Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 993 182
  • 81 131

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Minkälaisethan koronatoimenpiteet olisivat, mikäli vallassa olisi vielä porvarihallitus? Luulisin, että aikalailla samansuuntaisesti olisivat kuitenkin toimineet, kuten vihervasemmistohallituskin.
Joitakin eroja voi kohtuullisen varmasti löytää. Varmaahan ei ole mikään, mutta näin Orpo pääministerinä ja oikeistohallitus: Työterveyshoito olisi ollut alusta asti mukana ja rokotuksia olisi hoidettu sitä kautta. Yritystuet olisivat käynnistyneet aiemmin ja muuttuneet jo vastikkeellisiksi. Koronapassi olisi tullut käyttöön kesällä. Johtaminen ja lainvalmistelu olisi ollut vähemmän sekavaa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näillä mennään ja kotona perheen parissa menee mukavasti joulu ilman muita "häiriötekijöitä." Kunhan muut pysyisivät eli lähinnä lapset terveenä. Eikä se nyt haittaa jos vaimokin terveenä pysyy. :) Jouluruokaa kieltämättä eli lähinnä jotain kunnon saaristolaislimppua, kinkkua sinapilla ja kaloja olisi ollut kiva syödä ja parit suklaat illalla herkutella niin että maistaisi taas jotain, mutta perhana näillä näkymin se on nyt sama kuin kuivaa ruisleipää söisi ja aika ankea ja jotenkin vajaa olo on kun neljä päivää nyt menty ilman pienintäkään tuon osaston aistia. Ja voidaan mennä aika pitkäänkin vielä.

Ei muuta kuin paranemista. Toivottavasti ne aistit palaisivat ennen jouluaattoa, mutta sen näyttää vain aika. Yllättävän tiukat läpäisyinfeltion oireet kyllä sait. Tuo haju- ja makuaistin menetys on sellaista, mikä vähän viittaisi delta-varianttiin. Omikroniin sairastuvilla nuo tyypillisesti säilyvät, ja niin ovat säilyneet tuttavapiirissäni koronaan sairastuneillakin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Iker

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Riippuu aika paljon pääministeripuolueesta. Perussuomalaisilla olisi varmasti hajonnut pakka yleiseen kokemattomuuteen, kokoomus olisi saattanut empiä alkuvaiheessa hieman, mutta vain hieman pidempään lockdownin kanssa. Mutta isot linjat olisivat varmasti olleet käytännön pakosta suhteellisen identtiset. Samoin oppositiosta olisi tuskin mitään ihmeellistä kuulunut, vaikka siellä olisivat tällä hetkellä demarit ja vihreät kokoomuksen ja perussuomalaisten sijaan.

Näinpä.

Puolueiden välillä erot koronaan suhtautumisessa ovat juuri tässä hienosti tiivistettynä. En näe kovinkaan merkittäviä linjaeroja (@Cobol kanssa samaa mieltä yksityisen sektorin käyttämisestä). Marinin ja Kiurun sekava viestintä on ollut Suomen koronahämmennykselle merkittävä syy, ja aina voidaan spekuloida, miten se olisi eronnut, jos edellisten paikoille olisi sovitettu vaikkapa Orpo ja Risikko. Orpon viestintä ei tosin ainakaan minua vakuuta ollenkaan ja Risikko olisi ainakin linjallisesti ollut todennäköisesti melko Kiuru, mutta vaihtoehtoista todellisuutta voimme vain arvailla.

Marin ansaitsee kuitenkin plussaa siitä, että antoi vapaalla linjallaan kansalle breikin koronaspennaamisesta kesällä ja alkusyksystä, ja vapahti jengin hetkeksi Kiurun uhkailusta. Varmasti tuli kaikille tarpeeseen, eikä mikään rajoitusneppailu ja jatkuva varoittelu olisi Suomea kuitenkaan delta-aallolta säästänyt.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Joitakin eroja voi kohtuullisen varmasti löytää. Varmaahan ei ole mikään, mutta näin Orpo pääministerinä ja oikeistohallitus: Työterveyshoito olisi ollut alusta asti mukana ja rokotuksia olisi hoidettu sitä kautta. Yritystuet olisivat käynnistyneet aiemmin ja muuttuneet jo vastikkeellisiksi. Koronapassi olisi tullut käyttöön kesällä. Johtaminen ja lainvalmistelu olisi ollut vähemmän sekavaa.
Orpo olisi myös todennäköisesti esiintynyt julkisuudessa Marinia heikommin ja joutunut todennäköisesti useampaan otteeseen Vapaavuoren nöyryyttämäksi, jos toimenpiteet olisivat olleet voimakkaassa ristiriidassa Helsingin etujen kanssa. Ei sillä, että Orpo olisi varmasti vetänyt kaiken jotenkin totaalisesti vihkoon, mutta uskon, että olisi ollut aika pian malttamattoman kansan hampaissa vähän pehmeänä "anttirinteenä".
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Sen sijaan kaikki julkiset tilat lyödään kiinni tuosta vaan suunnilleen yhdellä ilmoituksella. Varmuudeksi nekin, joiden rooli koronantorjunnassa on vähäinen. Uimahallit, kirjastot jne. Lasten ja nuorten harrastukset tuosta vaan säppiin, naks.
Pahoittelut tilanteestasi. Itse näkisin että kyse on lähinnä siitä, että julkisia on helpompi sulkea kuin yksityisiä, ei näissä mitään seurauksia mietitä. Koko koronan ajan on ollut kyse siitä kuinka paljon voidaan rajoittaa perustuslain rajoissa. Tästä näkökannasta esimerkiksi yksityiset kuntosalit oli vaikeampia sulkea kun julkiset. Hallitus on ajautunut sellaiseen rajoitusten kiimaan jossa rajoituksia lätkitään vain niin paljolti kuin perustuslaki antaa myöden. Paniikki on ollut jo pari vuotta niin kova, ettei mitään seurauksia mietitä. Päätavoite vain on ollut toistuvasti niin laaja sulku kuin mahdollista.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Kampitus en kyllä usko, että hallituksessa yhtä ministeriä lukuun ottamatta on mitään halua rajoittaa mitään. Rajoitusinto kumpuaa tämän yhden ryhmän mediatilasta (eroon koronasta), jotka käyttävät pohjana jatkuvaa pelkoa ja epärealistisia lukuja. Media syö kädestä, koska draama on rahaa. THL yrittää asiantuntijana tässä tehdä ja tasapainoilla mitä voivat.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Elokuva-ala vaatii Lounais-Suomen AVI:lta täysmääräistä korvausta elokuvateattereille, kun elinkeinon harjoittaminen on nyt kielletty.

– Jokainen menetetty euro liikevaihtoa pitää korvata yksi yhteen, vaatii Suomen Filmikamari tiedotteessaan.

Filmikamarin mukaan tällä kiellolla heitettiin romukoppaan niin THL:n riskipotentiaalin arviointitaulukko, koronapassi kuin alan toimijoille annetut lupauksetkin.


Ihan hyvä, että joku näistä jo pikkuhiljaa älähtää. Tapahtuma-alan toimijoille tämä taisi olla se viimeinen pisara. Oikeustoimia odotellessa.

Tässä tuo tiedote vielä kokonaisuudessaan:

Filmikamarin kannanotto 21.12.2021

Lounais-Suomen aluehallintovirasto
kielsi eilen kaikki yleisötilaisuudet Varsinais-Suomen alueella 22. joulukuuta alkaen. Kyseessä on koko korona-ajan ensimmäinen yleisötilaisuuksien täyskielto. Tällä kiellolla heitettiin romukoppaan niin THL:n riskipotentiaalin arviointitaulukkko, koronapassi, kuin alan toimijoille annetut lupaukset.

Elokuvateatterit ovat tehneet kohta kaksi vuotta töitä, että elokuvakäynti olisi mahdollisimman turvallinen. Tässä on onnistuttu, minkä todistaa korona-ajan liki 5 miljoonaa elokuvakäyntiä ilman tunnettuja tartuntaketjuja.

Elokuva-alan vaatii elinkeinon harjoittamisen kieltämisestä täysimääräistä taloudellista korvausta. Jokainen menetetty euro liikevaihtoa pitää korvata yksi yhteen.

Täysimääräisen korvauksen tulee koskea myös kaikkia tulevia rajoitustoimenpiteitä. Kustannustuki ei ole enää riittävä työkalu tilanteessa, jossa kaikki lupaukset petetään. Korvauksissa ei saa olla mitään tukikattoja ja tukea tulee myöntää myös niille yrityksille, jotka ovat investoineet korona-aikana. Korvauksia tulee maksaa myös elokuvien levittäjille ja tuottajille.

Joulun aika on elokuva-alan tärkein sesonki. Elokuvissa käydään erityisesti välipäivinä valtavasti. Vuoden viimeiset viikot ovat myös lahjalippujen ja sarjakorttien myynnin huippua. Kaksi vuotta kestänyt korona on tyhjentänyt elokuvateattereiden taloudelliset puskurit ja loppuvuoden täyskiellot tuhoavat elokuvateattereiden usean kuukauden tuloksen.

Lisätietoja

Tero Koistinen
toimitusjohtaja
Suomen Filmikamari ry
 
Viimeksi muokattu:

Barney

Jäsen
Tähän seurantaan näkyi ilmestyneen tilasto, josta voi katsoa ikäryhmittäin, että paljonko rokotetut kuormittavat sairaanhoitoa tai ylipäinsä kuolevat tähän tautiin:

On muuten aika pysäyttävä tilasto. Eli kun vajaa viidennes kansalaisista on idiootteja, niin kaikki muut laitetaan kärsimään heidän hölmöydestään. Kuulostaa reilulta.

Fakta on kuitenkin, että kun ihmisiä ei voida pakottaa ottamaan rokotetta ja heille annetaan vapaus valita, niin tämän vapauden myötä tulee myös vastuu päätöksen seurauksista. Päivittäin ihmisiä kuolee ennenaikaisesti omien hölmöjen päätöstensä takia, joten miten tämä korona tuolta osin eroaa muista tyhmistä päätöksistä?

On hyvä asia, että hyvinvointivaltiossa ihmisistä huolehditaan kaikissa tilanteissa, mutta johonkin se raja on vedettävä. Jos tehohoitopaikat täyttyvät ja joku rokottamaton ei saa sen takia hoitoa, niin onko vika yhteiskunnan vai henkilön, joka on omilla hölmöillä valinnoillaan ajanut itsensä tuohon tilanteeseen? Se on ihan hyvä asia, että Suomessa kaikesta huolimatta myös rokottamattomat saavat hoitoa, mutta ei se ihan oikein mene, että heidän takiaan suljetaan koko yhteiskunta.

Peruspalvelut on taattava myös rokottamattomille, mutta kaikkialle muualle koronapassi (tai mielellään rokotepassi) käyttöön. Rokotteet hakeneille oikeus elää melko normaalia elämää, sillä he ovat toimineet viisaasti ja täyttäneet velvollisuutensa. Jos nykyisellä linjalla jatketaan, niin parin vuoden päästä ollaan ihan samassa tilanteessa. Ja se tulee aivan helvetin kalliiksi.
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Mikäli nyt on taas iltapuluja uskominen niin taas vedetään lasten harrastukset jäihin ja onhan se jollain tavoin hauskaa kun on juuri saatu pikkujoulukausi vietettyä suht vapaasti ja aikuisväestö saanut juhlia niin pistetään saatana liikuntahallit kiiinni.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
SM-liigalta voisi toivoa samanlaista kannanottoa kuin Filmikamarilta seuraavaksi. Liiga on kommenteissaan kaksi vuotta käytännössä myötäillyt päättäjiä, ottanut jopa naurettavat akvaariot pelaajien naamalle, joiden piti vähentää karanteeneja. Rokottanut käytännössä kaikki pelaajat, joiden piti tietää karanteenivapautta, lohkonnut katsomoita ja pelannut tyhjille katsomoille ja lisäksi testannut täysin terveitä pelaajia suoranaisella raivolla vaikka mikään laki ei siihen edes pakottaisi.

Olisi aika tehdä johtopäätös, että päättäjien jokaista oikkua nöyrästi myötäilemällä ei omia etuja pysty ajamaan.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itseäni ahdistaa eniten oman 8kk cp-vammaisen tytön tilanne. Diagnoosi saatiin melko varhaisessa vaiheessa, ja nyt lapsi on saanut säännöllistä fysioterapiaa ja käynyt lauantaisin kuntoutumismuotona vauvauinnissa, josta on ollut aivan verraton hyöty. Kaikki, mitä tämän ikäisen lapsen kanssa tehdään palvelee aikuisikää todella merkittävästi. Pienet aivot ovat vielä muovautuvaisia verrattuna aikuisen ihmisen aivoihin. Joka ikinen uintikerta tietää jatkossa parempaa motoriikkaa ja vähemmän kipuja tulevaisuudessa.

Vielä viime viikolla asiasta käytiin keskustelua, että tarvitaanko vanhemmilta koronapassi mukaan vai ei. Sen hetkisen AVIn tulkinnan mukaan ryhmämme oli sen verran pieni, että ei tarvinnut. Nyt jos koko pulju menee kiinni (oli koronapassia tai ei) niin se niistä uinneista sitten.

Tunnen tilanteen ja voin samaistua siihen hyvin. Itsellä siis 18v CP-tyttö... tai iältään 18v, mutta tytöksi lasken ja täysin autettava kaiken puolin. Kun tää skeida alkoi 2v sitten niin silloinhan löivät kaiken mahdollisen terapian kerralla kiinni. No sitten tajusivat aika nopeasti ettei kannata.

Terveiden puolelta eivät ole vielä tajunneet. Huomannut sen kyllä kun tuossa rinnalla vetää 03-ikäluokkaa oleva terve poika... tai mies, ehkä.

Jos joskus tulee kysyttävää, ihan mistä vaan, niin heitä rohkeasti yv:llä kyssäriä. Aika paljon kokemusta kertynyt vähän kaikesta tässä reilun 18v aikana ja autan mielelläni kaikessa mahdollisessa jos osaan tai voin.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
SM-liigalta voisi toivoa samanlaista kannanottoa kuin Filmikamarilta seuraavaksi. Liiga on kommenteissaan kaksi vuotta käytännössä myötäillyt päättäjiä, ottanut jopa naurettavat akvaariot pelaajien naamalle, joiden piti vähentää karanteeneja. Rokottanut käytännössä kaikki pelaajat, joiden piti tietää karanteenivapautta, lohkonnut katsomoita ja pelannut tyhjille katsomoille ja lisäksi testannut täysin terveitä pelaajia suoranaisella raivolla vaikka mikään laki ei siihen edes pakottaisi.

Olisi aika tehdä johtopäätös, että päättäjien jokaista oikkua nöyrästi myötäilemällä ei omia etuja pysty ajamaan.

Joo, luulen että tämä vuoden loppuun kestävä tapahtumien täyskielto oli se viimeinen pisara tapahtuma-alan toimijoille. Seuraavaksi sitten asioita viedään lakitupaan.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kielletäänkö Kanta-Hämeessä nyt kaikki yleisötilaisuudet kuukaudeksi vai ei, jotenkin kauheen epäselvä toi päätös. Kun toisaalta mainitaan että yleisötilaisuuksien rajoituksista voisi vapautua koronapassin käytöllä..
 

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
SM-liigalta voisi toivoa samanlaista kannanottoa kuin Filmikamarilta seuraavaksi. Liiga on kommenteissaan kaksi vuotta käytännössä myötäillyt päättäjiä, ottanut jopa naurettavat akvaariot pelaajien naamalle, joiden piti vähentää karanteeneja. Rokottanut käytännössä kaikki pelaajat, joiden piti tietää karanteenivapautta, lohkonnut katsomoita ja pelannut tyhjille katsomoille ja lisäksi testannut täysin terveitä pelaajia suoranaisella raivolla vaikka mikään laki ei siihen edes pakottaisi.

Olisi aika tehdä johtopäätös, että päättäjien jokaista oikkua nöyrästi myötäilemällä ei omia etuja pysty ajamaan.
Kyllähän Kallioniemi eilen totesi:

" Kyllä me tietysti hyvin huolissaan olemme tästä sen takia, että nyt kun meidän pitäisi keksiä ne keinot, joilla tulemme koronan kanssa toimeen, vaikuttaa siltä, että ollaan taas turvautumassa siihen helppoon päätökseen, ja kurittamassa tapahtuma-alaa oikein kunnolla. Ja harkitaan jopa jälleen kerran tapahtumien sulkemista, Kallioniemi toteaa MTV Urheilulle.

Kallioniemi korostaa, että SM-liigalla on täysvalmius ottaa käyttöönsä jo hyväksi todettuja turvallisuustoimia mahdollisten koronatartuntojen ehkäisemiseksi. Hän toivookin suuresti, ettei hallitus päätä jälleen kerran estää tapahtuma-alan toimintaa.
– Kohta kaksi vuotta on noin 200 000 tapahtuma-alan työntekijää ollut kölin alta vedettynä. Aina on tuntunut, että helpoin ratkaisu on se, että laitetaan kaikki kiinni. Samaan aikaan tämä ala on toiminut edelläkävijänä siinä, kuinka osaamisemme on kehittynyt – oli se sitten rokottamiseen kannustaminen, maskien käyttäminen tai koronapassi, Kallioniemi sanoo.
Jos SM-liiga joutuu hallituksen määräyksestä määrittelemättömälle ottelutauolle, voi tilanteella olla kauaskantoisia vaikutuksia. Pitkään piinannut koronavirus on lyönyt nimittäin seurojen taloustilanteen ahtaalle.
– Totta kai se olisi ihan katastrofi. Tähän saakka olemme löytäneet kuitenkin ennennäkemättömän vaikeassa tilanteessa keinot selviytyä. Kun vaikea tilanne on koko ajan kestänyt, niin kyllä se entistä haastavammaksi menee, Kallioniemi toteaa.
Myös tyhjille katsomoille pelaaminen olisi seurojen taloustilanteet huomioon ottaen haastava yhtälö.
– Ne resurssit ovat entistä vähemmät, kun meidän alamme kurittaminen on kaksi vuotta kestänyt. Hankala on ennakoida tarkalleen, kuinka kauan tässä pystyttäisiin toimimaan, Kallioniemi vastaa.

Kallioniemi korostaa, että tässä vaiheessa tärkeintä olisi, että tapahtuma-alan ammattitaitoiset järjestäjät saisivat mahdollisuuden harjoittaa toimintaansa, eikä koko alaa laitettaisi jälleen kerran säppiin. Helpoimman ratkaisun sijaan pitäisi löytää keinoja elämään ja tulemaan toimeen haastavan tilanteen kanssa. "
 

Jeffrey

Jäsen
Joitakin eroja voi kohtuullisen varmasti löytää. Varmaahan ei ole mikään, mutta näin Orpo pääministerinä ja oikeistohallitus: Työterveyshoito olisi ollut alusta asti mukana ja rokotuksia olisi hoidettu sitä kautta. Yritystuet olisivat käynnistyneet aiemmin ja muuttuneet jo vastikkeellisiksi. Koronapassi olisi tullut käyttöön kesällä. Johtaminen ja lainvalmistelu olisi ollut vähemmän sekavaa.

Luulen, tai ainakin toivon - että oikeistohallitus olisi ollut kykeneväinen kasvattamaan tehohoitopaikkojen määrää ainakin prosentuaalisesti varsin reilusti nimenomaan yksityiset toimijat mobilisoimalla pandemia-avuksi.

Julkisella puolella tähän ei ole kyetty koska resurssit, resursseja ei ole kyetty kasvattamaan koska politiikka, ja politiikka koska julkinen puoli.

Uskoakseni vasemmistohallituksella oli toiveena buffata tällä pandemialla Suomen ryvettynyttä julkista terveydenhuoltoa. Valitettavasti se ei kuitenkaan ollut millään tavalla valmis kantamaan koko taakkaa harteillaan ja kuormittava tilanne on entisestään ryvettänyt niitä ryvettyneitä rakenteita. Aavistuksen tähän suuntaan myös Salminen tänään vihjasi.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Hesarin tietojen mukaan kuntosalit, uimahallit ja käytännössä kaikki olisi hallituksen mielestä suljettava heti joulun jälkeen. Ravintoloissa mikään ei kuitenkaan leviä joulun ja uuden vuoden välillä, kun lapin matkailun takia koronapassi otetaan pois käytöstä vasta 30.12., jotta turistit saavat ryypiskellä rauhassa vielä viikon joulun jälkeen.

Nämä on kyllä mahtavia aikoja olla elossa ja katsella noita sekopäisiä päätöksiä vailla mitään järkeä ja logiikkaa.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
"Jos ravintoloille annetaan poikkeuksia, voi syntyä käsitys, että ravintolat ovat paremmassa asemassa kuin vaikkapa kulttuuritapahtumat."

Pitihän sekin arvata. Koska muut kärsivät niin teidänkin pitää kärsiä. Reilua.
 

Jeffrey

Jäsen

Hesarin tietojen mukaan kuntosalit, uimahallit ja käytännössä kaikki olisi hallituksen mielestä suljettava heti joulun jälkeen.

Kyllähän se kannattaa ensimmäisenä kuntosalit sulkea, kun 25% tartunnoista on 5-14 vuotiailla.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
"Jos ravintoloille annetaan poikkeuksia, voi syntyä käsitys, että ravintolat ovat paremmassa asemassa kuin vaikkapa kulttuuritapahtumat."

Pitihän sekin arvata. Koska muut kärsivät niin teidänkin pitää kärsiä. Reilua.
Eihän tuo ole käsitys vaan fakta. Sehän on nähty tässä pandemian aikana.
 

Nick Neim

Jäsen
Ravintoloissa mikään ei kuitenkaan leviä joulun ja uuden vuoden välillä, kun lapin matkailun takia koronapassi otetaan pois käytöstä vasta 30.12., jotta turistit saavat ryypiskellä rauhassa vielä viikon joulun jälkeen.
Vastuullisena kansalaisena olin tästä täysin tietoinen, ja paluulentoni ajankohta Helsinkiin onkin 29. joulukuuta. Ei ehdi onneksi virus tällä joulureissulla tarttua tuliaisiksi.
 

Altec

Jäsen
Siis, että kaikki muu ml. yleisötapahtumat heti joulun jälkeen säppiin, mutta baarit auki 30.12 asti?

Sellasta.
 

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Vähän lyhensin lainausta ja kysyisin kommenttia tuohon yllä olevaan tekstiin. Mikä teidän koulussanne on aiheuttanut tuon loppuun palamisen tunteen? Meillä on myös ollut ihan järkyttävän rankka syksy, osittain koronan aiheuttaman säätämisen, mutta osaltaan myös erittäin haastavien oppilaiden vuoksi. Lieneekö sekin koronan tekosia, mutta en ole koskaan aiemmin tavannut noin röyhkeitä ja auktoriteettivastaisia seiskaluokkalaisia.
Meillä on muutto koronan lisäksi menossa. Muuttopäivää on siirretty jatkuvasti. Yläkoulu yhdistyy alakoulun kanssa osittain uusiin tiloihin. On myös aika pahaa johtamisvajetta, osin koronan, osin muuton ja uuden koulun rakentamisen ja osin muiden syiden takia.

Minä en ole jaksanut maskeista tapella enää lainkaan, kun oppilaat tietävät, että se on vain suositus. Viime keväänä etäkoulun jälkeen meillä oli korona-ajan hankalinta, varsinkaan ysit eivät olisi jaksaneet enää yhtään opiskella.
 

RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Tunnen tilanteen ja voin samaistua siihen hyvin. Itsellä siis 18v CP-tyttö... tai iältään 18v, mutta tytöksi lasken ja täysin autettava kaiken puolin. Kun tää skeida alkoi 2v sitten niin silloinhan löivät kaiken mahdollisen terapian kerralla kiinni. No sitten tajusivat aika nopeasti ettei kannata.

Terveiden puolelta eivät ole vielä tajunneet. Huomannut sen kyllä kun tuossa rinnalla vetää 03-ikäluokkaa oleva terve poika... tai mies, ehkä.

Jos joskus tulee kysyttävää, ihan mistä vaan, niin heitä rohkeasti yv:llä kyssäriä. Aika paljon kokemusta kertynyt vähän kaikesta tässä reilun 18v aikana ja autan mielelläni kaikessa mahdollisessa jos osaan tai voin.

Kiitoksia kovasti tästä viestistäsi, oikeasti tsemppasi paljon tässä kohtaa. Ja kaikesta huolimatta hyvää joulua sinulle ja perheellesi. Tässä kohtaa on ehkä päässyt jo diagnoosin jälkeisen alkushokin ylitse, ja kaikesta huolimatta iloinen tytönalku tuottaa iloa ja onnea joka päivä. Tuntuukin ristiriitaiselta olla yhtä aikaa hyvin onnellinen, ja hyvin huolestunut yhteiskunnan tilasta ja siitä millainen tulevaisuus jälkikasvua odottaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös