Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 726
  • 81 140

zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Olen tätä ketjua pidempään sivusta seuraillut, mutta viestejä tulee niin valtavalla tahdilla, että kaikkia ei millään ehdi lukemaan.

Onko täällä sellaisia henkilöitä, joilla on ollut samassa taloudessa koronaan sairastunut, mutta kaikki saman talouden asukkaat eivät ole silti sairastuneet? Kokemuksia, millainen tilanne ollut?

Meille tuli korona kylään, molemmat 2 x rokotettuja, toisella nyt parin päivän ajan selkeät oireet, eilen kotitesti posi ja tänään varmistetaan virallisella testillä. Oma testi nega, ja kovasti toivoisin, että tartunnan onnistuisin välttämään vielä...
Täällä oli ennen joulua kanssa kotona kylässä. Avovaimo (raskauden takia vasta 1 rokote) sai ensin positiivisen tuloksen ja muutama päivä sen jälkeen alkoi itsellä (2 rokotetta) oireet ja positiivinen napsahti. Molemmat tytöt (1v 8kk ja 6 vk) selvisivät ilman tartuntaa (toinen testattiin kahdesti ja toinen kerran). Arvoitukseksi jäi mistä se korona oikein meille tarttui lopulta.
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Sairastuitko koronatautiin, vaikka olit jo saanut kaksi tai kolme koronarokotetta?

Sairaus ei ole koskaan leikin asia, mutta tilanteessa voi olla jotakin hyvääkin: kahden tai kolmen rokotteen jälkeen sairastettu koronatauti tuottaa ”superimmuniteetin” eli erityisen laajan ja tehokkaan suojan koronavirusta vastaan.


”Se on hyvä juttu”, sanoo Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet.

Rokotus vaikuttaa hänen mukaansa solujen piikkiproteiiniin ja tuottaa sitä vastaan tehokkaan mutta kapea-alaisen suojan, niin sanotun terävän suojan. Sairastaminen saa puolestaan aikaan laajan puolustusvasteen, joka kohdistuu piikkiproteiinin lisäksi myös koronaviruksen muihin osiin.

”Sen voi olettaa suojelevan paremmin mahdollisilta uusilta virusvarianteilta. Siksi taudin sairastanut on tulevaisuudessa vähemmän herkkä sairastumaan kohdatessaan uusia viruskantoja”, Rämet sanoo.

Superimmuniteetti voi Rämetin mukaan vaikuttaa koko elämän ajan samaan tapaan kuin sairastettu vesirokko, tuhkarokko tai vihurirokko. Kohdattu virus jää muistiin puolustusjärjestelmän soluihin, jotka ovat koko ajan valmiina mahdollisen uuden tartunnan varalta.

Se on Rämetin mielestä hyvä asia: ”Yksinkertaistaen sanottuna: mitä enemmän annettuja rokoteannoksia, sitä vahvempi immuunisuoja meillä keskimäärin on, sitä vähemmän sairaustapauksia ja sitä lievempiä ne ovat.”

”Kun koulut taas alkavat joululoman jälkeen, tartunnat kasvavat. Eikä esimerkiksi alle 5-vuotiaiden rokotuksiin päästä vielä pitkään aikaan”, hän toteaa.

Erittäin onnekasta on hänen mielestään kuitenkin se, että iso tautiaalto on täällä vasta nyt eikä keväällä 2020.


Mulla on rokote, tauti, rokote. Onko tämä superimmnuiiteetti vai onko maaginen yhdistelmä rokote, rokote, tauti?
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Olen tätä ketjua pidempään sivusta seuraillut, mutta viestejä tulee niin valtavalla tahdilla, että kaikkia ei millään ehdi lukemaan.

Onko täällä sellaisia henkilöitä, joilla on ollut samassa taloudessa koronaan sairastunut, mutta kaikki saman talouden asukkaat eivät ole silti sairastuneet? Kokemuksia, millainen tilanne ollut?

Meille tuli korona kylään, molemmat 2 x rokotettuja, toisella nyt parin päivän ajan selkeät oireet, eilen kotitesti posi ja tänään varmistetaan virallisella testillä. Oma testi nega, ja kovasti toivoisin, että tartunnan onnistuisin välttämään vielä...
Täällä siis oli se tilanne, että veli sai tartunnan kaksi viikkoa sitten perjantaina (17.12) kaveriporukan saunaillassa, ja kaksi päivää myöhemmin koko porukka oli sairaana (hyvin lievästi toki). Kotitesti tehtiin koko perheelle 23.12 ja veli oli positiivinen, kaikki muut (myös minä) negatiivisia. Kavereitaan kävi myös virallisissa testeissä ja kaikilla korona myös todettiin. Toistaiseksi muulla perheellä ei ole oireita ollut (kop kop kop).
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Olen tätä ketjua pidempään sivusta seuraillut, mutta viestejä tulee niin valtavalla tahdilla, että kaikkia ei millään ehdi lukemaan.

Onko täällä sellaisia henkilöitä, joilla on ollut samassa taloudessa koronaan sairastunut, mutta kaikki saman talouden asukkaat eivät ole silti sairastuneet? Kokemuksia, millainen tilanne ollut?

Meille tuli korona kylään, molemmat 2 x rokotettuja, toisella nyt parin päivän ajan selkeät oireet, eilen kotitesti posi ja tänään varmistetaan virallisella testillä. Oma testi nega, ja kovasti toivoisin, että tartunnan onnistuisin välttämään vielä...
Meillä sai nuorin alakoululainen tartunnan reilu viikko sitten, todennäköisesti koulusta. Kukaan muu ei ole saanut tartuntaa, eikä kenelläkään rokotetta.

Pari muuta tuttua perhettä, joissa myös alakoululainen saanut tartunnan, eikä muut perheenjäsenet ole tartuntaa saaneet.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Helsingin Kirurgisesta sairaalasta varaudutaan tekemään koronasairaala tammikuun puoliväliin mennessä, jos tarve sellaista vaatii. Valmistelut asian tiimoilta ovat jo käynnissä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) sekä Helsingin, Espoon ja Vantaan terveydenhuollon edustajat kokoontuivat perjantaina keskustelemaan asiasta.


”Kaikilla on samanlainen tahtotila, että paikkoja tarvitaan lisää. Pitää varautua siihen, että potilasmäärät nousevat vielä”, sanoo Husin valmiusyksikön ylilääkäri Eero Hirvensalo.

Koronavirus | Helsingin Kirurginen sairaala voidaan muuttaa koronasairaalaksi jo tammikuun puolivälissä, jos tarve vaatii, arvioi ylilääkäri
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Britanniassa sairaalapotilaiden määrä on parin päivän aikana kasvanut jyrkästi. Kun vielä joulun kantissa potilasmäärä oli monta päivää vain vähän yli 8000, se nousi 26.12. 8700:n tuntumaan, ja on siitä asti kasvanut noin tuhannella päivässä. Viimeisin lukema on 29.12., jolloin potilaita oli hieman alle 12 000. Neljässä päivässä sellainen 43% kasvua.

Pakko todeta rehellisyyden nimissä tällainenkin asia, kun olen omikronista kirjoitellut etupäässä näitä positiivisia havaintoja. Potilasmäärä on korkein sitten maaliskuun alun. Toki tartuntojakin on nyt enemmän kuin koskaan.


Myös kuolemia kirjattiin reippaammin. Eli näissä tuli paikallinen keräilyerä. Tähän asti näytti siltä, että omikronin leviäminen käänsi kuolemia laskuun, mutta nyt palattiin ns. normaaliin, mitä tartuntamäärän kasvun pohjalta olisi voinut odottaakin.

Tehopuolella määrä tosin ei ole noussut juurikaan. Ihan tämä siinä omikron-logiikassa menee.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tehopuolella määrä tosin ei ole noussut juurikaan. Ihan tämä siinä omikron-logiikassa menee.

Juuri näin se menee. Kuten kirjoitin, Etelä-Afrikassa lisähappea tarvittiin erittäin paljon harvemmin, kuin aiemmissa aalloissa. Syynä tuo, että omikron vaikuttaa lähinnä ylähengitysteihin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF
@iibor

Tämä tulee "räjäyttämään" myös kuolleiden määrät, jos tilastoinissa seurataan edelleen tuota vanhaa tapaa, eli positiivinen näyte 1kk sisällä ennen kuolinhetkeä.
Tilastoinnissa käytetään tapaa, jossa lääkäri arvioi , auheuttiko korona kuoleman vai ei. Pelkästään viruspositiivisena kuoleminen ei riitä, THL:

"Jokaisen vainajan kuolemansyy on lain mukaan selvitettävä. Jos kuolema ei vaadi poliisin tutkintaa ja oikeuslääketieteellistä selvitystä, kuolemansyy selvitetään lääketieteellisesti. Silloin kuolemansyyn selvittäminen perustuu potilastietoihin ja lääkärin suorittamaan tutkimukseen, ja mahdollisesti lisäksi lääketieteelliseen ruumiinavaukseen.

Kun kuolemansyy on selvitetty, henkilöä viimeisen sairauden aikana hoitanut lääkäri, kuolemansyyn selvityksen tehnyt lääkäri tai virkalääkäri tekee hänelle kuolintodistuksen.

Jos kuolema johtui koronaviruksesta, lääkäri merkitsee COVID-19-viruksen kuolintodistuksessa diagnoosiosioon:

  • peruskuolemansyyksi tai
  • kuolemaan myötävaikuttaneeksi tekijäksi.
Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston tiedot perustuvat kuolintodistuksien peruskuolemansyyhyn. Tilastokeskuksen määritelmän mukaan peruskuolemansyy on esimerkiksi se tauti, joka on pannut alulle välittömästi kuolemaan johtaneen sairaustilojen sarjan. Myötävaikuttava kuolemansyy on vaikuttanut epäsuotuisasti kuolemaan johtaneen tilan kehitykseen ja siten myötävaikuttanut kuolemaan.

Mahdolliset koronavirusinfektion aiheuttamat komplikaatiot, kuten keuhkokuumeen tai hengitysvajausoireyhtymän, lääkäri merkitsee:

  • välivaiheen kuolemansyyksi tai
  • välittömäksi kuolemansyyksi.
Tilastokeskuksen määritelmän mukaan välivaiheen kuolemansyy on tila, joka johtaa peruskuolemansyystä välittömään kuolemansyyhyn. Välitön kuolemansyy ilmaisee sen taudin, vian tai vamman, jonka oirein henkilö kuolee.

Jos COVID-19-virusinfektio on aiheuttanut muutoksia elimiin, lääkäri merkitsee tiedot kuolintodistukseen yhtenä diagnoosina. "

Näin ollen korona ei ole kuolinsyy, jos potilaalla on diagnosoitu muu kuolemaan johtava syy, edes silloin kuin se edesauttaa kuolemista.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hupainen tilanne eilen paikallisessa Sitimarkaadossa, kun vanha herra kävelykeppiä käyttäen yski kuin keskikokoinen piru ja tuli ensin siitä apteekista sinne marketin puolelle siirtyen. Ilman maskia luonnollisesti. Se saatanan röhiminen kuului tois pual kauppaa saakka ja kyllä porukka kummasti ympäriltä kaikkosi he-vi -osastolla, kun herra otti etunojaa kohti tomaatteja ja pisti menemään. Tiedä sitten hänen tautinsa sortista, mutta ei ole kiva olla noin kipeä ja vielä pakko mennä siitä huolimatta kaupoille.

Silloin kun sikainfluenssa jylläsi maailmalla, olin vielä nuori ja kuolematon, ja lähdimme Roomaan loppukesästä. Siinä helteessä olimme Forum Romanumilla, ja siellä pölysi pirusti. Se saamarin pöly meni nenään, ja sain helvetillisen aivastuskohtauksen. Ja turistimassoille tuli kyllä kiire kauemmas.

En tuomitse tai naura heille. Reaktio on ihan inhimillinen. Lähinnä nauran itselleni, vaikken tiedä, onko silläkään tarvetta. Nauru pidentää ikää, ja se on hyödyksi tässäkin tilanteessa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Mika Salminen totesi Helsingin Sanomille, että Suomessakin todennäköisesti lähiviikkoina käydään keskustelu karanteenijakson lyhentämisestä tai jopa lopettamisesta.

”Suosituksemme on ollut, että karanteeniaika on kymmenen päivää ja sitä voi periaatteessa lyhentää testeillä. Tällä hetkellä se ei ole kuitenkaan realistinen vaihtoehto, koska testit ovat muutenkin kortilla. Kyllä tästä varmaan joudutaan keskustelemaan lähiviikkoina, että onko tämä aivan välttämätön enää, koska edes niitä karanteenien toteuttamisia ei pystytä täysin kaikkialla tekemään.”

 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Käytiin sunnuntaina moikkaamassa tuttavaperhettä. Heillä alkoi flunssaoireet tiistaina, meillä keskiviikkona minulla ja vaimolla. Tänään tuo tuttavaperheen äiti sai positiivisen testituloksen joten noinkohan osui myös meidän perheeseen. Huomenna mennään molemmat vaimon kanssa testattavaksi.

Ei tässä muuten ihmeempää huolta, mutta vaimo on 6 kuukaudella raskaana ja lapsi ehti olla kaikilla isovanhemmilla hoidossa alkuviikosta. Lapsi tosin on täysin oireeton edelleen. Kaikki isovanhemmat vielä oireettomia onneksi.

Meillä oli kuumetta keskiviikkoillasta viime yöhön asti, tänään molemmilla lähinnä yskää/nuhaa.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Vastaus on, että pulinat pois, mutta aina kannattaa yrittää. Itseni on hovioikeus kerran yllättänyt täysin.

Ei se välttämättä ole etenkin kun on kyseessä juuri se HaO, joka teki ensimmäiset ratkaisut avin päätöksen keskeyttämisestä. Mikään automaatio asia ei tosin ole.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Samaa epäilin minäkin, mutta tuo tieto ei osunut silmään. Kiitos havainnosta.

Yleisesti, omikron ei vienyt Etelä-Afrikassakaan läheskään samalla tavalla potilaita sellaiseen kuntoon, että lisähappea ei tarvittu. Sama ilmiö on tuossakin varmasti taustalla.

Sen verran erikoisuutta noissa brittien luvuissa jotka oli 24.12. saakka, että oli pakko laittaa viimeiset kuukaudet samaan tauluun. Joko keskimääräinen potilaan sisälläoloaika on kasvanut tai jossain on sairaalaepidemioita.

Sininen new admissions, harmaa ventilator beds ja oranssi hospital cases.

Bit odd
 

Liitteet

  • 1640959819210.png
    1640959819210.png
    149,8 KB · kertaa luettu: 100

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sen verran erikoisuutta noissa brittien luvuissa jotka oli 24.12. saakka, että oli pakko laittaa viimeiset kuukaudet samaan tauluun. Joko keskimääräinen potilaan sisälläoloaika on kasvanut tai jossain on sairaalaepidemioita.

Sininen new admissions, harmaa ventilator beds ja oranssi hospital cases.

Bit odd

Sairaalaepidemioita veikkaan, koska sairaalajaksojen uutisoitiin lyhentyneen keskimäärin kolmeen vuorokauteen. Eli samaan kuin Etelä-Afrikassa, jossa se vielä delta- ja beta-aalloissa oli kahdeksan vuorokautta.

Itse plottasin sairaalassa olijoiden määrän suhteessa viikkoa aiemmin julkistettuun 14 vuorokauden sairastuneiden määrään. Pystyakselilla sairaalassa olijat, vaaka-akselilla sairastuneet.

Huomaa hyvin, mikä ero on ennen ja jälkeen rokotuksia. Omikronin aikana ollaan aika lailla samalla suoralla kuin deltalla ennen rokotuksia. Punaisella esitetään sairaalapotilaat viikko siitä kun omikron oli rantautunut Britanniaan.
 

Liitteet

  • Screenshot_20211231-162701__02.jpg
    Screenshot_20211231-162701__02.jpg
    223,7 KB · kertaa luettu: 90

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Siun sotessa myös tartunnanjäljitys on ruuhkautunut eikä kaikille altistuneille/sairastuneille enää pystytä soittamaan. Siun sote luopuu myös altistuspaikkojen listauksesta verkkosivuillaan, koska niitä ei voida enää kattavasti jäljittää.

 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Sairaalaepidemioita veikkaan, koska sairaalajaksojen uutisoitiin lyhentyneen keskimäärin kolmeen vuorokauteen. Eli samaan kuin Etelä-Afrikassa, jossa se vielä delta- ja beta-aalloissa oli kahdeksan vuorokautta.

Itse plottasin sairaalassa olijoiden määrän suhteessa viikkoa aiemmin julkistettuun 14 vuorokauden sairastuneiden määrään. Pystyakselilla sairaalassa olijat, vaaka-akselilla sairastuneet.

Huomaa hyvin, mikä ero on ennen ja jälkeen rokotuksia. Omikronin aikana ollaan aika lailla samalla suoralla kuin deltalla ennen rokotuksia. Punaisella esitetään sairaalapotilaat viikko siitä kun omikron oli rantautunut Britanniaan.

Yksi vaihtoehto oli, minkä tajusin vasta lähetettyäni, ei kotiutuksia jouluksi
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tää on kyllä jännä kaveri joka alan asiantuntijana. Yleensä kun hänen mielipiteensä kääntää ylösalaisin, aletaan olla lähellä totuutta ja realismia.
Kommari haluaa, että kaikilla olisi mahdollisimman kurjaa. Ihan odotettu linja häneltä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös