Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 893
  • 81 140

RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Marin sanoi juuri aluevaalitentissä, että hallitus muuttaa koronastrategiaa ensi viikolla ja on valmis poistamaan koronaviruksen yleisvaarallisten tautien listalta, jos THL sitä ehdottaa.

"Sitten puhutaan koronan hoitamisesta. Käsiäänestyksessä kysytään kuka teistä on valmis päättämään, että korona ei ole enää yleisvaarallinen tartuntatauti ja strategiaa muutetaan?

Marin vastaa, että strategiaa muutetaan ensi viikolla pidettävässä palaverissa. Riikka Purra sanoo, että alueilla tehdään jo erilaisia päätöksiä kuin virallinen strategia sanoo.

Purran mukaan rokotekattavuus takaa etteivät ihmiset sairastu niin vakavasti ja oireet ovat lieviä, joten asian kanssa pitää oppia elämään. Andersson sanoo, että tautitilanteen muuttuessa strategiaa pitää muuttaa. Ja näin on Anderssonin mukaan tehty. "Tässä tilanteessa joudutaan yhtäältä hyväksymään että tartuntaluvut ovat korkeammat kuin aikaisemmin." Andersson arvioi, että Suomessa on vielä alueita, joitta jäljitys toimii ja siellä jäljitystä tulisi tehdä. "Yhteiskunnan kannalta on tärkeää seurata sairaanhoidon kuormitusta ja terveydenhuollon kantokykyä." Myös Suomela nostaa kantokyvyn esiin. "Haittaa on siitäkin, että ihmisiä joudutaan pitämään pois harrasteista ja läheisistään." Suomelan mukaan vaikka ei ole virallisia karanteenipäätöksiä, niin silti altistuneiden tulisi ymmärtää välttää kontakteja.

Suomela sanoo, että pitäisi voida olla omalla ilmoituksella pois työpaikalta. Saarikko kertoo, että strategiaa on muutettava. "Kuinka pitkä on karanteeni ei ole poliittisen huutokaupan asia. Nämä pitäisi liittyä terveydenhuollon asiantuntijoiden ratkaisuihin."

Orpo sanoo terveydenhuollon kapasiteetista huolehtimisen olevan tärkeää, mutta strategiaa on nyt muutettava. "Strategian puute ja päivittämättömyys näkyvät nyt."

Orpo sanoo, että strategian muutoksen pohjana pitää olla muuttuneet tartuntaluvut ja asiantuntijoiden näkemykset. Marin katsoo, että on valmis poistamaan koronan yleisvaarallisten tautien listalta, kun THL sitä ehdottaa. Hän sanoo, että ensi viikolla käydään läpi mallinnukset miten virus "pyyhkäiseen yhteiskunnan yli". "itse ennakoin ja ennustan, että nämä tulevat viikon tulevat olemaan meidän yhteiskuntamme vaikeimmat."

Marin luottaa viranomaisten arvioihin. Marin ei suoraan ota kantaa eristysaikojen pituuteen. Hänen mukaansa niistä vastaavat asiantuntijat.

Voi olla, että vaalien läheisyys vaikuttaa kun ihmisille halutaan antaa positiivisempaa viestiä. Joka tapauksessa olen tällaisista kommenteista sillä tavalla iloinen, että lopultakin alkaa tunnelin päässä pilkistämään valoa.

Mutta on tämä erikoista, kun toisaalta annetaan tällaista kommenttia ja tyyliin vuorokautta aiemmin on väläytelty poikkeusoloja julistettavaksi.

Tämä on kuin laastari, joka täytyy vain joskus repäistä. Eniten huutoa ja vastustusta tämä tulee aiheuttamaan syvän päädyn edustajissa. Turvallisuuden tunne tietysti on uhattuna, kun ylhäältä ei tulekaan tätä tunnetta vahvistavia rajoituksia ja päätöksiä, vaan jokainen joutuu huolehtimaan turvallisuudestaan itse. Rokotteiden, FFP2/3-maskien, tai sen avulla että pysyy ihan itse pois väkijoukoista ilman että valtio kertoo miten pitää toimia.

Itse en kertakaikkiaan ymmärräkään näiden rajoitusfanaatikkojen intoa rajoittaa muita ihmisiä. Jos olet ottanut rokotteet, suojaat itsesi hyvillä maskeilla... mitä silloin on merkitystä sillä, mitä muut ihmiset tekevät?
 
Minkä erikoissuojan/oikeuden nuo puolueiden puheenjohtajat ovat saaneet, kun nytkin tuolla vaalitentissä ovat ilman maskeja? Sisätiloissa voimakkaasti puhuen ja paljon lähempänä riskiryhmää kuin lapset. Ekaluokkalaisten kuitenkin pitäisi käyttää jopa ulkona, mutta tämä eliitti saa painella ilman.

Kouluissa se tauti leviää eikä missään Ylen lämpiössä.
 

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mutta on tämä erikoista, kun toisaalta annetaan tällaista kommenttia ja tyyliin vuorokautta aiemmin on väläytelty poikkeusoloja julistettavaksi.
Tämä juuri. Itse tulkitsen tämän strategianpäivitysavauksen samalla paketoivan vähintäänkin valmiuslakihaaveilut, oletettavasti myös lisärajoitukset. Ellei sitten kyseessä ole Marinin myönnytys aloittaa keskustelut strategian päivittämisestä, mutta itse ensi tiistain palaverissa sitten Kiuru jyrää kaikki eikä mikään muutu.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Niin mitä helvettiä nyt taas. Siinä on jälleen sellainen ministeritason lausahdus, mitä sen esittäjän olisi syytä vähän miettiä itsekin. "Emme enää tavoittele sitä, että estäisimme taudin leviämistä vaan sitä, että liian moni ei sairastuisi.”
Vaikka en olekaan itse kepulainen ja sen myötä tässä voi olla joku käännösvirhe, niin itse tulkitsin tuon niin, että tukahduttamisen sijaan tavoite pitäisi olla sairaalakapasiteetin turvaaminen. Olisihan tuokin jo muutos parempaan suuntaan. Kovasti ollaan vielä tällä hetkellä kuitenkin esimerkiksi lasten ja rokotettujen nuorten toimintoja rajoittamassa, vaikka aika vähän he taitavat tuota sairaanhoitoa tällä hetkellä kuormittaa.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Tämä juuri. Itse tulkitsen tämän strategianpäivitysavauksen samalla paketoivan vähintäänkin valmiuslakihaaveilut, oletettavasti myös lisärajoitukset. Ellei sitten kyseessä ole Marinin myönnytys aloittaa keskustelut strategian päivittämisestä, mutta itse ensi tiistain palaverissa sitten Kiuru jyrää kaikki eikä mikään muutu.
Mutta huomenna kuitenkin käsitellään valmiuslain käyttöönottoa, joten eipä tässä taida kukaan tietää meno- eikä tulosuuntaa. Ainakin Mäkijärvi yllättäen oli sitä mieltä ettei oikein muuta vaihtoehtoa ole kuin ottaa valmiuslaki voimaan. Huutoäänestyksellä sitten ratkaistaan voittaja.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Näin Marin siis kommentoi strategian päivittämistä:

– Kyllä, me tulemme ensi tiistaina koko hallituksen kanssa katsomaan ajankohtaisimman tilanteen. Virus muuttuu sellaisella vauhdilla, että meidän on välttämätön päivittää strategiamme, kuten olen tehneet monta kertaa aikaisemmin tämän pandemian aikana.

– Tulemme ensi viikolla käymään THL:n tuoreimmat arviot ja mallinnukset siitä, millä tavalla virus tulee käytännössä pyyhkäisemään yhteiskunnan yli. Me emme pysty sitä estämään, se on hyvä tunnustaa. Mitä me voimme tehdä, että se suojaa terveydenhuollon kantokykyä, sairaalahoidon kapasiteettia ja että meidän terveydenhuoltomme kantokyky ei ylity, Marin kyseli IL:n tentissä.

Helsingin Sanomat on kertonut, että hallitus valmistelisi valmiuslain kahden pykälän käyttöönottoa.

Marin myönsi asian IL:n vaalitentissä ja muistutti, että kyse on vasta varautumisesta. Marin kertoi olleensa yhteydessä myös presidentti Sauli Niinistön kanssa valmiuslaista.

– Olen tänään keskustellut tästä tilanteesta tasavallan presidentin kanssa. Sen vuoksi, että eilen itsekin luin uutisista spekulaatiota siitä, että otetaanko valmiuslaki käyttöön vai ei. Kyllä tätä keskustelua käydään, valmistelutyötä tehdään. Tietenkin toivomme, että tähän emme joudu, vaan siihenkin joudumme varautumaan, Marin sanoi.

 
Viimeksi muokattu:

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voin kyllä ihan omasta kokemuksesta vahvistaa, että tällaista tapahtuu ihan oikeassa elämässä. Ping @Creed Bratton ja @jussi_j ja myös @Tumpe
Tämän viikon alussa lapseni luokalla todettiin yhdellä oppilaalla (ala-aste) positiivinen koronatartunta. Tästä seurauksena uskomaton panikointi. Pahimpina esimerkkeinä mainittakoon kaksi voimaan tullutta käytäntöä: Kyseisen luokan oppilaat ovat fyysisesti koulussa läsnä, mutta opettajat pitävät heille opetuksen etänä omista työhuoneistaan. Siis ihan oikeasti. Ollaan lähiopetuksessa, mutta tunnit pidetään etänä.
Toinen käytäntö on, että koulun henkilökunta (mm. ruokalan väki) ei saa keskustella näiden lasten kanssa vaikka itse käyttävät kombinaatiota maski + visiiri.
Että tällaista normielämää koulumaailmasta. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Lisäksi tuo sokea ja jääräpäinen luotto maskien kaikkivoipaisuuteen, niin pakko sanoa että kyllä vituttaa olla koulussa tällä hetkellä töissä. Onneksi olen sentään yläkoulussa; teinit ymmärtää asiat paremmin ja laittaa jo mukavasti hanttiin, jos joku rupeaa oikein hyperventiloimaan.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ei Sanna tahdo. Kiuru jatkaa koronaministeriryhmän johdossa. Eli Krista saa jatkaa pakan sekoittamista entiseen malliin ja muut yrittävät jarrutella parhaansa mukaan. On se vaikeaa.

Keskustelussa Orpo nosti esille, että Kiurun työtä on viime päivinä kritisoitu ja kysyi Marinilta, aikooko hän ottaa puheenjohtajuuden koronaministeriryhmässä.

– Suora vastaus, en ota. Tätä työtä johtaa ministeri Kiuru, tästä on hallituksessa yhdessä linjattu, Marin sanoo.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
– Tulemme ensi viikolla käymään THL:n tuoreimmat arviot ja mallinnukset siitä, millä tavalla virus tulee käytännössä pyyhkäisemään yhteiskunnan yli.
Saas nähdä, mitä sieltä taas tulee. Hyvä puoli, että vasta tiistaina, joten mikään paniikkitilanne ei taida tällä hetkellä ehkä olla kuitenkaan päällä Covidin kanssa. Paitsi STM:llä.
 
K

kiwipilot

Ei Sanna tahdo. Kiuru jatkaa koronaministeriryhmän johdossa. Eli Krista saa jatkaa pakan sekoittamista entiseen malliin ja muut yrittävät jarrutella parhaansa mukaan. On se vaikeaa.

Keskustelussa Orpo nosti esille, että Kiurun työtä on viime päivinä kritisoitu ja kysyi Marinilta, aikooko hän ottaa puheenjohtajuuden koronaministeriryhmässä.

– Suora vastaus, en ota. Tätä työtä johtaa ministeri Kiuru, tästä on hallituksessa yhdessä linjattu, Marin sanoo.
Linjaus se on paskakin linjaus.

Millähän Kiuru kiristää Marinia että tuo perseily saa jatkua?
 

Oadie

Jäsen
Kyllä ilman maskia saa kulkea kuka vain. Kannattaa kokeilla. Itse olen huomannut sen olevan vallan mukavaa.
Tiedän ja kuljenkin. Tänään tosin oli "pakko" laittaa naamalle, kun tuli haettua kolmas ja viimeinen piikki. Tarkoitus oli osoittaa, kuinka suositusten ei tarvitse koskea niiden antajia paitsi silloin kun huvittaa.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Millähän Kiuru kiristää Marinia että tuo perseily saa jatkua?
Ei välttämättä millään. Tämähän sopii Sannalle hyvin, että Kiuru ottaa suurimmat paskat niskaansa ja hän itse saa keskittyä mukavampiin asioihin sekä Ilmarin kanssa puuhasteluun. Nyt on tietysti tullut kritiikkiä, mutta Marin varmaan uskoo senkin lientyvän muiden mahdollisesti valokeilaan nousevien otsikoiden myötä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Saa nähdä kuka ottaa johtajan pestin tuossa koronaryhmässä sitten kun Kiuru jää äitiyslomalle.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Saa nähdä kuka ottaa johtajan pestin tuossa koronaryhmässä sitten kun Kiuru jää äitiyslomalle.
Jos jää. Kun aika koittaa, niin käy välissä puksauttamassa mini-Kristan pihalle ja hyppää ministeri-audin takapenkille vielä samana iltana ja palaa johtamaan koronanyrkkikyllikkiä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisäksi tuo sokea ja jääräpäinen luotto maskien kaikkivoipaisuuteen, niin pakko sanoa että kyllä vituttaa olla koulussa tällä hetkellä töissä. Onneksi olen sentään yläkoulussa; teinit ymmärtää asiat paremmin ja laittaa jo mukavasti hanttiin, jos joku rupeaa oikein hyperventiloimaan.
Oletko sitä mieltä, että maskien käyttö ei auta koronatilanteeseen ollenkaan? Haluaisitko minun aivastavan päin naamaasi maski päällä vai ilman maskia?
Maskit eivät varmasti ratkaise ongelmaa, mutta mielestäni yhtenä osana strategiaa vähentää tartuntoja. Varsinkin, kun tarkoituksena on hidastaa tartuntahuippua eli turvata terveydenhuollon kantokyky.
Täällä matalapääty kieltäytyy kaikista ohjeistuksista eli kotitesteistä, maskeista ym. ja samaan aikaan vaatii kaikien rajoitusten poistoa. Turtiaiselle tulossa täältä äänivyöry.
 

Altec

Jäsen
Oletko sitä mieltä, että maskien käyttö ei auta koronatilanteeseen ollenkaan? Haluaisitko minun aivastavan päin naamaasi maski päällä vai ilman maskia?
Ei kai edellinen kirjoittaa tyrmännyt täysin maskeja.

Harrastatko paljon "normaalissa" tilanteessa naamalle aivastamista ja se on nyt loppunut maskien vuoksi, koska et pysty?

Kuvottava tapa.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Oletko sitä mieltä, että maskien käyttö ei auta koronatilanteeseen ollenkaan? Haluaisitko minun aivastavan päin naamaasi maski päällä vai ilman maskia?
Maskit eivät varmasti ratkaise ongelmaa, mutta mielestäni yhtenä osana strategiaa vähentää tartuntoja. Varsinkin, kun tarkoituksena on hidastaa tartuntahuippua eli turvata terveydenhuollon kantokyky.
Täällä matalapääty kieltäytyy kaikista ohjeistuksista eli kotitesteistä, maskeista ym. ja samaan aikaan vaatii kaikien rajoitusten poistoa. Turtiaiselle tulossa täältä äänivyöry.
Tässä vaiheessa maskit ja kotitestit ihan yhtä tyhjän kanssa!
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oletko sitä mieltä, että maskien käyttö ei auta koronatilanteeseen ollenkaan? Haluaisitko minun aivastavan päin naamaasi maski päällä vai ilman maskia?
Maskit eivät varmasti ratkaise ongelmaa, mutta mielestäni yhtenä osana strategiaa vähentää tartuntoja. Varsinkin, kun tarkoituksena on hidastaa tartuntahuippua eli turvata terveydenhuollon kantokyky.
Täällä matalapääty kieltäytyy kaikista ohjeistuksista eli kotitesteistä, maskeista ym. ja samaan aikaan vaatii kaikien rajoitusten poistoa. Turtiaiselle tulossa täältä äänivyöry.

Ei vittu.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara

– Kyllä, me tulemme ensi tiistaina koko hallituksen kanssa katsomaan ajankohtaisimman tilanteen. Virus muuttuu sellaisella vauhdilla, että meidän on välttämätön päivittää strategiamme, kuten olen tehneet monta kertaa aikaisemmin tämän pandemian aikana.

– Tulemme ensi viikolla käymään THL:n tuoreimmat arviot ja mallinnukset siitä, millä tavalla virus tulee käytännössä pyyhkäisemään yhteiskunnan yli. Me emme pysty sitä estämään, se on hyvä tunnustaa. Mitä me voimme tehdä, että se suojaa terveydenhuollon kantokykyä, sairaalahoidon kapasiteettia ja että meidän terveydenhuoltomme kantokyky ei ylity, Marin kyseli IL:n tentissä.

Helsingin Sanomat on kertonut, että hallitus valmistelisi valmiuslain kahden pykälän käyttöönottoa.

Marin myönsi asian IL:n vaalitentissä ja muistutti, että kyse on vasta varautumisesta. Marin kertoi olleensa yhteydessä myös presidentti Sauli Niinistön kanssa valmiuslaista.

– Olen tänään keskustellut tästä tilanteesta tasavallan presidentin kanssa. Sen vuoksi, että eilen itsekin luin uutisista spekulaatiota siitä, että otetaanko valmiuslaki käyttöön vai ei. Kyllä tätä keskustelua käydään, valmistelutyötä tehdään. Tietenkin toivomme, että tähän emme joudu, vaan siihenkin joudumme varautumaan, Marin sanoi.

”Moi Sale, Sanna tässä. Katoitko hesarista että meidän pitäs vissiin valmiuslaista rupatella”.

…Myös valtiovarainministeri Saarikko totesi, että tauti on muuttunut niin, että myös strategiaa on muutettava.

”Emme enää tavoittele sitä, että estäisimme taudin leviämistä vaan sitä, että liian moni ei sairastuisi.”


Toi Saarikon teksti on kyllä ihan Kepun omaa murretta ja usein se riittäisi jopa allekirjoituksen tasolle tällä palstalla tai politiikassa pääministerin paikkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös