Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 200 945
  • 81 140

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oletko sitä mieltä, että parisataa ”ylimääräistä” tartuntaa normieloon verrattuna johtaisi siihen, että lopullinen hiipuminen lykkääntyy kuukaudella? Kun vaikka mitä tahansa yksittäissankaria olisi tuolla mukana, niin kuitenkin suurin osa noudattaa karanteenisääntöjä kuten pitääkin eikä levitä tautia eteenpäin. Itse en kyllä usko noin pitkään lykkääntymiseen, vaikka minimaalinen pomppu ehkä tuleekin.

Riippuu siitä, että miten nopeasti palataan laskuun, ja palataanko siihen "korkojen kera". Lasku saattaa olla nopeampikin, eikä nyt tuleva "töyssy" ole missään nimessä niin korkea, että siitä olisi mitään käytännön vaikutusta.

Oma veikkaukseni on, että tämä marginaalinen nousu kestää pari viikkoa, koska seuraavaksi saadaan perheiden sisäisiä jatkotartuntoja. Ja sitten alkaa lasku, joka lienee suunnilleen yhtä nopea kuin nousu, eli siinä menee kaikkinensa 3-4 viikkoa, kunnes palataan nousua edeltävälle tasolle. Eli tavallaan menetetään tuo aika, ja hiipuminen viivästyy sen verran.

Toukokuussa oli vähän vastaava tilanne useamman ryppään vuoksi. Nyt kun tartunnat ovat niin matalat, niin tämä "matkustustuonti-rypäs" näkyy varsin voimakkaasti tilastoissa, koska melko maltillinenkin lisäys on suhteellisesti iso.

Edelleen: tämä ei tarkoita mitään tilanteen merkittävää huononemista, vaikka se varmasti toimittajien toimesta sellaisena esitetään. Terveydenhuolto ei tule kuormittumaan, eikä rajoituksia tulla palauttamaan. Ainoa ero tulee olemaan se, että ilmaantuvuusluku tulee hetkellisesti nousemaan ennen kuin se painuu lopullisesti alas. Arvioin itse pari viikkoa sitten, että silloisella kehityksellä ilmaantuvuusluku painuisi alle kahdeksan heinäkuun puolivälissä. Nyt arvioin, että tällä kehityksellä se tapahtuu ehkä elokuun alkupuolella. Tuo vain sellaisena kuriositeettina, jonka otin tarkasteluun ihan siksi, että tuota pidettiin vielä vuosi sitten turvallisen matkustusmaan rajana, ennen kuin se todettiin epärealistiseksi ja nostettiin lukemaan 25.

Ja ilmaantuvuusluku tuskin nousee hirveästi tämän kisamatkailun takia. Nyt se on noin 20. Ehkä 25 on mahdollinen, tai maksimissaan 30. Sitten alkaa hiipuminen.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Kööpenhaminasta tulleiden huuhkaja-fanien joukosta ei ole ilmeisesti löytynyt tartuntoja ainakaan uutiskynnyksen ylittävää määrää? Kuvannee tietty hyvin yleistä tartuntatilannetta Tanska vs. Venäjä.
Kööpenhaminassa tuskin myöskään viivyttiin viikkoa ja käyty kaikkia mahdollisia huorabaareja jne. läpi. Joten on siinä muutakin takana kuin yleinen tartuntatilanne, vaikka se varmaan isossa osassa onkin.

Koska noissa rajatesteissä tuskin kovin montaa sellaista tartuntaa pystyi olemaan, jotka oli saatu päivän-kahden reissulla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kööpenhaminassa tuskin myöskään viivyttiin viikkoa ja käyty kaikkia mahdollisia huorabaareja jne. läpi. Joten on siinä muutakin takana kuin yleinen tartuntatilanne, vaikka se varmaan isossa osassa onkin.

Kotona muija odottaa kaulin kädessä tuliko sieltä tuliaisena tippuri mutta ei, korona sieltä vain tuli kylään perheeseen...
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Ei tässä tarvitse virkamiehiä syyttää vaan niitä, jotka idioottimaisesti menivät Pietariin tällaisessa tilanteessa..olkoonkin, että siellä pelattiin potkupalloa..Samoin kaikki risteilyillä kävijät..Kotikaupungin terassien sijaan johonkin laivaan pitää päästä tungeksimaan tällaisilla helteillä..voi pyhä yksinkertaisuus..
Tämä vuodatus meni nyt melko vihkoon. Oli reissussa varmaan sellaisiakin, jotka kävivät kaikki Pietarin baarit läpi, mutta kyllä tuon reissun pystyi halutessaan tekemään myös erittäin koronaturvallisesti. Itse ainakin kuljin peliin henkilöautolla, en ollut oikeastaan missään sisätiloissa kuin oman seurueen kanssa ja rajalta ajoin suoraan karanteeniin. No lauantaina pitää käydä vielä ottamassa testi, mutta eiköhän sieltä noin 99% todennäköisyydellä negatiivinen tulos tupsahda.

Ehkä se Venäjän ulkoilma on sitten jotenkin mystisen tartuttavaa. Itse epäilen kyllä, että saisin helvetin paljon todennäköisemmin tartunnan jostain Suomen juhannusfestareilta tai baarista kuin tuolta reissulta. Erona toki se, että tämän reissun jälkeen en tartuta muita, kun ei tule hilluttua julkisilla paikoilla samaan tapaan kuin tulisi joidenkin kotimaan tapahtumien jälkeen.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
@Barney siellähän altistuttiin ihan kunnolla, mutta uutiset tästä tulivat kunnon viiveellä. Eipä siinä, kiitos kun jengi tuo rajan takaa tätä tautia meille. No, tää on tätä ja rajoilla tarkastetaan. Eiku, ei tarkasteta, mutku maskit siellä täällä ja tuolla. Vittu, että vituttaa tämä koko korona niin saatanasti. Ollaan todella huolissamme ja käytetään maskeja ja sitten rajoilla toimitaan miten sattuu. Giganttiin ei pääse ilman maskia. Taino joihinkin Gigantteihin. Jumalauta, että kiristää..
 
Outsider

Jäsen
Rajalle ei saatu tarpeeksi testaajia/testit loppui kesken, kun tuli täytenä yllätyksenä, että suomalaisia tulee Venäjältä takaisin aika tarkkaan sama määrä kuin sinne menikin. Ja sitten joku vitun Lasse Lehtonen syyttää SMJK:ta twitterissä. Jos tämä hessu on olevinaan jonkin sortin asiantuntija, niin miten tuolla paskapuheen määrällä ei ole saanut vielä kenkää?
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Halutessaan pystyi kyllä, mutta kuinka moni oikeasti halusi?
Sitä en osaa sanoa. Tartuin tuossa vain lainaamani viestiin, jossa tuomittiin kaikki matkaajat melko hatarin perustein. Vähän sama kuin joku IFK:n kannattaja toimisi vastuuttomasti ja sen jälkeen leimattaisiin kaikki IFK:n kannattajat idiooteiksi.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Lehtosen Lapa pelkää jo uutta korona-aaltoa, kun tartuntojen määrät ovat kääntyneet nousuun Pietarin tuliaisten vuoksi. Juhannuskin on jo peruttu, sitä voi juhlia ainoastaan perhepiirissä tänä kesänä. Joo, tarkoittaa tietysti niitä, jotka eivät ole saaneet vielä testituloksia palattuaan reissusta eli siltä osin ihan asiaa. Huikea ukko kyllä, kun jaksaa painaa keskikesän juhlankin läpi vain korona mielessään.

– Juhannuksena pitäisi olla kotona perheen kesken, eikä lähteä minnekään bailaamaan. Hiukan epäilen, onnistuuko, Lehtonen sanoo.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Lehtosen Lapa pelkää jo uutta korona-aaltoa, kun tartuntojen määrät ovat kääntyneet nousuun Pietarin tuliaisten vuoksi. Juhannuskin on jo peruttu, sitä voi juhlia ainoastaan perhepiirissä tänä kesänä. Huikea ukko kyllä, kun jaksaa painaa keskikesän juhlankin läpi vain korona mielessään.

– Juhannuksena pitäisi olla kotona perheen kesken, eikä lähteä minnekään bailaamaan. Hiukan epäilen, onnistuuko, Lehtonen sanoo.
Mikäs tuuliviiri Lapasta on yhtäkkiä tullut? Koko keväänhän kaveri on puhunut kuinka juhannus saadaan viettää normaalisti, juhannus on rajapyykki tilanteen paranemisessa ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, hän aikoo jopa luopua maskin käytöstä juhannuksena!

Nyt on näköjään eri ääni taas puolestaan kellossa, mikä mättää Lasse? Löysällä ovat maalitolpat jälleen.
 
Ehkä helteet ovat sekoittaneet pään.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Mikäs tuuliviiri Lapasta on yhtäkkiä tullut?
Ironiamittari ylikuumeni ja räjähti juuri. Lapa nyt on koko epidemian ajan ollut nimenomaisesti tuuliviiri ja opportunisti, joka yrittää haistaa tilanteeseen parhaiten sopivat kommentit aina hieman etukäteen. Pari kertaa on haistellut kansan syvien rivien tunnelmat ihan oikein, jopa Jatkoajankin kirjoittajien nyt tässä kun tilanne kohentui kevään piikin jälkeen. Mutta jos laskee hutit mukaan, niin Lehtonen on kyllä tehnyt pellen itsestään useita kertoja. Mutta viimeinen vaikutelma yleensä ratkaisee, eli Lapa varmasti miettii ankarasti seuraavia siirtojaan.
 
Voi olla, en ole tämän kaiffarin lausuntoja kauhean aktiivisesti seurannut pitkältä ajalta tai sitten en vain muista. Joka tapauksessa jos ja kun näin, niin uskottavuuttahan Lehtosella ei ole enää sitä vähääkään ainakaan minun silmissäni.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ja sen negatiivisen jälkeen olisi pitänyt olla omissa oloissaan 72 h käydä hakemassa toinen negatiivinen tulos.
En kyllä osaa reissussa olleesta jengistä tajua. Olisin rajan testin voinut 1/2 rokotteen ansiosta skipata mutta kyllä mä nyt helvetti halusin sen yli viikon reissun jäljiltä ottaa. Toiseen testiin varasin ajan about niin että 4,5 vuorokautta testeillä ajallisesti väliä. Ei ole käynyt mielessäkään lähteä taksilla baariin tai poistua mökiltä mihinkään. Ei ollut reissussa tarvetta rymytä baarista toiseen kerjäämässä tartuntaa itselleen. Mutta Pietarin ihmismäärällä en ala reissua koronaturvalliseksikaan mainostamaan. Tuollaisessa metropolissa kaikki ei yksinkertaisesti ole omissa käsissä. Paljon pystyi asian eteen tekemään mutta ei todellakaan kaikkea.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Lasse Lehtosen viime päivien twitter-sekoilu saavat kyllä entistä kummallisempia piirteitä, kun juuri on käynyt ilmi, että on itsekin thl:n suositusten vastaisesti ollut katsomassa pelejä Pietarissa.

Tai ainakin niin antaa ymmärtää, kaikkien ylimielisten ja syyttelevien lausuntojensa keskellä.

Anyway, hienoa toimintaa. Hän saa käydä, mutta tauno tasalakit eivät.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onpahan melkoinen hässäkkä taas saatu aikaan ja perustellusti keskustelussa esiin nousee se, olisiko voitu toimia toisin. Jokaisella hiukankin uutisia seuraavalla lienee ollut tiedossa, mikä tilanne Venäjällä on. Ihmettelen, että reissuun oltiin silti valmiita lähtemään. Yleistäminen ei ole koskaan perusteltua, mutta koronaepidemian vastaisessa taistelussa korostuu solidaarisuus. Ei ole mukava asia kenellekään, jokainen joutuu tinkimään jostain ja joudutaan tekemään kompromisseja.

Poliittisten päätöksentekijöiden joukossa on, omien ilmoituksiensa mukaan, intohimoisia jalkapallokannattajia. Mahtoikohan heistä kukaan vedota kannattajiin, että älkää terveysturvallisuuden nimissä lähtekö reissuun vaan seurataan kisat kotikatsomoista käsin?

Tässä vaiheessa tiedetyn mukaan testausprotokolla ja toiminta rajalla oli kaukana optimaalisesta ja jos kaikki olisi sujunut mallikkaasti, ainakin osa jatkoharmeista olisi voitu välttää.

Ehkä tästäkin opitaan jotain. Ainakin se, että koskaan ei voida valistaa kansalaisia liikaa ja se, että viranomaisten varautumisen täydellisyyteen ei välttämättä voida luottaa. Jalkapallo ja urheilu ovat hienoja asioita myönteisine elämyksineen ja yhteenkuuluvuuden tunteineen. Yhteenkuuluvuus on myös vastuuta itsestään ja muista. Toivottavasti tämän episodin hopeareunus on siinä, että harkintakyvyn ja tilannetajun keskimääräinen määrä kasvaa niin yksilö- kuin yhteisötasolla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Lasse Lehtosen viime päivien twitter-sekoilu saavat kyllä entistä kummallisempia piirteitä, kun juuri on käynyt ilmi, että on itsekin thl:n suositusten vastaisesti ollut katsomassa pelejä Pietarissa.

Tai ainakin niin antaa ymmärtää, kaikkien ylimielisten ja syyttelevien lausuntojensa keskellä.

Anyway, hienoa toimintaa. Hän saa käydä, mutta tauno tasalakit eivät.
Totta kai hän saa, niin kuin muutkin. Suositukset on suosituksia, ei kieltoja. Kysymyshän on siitä että hoitaa projektin myös kunnolla loppuun, toisin kun tämä yksi baarikierroksen tehnyt sankari. Koko Pietarin EM- kisaturistitilanteessahan on kyse ihan siitä miksi näitä rajoituksia poistetaan hitaammin kuin niitä on aikanaan asetettu. Suuri(n) osa tekee ohjeiden mukaisesti ja kaikki menee hyvin. Sitten joukossa on muutama valopää joiden mielestä mikään ei koske heitä. Sitten se soppa onkin valmis. Olen kokolailla varma että herra Lapa on noudattanut suosituksia, ja sehän on onnistuneen kisamatkan edellytys.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Koronahulluus näemmä edelleen voimissaan. Näille lynkkaajille tiedoksi; kotonarokote on kehitetty ja rokotteet (toivon mukaan) otettu. Ennen kuin lähdette niiden soihtujen ja talikoiden kanssa kaduille, meidän terveydenhuolto ei ole romahtamassa - ellette itse kuormita sitä liikaa omilla mielenterveysongelmillanne.
Tulee väistämättä mieleen, että ovatko nämä koronapanikoijat itse niitä jotka eivät ole rokotetta ottaneet vai mikä tässä vielä pelottaa?
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Totta kai hän saa, niin kuin muutkin. Suositukset on suosituksia, ei kieltoja. Kysymyshän on siitä että hoitaa projektin myös kunnolla loppuun, toisin kun tämä yksi baarikierroksen tehnyt sankari. Koko Pietarin EM- kisaturistitilanteessahan on kyse ihan siitä miksi näitä rajoituksia poistetaan hitaammin kuin niitä on aikanaan asetettu. Suuri(n) osa tekee ohjeiden mukaisesti ja kaikki menee hyvin. Sitten joukossa on muutama valopää joiden mielestä mikään ei koske heitä. Sitten se soppa onkin valmis. Olen kokolailla varma että herra Lapa on noudattanut suosituksia, ja sehän on onnistuneen kisamatkan edellytys.
Kyllä saakin. Ei siinä mitään. Mutta jos itse tekisin jotain suositusten vastaista, niin en käyttäisi monta tuntia siihen, että syyttelisin kaikkia muita samaa suositusta rikkoneita julkisesti. Varsinkaan tuollaisessa asemassa. Mutta jokainen saa toimia tietysti miten haluaa.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Lasse Lehtosen viime päivien twitter-sekoilu saavat kyllä entistä kummallisempia piirteitä, kun juuri on käynyt ilmi, että on itsekin thl:n suositusten vastaisesti ollut katsomassa pelejä Pietarissa.

Tai ainakin niin antaa ymmärtää, kaikkien ylimielisten ja syyttelevien lausuntojensa keskellä.

Anyway, hienoa toimintaa. Hän saa käydä, mutta tauno tasalakit eivät.
Lapa on itse lähtenyt aamuneljältä kieli vyön alla painamaan rajaa kohti ja sitten ihmettelee, kun muut jäävät Pietariin ottamaan aurinkoa ja juomaan kaljaa (eli luovuttavat huoneistonsa ihan normaaliin tapaa 12:00, lähtevät sen jälkeen ajamaan rajaa kohti ja mahdollisesti pysähtyvät vielä esimerkiksi syömään jotain lounasta matkalla). Kannattaisi nyt Lassenkin vain nostaa käsi ylös virheen merkiksi, jos hän ei tajunnut mihin aikaa ne isoimmat ruuhkat rajalla on. Jokainen loogisesti ajatteleva ihminen tiesi kuitenkin sen etukäteen.
 
Nagiri

Jäsen
Kanadassa on tutkitu aika laajasti "rättien" hyödyllisyyttä sisätiloissa. Muutama meikäläinen proffakin on samaa mieltä. Onneksi meillä täällä Jatkoajassa on pikkasen parempaa tietoa maskien hyödyistä, että kumotaan tutkimustulokset hetkessä.
Ai vittu rättiä pitäis pitää, nyt on niin saatanan kuumakin!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös