rokotteiden metsästämiseen, saataisiin aikaan paljon isompiakin asioita kuin yhden koronaviruksen voittava rokote, mutta hyvä että ollaan nyt edes tässä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ikävä jos Kainuussa on joku tällainen musta aukko, mihin rokotteet ei tunnu löytävän tietään.

Alla olevassa uutisessa kuitenkin sanotaan, että valtaosa rokotteen haluavista saa ensimmäisen annoksen jo heinäkuussa. Ei Kainuussakaan veny ensimmäisen rokotteen saaminen talveen asti. Eiköhän siellä sitten rokoteta ryminällä jo elokuussa.

Koronavirus | THL: Valtaosa koronarokotteen haluavista 16 vuotta täyttäneistä saa ensimmäisen annoksen heinäkuun aikana

Veikkaisin että osittain noissa pienemmissä kunnissa myös otetaan varmanpäälle ja halutaan turvata kakkosannokset, eli varmaan jossain kohti kyllä on taas enemmänkin rokotteita tarjolla, toivottavasti ei vaan jää mihinkään isoja määriä seisomaan. Se mikä ihmetyttää että tässä parin viikon aikana melkein ennätysmäärä rokotteita tulossa ja joillekin alueille ei sitten yhtään kuitenkaan riitä. Kohta varmaan jossain lohjalla seisoo iso kasa rokotteita ja sitten näissä kunnissa joissa on menty hitaasti alempiin ikäluokkiin ei löydy rokotteita nuoremmille.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS

Täällä sai eilisestä asti 16-vuotta täyttäneet varailla aikoja. Ei näyttänyt olevan vapaita aikoja kuin heinäkuussa muutamina päivinä ja kun juuri silloin olen lomalla ja ties missä, niin en lähtenyt varailemaan aikaa. Menee varmaan elokuulle
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Veikkaisin että osittain noissa pienemmissä kunnissa myös otetaan varmanpäälle ja halutaan turvata kakkosannokset, eli varmaan jossain kohti kyllä on taas enemmänkin rokotteita tarjolla, toivottavasti ei vaan jää mihinkään isoja määriä seisomaan. Se mikä ihmetyttää että tässä parin viikon aikana melkein ennätysmäärä rokotteita tulossa ja joillekin alueille ei sitten yhtään kuitenkaan riitä. Kohta varmaan jossain lohjalla seisoo iso kasa rokotteita ja sitten näissä kunnissa joissa on menty hitaasti alempiin ikäluokkiin ei löydy rokotteita nuoremmille.
Joo näin se varmaankin on. Pienillä paikkakunnilla kyse on niin pienistä määristä, että täytyy vähän enempi harkiten tehdä päätöksiä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
" Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaan mukaan kisaturistien palaamiseen oltiin varauduttu ennalta tiistaina vastaisena yönä, kun henkilöliikenne pidettiin auki läpi yön rajaviranomaisten päätöksellä. Oletuksena oli, että suuri osa palaisi Suomeen pelin jälkeen. "

Suomen peli loppui vasta myöhään illalla ja harva lähtee yötä vasten ajamaan, varsinkin jos luulee rajan olevan kiinni yöaikaan. Aikamoinen selitys tältä Mäntymaalta
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
107 tartuntaa. Kajaanissa näistä 7. Kajaani tosiaan siirtyi kiihtymisvaiheeseen. Ilmaantuvuusluku senkun jatkaa laskuaan.

Uusia tartuntoja

tänään   107
eilen    110
7 pv sitten  103
14 pv sitten 126
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös