Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 020 183
  • 81 135

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Silti meillä on tämä saatanan mikkihiiri Puumalaisen Taneli ja muu STM:n poppoo, jotka edelleen jaksaa hyperventiloiden jauhaa tuota samaa paskaa, ettei omikronista vielä tiedetä tarpeeksi!
Sitten jos joku sanoo, että rokotteista ei tiedetä tarpeeksi... Kyllä tuo irtipäästäminen tuntuu olevan ylivoimaista. Tai onnistuhan se hetkellisesti silloin kesällä 2020, kun eka oltiin oltu ihan oikeasti paskat housuissa. Kuitenkin saatiin Suomi auki kesäksi. Minne lie kadonneet ne huolettomat kesäpäivät, kun terassilla istuimme vain. Tosin terassit saisi kohta kai auki, jos ilma olisi vähän kuumempi. Lämmitysvirityksiä odotellessa. :)
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tossa sanotaan viimeistään. Eli voitaisiin jo aiemmin ehkä katsoa..
Niin viimeistään, koska aikaa pitää varata tarkasteluun ihan kuin sitä ei voitaisi tehdä koko ajan. Hallituksen viesti aveille on, että tätä on jo katsottu riittävän kauan, ja nyt on aika tehdä päätökset.

Rajoitukset ja niiden mahdollistaminen nopeasti ovat olleet yhteiskunnalle tärkeitä, mutta kun puretaan, se pitää tapahtua vähintään yhtä nopeasti, eikä jollain viimeistään-lausunnolla.
 

Mölnir

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hallituksen tiedotteessa (Koronaministerityöryhmä esittää lievennyksiä rajoituksiin) todettiin seuraavasti:

Matalan riskin tilat ja tilaisuudet

Ministerityöryhmä esittää, että sosiaali- ja terveysministeriö ohjaisi aluehallintovirastot ja kunnat luopumaan matalan riskin tilaisuuksien ja tapahtumien täyssulusta 1.2.2022 alkaen.

Alueelliset viranomaiset päättäisivät mahdollisista lievemmistä terveysturvallisuustoimista alueellisesta epidemiatilanteesta riippuen. Matalan riskin tilaisuuksiaLinkki toiselle sivustolle ovat mm. kirjastot, museot, teatterit ja yleisötilaisuudet, joissa kaikille osallistujille on osoitettu oma istumapaikka.
Tiedotteessa puhutaan matalan riskin tilaisuuksien ja tapahtumien täyssulusta luopumisesta. En katsonut tiedotustilaisuutta, mutta oliko siellä mitään puhetta siitä, mitä tuolla tarkkaan ottaen tahdotaan sanoa. Täyssulusta luopuminenhan voi tarkoittaa kaikkien yleisörajoitusten poistamista, mutta myös sitä, että sallitaan enimmillään 10 henkilön tilaisuudet. Tai sitten, että yleisöä sallittaisiin jokin prosenttiosuus (esim. 50 %). Ehkä STM:n ohjauskirjeessä avataan asiaa enemmän. En toisaalta ihmettelisi, että pallo heitettäisiin aveille ilman sen kummempaa ohjetta.

Nythän esimerkiksi Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on esittänyt AVI:lle, että sisätiloissa järjestettävät enintään 50 henkilön istumapaikalliset tapahtumat sallittaisiin. Tämähän tarkoittaisi täyssulusta luopumista, mutta tuskinpa IFK:ta kauheasti lämmittäisi ottaa jäähalliin 50 katsojaa.
 
Viimeksi muokattu:

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Pitäisikö jossain syttyä jonkinlainen valo, siis jos meillä Suomessa ei vieläkään ole riittävästi tietoa, että onkohan meillä ihan päteviä ihmisiä päättävissä elimissä? Eli, jos mä nyt tulkitsen nämä lausunnot nyt oikein, niin meillä ei vain pystytä samaan kuin muualla.

#kaikillekenkää #ostetaanhyviäpäättäjiä
Puit sanoiksi ajatukseni. Tuo on jo kansan tyhmänä pitämistä ja täydellistä aliarviointia.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Pitäisikö jossain syttyä jonkinlainen valo, siis jos meillä Suomessa ei vieläkään ole riittävästi tietoa, että onkohan meillä ihan päteviä ihmisiä päättävissä elimissä? Eli, jos mä nyt tulkitsen nämä lausunnot nyt oikein, niin meillä ei vain pystytä samaan kuin muualla.

#kaikillekenkää #ostetaanhyviäpäättäjiä
Nyt olis korkea aika jo oppisitioltakin alkaa tulla sitä kunnon tykitystä hallituksen suuntaan. Mutta tuskimpa vaan. Lampaita koko sakki.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Olipas piristävää kuulla tiedotustilaisuudessa selkeäsanaista "Koronaministeriä", sen Kiurun masentavan, monotoonisen ja synkkyyksiä toisen perään viljelevän kommentoinnin jälkeen, vaikka asiasisältö oli tälläkin kertaa taas vaihteeksi jotain ihan muuta kuin odotin.

Vaikka tämä ministeri on aatemaailmaltaan vielä kauempana omastani kuin Kiuru, niin mielestäni oli erittäin hyvä debyyttisuoritus Sarkkiselta.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Hallituksen tiedotteessa (Koronaministerityöryhmä esittää lievennyksiä rajoituksiin) todettiin seuraavasti:

Tiedotteessa puhutaan matalan riskin tilaisuuksien ja tapahtumien täyssulusta luopumisesta. En katsonut tiedotustilaisuutta, mutta oliko siellä mitään puhetta siitä, mitä tuolla tarkkaan ottaen tahdotaan sanoa. Täyssulusta luopuminenhan voi tarkoittaa kaikkien yleisörajoitusten poistamista, mutta myös sitä, että sallitaan enimmillään 10 henkilön tilaisuudet. Tai sitten, että yleisöä sallittaisiin jokin prosenttiosuus (esim. 50 %). Ehkä STM:n ohjauskirjeessä avataan asiaa enemmän. En toisaalta ihmettelisi, että pallo heitettäisiin aveille ilman sen kummempaa ohjetta.

Nythän esimerkiksi Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on esittänyt AVI:lle, että sisätiloissa järjestettävät enintään 50 henkilön istumapaikalliset tapahtumat sallittaisiin. Tämähän tarkoittaisi täyssulusta luopumista, mutta tuskinpa IFK:ta kauheasti lämmittäisi ottaa jäähalliin 50 katsojaa.
Kai tuo on niin, että Avit voivat itsenäisesti päättää miten paljon tilaisuuksien ja tapahtumien rajoituksia lievennetään. STM suosittaa ohjauskirjeissään Aveja palaamaan malliin, jossa siirrytään täyssuluista lievempiin rajoitustoimiin kulttuuriin ja urheiluun liittyvissä tilaisuuksissa kuten teattereissa.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pitäisikö jossain syttyä jonkinlainen valo, siis jos meillä Suomessa ei vieläkään ole riittävästi tietoa, että onkohan meillä ihan päteviä ihmisiä päättävissä elimissä? Eli, jos mä nyt tulkitsen nämä lausunnot nyt oikein, niin meillä ei vain pystytä samaan kuin muualla.

Suomi noudattaa edelleen passiivisesti tukahduttamisen oppikirjaa. Strategiset kehitysaskeleet puuttuvat ja tällä hetkellä pelkään enemmän sitä, että tärkeimmät toimet uppoavat edelleen tämän kaiken alle. Vaikka ministeri Sarkkinen pärjäsi ensi-illassaan edeltäjäänsä paremmin niin perusongelmat ovat edelleen samat. Tukahduttamiselle on moninaisen nykyaikaisen kielitieteen nimissä modernisti keksitty hieman uusi sana, mutta käytännössä toimenpidevalikoima ei edelleenkään laajentunut. Rajoituksien purkamista tärkeämpi, fundamentaalinen kysymys, on se, onko hallituksella tai terveysviranomaisella varsinaista kykyä linjata, miten yhteiskunta pysyy auki. Siihen ei ole vastauksia.

Ympäri Euroopan on jo siirrytty (viiveistä välittämättä) riskien hallinnan strategiaa. Riskien hallintaan tähtäävä strategia vaatisi jonkinlaista perälautaa, johon erilaiset toimenpiteet kytketään. Suomessa edes se perusasia ei ole kunnossa. Pitäisi saada edes jonkinlainen visio siitä, mitä tavoitellaan. Kuten runsasmääräiset esimerkit jääkiekosta osoittavat, koronan vaikutus yhteiskuntaan ei lopu ja toimenpiteillä on lähinnä kontraproduktiivinen vaikutus: mitä enemmän tartuntoja painetaan alas, sitä pidemmälle aikaikkunalle tartunnat levittäytyvät ja täten työvoiman osalta ongelmat kroonistuvat.

Riskien hallinnan strategian kulmakivet (by peterra), eivät perustu tieteeseen:
  • tavoitetason lukitseminen kahteen muuttujaan: rokotekattavuus realistiselle tasolle - 85 % koko kansan rokotusaste. Tämän lisäksi tulisi täsmentää rokotekattavuuden sisältöä: kolmas (ja mahdollisesti muut boosterit) koskettavat ainoastaan määriteltyjä riskiryhmiä ja heidän rokotekattavuutensa ilmoitetaan erikseen. Asiantuntijat tietävät varmasti, mikä tässä ryhmässä on realismia. Toinen lukittava muuttuja on sairaalahoidon kroonisen tarpeen arviointi sekä mitoitus siten, että yhteiskunnallinen toiminta kestää. Tehohoitopaikkojen skaalaus pitää olla mahdollista ainakin 60 paikkaan asti ilman sulkuja, terveydenhuollossa peruskuormitus 400-500 välimaastossa.
  • suosituksien kohdentaminen uudella tavalla: suositukset ovat sitä itseään eli jokaiselle henkilölle tulee sallia henkilökohtainen arvio omista riskeistään eli normaali kansallinen aktiivisuus: maskien käytön edellytykset poistetaan kaikesta toiminnasta ja siirrytään ihmisen oman harkinnan käyttöön. Samanlainen toimenpide koskee etätyötä: säilytetään työvoiman mahdollisuus etätyöhön, mutta mahdollistetaan samalla kuitenkin henkilökohtainen harkinta suhteessa omiin riskeihin.
  • massarajoituksien konseptista luopuminen kokonaan ja vaihtoehdoksi sille ihmisten oma harkinta, elinkeinotoiminta saa jatkaa toimintaansa niiden parissa, jotka arvioivat itse riskinsä vähäisiksi

Yhtä tärkeää kuin purkaa rajoituksia on siis nyt lukita strategia pohjautumaan tieteelliseen riskeihin sekä erilaisiin yksilön vapaan arvioinnin alaisiin asioihin. Rajoituksien purkamista huomattavasti tärkeämpää on lukita tilanne tavalla, jossa yhteiskunnassa ei ole jatkuva käymistila käynnissä, kun toimijat odottavat uusia rajoituksia vastaavasti jotkut niitä myös vaativat. Rajoituksien pohja siis pitää tukahduttaa kokonaan ja varmistaa lakiteitse, että yhteiskunta pysyy avoimena.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Vaikka tämä ministeri on aatemaailmaltaan vielä kauempana omastani kuin Kiuru, niin mielestäni oli erittäin hyvä debyyttisuoritus Sarkkiselta.

Sarkkinen on vanha opiskelutoverini ja voin vahvistaa, että ihan mahdollisista ideologisista erimielisyyksistä huolimatta kyseessä on oikeasti älykäs ja hyvin artikuloiva ihminen. Eikä ihan niin pyrkyrimielinen kuin suurin osa muista tuntemistani nuorista politiikkaan pyrkijöistä vaan ihan aidon oloinen ihminen.

Nyt olis korkea aika jo oppisitioltakin alkaa tulla sitä kunnon tykitystä hallituksen suuntaan. Mutta tuskimpa vaan. Lampaita koko sakki.

Olisiko kuitenkin niin, että huolimatta JA:n keskivertomielipiteestä varovaisuus on suomalaisessa kansanluonteessa niin syvällä, että tätä suurin osa haluaa? Pettymyksellistä kyllä omastakin mielestä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Sarkkinen on vanha opiskelutoverini ja voin vahvistaa, että ihan mahdollisista ideologisista erimielisyyksistä huolimatta kyseessä on oikeasti älykäs ja hyvin artikuloiva ihminen. Eikä ihan niin pyrkyrimielinen kuin suurin osa muista tuntemistani nuorista politiikkaan pyrkijöistä vaan ihan aidon oloinen ihminen.



Olisiko kuitenkin niin, että huolimatta JA:n keskivertomielipiteestä varovaisuus on suomalaisessa kansanluonteessa niin syvällä, että tätä suurin osa haluaa? Pettymyksellistä kyllä omastakin mielestä.
”Minun pitää seurata kansaa, olenhan heidän johtajansa”. Sanoi Osmo Soininvaara taannoin kun kuvaili Vihreiden vaalitappion syitä. Eikö tuo nyt ole kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan järjen vastaista?


Oikeastaan tuosta sopii isompikin laajaus aika hyvin tähän. Siispä:

"On ollut hirveä moka vihreiltä keskittyä ”ydinkannattajakuntaansa”. Inhoan muutenkin ajatusta muotoilla ohjelmansa sen mukaan, mitä ”kannattajat” toivovat.
”Minun pitää seurata kansaa, olenhan heidän johtajansa”.
Jos näin tehdään, pitäisi edes osata tulkita asennemittauksia. Vihreiden ajatus keskittää sanomansa varmimmille ydinkannattajilleen on vähän sama kuin Keskusta puhuisi vain maanviljelijöille. Keskittyminen ydinkannattajakuntaan tarkoittaa rajautumista ydinkannattajakuntaan." - Soininvaara (Mitä ajattelen vihreiden vaalituloksesta? )
 

Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuota omikronia on nyt oikeasti ihan JOKA puolella. Muutama viikko sitten vasta tuli ensimmäisiä koronatapauksia ns. lähelle ja nyt on jatkuvasti joku tuttu/työkaveri tms. saanut tartunnan. Uutisissa joka tuutissa koronaa, sillä ja sillä koronaa, se ja se altistunut. Se vaan leviää, ihan sama vaikka kuinka rajoituksia laittaisi. Eikö sikaflunssakin poistettu yleisvaarallisten tartuntatautien kirjoista juuri sen takia ettei voitu enää hallita leviämistä.

Seuraavassa ote vuodelta 2009 kun näin oltiin tekemässä: "– Nyt on siirrytty vaiheeseen, jossa epidemiaa ei voi enää kontrollitoimenpiteillä hallita. Tautia on liikkeellä niin paljon, ettei auta määrätä ihmisiä pysymään kotonaan naapuria tartuttamasta, kunnes on oireeton. Jollain toisella naapurilla on todennäköisesti kuitenkin tauti diagnosoimattomana, perustelee ylilääkäri Olli Haikala sosiaali- ja terveysministeriöstä"

Aivan vitun 150% sama juttu tällä hetkellä. Perkele.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Jos noita baarien aukioloaikojen rajoituksia ei poisteta hiihtolomiin mennessä, alkavat sitten melkoiset mökkibileviikot ja sitten taas syyllistetään vastuuttomia kansalaisia. Eiköhän tämä rajoituspolku pitäisi muutenkin olla kuljettu jo loppuun ja olisi aika palata normaalielämään.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aivan vitun 150% sama juttu tällä hetkellä. Perkele.

Rajoitukset ja niiden hidas purkaminen kääntyvät itseään vastaan. Olet täysin oikeassa, että koronavirusta on nyt niin paljon liikkeellä, että se todella(kin) vaikuttaa yhteiskunnan toimivuuteen, mutta eniten sen vuoksi, että ihmiset ovat oikeasti oireisia ja potevat kotona. Valitettavasti jotkut joutuvat myös sairaalaan. Kun leviämistä padotaan niin väestöön jää jatkuvasti iso leviämispotentiaali olemaan, jolloin ongelman kokonaiskesto vaikuttaa juuri päinvastaisesti eli ongelma pidentyy pidemmälle kevääseen. Kevät tulee kyllä apuun, mutta sitä ennen tulee todennäköisesti vielä muutoinkin flunssakautta. Yhteiskunnalle on parempi ottaa osumaa kerralla ja mahdollisimman monen olla poissa - silloin saadaan pikavauhtia paljon ihmisiä takaisin työhön ja immuniteetin kanssa. Siihen koronaviruksen leviäminen myös loppuu, kun se ei enää löydä tehokkaasti kohteita. Rajoituksia siis pitää nyt arvioida enemmän juuri sieltä näkökulmasta, kuinka paljon yhteiskunnallista haittaa aiheutetaan sillä, että ne ovat voimassa. Se on paljon - ja ongelmasta tehdään elinkeinoelämälle pidempi.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
....

Vaikka tämä ministeri on aatemaailmaltaan vielä kauempana omastani kuin Kiuru, niin mielestäni oli erittäin hyvä debyyttisuoritus Sarkkiselta.
Hyvin menee kun ministerin suoritukseen ollaan tyytyväisiä, jos hän osaa puhua. Toki edeltäjäänkin oltiin laajasti tyytyväisiä, vaikka tämä taito häneltä puuttuikin.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näät päättäjät tekee kyllä pellen itestään tällä ylimielisellä mikromanageroinnilla. Toivottavasti äänestäjät antaa seuraavissa vaaleissa palautteen. ...
Ei anna. Suomalaiset ovat todella hyviä ampumaan itseään jalkaan lyhytnäköisellä ratkaisuillaan. Katso nyt nykymenoa. Hallituksen toimista on hyötyä vain niille, jotka elävät tulonsiirroilla, joita halutaan lisätä rajattomasti. Voi olla, että se jotain hetken lämmittää, ihan kuten housuun kuseminenkin.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Kotkan kaupunki linjaa näin.

Kotkan kaupungin valmiusjohtoryhmä on päättänyt, että kaupungin ylläpitämät uimahallit ja kuntosalit avataan yleisökäytölle torstaina 3.2. Uimahallit palaavat silloin normaaleihin aukioloaikoihin.

Aikuisten ryhmäharrastustoiminta pidetään kuitenkin Kotkassa pääosiltaan edelleen tauolla ja tämä koskee mm. kaupungin järjestämää ryhmäliikuntaa ja -ohjausta sekä liikuntatiloissa tapahtuvaa aikuisten ryhmäharrastustoimintaa.

Tavoitteellista tai edustuskilpaurheilua harjoittavat sekä vuonna 2003 syntyneiden ja sitä nuorempien harrastustoimintaa saa jatkaa terveysturvallisuuskäytäntöjä noudattaen.

Enintään 50 henkilön yleisötilaisuuksia (ottelut, tapahtumat, turnaukset, näytökset) voi järjestää sisätiloissa 3.2. alkaen, jos yleisöllä on istumapaikat ja muut terveysturvallisuuskäytännöt on huomioitu järjestelyissä. Henkilömäärärajoitukseen ei lasketa pelaajia, valmentajia tai muita järjestelyjen kannalta välttämättömiä henkilöitä.

Ulkotiloissa ei ole henkilömäärärajoituksia yleisötilaisuuksissa, mutta terveysturvallisuuskäytäntöjä on noudatettava mm. puku- ja pesutilojen käytössä.

Tuo uimahallien avaaminen on aika jees. Pitää ensi viikolla mennä.
 
Viimeksi muokattu:

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
@Radiopää nyt on kyllä pakko sen verran tässä puolustaa Suomen aveja, että Helsinkiä lukuun ottamatta he ovat kyllä aika pilkulleen noudattaneet sekä puruissa että asetuksissa noita ohjauskirjeitä.
Puolustaa? Tuo ei ole mikään puolustamisen aihe, koska nimenomaan noin avien ei kuuluisi tehdä. Etenkään kun ohjauskirjeet on hallinto-oikeuksien pikakäsittelyissäkin jo todettu laittomiksi.
 

Hubacek

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Vegas Golden Knights, altavastaajat
Iski korona meidänkin kylälle, 30 talosta yli puolella korona. Lähes kaikilla lähes oireeton. Pientä yskää ja lievää kuumetta osalla. Saa nähdä milloin koulun kautta tulee meille.

Vaimo siivoaa kunnan rakennuksia. Eilen oli "törmännyt" kunnan työntekijään joka alkoi puhelemaan koronasta. Toivoi että vaimolleni oli pistetty plasebopiikit. Kuulemma kannattaa havupuu-uutetta (tjsp) alkaa juomaan niin puhdistuu elimistö rokotteesta. Ja toivotti tervetulleeksi jonnekin retriittiin missä pääse näistä juttelemaan...
 

Altec

Jäsen

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Sen lisäksi, että kyseessä on todennäköisesti lisääntyneet sivulöydökset, ei tuon ikäisten päätyminen hengitystieinfektion vuoksi osastolle ole mitenkään tavatonta. Sanoisin, että tuon ikäisille kynnys osastolle ottoon on hyvinkin matala ja kuten aiemmin mainittu, Suomessa pahimpina kausina jopa 15 000 lasta otetaan vuosittain osastolle jonkun hengitystieinfektion vuoksi. 41 lasta päivässä.

Tähän liittyen uutinen. Oulussa ei ole lisääntyneet lapsipotilaat. Helsingin Uudessa lastensairaalassa 80% lapsipotilaista muiden syiden takia osastolla.


Edit. @Altec samalla asialla
 
K

kiwipilot

Maailmalla huolestuttiin, kun omikron vei lapsia sairaalaan runsain määrin – tämä on tilanne Suomessa nyt Maailmalla huolestuttiin, kun omikron vei lapsia sairaalaan runsain määrin – tämä on tilanne Suomessa nyt

"Vaikka varsin monilla sairaaloiden lapsipotilailla on tällä hetkellä koronatartunta, on se harvemmin sairaalahoidon syy."

Omikron vie lapsia sairaalaan, mutta ei viekkään. Kiitos Ilta-Sanomat taas.

Jälleen yksi esimerkki kuinka media pitää omalta osaltaan huolen siitä, että pelon pandemia jatkuu. Surullista, turhauttavaa ja raivostuttavaa. Ei kannatta ihmetellä miksi hysteeriset iskät ja äipät testaavat pikku mirkkumarkkujaan päivittäin positiivisen tuloksen pelossa - tai toivossa - kun noita lööppejä silmäilee. Kysehän on siis taudista joka on lapsille, nuorille ja rokotetuille aikuisille nuha, yleensä pahimmillaan kausiflunssaa vastaava räkätauti.

On suorastaan oksettavaa kuinka mediat laidasta laitaan ajelevat kaksilla rattailla: ensin pelotellaan, klikkihuorataan ja seuraavana päivänä jeesustellaan maan hallituksen koronatekemisistä. Linjatonta paskaa. Yle tosin on pitänyt linjansa ja pysynyt vallan sylikoirana ja hallituksen tiedotuskanavana, kyseenalaistamatta yhtään mitään.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

emz1

Jäsen
Enintään 50 henkilön yleisötilaisuuksia (ottelut, tapahtumat, turnaukset, näytökset) voi järjestää sisätiloissa 3.2. alkaen, jos yleisöllä on istumapaikat ja muut terveysturvallisuuskäytännöt on huomioitu järjestelyissä. Henkilömäärärajoitukseen ei lasketa pelaajia, valmentajia tai muita järjestelyjen kannalta välttämättömiä henkilöitä.

Ulkotiloissa ei ole henkilömäärärajoituksia yleisötilaisuuksissa, mutta terveysturvallisuuskäytäntöjä on noudatettava mm. puku- ja pesutilojen käytössä.
Tämä perustunee suoraan 26.1 julkaistuun tiedotteeseen asiasta:

Kymenlaakson sairaanhoitopiirin johtama koronakoordinaatioryhmä arvioi 26.1.2022, että alueen kokoontumisrajoitusta voisi lieventää 1.2.2022 alkaen ja tiettyjen liikunta-, harrastus- ja virkistystilojen sulkumääräystä 3.2.2022 alkaen. Ryhmän esityksen mukaan sisätiloissa voisi jatkossa järjestää enintään 50 henkilön tilaisuuksia, jos yleisöllä on istumapaikat, ja enintään kymmenen henkilön tilaisuuksia, jos yleisöllä ei ole istumapaikkoja.

Sama tiedote sisältää myös kohdan:

"Etelä-Suomen aluehallintovirasto arvioi Kymenlaakson alueen uusien päätösten sisältöä loppuviikon aikana saatuaan sairaanhoitopiiriltä kirjallisen lausunnon. Uudet päätökset annettaisiin arviolta maanantaina 31.1., ja aluehallintovirasto pyrkii mahdollisuuksien mukaan tiedottamaan päätösten sisällöstä perjantaina 28.1.2022"

Tässä varmasti otetaan huomioon myös uusi ohjauskirje ja sitä myöten näihin tulee uusia päätöksiä jotka alkavat 1.2.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Päijät-Hämeessä edelleen 28 sairaalahoidossa, joista teholla 2. Samat lukemat ku eilen.
Maanantaina vielä 34 sairaalahoidossa, joista teholla 1.
Eli siitä ollaan tultu 6 alaspäin.

 
Suosikkijoukkue
Ässät
Iski korona meidänkin kylälle, 30 talosta yli puolella korona. Lähes kaikilla lähes oireeton. Pientä yskää ja lievää kuumetta osalla. Saa nähdä milloin koulun kautta tulee meille.

Vaimo siivoaa kunnan rakennuksia. Eilen oli "törmännyt" kunnan työntekijään joka alkoi puhelemaan koronasta. Toivoi että vaimolleni oli pistetty plasebopiikit. Kuulemma kannattaa havupuu-uutetta (tjsp) alkaa juomaan niin puhdistuu elimistö rokotteesta. Ja toivotti tervetulleeksi jonnekin retriittiin missä pääse näistä juttelemaan...
Itsekin törmäsin tässä yksi päivä hammaslääkärin odotushuoneessa kaksi herraa(40-50v), jotka juttelivat koronasta. Tai oikeastaan tämä toinen herra puolittain saarnasi siinä:
- Leikkivirus
- Otatko sää tän orjanläpyskän(kun palautti maskia).
- Tää o vapaamuurarien kehittelemä virus. Ja rokotteet on sitä samaa myrkkyä. Tappaa hemmetisti porukkaa. Maapallon väestö tullaan vähentämään 500 miljoonaan ja tää kuulemma lukee jopa YK:n webbisivuilla.
- Ja Bill Gates on tässä mukana. Hänen isäukkonsakin oli mukana kehittämässä Espanjan virukseen rokotetta. Ja kaikki rokotteen ottaneet 50 miljoonaa kuoli siihen rokotteeseen.
- Jne. Jne. Jne.

Tuon jälkeen oli kyllä usko ihmiskuntaan koetuksella. Että aikunen ihminen noin sekasin. Jotenkin sitä ajatteli, että netissä näitä kirjottelevat olis jotain ihan läpällä porukkaa. Mutta siis ihmiset oikeasti uskoo noihin. Onko tämä pandemia saanut ihmisien päitä oikeasti johonkin psykoosiin? Vai onko ihmiset oikeasti vaan paljon tyhmempiä kuin mitä oon uskonutkaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös