Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 966 875
  • 81 129

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tässä on niin monta muuttujaa, että eri maiden lukujen vertailu keskenään menee aika hankalaksi.
 

motamoro

Jäsen
Tässä on niin monta muuttujaa, että eri maiden lukujen vertailu keskenään menee aika hankalaksi.

Samaa mieltä, että muuttujia on monta ja hankalaa on. Viestissäni oli maininta, että luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia.
Yhtenä muuttujana voidaan myös pitää onko tarttunat keskenään kuinka paikallisia (maakunnat yms.), eikä niinkään tuijottaa valtion rajoja.

Melko samalla kaavalla nuo kuitenkin menevät. Esim. Ruotsissa ja Ranska ovat noudattaneet samaa sykliä toistaiseksi. 40 tartuntasta n. viikko niin oltin 350-400 tartunnassa. Ja tuosta Ranskalle 3 päivää lisää niin tonni ylittyi. Ovatko Ruotsi ja Suomi sitten kuinka samanlaisia tai Ruotsi ja Ranska toisistaan erilaisia?
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaikkialla muualla näköjään perutaan messut ja isommat kokoontumise(Puola, Tsekki, Espanja, Saksa, Sveitsi jne jne), mutta Suomessa messut näytetään järjestettävän aivan alkuperäisten suunnitelmien mukaan.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Jännä homma, että Thaimaassa ei ole todettu kuin 50 tartuntaa vaikka maassa pörrää edelleen kiinalaisia ja oikeastaan ihan kaikenmaalaisia aika runsaasti. Turistimäärät ovat lukemani mukaan pudonneet kovasti, mutta kyllä täällä sakkia edelleen piisaa.

Jostain luin, että paikalliset eivät usko alkuunkaan hallinon antamiin lukuihin. Syynsä toki on heilllä varmasti niitä pimittää, mutta aika kovaa peliä sekin olisi. Tiedä sitten mikä on totuus, kuuma täällä ainakin on ja kuivaa, kun joku kirjoitti, että virus ei välttis sellaisesta tykkäisi.
 
Hieman sellainen ”calm before the storm” fiilis tällä hetkellä... Eikö juuri nyt kannattaisi tehdä ne vaikeat päätökset? Perutaan isommat yleisötapahtumat ja tiukemmat matkustusrajoitteet käyttöön heti.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Zale

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Jos aivan lilliputtimaat jätetään pois, niin Euroopan kärki tartuntojen määrässä per miljoona asukasta on tämä:

1) Islanti 189
2) Italia 152
3) Sveitsi 57
4) Norja 47
5) Espanja 35
6) Ruotsi 32
7) Tanska 27
8) Ranska 25
9) Belgia 23
10) Hollanti 22
11) Itävalta 17
12) Saksa 16
13) Slovenia 15
14) Viro 10
15) Kreikka 9
16) Suomi 7

Tässä huomioitava, ettei Italiasta ole vielä ilmoitettu tämän päivän tartuntojen määrää. Muut Pohjoismaat keikkuu aika kärjessä, Suomessa onneksi tilanne on huomattavasti parempi. Muualta maailmasta lukuja: Kiina 56, Etelä-Korea 147, Iran 96, Bahrain 65, Singapore 28, USA 2,2, Venäjä 0,1. Hyvin ovat saaneet pidettyä Venäjällä taudin aisoissa siihen nähden, että rajoittuvat pariin suurimpaan tautipesäkkeeseen eli Eurooppaan ja Kiinaan. Tai sitten testaus on aika vajavaista siellä. Kumpi lie todennäköisempää...
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Etelä-Koreasta hyviä uutisia, tapaukset jatkaa laskemistaan. Toivottavasti sama linja jatkuu. Aika hienosti ovat hoitaneet tilanteensa.

Samaa olen havainnut, kun olen omaksi ilokseni analysoinut viruksen leviämisvauhteja. Etelä-Koreassa tilanne on vielä kaikkea muuta kuin selvä, mutta suunta on todellakin oikea. Nyt sairastuneiden arvioitu kokonaismäärä epidemian aikana on paljon pienempi, miltä vielä pari viikkoa sitten vaikutti.

Kiinan kohdalla tilanne näyttää oikein hyvältä. Kansan syvät rivit ovat kuitenkin varmoja siitä, että Kiina kusettaa ja vääristää tilastoja, mutta ehkä tuo Etelä-Korea olisi sitten luotettavampi?

Myös Italiassa on menty hieman parempaan suuntaan, mutta edelleenkään leviäminen ei ole hallinnassa. Leviämistahti on kuitenkin hidastunut. Ja niin se teki Etelä-Koreassakin vain jokunen tovi sitten, ja kääntyi nopeasti sen jälkeen hiipuvaksi.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mikäli lukuja käsitellään lukuina niin otin verrokiksi näiden maiden tilanteita, joissa ollaan Suomea korkeammalla tautilukumäärissä. Keskimäärin näyttäisi, että tästä Suomen nykytilanteesta n. 40 tartuntaa kuluu aikaa n. 1,5 viikkoa kunnes on 1000 tartuntaa rikki ja tästä taas toiset 1,5 viikkoa niin ollaan hätyytelty 10 000 rajaa.

Eiväthän nuo nyt ihan vertailukelpoisia ole kun ottaa huomioon väestötiheyden ja matkan varrelta oppimisen (jos sitä tapahtuu), mutta historiatilastot lupaavat Suomeenkin vielä maaliskuun aikana hankalia aikoja terveydenhuollon kuormituksen ja tapahtumien rajoituksen suhteen, ellei siihen mennessä olla noiden osalta luovutettu.

Mikä oli tämän viestin pointti, en tiedä itsekään, mutta toivottavasti jonkinlaiset suunnitelmat ovat olemassa noille luvuille, koska ne vaikuttavat suhteellisen väistämättömiltä ja aika nopeasti tulevat "deadlinet" niiden osalta vastaan.
Ei koske Suomea. Infektiotautien erikoislääkäri Jukka Lumio: Massatapahtumien peruminen saattaa olla turhaa – “Virus jyllää kolmesta kuuteen kuukautta ja sitten se katoaa”

Samaan aikaan eduskunnassa.

Kansalaiset hajaantukaa, pelkkä flunssa kyseessä, peskää käsiä, täällä ei ole mitään nähtävää!
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pakko myöntää, ettei Wuhanin pöpö paljon allekirjoittanutta kiinnostanut, kun se alkutekijöissään myllersi Kiinassa, mutta nyt onkin jo sitten alkanut kiinnostamaan. Ei oman terveyden vuoksi, vaan oman rakkaan seurani vuoksi. Aika ajoin, siis aivan helvetin usein, saa kuulla naljailua, kuinka helvetti jäätyy taikka maailma loppuu ennen Rauman Lukon mestaruutta, jotka on voinut sitten kuitata vain virneellä ja ajatuksella, että odotahan vain kun se joskus tapahtuu. Rauman Lukko pelaa parasta kiekkoa ikinä minun n. 20v kestäneen aktiivisen kannattajahistorian aikana ja odotukset tälle keväällä ovat potenssiin triljoona, "perkele, nyt on se meidän vuosi perkele!" ja mitä tapahtuukaan samaan aikaan maailmalla? Eurooppaan ja koko maapalloon on leviämässä joku pandemia, mikä leviää kuin rutto, vain koska jotkut kiinalaiset ovat juhlapöydässä Wuhanissa vetäneet jotain vitun puolivelttoa 26 asteista bleu lepakkoa alas kitalaesta, jonka seurauksena eurooppalaisia huippusarjoja aina jalkapallosta jääkiekkoon on peruutettu, taikka vaihtoehtoisesti pelit pelataan ilman yleisöä, joka vääjäämättä on uhkana myös kotimaiselle good old SM-Liigalle. Tähän kohtaan maailman syvin sekä pisin huokaus, sekä viiden minuutin hiljaisuus. Olisin valmis antamaan vaikka toisen munuaiseni, että pääsisin todistamaan minulle niin tärkeän seuran mestaruutta, itse pelipaikalla. Vaikka en siihen usko, että koko kausi peruutaan, niin olisihan se oikein antikliimaksin antikliimaksia, jos Lukko voittaisi mestaruuden 500-vuoden tauon jälkeen, ilman yleisöä! Olisi kyllä niin Rauman Lukkoa, ettei mitään rajaa. Ihan samaa luokkaa, kun saisi Lotossa 7 oikein, mutta potti jaetaankin 2 miljoonan ihmisen kesken ja sinulle jää vain tikkarirahat. Taikka kun kiekkopalstalla ollaan, niin vertaukuvallisesti Lukko antaisi vihiä kivikovasta ykkössentteristä joka saa kaikki kateellisiksi, mutta verhon takaa paljastuisikin Peter Tiivola. Taannoin case Kivenmäen jälkeen, totesi toimittaja Heikkilä "hockey gods will get him" Pekka Virrasta. En tiedä mikä voodoo sankari tämä mies on, mutta ota nyt jo se nuppineula pois siitä Lukko-logon muotoisesta pehmolelusta, jonka päässä on Virran Pexin hiuskarvoja. Saatana!
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olisin valmis antamaan vaikka toisen munuaiseni, että pääsisin todistamaan minulle niin tärkeän seuran mestaruutta, itse pelipaikalla.
EI välttämättä kannata luopua siitä toisesta munuaisesta koska saattaa käydä yhdelle aika raskaaksi taudin sairastaminen.
Ymmärrän toki pointin, koska perinteinen syksyn joukkue näyttää vihdoinkin olevan kevään joukkue.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kaikkialla muualla näköjään perutaan messut ja isommat kokoontumise(Puola, Tsekki, Espanja, Saksa, Sveitsi jne jne), mutta Suomessa messut näytetään järjestettävän aivan alkuperäisten suunnitelmien mukaan.

Tukholman venemessuja ei peruttu, mutta kuulemma siellä on ihan autiota ja kuollutta. Eli yhtä hyvin olisi voinut perua kun ei ole yleisöä. Tukholmassa on pienimuotoinen koronapaniikki päällä eivätkä ihmiset uskalla liikkua turhaan missään.
 

Agony Aunt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sens, MG64
Minäkään en mitään tuomiopäivän ennustuksia haluaisi alkaa latelemaan tai lietsoa paniikkia tai pelkoa. Vähän olen kuitenkin ihmetellyt viranomaistemme toimia (tai siis niiden puutetta) tähän valmistautumiseksi, ja viimeistään tänään olen alkanut ihan tosissani epäilemään onko meillä pätevät jampat töissä.

Suomen suurimmassa sairaanhoitopiirissä HUS:ssa järjestetään torstaina lääkäri- ja hoitajapäivät joihin on tulossa suuri (en tiedä tarkkaan miten suuri, mutta esim. terveysasemien vakihenkilökunta) henkilöstöstä. Finlandia-talossa, saman katon alla, joukossa myös melkoisella todennäköisyydellä ainakin tietämättään koronapotilaita hoitaneita. Koska paikka on Finlandia-talo, niin vähän luulen että ihan pienestä porukasta ei ole kyse. Lähteenä ystäväni hoitajana työskentelevä sisko, joka kovasti ihmettelee miksi tuonne pakotetaan menemään työajalla.

Parin viikon päästä on lisäksi tällainen tilaisuus messukeskuksessa: Sairaanhoitajapäivät 2020 - Sairaanhoitajapäivät

"Sosiaali- ja terveysministeriö ei ole antanut ohjetta yleisötilaisuuksien rajoittamiseksi. Noudatamme Sairaanhoitajapäivien aikana erityisen tarkasti kaikkia viranomaisten ohjeita ja määräyksiä ja teemme tiivistä yhteistyötä Messukeskuksen kanssa taataksemme Sairaanhoitajapäiville riskittömän tapahtumaosallistumisen."

En tiedä mitä tällaisissa tilaisuuksissa tapahtuu, mutta vaikea keksiä mitään asiaa mitä siellä voisi tapahtua mikä tekisi kauhean pakolliseksi noiden järkkäämisen juuri tässä tilanteessa.

Ilmeisesti tässä maassa maalaisjärjen käyttäminen on täysin kiellettyä ja kunnes joku byrokraatti käskee niin jatketaan entiseen malliin. Jotenkin ihan loogisesti ajateltuna tuntuisi aika järkevältä olla keräämättä tuhansia ihmisiä kaikkein kriittisimmästä ryhmästä eli lääkäreistä ja hoitajista saman katon alle yhtään mihinkään. Tuolla kun vaeltelee yksikin, jolta myöhemmin löytyy tartunta niin meillä on kohta koko hoitohenkilökunta karanteenissa.

Toivottavasti ei tarvitse 2-3 viikon päästä lukea, kuinka koronapotilaiden hoito on vaikeutunut koska hoitohenkilökuntaa ei riitä niidenkin sairastuttua tai jouduttua karanteeniin.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
4) Norja 47
5) Espanja 35
6) Ruotsi 32
7) Tanska 27
Muuttuu kyllä luvut nopean tahtiin. Pari tuntia alkuperäisestä viestistä ja luvut nyt Norja 53 tarjuntaa per miljoona asukasta, Tanska 45, Ruotsi 35. Suomi yhä 7.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis

LaiLaiLei

Jäsen
Kuolleiden lisäksi pisti silmään uusien tartuntojen maltillinen määrä. 977, kun eilen tuli n. 1 800. Toki tässä vielä ehtii tämän päivän luvut päivittymään.
Italia ainakin tähän mennessä ilmoittanut kerran päivässä luvut lehdistötilaisuudessa, eli eivät luultavasti päivity kun vasta huomenna illalla taas.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
KHL:ssä, tai ainakin Moskovassa on suunnitteilla perua yleisötilaisuudet.

Yllä oleva ei ole totta. Sen sijaan on twiitti, jonka mukaan yli 5 000 katsojan tapahtumat olisi pohdinnassa Moskovassa. No, KHL tai kiekkomedia ei ole asiaa uutisoinut mitenkään. Eikä jääkiekko Moskovassa kovin paljon kiinnosta, joten 5 000 rajana ei olisi ongelma.

Ei sillä, minusta Venäjällä kannattaisi tehdä jotain muutakin kuin jättää uutisoimatta tartuntoja, jota Moskovan väite viruksen kehittelystä lännessä kiinalaisia vastaan voisi paremmin.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Muuttuu kyllä luvut nopean tahtiin. Pari tuntia alkuperäisestä viestistä ja luvut nyt Norja 53 tarjuntaa per miljoona asukasta, Tanska 45, Ruotsi 35. Suomi yhä 7.
Suomalaisilla oo rahaa matkustaa, nyt sekin tulee todistettua. Katajainen kansa, sano.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yllä oleva ei ole totta. Sen sijaan on twiitti, jonka mukaan yli 5 000 katsojan tapahtumat olisi pohdinnassa Moskovassa. No, KHL tai kiekkomedia ei ole asiaa uutisoinut mitenkään. Eikä jääkiekko Moskovassa kovin paljon kiinnosta, joten 5 000 rajana ei olisi ongelma.
Joo, siis ei kaikki yleisötilaisuudet. Jäi kirjoittamatta.

Tämmönenkin oli. Käsitin siis tuon, että kaikki yli 5000 katsojan tilaisuudet perutaan.


 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös