Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 300
  • 81 140

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Epäilemättä on, mutta en usko, että vapaan elämän ja taudin leviämisen kaikkia vaikutuksia rokotettuihin on nähty. Sen verran paljon tilastojen mukaan rokotettuja joutuu sairaalaan, että nykyisellä leviämistahdilla myös sairaalahoitoa vaativien rokotettujen määrä kasvaa korkeaksi.

Laskelmia ovat tehneet myös ammatikseen niitä tekevät, mutta ne eivät ole ihan osuneet. Tautia vastaan taistelu näyttää kulkevan lupauksesta toiseen. Siksi en uskalla luottaa siihen, että korkea rokotuskattavuus ratkaisee ongelmat. Toki siihen kannattaa pyrkiä, mutta uskon sen toimivuuteen vasta kun näen.

Osasyy uskon puutteeseeni on Suomen terveydenhuollon tila. Monin paikoin minkäänlaista lisäkuormitusta ei kestetä, jos lääkäreihin on uskominen.

Voin minä tehdä vielä toisenkin laskelman. Oletetaan, että koko väestö altistuu koronalle niin, että rokottamaton sairastuu varmasti. Oletetaan myös, että sairastuneen todennäköisyys joutua sairaalaan on tuon 3% ja tehohoitoon 0.4%. Lisäksi oletetaan, että kaksi rokotetta suojaa edellä kuvatulla tavalla altistunutta niin, että hänen todennäköisyys saada oireellisen tartunta on 21%, vuodeosastohoitoa vaativa tartunta 2.6%/19=0.137% ja tehohoitoa vaativa tartunta 0.4%/33=0.012%.

Jos kukaan Suomessa ei olisi rokotettu, saataisiin siis noin 5.5 miljoonaa sairastunutta, 165 000 sairaalapotilasta ja 22 000 tehohoitopotilasta.

Jos kaikki suomalaiset olisi rokotettu, saataisiin taas 1.16 miljoonaa oireellista tartuntaa, 8200 sairaalapotilasta ja 670 tehohoitopotilasta.

Nämä numerot eivät ole mitään ennustuksia, eikä virus varmastikaan tule käyttäytymään noin, että se kävisi koko väestön kertaalleen läpi, ja katoaa sitten. Eivätkä nuo prosentitkaan pysy vakioina, vaan ne tarkentuvat ajan kuluessa. Tuossa ei myöskään huomioida sitä, että rokotteiden tuoma suoja hiipuu ajan kanssa.

Mutta tätä yksinkertaista laskelmaa vasten voi hyvinkin huomata, että mikä hyöty rokotteista saavutetaan. Ja kyllä, myös rokotettujen sairaalamäärät nousevat isoiksi. Ilman rokotteita ne nousisivat vain huomattavasti suuremmiksi.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Jos kaikki suomalaiset olisi rokotettu, saataisiin taas 1.16 miljoonaa oireellista tartuntaa, 8200 sairaalapotilasta ja 670 tehohoitopotilasta.
Jos altistumiset jakaisi tasaisesti yhden vuoden mittaiselle ajanjaksolle, saataisiin noin 56 tehohoitopotilasta per kuukausi. Jos keskimääräinen tehohoitojakso on noin kahden viikon mittainen, ei kuormitus yltäisi missään vaiheessa edes tämänhetkisiin lukemiin. Ja tässä ajatusharjoituksessa siis omalla toiminnalla ei voi vaikuttaa altistumiseen mitenkään, eli oikeassa elämässä luvut tulisivat olemaan vielä paljon, paljon matalammat per kuukausi.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Ne on saatana sama asia. Koronapassin käyttöä lisätään lisäämällä vaikka ravintolarajoituksia.
No tämä. Suomi pistettiin vuosi sitten kiinni kaikilta. Ravintolat, koulut, etätyöt, lätkäpelit, konsertit etc. Kiinni! Silloin toivottiin surullisena, voi kun normaali joskus palaisi. Se palasi, osittain, kiitos rokotuksien. 80 pinnaa päätti että nyt saa riittää, haluan helvetin paljon tutkitun ja hämmästyttävän tehokkaaksi ta turvalliseksi havaitun rokotteen, tuplana kiitos! Meille maailma avautui taas. Nyt kun sen maailman auki pitäminen vaatisi suurempaa rokotekattavuutta niin se 20 pinnaa huutaa oikeuksiensa ja Kiiina- ilmiön perään ja osa samalla möllöttää suu auki kärpäsiä keräten eikä tiedä uskoako tieteeseen vai Lumikkiin?

Päättäjien tulisi pistää maata lukkoon sen mukaan, minkälaiseksi tämä pandemia on muuttunut. Rokottamattomien pandemiaksi, joten, lockdown (kaikki koronapassin taakse) rokottamattomille. Ja samalla uskomattoman paksusta rautalangasta vääntämällä kertoen: pääset pois tästä sulusta ottamalla itseäsi niskasta kiinni ja kerrankin toimimalla vastuullisesti ja jopa epäitsekkäästi.

Tuplana hihaan kiitos ja pääsen vittuun näistä rajoituksista. Helppoa.
 
Viimeksi muokattu:

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Juhana Vartiainen kertoi uutisstudion sisätiloissa juuri ilman maskia , että sisätiloissa tulee aina käyttää maskia. Rokotettujenkin koska he ovat nyt taudin levittäjiä, vaikka ovatkin halunneet suojata itseään ja muita rokotteen ottamalla.

E. Lisäksi Juhana kertoi, että rokotteen teho heikkenee merkittävästi 4kk:n jälkeen. Näillä ulostuloilla huomenna on varmasti rokotusjonoissa ruuhkaa...Eiku.

Mitä helvetin persettä taas?

Toimittaja ei varmaan kysynyt Vartiaiselta, että rokotetut varmaan tulevaisuudessakin levittävät tautia yhtä tehokkaasti kuin nyt eli vedetäänkö samat psykoosit joka ikinen talvi tästä eteenpäin?

Lisäksi, rokotteen teho vakavaa tautia vastaan kestää aivan satavarmasti pidempään kuin 4kk ja se, Juhana, on se juttu. Ei kaikkien tartuntojen estäminen.

En olis uskonut, että voisi vielä tässä vaiheessa mennä näin tunteisiin koko korona.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos altistumiset jakaisi tasaisesti yhden vuoden mittaiselle ajanjaksolle, saataisiin noin 56 tehohoitopotilasta per kuukausi. Jos keskimääräinen tehohoitojakso on noin kahden viikon mittainen, ei kuormitus yltäisi missään vaiheessa edes tämänhetkisiin lukemiin. Ja tässä ajatusharjoituksessa siis omalla toiminnalla ei voi vaikuttaa altistumiseen mitenkään, eli oikeassa elämässä luvut tulisivat olemaan vielä paljon, paljon matalammat per kuukausi.

Juuri näin. Vuosi ei oikein ole realismia millään muotoa. Esimerkiksi tällä tämän päivän tuhannella tartunnalla koko väestön läpi käynti veisi noin 15 vuotta...
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
En olis uskonut, että voisi vielä tässä vaiheessa mennä näin tunteisiin koko korona.
En minäkään. Luulin jo hetken oikeasti että tämä rajoituspelleily on vihdoin lopullisesti ohi ja menihän tässä jo muutama viikko että suunnilleen pystyi nauramaan koko asialle ja elettyä kuten ennenkin ilman että tarvitsi uhrata asialle ajatuksia sen enempää. Nyt alkaa taas olla kyllä sen verran toivoton ja epäuskoinen olo, ettei paremmasta väliä. Ei nämä maskit, joita varmasti monet eivät enää muutenkaan käytä, mutta kuka sanoo että tämä jää maskisuositukseen? Nyt se rajoittamisen veteen piirretty viiva on sitten ylitetty, ja se on loputon suo kun sen kerran ylittää. Hysteeriset ihmiset huutavat lisää rajoituksia ja niitähän tulee. Puheet rokotuksista pääsylippuna normaaliin ovat tällä menolla kohta muisto vain.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tiedän joitain, jotka eivät halua raskaus- tai imetysaikana rokotusta ottaa, koska tuonnollisesti vaikutuksista sikiöön ei ole varmaa näyttöä. Lisäksi silloin raskausaikana moni on aika ylisuojeleva muutenkin.

Siis vaikka yksikään raskaana oleva ja imettävä ei ottaisi vielä rokotetta (todella moni on ottanut) olisi tämä ehkä se ~2% väestöstä.
Tämänkaltaiset caset ja aidosti terveydellisistä syistä rokotteen ottamatta jättäneet ymmärrän, mutta valtaenemmistöllä rokottamattomista, joita on edelleen 13,6% yli 12-vuotiaista syynä on silkka "lusmuilu" tai foliohattuilu.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
E. Lisäksi Juhana kertoi, että rokotteen teho heikkenee merkittävästi 4kk:n jälkeen. Näillä ulostuloilla huomenna on varmasti rokotusjonoissa ruuhkaa...Eiku.
Vartiainen alkaa olla yhtä pihalla kuin Kiuru. Kyllä, on huikea talousosaaja, mutta ei se hänestä asiantuntijaa tähän asiaan tee. Nythän tuo kovasti hoputtaa kolmoskierroksen aikaistamista, vaikka sen haitat ovatkin hyötyjä isommat.

En olisi ikinä uskonut, niin fiksu mies. Toivottavasti sentään ei heitä noita juttujaan vittuillakseen nahjusmaiselle hallitukselle...
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
..

Kuka olisi uskonut, että rokotettuja aletaan pommittamaan rajoituksilla kun rokotekattavuus ylittää 80 prosenttia? Tämähän menee suoraan kuin jostain Ano Turtiaisen hulluimmat horinat - kokoelmasta.
Niin tosiaan teet, horiset kuin Ano. Mitä rajoituksia on nyt pommittamassa sinua? Kaikki merkitsevät rajoitukset voi kiertää passilla, joten jäljelle jää jotain suosituksia.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Koronapassinkin kohdalla kävi vähän niin kuin syksyllä epäilin, että sen avulla on hyvä ruuvata lisää rajoitteita yhteiskuntaan eikä päästää irti niistä vaikka alkaisi olla ollut jo korkea aika. Uskon että olisi toiminut parempana motivaattorina rokotusten alkaessa sulkuaikana alkuvuodesta, että sillä saa sen ”vankilasta vapaudut” -kortin. Nyt tuo läpyskä tuskin kovin monia enää motivoi ottamaan piikkiä.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Siis vaikka yksikään raskaana oleva ja imettävä ei ottaisi vielä rokotetta (todella moni on ottanut) olisi tämä ehkä se ~2% väestöstä.
Tämänkaltaiset caset ja aidosti terveydellisistä syistä rokotteen ottamatta jättäneet ymmärrän, mutta valtaenemmistöllä rokottamattomista, joita on edelleen 13,6% yli 12-vuotiaista syynä on silkka "lusmuilu" tai foliohattuilu.
Lähinnä tarkoitin, että rokotekattavuutta olisi paljon helpompi kasvattaa jos tiedettäisiin että ketkä sitä ei ole ottaneet ja miksi. Silloin nii ratkaisujakin olisi helpompi löytää ilman todella voimakkaita pakkokeinoja jotka taas vähentäisivät kyseisten ihmisten luottamusta yhteiskuntaan ja samalla lisäisi heidän pahoinvointia jne
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Niin tosiaan teet, horiset kuin Ano. Mitä rajoituksia on nyt pommittamassa sinua? Kaikki merkitsevät rajoitukset voi kiertää passilla, joten jäljelle jää jotain suosituksia.
Jos luit edellisen viestini niin siinä totesin, että näistä suosituksista yksi hailee, mutta rehellisesti, jääkö se siihen? Kukaan ei voi sanoa käsi raamatulla että maalitolpat eivät alkaisi taas siirtyä eteenpäin, siitä kun on turhankin paljon kokemusta. Toivon todella olevani väärässä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuulostaa vähän sille, että päättäjät ei oo vieläkään hyväksynyt sitä, että tää pandemia syö terveydenhuollon resursseja. Joku vois nähdä tän "hiukan" ylimielisenä toimintana.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
En minäkään. Luulin jo hetken oikeasti että tämä rajoituspelleily on vihdoin lopullisesti ohi ja menihän tässä jo muutama viikko että suunnilleen pystyi nauramaan koko asialle ja elettyä kuten ennenkin ilman että tarvitsi uhrata asialle ajatuksia sen enempää. Nyt alkaa taas olla kyllä sen verran toivoton ja epäuskoinen olo, ettei paremmasta väliä. Ei nämä maskit, joita varmasti monet eivät enää muutenkaan käytä, mutta kuka sanoo että tämä jää maskisuositukseen? Nyt se rajoittamisen veteen piirretty viiva on sitten ylitetty, ja se on loputon suo kun sen kerran ylittää. Hysteeriset ihmiset huutavat lisää rajoituksia ja niitähän tulee. Puheet rokotuksista pääsylippuna normaaliin ovat tällä menolla kohta muisto vain.

Nyt kun jaksetaan vielä pari viikkoa tsempata niin saadaan vietettyä kiva joulu!
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Jos luit edellisen viestini niin siinä totesin, että näistä suosituksista yksi hailee, mutta rehellisesti, jääkö se siihen? Kukaan ei voi sanoa käsi raamatulla että maalitolpat eivät alkaisi taas siirtyä eteenpäin, siitä kun on turhankin paljon kokemusta. Toivon todella olevani väärässä.

eiköhän vielä tämän vuoden aikana rajoituksia tulla näkemään ja koskee myös meitä kunnon kansalaisia! Saa ottaa talteen!
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
eiköhän vielä tämän vuoden aikana rajoituksia tulla näkemään ja koskee myös meitä kunnon kansalaisia! Saa ottaa talteen!
Itse asiassa, Facebookissa siellä jotkut hysteerikot jo vaativat koulujen sekä harrastusten sulkemista, jotta saadaan "joulu pelastettua". Tämähän alkaa jo kuulostaa liiankin tutulta peilaten vuoden takaiseen...
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En minäkään. Luulin jo hetken oikeasti että tämä rajoituspelleily on vihdoin lopullisesti ohi ja menihän tässä jo muutama viikko että suunnilleen pystyi nauramaan koko asialle ja elettyä kuten ennenkin ilman että tarvitsi uhrata asialle ajatuksia sen enempää. Nyt alkaa taas olla kyllä sen verran toivoton ja epäuskoinen olo, ettei paremmasta väliä. Ei nämä maskit, joita varmasti monet eivät enää muutenkaan käytä, mutta kuka sanoo että tämä jää maskisuositukseen? Nyt se rajoittamisen veteen piirretty viiva on sitten ylitetty, ja se on loputon suo kun sen kerran ylittää. Hysteeriset ihmiset huutavat lisää rajoituksia ja niitähän tulee. Puheet rokotuksista pääsylippuna normaaliin ovat tällä menolla kohta muisto vain.

Vaikka päättäjillä ja viranomaisilla paniikkinappula onkin ehkä liian herkässä, ei heitä voi suoraan syyttää siitä, että vuodeosastot täyttyvät nyt viikko viikolta ja tämä siirtää rajoituksista luopumista. -Luonnollisesti optimitilanteessa kapasiteettia olisi huomattavasti nykyistä enemmän (toimenpiteisiin siis!), mutta jos rajoituksista luopuminen kokonaisuudessaan tarkoittaisi tämänhetkisessä tilanteessa vaikkapa seitsemääkymmentä tehohoitopotilasta, johtaisi tämä hyvin mahdollisesti uuteen lockdownkierrokseen.

Monen muun palstalaisen ohella allekirjoittaneen syyttävä sormi osoittaa rokotteista kieltäytyneitä ja erityisesti varttuneempia sellaisia. (+35->) Sistiksen erinomaiset laskelmat osoittavat aika suoraan, ettei covidista olisi tällä hetkellä juuri yhteiskunnan mittakaavan ongelmaa, mikäli kansa olisi rokottautunut aktiivisemmin.

Tämänhetkinen epävarma tilanne luonnollisesti turhauttaa minuakin. En ole missään vaiheessa oppinut pitämään maskia mukavana ja erityisesti odotan kaukomatkailun paluuta vanhaan normaaliin. Tällä hetkellä pyrinkin valmistautumaan tulevaisuuteen varsin minimalistisella arjella. -Maksimaalinen määrä työtunteja, kuntoilua ja Änäriä. Oli tulevaisuus pidemmällä aikajänteellä millainen hyvänsä, siihen sopeutuva tulee menestymään parhaiten.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Itse asiassa, Facebookissa siellä jotkut hysteerikot jo vaativat koulujen sekä harrastusten sulkemista, jotta saadaan "joulu pelastettua". Tämähän alkaa jo kuulostaa liiankin tutulta peilaten vuoden takaiseen...
Varmaan paras tapa oman joulun pelastamiseen olisi hankkia jouluostokset nyt eikä täpötäydessä ostoskeskuksessa kaksi päivää ennen aattoa. Vinkki hysteerikoille.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse asiassa, Facebookissa siellä jotkut hysteerikot jo vaativat koulujen sekä harrastusten sulkemista, jotta saadaan "joulu pelastettua". Tämähän alkaa jo kuulostaa liiankin tutulta peilaten vuoden takaiseen...

Jouluun kun on aikaa enää kuukausi, vaikea uskoa tilanteen merkittävästi heikkenevän siihen mennessä. Teho-osastoilla tulee olemaan todennäköisesti ~30-50 potilasta ja kuolemia pari-kolmekymmentä viikossa, muttei mitään tätä dramaattisempaa. Perinteistä perhejoulua voivatkin rokotetut viettää varsin huoletta. -Somehysteerikot nyt ovat tietty oma lukunsa.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Tämä osaltaa kertoo, ettei hallitus ole paskomassa housuun, vaikka Vartiainen ja Petäjä haluaisi lisärajoituksia.

Koronatoimien eteneminen alueellisin toimin ja suosituksin noudattelee hallituksen uutta koronastrategiaa.
Sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Raimo Antila kertoo, että Suomeen ei ole harkittu valtakunnallista etätyösuositusta.

– Tällä hetkellä toimitaan voimassa olevan hybridistrategian toimintasuunnitelman mukaisesti, jossa tautitilannetta ja sen vaikutuksia seurataan muun muassa alueellisissa koronakoordinaatioryhmissä, Antila kertoo sähköpostivastauksessaan.

Valtakunnallisiin rajoituksiin siirryttäisiin, jos hallitus päättäisi ottaa käyttöön niin sanotun hätäjarrumekanismin. Antilan mukaan se olisi perusteltua esimerkiksi silloin, jos terveydenhuolto uhkaisi selvästi ylikuormittua tai muiden sairauksien hoito olisi vaarantumassa.

– Hätäjarrumekanismi voisi tulla kyseeseen vasta, kun alueelliset toimet olisivat tehty ja kun ne eivät olisi riittäviä epidemian torjumiseksi.


 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Sanna Marin: kaikista rajoituksista voidaan luopua, kun rokotekattavuus ylittää 80 %

Rokotekattavuus ylitti 80 %

Kaikkia rajoituksia lisättiin ja yritetään pää kuumana keksiä lisää, sekä pyritään myös häivyttämään eroa sen välillä, onko rokotettu vaiko ei.

Ihmettelen miten oikein kukaan rokotettu jaksaa kiinnostua näistä päättäjien puheista ja rajoituksia edes vähää alusta.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Jouluun kun on aikaa enää kuukausi, vaikea uskoa tilanteen merkittävästi heikkenevän siihen mennessä. Teho-osastoilla tulee olemaan todennäköisesti ~30-50 potilasta ja kuolemia pari-kolmekymmentä viikossa, muttei mitään tätä dramaattisempaa. Perinteistä perhejoulua voivatkin rokotetut viettää varsin huoletta. -Somehysteerikot nyt ovat tietty oma lukunsa.
No joo, tuo viesti nyt ei ollut niin tosissaan kirjoitettu. Enemmänkin juuri ihmettelin sitä, miten sekaisin monet tästä koronasta edelleen ovat.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Eli alle 20 % väestä aiheuttaa 63 % kuormituksesta. Hmm.

Ja näistä osastolla olevista ainakin kuolleiden tilastosta päätellen on 75+

Tarkemmin sanottuna 14 % aiheuttaa 59 prosenttia uudesta kuormituksesta. Rivien välistä on ollut jo jonkin aikaa luettavissa, että tuo 14 % viettää osastoilla myös pidemmän ajan, joten todelliset luvut ovat vieläkin julmemmat. Tässä ei edes huomioida sitä, että hoito mitä todennäköisimmin painottuu vanhempiin ikäluokkiin, joissa tuo mainittu 14 % osuus onkin selvästi alle 10 %.
 

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Okei, Uudellamaalla taas maskeja päähän, asia selvä. En tunne asiaa ollenkaan, mutta ihmettelen miten vaikeata se koronapassi on saada käyttöön? Ei piikkiä, ei tarvitse osallistua yleisötapahtumiin. Voisko harkita pikkuhiljaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös