Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 200 077
  • 81 140

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
tätä itsekin pohtinut. Töiden puolesta aina silloin tällöin joutuu soittelemaan asiakkaille koskien heidän tilauksiaan. Voisi sanoa, että 90% ei vastaa puhelimeen kun tulee ”oudosta” numerosta soitto. Juuri viime viikolla oli tapaus kun soitin ja ei vastattu ja hetken päästä tuli tekstari. Kuka olet ja mitä asiaa??? Ihmiset ei uskalla vastata puhelimeen jos ei tiedä kuka soittaa.
Itselläkin monta tuttua ketkä samalla tyylillä toimivat. Tosin eivät yleensä laita edes viestiä. Ja jos lähtee miettimään, kumpi on helpompaa, muuttaa ihmisten asenteita vai laittaa esimerkiksi tekstiviesti että "koronajäljityksestä koitettiin tavoitella, soita kun ehdit numeroon XXX"
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Viranomaistekstareitahan noissa tapauksissa pitäisi lähettää per aina.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Todellakin. On vähän kaksipiippuinen juttu, että pitäisikö tällaisista asioista edes kirjoittaa mediaan. Ihmiset alkavat ajatella, että bilettäminen on ihan turvallista, joten ei muuta kuin "kylille".

Tai sanotaan, että suurin osa ihmisistä ei näin tee, mutta tuota vähät välittävää porukkaa tuntuu ihan riittävästi olevan...

Ymmärtääkseni ihmisellä on kuitenkin valinnan vapaus. Tyhmyys tulee vasta siinä vaiheessa miten mahdollisen tartunnan jälkeen käyttäytyy.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ja jos näyte paljastuu positiiviseksi, niin pitäisi saada heti vilkku-koodi. Oli se sitten yksityisellä tai julkisella. Ihmetyttää että miten toiminta voi olla näin kankeaa.

Näin. Se, että koodi on kytketty jäljittämiseen on melko tarpeetonta, vaikka siinä onkin hyvä tarkoitus. Toimisi, jos jäljitys toimisi, nyt jää aika lailla hyödyttömäksi.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Eli Kymenlaakso on nyt siis leviämisvaiheessa. Kuulostaa uhkaavalta ja dramaattiselta.

Mutta jos katsotaan niitä kylmiä numeroita, niin selviää jotain sellaista, josta ei ole suuresti syytä panikoitua. Tällä hetkellä nimittäin ainoastaan maantieteellisesti erittäin isossa Kouvolan kunnassa on jo useita viikkoja ollut se tilanne, että tartuntoja tulee reilusti. Kotkassa ja täällä Haminassa on ollut huomattavasti rauhallisempaa. Tartuntoja on tullut kyllä melkein päivittäin, mutta määrät ovat hyvin maltillisia, joka viittaisi siihen, että tilanne on toistaiseksi ainakin hyvin hallinnassa. Maakunnan muissa kunnissa ei voida puhua, että siellä mitään epidemiaa on tähän mennessä ollutkaan.

Hyvä että tilanteessa reagoidaan kuitenkin ns. etupeltoon, eikä vasta sitten, kun on housuissa.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Australiassahan on kesä vasta alkamassa, kuten muissakin päiväntasaajan eteläpuolen valtioissa.

Hyvä huomio! Mutta kesä se oli viimekin kesä, niin täällä kuin sielläkin. Virus lähti Wuhanista suorilla lennoilla viime vuoden lopulla leviämään ympäri maailmaa, jolloin se oli eteläisellä pallonpuoliskolla kesällä ja pohjoisella talvella. Ja hyvin levisi piittaamatta siitä, oliko kohdealueella lämmin vai kylmä.
 
Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitenköhän muualla Suomessa kestää tällä hetkellä virustestin tulosten saaminen? Ainakin Hämeenlinnassa on toivottoman hidasta. Sen verran tiedän että kun yhdessä koulussa altistui kymmeniä koronalle, niin testiin kyllä pääsivät altistuneet ripeästi vuorokauden sisällä, mutta tuloksia saikin sitten odotella vähintään 4 vuorokautta.

Tässä on vaan se vaara että heikkohermoisimmat eivät jaksa karanteenissa montaa päivää tuloksia odotella.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pientä tilannekatsausta täältä Suomen kauneimmasta kaupungista, eli Raumalta.

Emäntä tuli käytettyä koronatesteissä, koska niiskuttanut tässä nyt koko ajan eilisestä ehtoosta asti. Testauspaikalla 3-4 auton jono, eli varmasti tälläkin hetkellä Raumalla käy porukkaa aika hyvin itsensä testauttamassa. Viimeksi reilu 1-1.5kk sitten kun käytettiin mukula siellä, niin ei auton autoa kaistalla.

Kouluun (sekä koko kaupunkiin) on tullut maskisuositus ja maskeja itse oppilaitos meille opiskelijoille tarjosikin. Mututuntumalla rättiä naamassa käytti ainakin 80% oppilaista sekä luonnollisesti jokainen opettaja. Kaupassa käytännössä jokaisella asiakkaalla maski, kun äsken kävin ostoksilla. Mikään maskipoliisi en todellakaan ole, mutta ero on vain aivan valtava esimerkiksi viime viikkoon, jolloin maskeja näki täällä vain Lukon peleissä.

Toivottavasti sitä piikkiä olisi pian tarjolla, niin saataisiin tämäkin paska loppumaan. Jatkakaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jengi siirtyi ulkoa sisälle, palaili lomilta ja etätöistä takaisin duunipaikalle, syys-talvikauden harrastustoiminnot aloittelivat...
Sosiaalinen kanssakäyminen virukselle otollisemmissa olosuhteissa lisääntyi. Tartunnat vaativat tietyn kriittisen massan, jonka jälkeen leviäminen tapahtuu exponentiaalisesti, mikä näkyy sitten tartuntalukujen jyrkkänä nousuna nyt, mutta ongelma on muhinut jo pidemmän aikaa.
Tässä on se hyvin perusteltu oikea syy siihen miksi tilanne on nyt tämä. Lisäsyy on vielä ihmisten väsähtäminen ja valheellinen turvallisuuden tunne.

Vantaa tiedotteli tänään omasta koronatilanteestaan. Vaikka täällä ollaan valtakunnan pronssimitalissa kiinni tartuntojen määrässä (2637), ollaan tällä hetkellä ihan omassa sarjassa tartunnat/100k tilastossa. Luku on päälle 200 helposti.

Syytä tälle ei toki avata, mutta toiveikas arvaus on se, että osa lentokentän testeistä kirjaantuu vantaalle. Sinänsähän Vantaa ei juurikaan poikkea ympäristönä muusta pk-seudusta. Väkiluku on maan 4. Suurin, joten pronssi on siinä mielessä hyvä saavutus.

Ainoat hyvinkin isot tiheästi asutut alueet on Tikkurilan 50k ja Myyrmäen 60k suuralueet mutta muuten jäädään kauaksi Helsingin isoista alueista ja ainakin vahva perstuntuma on, että Helsingissä on tiheämpää monin paikoin.

Mielekkäämpää voisi olla verrata vaikkapa Koivukylän tai Korson suuraluetta 30k ihmisiä vaikkapa Keravan tai Järvenpään tartuntalukuihin, jossa saadaan verrattua about samankokoisia ja maantieteellisesti lähellä toisiaan olevia asuinalueita vertailuun.

Eli Keravalla asuu n. 36 k ihmisiä ja tartuntoja on 182 ja Järvenpäässä on 44k ihmisiä ja 245 tartuntaa.

Eli tällä logiikalla esim. Koivukylä, Korso, Hakunila, Aviapolis jne. Kylät ovat tuottaneet 200-300 tartuntaa epidemian aikana ja isommat alueet n. 500. Nämä arviot siis lonkalta heitettynä, mutta tuomaan perspektiiviä.

Tai siis perspektiiviä siinä mielessä, että aika isoillakin tartuttavuusluvuilla /100k ihmistä päästään siihen että 100 ihmisestä 0.3 on koronapositiivisia. Tokikaan et tarvitse kuin yhden, mutta jos kuuntelee mitä sanotaan ja jättää nyt kaiken kontaktin minimiin niin ei tää tästä leviä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
On myös vähän kaksipiippuista tuo että pidetään paikat auki mutta niihin ei saisi mennä.

No, saa niihin mennä, mutta ihmettelen aidosti, että onko siinä järkeä. Ja onko siinä järkeä, että lähdetään pääkaupunkiseudulta bilettämään toiseen maakuntaan silloin kun useammassa maakunnassa on suositus välttää kaikkea turhaa matkustamista Uudellemaalle? Mielestäni se on tämän suosituksen hengen vastaista myös toiseen suuntaan mentäessä.

Samalla tulee mieleen, että ovatko nuo ravintoloiden sisäänpääsyrajat nyt ihan kohdillaan tämä nykyinen epidemiatilanne huomioiden?

Ei näitä uusia Levien viruslinkoja kaivata yhtään enempää. Ja pahoittelut kuluneesta termistä. Sen käyttäminen vituttaa melkein yhtä paljon kuin se, että tilanteen toistumiselle annetaan mahdollisuus.

Ymmärtääkseni ihmisellä on kuitenkin valinnan vapaus. Tyhmyys tulee vasta siinä vaiheessa miten mahdollisen tartunnan jälkeen käyttäytyy.

Voi kun koronavirus toimisi niin, että se leviää vasta oireiden alettua. Silloin tuo menisikin noin...

Ja ihmisillä on toki valinnan vapaus. Itse pohdin tässä juuri, että kumpi on nyt tuomittavampaa: käyttää nykyisessä epidemiatilanteesta valinnanvapautta ja toimia suositusten vastaisesti? Vai paheksua tällaista toimintaa?

Itselläni olisi ollut tänä perjantaina alkuillasta ravintolassa pienen porukan pikkujoulupäivällinen. Olin lupautunut menemään sinne silloin kun epidemiatilanne oli Pirkanmaalla selvästi parempi. Ajattelin, että ehkä meikäläinenkin voisi yhden kerran tämän pandemian aikana käydä ulkona syömässä, jos tilanne on rauhallinen. Nyt jokunen hetki sitten totesin, ettei tuossa ole nyt mitään järkeä. Ja olisi varsin kaksinaismoralistista osallistua tuollaiseen yhdenkin kerran, kun on aiemmin kritisoinut vastaavaa meininkiä epidemiatilanteen pahentuessa. Ilmoitin jättäväni tuon tilaisuuden väliin. Osallistuminen olisi muutenkin tämä nykyinen tilanne huomioiden suositusten hengen vastaista.
 
Suosikkijoukkue
KK
Eli Kymenlaakso on nyt siis leviämisvaiheessa. Kuulostaa uhkaavalta ja dramaattiselta.

Mutta jos katsotaan niitä kylmiä numeroita, niin selviää jotain sellaista, josta ei ole suuresti syytä panikoitua. Tällä hetkellä nimittäin ainoastaan maantieteellisesti erittäin isossa Kouvolan kunnassa on jo useita viikkoja ollut se tilanne, että tartuntoja tulee reilusti. Kotkassa ja täällä Haminassa on ollut huomattavasti rauhallisempaa. Tartuntoja on tullut kyllä melkein päivittäin, mutta määrät ovat hyvin maltillisia, joka viittaisi siihen, että tilanne on toistaiseksi ainakin hyvin hallinnassa. Maakunnan muissa kunnissa ei voida puhua, että siellä mitään epidemiaa on tähän mennessä ollutkaan.

Hyvä että tilanteessa reagoidaan kuitenkin ns. etupeltoon, eikä vasta sitten, kun on housuissa.
Kouvolan sanomissa luki, että moni tartunnoista on todettu muualla kuin kotikunnassa, mutta koska ovat kirjoilla ns kotona ja asuu opiskelija-asunnossa tulee ne kirjatuksi Kouvolaan. Itse en juttua lukenut, vaan näin kuulin.
 
F

Flonaldo

Mitenköhän muualla Suomessa kestää tällä hetkellä virustestin tulosten saaminen? Ainakin Hämeenlinnassa on toivottoman hidasta. Sen verran tiedän että kun yhdessä koulussa altistui kymmeniä koronalle, niin testiin kyllä pääsivät altistuneet ripeästi vuorokauden sisällä, mutta tuloksia saikin sitten odotella vähintään 4 vuorokautta.

Tässä on vaan se vaara että heikkohermoisimmat eivät jaksa karanteenissa montaa päivää tuloksia odotella.
Tässä ajattelussa on aika monta virhettä. Ei siis sinun, vaan ilmeisesti näiden altistuneiden ja heitä testaavien.

Oireettomia altistuneita ei pidä testata. Ainakaan jos se, tässä esitetyn kaltaisesti, johtaisi negatiivisen tuloksen jälkeen karanteenin rikkomiseen.

Jos joku on todistettavasti altistunut, silloin ollaan karanteenissa. Negatiivinen testitulos ei sitä muuta, koska viruksen itämisaika.

Asiaa voisi muuttaa, jos Suomessa olisi virallinen prosessi sen suhteen, että ollaan karanteenissa vaikka ensin 7-10 vrk altistumishetkestä - ja sen jälkeen jos oireita ei ole ollut ja tehdään tuossa kohdin testi, minkä tulos on negatiivinen, karanteenin voi päättää. Näin ei kuitenkaan ole.
 
U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
Mitenköhän muualla Suomessa kestää tällä hetkellä virustestin tulosten saaminen?

Tampereella läheinen kävi testissä viime viikon keskiviikkona iltapäivällä ja tulos tuli perjantai-iltana. Eli reilut 2vrk. Tänään kävi toinen läheinen testissä ja arvio oli 3-4vrk.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ylen teksti-tv (kyllä, teksti-tv) kertoo, että rokotukset voisivat alkaa jopa ennen joulua Suomessakin. Siihen ainakin valmistaudutaan, kertoo ylilääkäri Sari Ekholm STM:stä.

Tässä Ylen hyvä ja kattava juttu rokotuksista. Melko optimistisia ollaan sen suhteen, että kesään mennessä aikuisväestö saataisiin riittävältä osin rokotettua.

Jutun paras kommentti on kuitenkin tämä:

" – Voisi olla motivoitumisen kannalta hyvä kertoa, että rokotukset ovat alkamassa mahdollisesti viikolla x. Että on valoa tunnelin päässä, Rokotetutkimuskeskuksen johtaja, professori Mika Rämet pohtii. "

Niin samaa mieltä kuin olla ja voi. Koronavirusuutisointi ja siitä tiedottaminen on valtionjohdosta lähtien koko ajan niin negatiivista, että jo tartuntojen ehkäisyn vuoksi lienee paikallaan ottaa hieman positiivisempi sävy tiedottamiseen.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit

Ei, kyllä on parempi antaa keppiä vaan koko ajan. Vaikka se toimikaan eikä asennemuutosta tapahdu, niin annetaan sitten saatana lisää sitä keppiä. Porkkanat on pupuille.
 
Oulun yliopistollisessa sairaalassa 5 koronapotilasta ja kaupunginsairaalassa ei yhtään. Silti massiiviset sulkutoimet kaupungissa päällä. Samalla vanhusten hoitajat kulkevat muiden mukana kaupoissa ja heidän lapsensa käyvät koulussa. Saa taas hoivakotien johto olla syvästi pahoillaan, kun kuolinkellot soivat. Hourulan väen hommia suojella ne, joita ei tarvitsisi suojella ja jättää vaaraan ne, jotka ovat kaikkein suurimmassa vaarassa.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Ja ihmisillä on toki valinnan vapaus. Itse pohdin tässä juuri, että kumpi on nyt tuomittavampaa: käyttää nykyisessä epidemiatilanteesta valinnanvapautta ja toimia suositusten vastaisesti? Vai paheksua tällaista toimintaa?

Mielestäni jälkimmäinen.

Parasta olisi jos ihmiset keskittyisivät siihen mikä parhaiten auttaa itseään selviämään. Kovasti epäilen, että paheksuminen ei siinä auta.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kyllä minulla ainakin nousee jo positiivisia ajatuksia ilmoille, että ensi kesänä alamme jo hiljalleen elämään taas normaalia elämää ja kaikki alkaa pikkuhiljaa vapautumaan.
 
Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tässä ajattelussa on aika monta virhettä. Ei siis sinun, vaan ilmeisesti näiden altistuneiden ja heitä testaavien.

Oireettomia altistuneita ei pidä testata. Ainakaan jos se, tässä esitetyn kaltaisesti, johtaisi negatiivisen tuloksen jälkeen karanteenin rikkomiseen.

Jos joku on todistettavasti altistunut, silloin ollaan karanteenissa. Negatiivinen testitulos ei sitä muuta, koska viruksen itämisaika.

Asiaa voisi muuttaa, jos Suomessa olisi virallinen prosessi sen suhteen, että ollaan karanteenissa vaikka ensin 7-10 vrk altistumishetkestä - ja sen jälkeen jos oireita ei ole ollut ja tehdään tuossa kohdin testi, minkä tulos on negatiivinen, karanteenin voi päättää. Näin ei kuitenkaan ole.
Näinhän se on. Käsittääkseni kuitenkin kaikki altistuneet testattiin mahdollisimman nopeasti. Tätä en kanssa ymmärrä miksi testaamisen kanssa pitää hosua, kun ei se tartunta todennäköisesti vielä näy parin päivän päästä altistuksesta. Ja kaikki määrättiin karanteeniin, mutta kun nuorisolaisista kyse niin voi olla ettei malteta karanteenia noudattaa negatiivisen tuloksen jälkeen.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielestäni jälkimmäinen.

Parasta olisi jos ihmiset keskittyisivät siihen mikä parhaiten auttaa itseään selviämään. Kovasti epäilen, että paheksuminen ei siinä auta.

Kyllähän se kieltämättä kuuluu nykyajan henkeen, että ajatellaan ensisijaisesti itseä. Eikä siinä mitään, näin se menee.

Sitten toisaalta ajattelen asiaa siltäkin kantilta, että onko paheksunta loppupeleissä kovinkaan vahingollista, kun siitä ei mitään apuakaan ole?

Minä kritisoin tuota ainoastaan siksi, että koen tuollaisen aiheuttavan tarpeettoman riskin koronavirustilanteen pahenemiselle entisestään. Ja se johtaa taas kovempiin rajoituksiin, jotka heikentävät meidän kaikkien elämänlaatua. Sen takiahan näitä rajoituksia kiristetään, kun liian monet ihmiset eivät suosituksia usko.

Tämä "saarnaaminen" on oikeastaan tuota mainitsemaasi selviytymistä. Kritisoinnin tarkoituksena on saada edes joku ajattelemaan asiaa uudestaan ja muuttamaan käyttäytymistään, mikä voisi johtaa parempaan koronatilanteeseen, ja sitä myöten kevyempiin rajoituksiin, joista on iloa kaikille. Tiedostan, että todennäköisyys tälle on mitättömän pieni, mutta jos se onnistuu edes jonkun kohdalla, niin kritiikki ei ole ollut turhaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Tämä "saarnaaminen" on oikeastaan tuota mainitsemaasi selviytymistä. Kritisoinnin tarkoituksena on saada edes joku ajattelemaan asiaa uudestaan ja muuttamaan käyttäytymistään, mikä voisi johtaa parempaan koronatilanteeseen, ja sitä myöten kevyempiin rajoituksiin, joista on iloa kaikille. Tiedostan, että todennäköisyys tälle on mitättömän pieni, mutta jos se onnistuu edes jonkun kohdalla, niin kritiikki ei ole ollut turhaa.

Mielenkiintoista nähdä jatkuu tämä paheksunta ja saarnaus koronan jälkeen vaikka koskien alkoholia, tupakkaa, ylinopeutta, kausi-influenssaa (jatketaan listaa vaikka kuinka) koska silloinkin ajatellaan muita. Saatanallinen määrä ihmisiä niidenkin vuoksi sairastuu tai kuolee. Tai vaikka kierrätykseen. Ihan vaan kaikkeen. Silloin ainakin ajateltaisiin muita. Nyt vähän tuntuu että saarnaus suuntaan tai toiseen tehdään vain ajatellen itseään.
 
Pepper Jack

Tai verkkolehteä tai chattaamista tai... Jännää että saat hölmöön käytökseen kohdistuvan paheksunnan itse käytöstä tuomittavammaksi tässä yhteydessä, vaikka olet sitä itsekin muissa yhteyksissä harrastanut.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Tai verkkolehteä tai chattaamista tai... Jännää että saat hölmöön käytökseen kohdistuvan paheksunnan itse käytöstä tuomittavammaksi tässä yhteydessä, vaikka olet sitä itsekin muissa yhteyksissä harrastanut.

Jatkoajan toimituksellinen taso tai ketjuissa chattaaminen ovat kyllä listassa asioita joita vähentämällä kuoleman riski putoaa välittömästi.

Olet aivan oikeassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös