Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 200 945
  • 81 140

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Ei voi jumalauta olla enää mahdollista, että yli vuoden jatkuneen 24/7 rummutuksen jälkeen meille enää pitäisi kertoa isolla uutisjutulla, että mitä toimenpiteitä koronan kanssa kuuluu tehdä. Ei voi olla mahdollista, että tästä 5,5 miljoonaisesta kansakunnasta ei jokaikinen sielu näitä jo tietäisi. Vauvat, dementikot ym. mieleltään järkkyneet ja hullut voi laskea ulos, mutta ketään muuta ei. Ei näitä tarvitse erikseen enää yhtään kenellekään kertoa.
 
Suosikkijoukkue
KK
Somessa pyörii nyt näitä ihmisten kyselyjä THL:n suuntaan noista koronamerkinnöistä. Yksi esimerkiksi tälläinen:

"Hei,
Olisin tiedustellut koronatilastoista. UO7.1 koodilla kirjatut tapaukset tietysti kirjataan koronapositiivisten tilastoon, mutta kuinka toimitaan diagnoosi UO7.2 -koodin kohdalla? Näkyykö kyseinen diagnoosi koronapositiivisten tilastoissa?"

Vastaus kuului:

"Hei
Pääsääntöisesti kyllä. Diagnoosia U07.2 voi käyttää, jos oireisella potilaalla esitiedot, kliininen kuva ja muut löydökset viittaavat infektiolääkärin arvion mukaan selvästi akuuttiin COVID-19-virusinfektioon, vaikka PCR- ja antigeenitutkimuksen tulokset jäävät negatiiviseksi."

Postauksessa kuva sähköpostista.

Eli siis näissä päivittäisissä "positiivisissa tapauksissa" on myös mukana tuollaisia, joilla vain epäillään koronaa, mutta testit näyttävät negaa. Voiko olla näin?

En mitenkään epäile taudin olemassaoloa siis, mutta onko nämä lukemat jotain ihan huuhaata? Eikai positiivisiksi voi merkata pelkkää epäilyä? Kuinka moni näistä epäilyistä onkin ollut influenssaa ja ne on merkattu koronaksi?
Minä taas olen kuullut Tilastokeskusken työntekijältä (tämä palsta), että Korona ja influenssa tapaukset kirjataan täysin oikein aina. Ei noissa luvuissa ole mitään vikaa.
 
Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Minä taas olen kuullut Tilastokeskusken työntekijältä (tämä palsta), että Korona ja influenssa tapaukset kirjataan täysin oikein aina. Ei noissa luvuissa ole mitään vikaa.
Ilmeisesti meitä on enemmänkin täällä. Ja vielä lisäksi (mielikuvitus?)kaverisi on meillä töissä. Aikamoista!
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Toi voi ravintolasta riippuen olla ihan hyväkin juttu ;D

Tänään arviolta 500 uutta tartuntaa (arvaus!).

Jos tänään tartunnat jäävät 500:n tuntumaan niin voidaan jo puhua hienoisesta laskusta tartunnoissa joka olisi hieno asia.. En millään jaksa siihen uskoa. Ke-to ovat tyypillisesti olleet korkeampien määrien päiviä. Ja eikös tänään ole hallituskin koolla :D
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kovin tehokkaasti alkanut "vahva maskisuositus" ei taida vielä toimia. Metrossa n. klo 18.00 välillä Kamppi-Hakaniemi n. 1/3 matkustajista vailla minkäänlaista kasvosuojusta. Metroa tulee käytettyä vain satunnaisesti ja otanta täten suppea. Miten tilanne ollut aamuruuhkassa viime-aikoina?

Aika lailla 100 % on ruuhka-aikaan.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Jos tänään tartunnat jäävät 500:n tuntumaan niin voidaan jo puhua hienoisesta laskusta tartunnoissa joka olisi hieno asia.. En millään jaksa siihen uskoa. Ke-to ovat tyypillisesti olleet korkeampien määrien päiviä. Ja eikös tänään ole hallituskin koolla :D
500 olisi totaalinen romahdus. N. 700 tarkoittaisi jo selkeää laskua.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Eipäs liioitella. Mutta jos mennään ke-pe vaikka 600:n keskiarvolla voidaan puhua laskusta.
Viime viikon arkipäivien keskiarvo oli reilut 750 tartuntaa per päivä. Jos tuo tippuisi 600:n tuntumaan, tarkoittaisi se alle viikossa aivan käsittämätöntä 20% laskua. Eli käyrä osoittaisi tuolloin yhtä suoraan alas, kuin se kolmisen viikkoa sitten osoitti ylös.
 
nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Minä taas olen kuullut Tilastokeskusken työntekijältä (tämä palsta), että Korona ja influenssa tapaukset kirjataan täysin oikein aina. Ei noissa luvuissa ole mitään vikaa.

En tiedä olenko oikeassa, mutta käsittääkseni THL:llä ja Tilastokeskuksella on omat rekisterinsä, joihin noita koronavirustilastoja kirjataan vähän eri tavalla. Muistelisin, että ainakin koronakuolemien kirjaamisperusteissa olisi eroa noiden tilastojen välillä.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Somessa pyörii nyt näitä ihmisten kyselyjä THL:n suuntaan noista koronamerkinnöistä. Yksi esimerkiksi tälläinen:

"Hei,
Olisin tiedustellut koronatilastoista. UO7.1 koodilla kirjatut tapaukset tietysti kirjataan koronapositiivisten tilastoon, mutta kuinka toimitaan diagnoosi UO7.2 -koodin kohdalla? Näkyykö kyseinen diagnoosi koronapositiivisten tilastoissa?"

Vastaus kuului:

"Hei
Pääsääntöisesti kyllä. Diagnoosia U07.2 voi käyttää, jos oireisella potilaalla esitiedot, kliininen kuva ja muut löydökset viittaavat infektiolääkärin arvion mukaan selvästi akuuttiin COVID-19-virusinfektioon, vaikka PCR- ja antigeenitutkimuksen tulokset jäävät negatiiviseksi."

Postauksessa kuva sähköpostista.

Eli siis näissä päivittäisissä "positiivisissa tapauksissa" on myös mukana tuollaisia, joilla vain epäillään koronaa, mutta testit näyttävät negaa. Voiko olla näin?

En mitenkään epäile taudin olemassaoloa siis, mutta onko nämä lukemat jotain ihan huuhaata? Eikai positiivisiksi voi merkata pelkkää epäilyä? Kuinka moni näistä epäilyistä onkin ollut influenssaa ja ne on merkattu koronaksi?

tästähän täällä viime viikolla taisin kirjoittaa mutta ei saanut keskustelua.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Somessa pyörii nyt näitä ihmisten kyselyjä THL:n suuntaan noista koronamerkinnöistä. Yksi esimerkiksi tälläinen:

"Hei,
Olisin tiedustellut koronatilastoista. UO7.1 koodilla kirjatut tapaukset tietysti kirjataan koronapositiivisten tilastoon, mutta kuinka toimitaan diagnoosi UO7.2 -koodin kohdalla? Näkyykö kyseinen diagnoosi koronapositiivisten tilastoissa?"

Vastaus kuului:

"Hei
Pääsääntöisesti kyllä. Diagnoosia U07.2 voi käyttää, jos oireisella potilaalla esitiedot, kliininen kuva ja muut löydökset viittaavat infektiolääkärin arvion mukaan selvästi akuuttiin COVID-19-virusinfektioon, vaikka PCR- ja antigeenitutkimuksen tulokset jäävät negatiiviseksi."

Postauksessa kuva sähköpostista.

Eli siis näissä päivittäisissä "positiivisissa tapauksissa" on myös mukana tuollaisia, joilla vain epäillään koronaa, mutta testit näyttävät negaa. Voiko olla näin?

En mitenkään epäile taudin olemassaoloa siis, mutta onko nämä lukemat jotain ihan huuhaata? Eikai positiivisiksi voi merkata pelkkää epäilyä? Kuinka moni näistä epäilyistä onkin ollut influenssaa ja ne on merkattu koronaksi?
En tiedä testataanko näissä tapauksissa influenssaa, mutta PCR-testi jää 80%:ssa tapauksista negatiiviseksi vaikka olisikin infektio, yleensä nämä tosin ovat niitä tapauksia ennen oireita. Mutta ei ole tavatonta, että virusta ei saada puikkoon, vaikka olisikin selvät oireet ja infektio ja tällöin diagnoosin tekee lääkäri oireiden perusteella.
 
Ei voi jumalauta olla enää mahdollista, että yli vuoden jatkuneen 24/7 rummutuksen jälkeen meille enää pitäisi kertoa isolla uutisjutulla, että mitä toimenpiteitä koronan kanssa kuuluu tehdä. Ei voi olla mahdollista, että tästä 5,5 miljoonaisesta kansakunnasta ei jokaikinen sielu näitä jo tietäisi. Vauvat, dementikot ym. mieleltään järkkyneet ja hullut voi laskea ulos, mutta ketään muuta ei. Ei näitä tarvitse erikseen enää yhtään kenellekään kertoa.

Usko vaan että kaikesta valistuksesta huolimatta jengiä pitää muistutella vielä ties mistä. Eilenkin työpaikkani taukotilassa kollega laski käytetyn maskin tyynesti ruokapöydälle. Meillä on töissä ilmaisia maskeja, joita myös kehoitetaan käyttämään ja on myös usein sanottu, että maskien kanssa on turha nuukailla ja kertakäyttöiset aina roskiin käytön jälkeen. Vaikka nyt vähän joustaisikin siitä kertakäyttöisyydestä, niin ei nyt helkatissa sitä naamalla maannutta rättiä mihinkään ruokapöydälle laiteta odottamaan seuraavaa käyttöä.
 
F

Flonaldo

Eli siis näissä päivittäisissä "positiivisissa tapauksissa" on myös mukana tuollaisia, joilla vain epäillään koronaa, mutta testit näyttävät negaa. Voiko olla näin?

En mitenkään epäile taudin olemassaoloa siis, mutta onko nämä lukemat jotain ihan huuhaata? Eikai positiivisiksi voi merkata pelkkää epäilyä? Kuinka moni näistä epäilyistä onkin ollut influenssaa ja ne on merkattu koronaksi?
Se mitä päivittäin THL raportoi on positiivisten PCR-testien määrä. Ei mitään tautikoodeja ihmisten terveystiedoista.
 
Masentaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
842 päivän luku.

Edit:

13.03. +35
14.03. +47
15.03. +421
16.03. +330

Tuossa merkittävimmät päivät joille lisäystä. Helsinki-Espoo-Vantaa jälleen 85% HUS-alueen tartunnoista.
 
Viimeksi muokattu:

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En tiedä testataanko näissä tapauksissa influenssaa, mutta PCR-testi jää 80%:ssa tapauksista negatiiviseksi vaikka olisikin infektio, yleensä nämä tosin ovat niitä tapauksia ennen oireita. Mutta ei ole tavatonta, että virusta ei saada puikkoon, vaikka olisikin selvät oireet ja infektio ja tällöin diagnoosin tekee lääkäri oireiden perusteella.

Eikö aika monissa räkätaudeissa ole ihan samankaltaisia oireita? Jos siis myös epäillyt, mutta testituloksella varmistamattomat koronavirustapaukset koodilla U07.2 näkyvät koronatartuntatilastoissa ihan oikeina tartuntoina, niin tilastohan perustuu silloin suurelta osin mututietoon. Toivon mukaan tilastot ovat kuitenkin vain testeillä todennettuja tapauksia, muuten menee vähän uskottavuus tästä hommasta.

Se mitä päivittäin THL raportoi on positiivisten PCR-testien määrä. Ei mitään tautikoodeja ihmisten terveystiedoista.

Onko sinulla lähdettä tuohon, että THL:n ilmoittamat tartuntamäärät perustuvat ainoastaan PCR-testeillä varmistettuihin tapauksiin? Alkoi kiinnostamaan tämä THL:n tilastointihomma, mutta en nyt tarkkaa tietoa itse heti ainakaan onnistunut löytämään.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Viime keskiviikon luvusta 779, jonkunlaista nousua kyllä. Taitaa selittyä sillä, kun HUS:n lukuja vähän kerääntynyt tähän päivään, laboratoria ongelmin vuoksi. Viime sunnuntai ennätyslukemasta jäätiin onneksi jälkeen.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Vaikea tuohon lukuun on tyytyväinen olla. Olisin odottanut että HUS-alueen suhteellinen osuus tartunnoista olisi ollut jo vähenemään päin. Paskanmarjat, luku vaan nousee. Huono maku jäi.
 
K

Kiekkokatsoja

842 päivän luku.

Edit:

13.03. +35
14.03. +47
15.03. +421
16.03. +330

Tuossa merkittävimmät päivät joille lisäystä. Helsinki-Espoo-Vantaa jälleen 85% HUS-alueen tartunnoista.
Turussa tilanne nyt hieman pahempi, kuin pks.
Hallitus nukkuu jälleen. Ensin nukuttiin rajoilla, ja päästettiin muunnosvirus leviämään Suomeen. Nyt nukutaan rajoittamatta pahimpia alueita, jotta tauti pääsisi leviämään koko Suomessa pahaksi. Vuosi on ollut aikaa, tehdä muutoksia. Hyvin vähän on muuttunut.
Heikko hallituksemme on pääasiassa syypää taudista johtuvaan valtavaan velkaan, ja osittain myös pitkittyneistä rajoituksista johtuneeseen ihmisten pahaan oloon.
 
arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaikea tuohon lukuun on tyytyväinen olla. Olisin odottanut että HUS-alueen suhteellinen osuus tartunnoista olisi ollut jo vähenemään päin. Paskanmarjat, luku vaan nousee. Huono maku jäi.
Kyllähän se taitaa olla, niin että jos loppu viikon lukemissa ei ole tiputusta. Niin PKS ja Turku menee kiinni ja muualla jatketaan nykyisten rajoitusten päälle +3vkoa. Eilenhän Kiuru halusi lukemat todella alas ja tänään taas keskuslevat rajoituksista.
 
Clubittaja

Mitähän tässä nyt siis voidaan vielä edes tehdä? Kaikki koulut etäopetukseen ja vain välttämättömyyskaupat auki?

Voivoi...
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Usko vaan että kaikesta valistuksesta huolimatta jengiä pitää muistutella vielä ties mistä. Eilenkin työpaikkani taukotilassa kollega laski käytetyn maskin tyynesti ruokapöydälle. Meillä on töissä ilmaisia maskeja, joita myös kehoitetaan käyttämään ja on myös usein sanottu, että maskien kanssa on turha nuukailla ja kertakäyttöiset aina roskiin käytön jälkeen. Vaikka nyt vähän joustaisikin siitä kertakäyttöisyydestä, niin ei nyt helkatissa sitä naamalla maannutta rättiä mihinkään ruokapöydälle laiteta odottamaan seuraavaa käyttöä.
Laittaahan ihmiset puhelimenkin kahvilan pöydälle, ja se vasta saastainen kapine onkin. Sama kun laittaisi paskapökäleen pöydälle. Maski ei edes ole niin paha.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös