Vaikka tässäkin threadissa moni tulee säännöllisesti valistamaan, etteivät nykyisetkään lockdown-rajoitukset ole kuin vasta XX:ksi tiukimmat maailmassa (kiitos sinänsä siitä), ei tarvitse tiirailla kuin 70km päähän Helsingistä, kun törmää täysin erilaiseen realiteettiin rajoituksissa.
Ainakaan itse en löydä mitään tietoa, että Virossa olisi vielä vedetty "hädapidurista", vaan linja on edelleen sama, mikä täälläkin vielä hiljan, eli yhteiskunta avoinna koronapassilla. Tämä siitäkin huolimatta, että virolaisten rokotusaste on merkittävästi alhaisempi ja Omikron leviää siellä yhtä lailla.
En sinsä ihmettelisi, vaikka Virossa haluttaisiin käyttää äärimmäisiä keinoja vasta viime hädässä jo siitä syystä, että nelikymppisillä ja tätä vanhemmilla virolaisilla on ensikäden kokemuksia, millaista on elää totalitarisessa kieltoyhteiskunnassa, joten hallitus halunnee pitää kansalaisvapaudet mahdollisimman laajoina myös pandemia-aikana.
Voi olla, että olen toki missannut jotain oleellista, mutta väite siitä, että Suomen "kaikki kiinni"-linja nähtäisiin globaalisti ainoana ratkaisuna tämänhetkisessä vaiheessa pandemiaa ei pidä paikkaansa.