Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 396
  • 81 140

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo kukaan vuonna 95, 2011 tai 2019 elossa oleva lätkäfani ei ole kokenut yhtään mitään. Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta tuskin esim KooKoon mahdollinen tuleva mestaruus on mitään samaa mitä jääkiekon MM merkiksee. Se että joku joku voittaa SM:n on kyllä vielä napsia isompi juttu. Eiku.

En nyt oikein saanut kiinni, miten tämä liittyy kirjoittamaani viestiin. Paitsi, että halusit korostaa, ettei Lukon Suomen mestaruus voi tuntua samalta kuin Suomen maailmanmestaruus. Melko perseestä ja nuivaa.

Omasta kokemuksestani voin kertoa, että HIFK:n Suomen mestaruuksia ja Suomen maajoukkueen maailmanmestaruuksia ei voi mitenkään verrata. -95 oli toki kaikella tavalla sykähdyttävää, koska se oli ensimmäinen ja se kosketti koko kansaa. Nevö föget. Mutta kyllä HIFK:n Suomen mestaruudet ovat koskettaneet ihan sielua ja jokaista kehon sopukkaa. Tunnepuoli on aivan eri sfääreissä kuin Suomen maajoukkue. Että, odotapa vain, jos KooKoolle Suomen mestaruus on joskus realistista, kyllä se sinuakin sykähdyttää, jos olet seuran ja joukkueen kanssa pitkän matkan kulkenut. Rivikannattajalle, joka ei ole oikeasti ollut mukana matkassa ja syönyt paskaa vuosikaudet ja -kymmenet, MM-kulta ja SM-kulta voivat sitten ollakin hyvin lähellä toisiaan.

Minulta siis löytyy ymmärrystä Raumalaisille tässä kohtaa, kunhan huolehtivat siitä, että riekkumisen jälkeen ollaan vastuullisia. Sillä kuitenkin suojellaan myös sitä omaa pitäjää.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei poliisilla olisi ollut mitään oikeutta puuttua ihmisten juhlimiseen. Kokoontumisrajoitukset eivät koske kuin yleisiä kokouksia ja yleisötilaisuuksia.
Täysin käsittämätön uutinen ja kertoo paljon YLE:n tilasta. Pitää kirjoittaa kirjoittamisen vuoksi. Poliisi salli kun se ei sille kuulunut. Oli oikein vedonnut, mutta ketään ei kiinnostanut. Miksihän tuota oleellista seikkaa, että valtuudet ei riitä, ei mainittu vaan se piti lukea rivien välistä.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itse huomaan myös alkavani jo protestoimaan tuota jatkuvaa veitsenteräilyä. Oon jättänyt maskin pois tarkoituksella jo kaupoissa yms. Fiksua tai ei. Jossain se raja menee ja mulla se on jo mennyt, nyt riitti pr-temppuilu.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Täysin käsittämätön uutinen ja kertoo paljon YLE:n tilasta. Pitää kirjoittaa kirjoittamisen vuoksi. Poliisi salli kun se ei sille kuulunut. Oli oikein vedonnut, mutta ketään ei kiinnostanut. Miksihän tuota oleellista seikkaa, että valtuudet ei riitä, ei mainittu vaan se piti lukea rivien välistä.
Niin. Ja uutisessa sanottiin, että rajoituksia rikottiin, joka ei tuossa taida pitää edes paikkaansa.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Joo kukaan vuonna 95, 2011 tai 2019 elossa oleva lätkäfani ei ole kokenut yhtään mitään. Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta tuskin esim KooKoon mahdollinen tuleva mestaruus on mitään samaa mitä jääkiekon MM merkiksee. Se että joku joku voittaa SM:n on kyllä vielä napsia isompi juttu. Eiku.

Typerä kommentti.

Minulle ainakin JYPin mestaruudet ovat huikeasti maailmanmestaruuksien edellä. Seurajoukkueen mukana eletään monesti vuosia, eletään niin nousut kuin laskut joukkueen mukana. Maajoukkueiden turneet parin viikon stintti.

Onnea Raumalle. Ainutlaatuista varmasti.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Onnea Rauma, käykää testeissä jos oireita tulee. Se siitä.

Sellaista jäin pohtimaan, kun Mäkijärvi tuossa muutama hetki taaksepäin siirteli maalitolppia, että maskit pysty 2. Rokotuskierroksen loppuun asti, että:

A. Tietysti että mitä helvettiä, maskit pitäisi ottaa pois siinä kohtaa kun osutaan samaan pisteeseen laskussa jossa nousuvaiheessa maskit tulivat käyttöön. Samoin kuin muissa rajoituksissa, joissa tarkastelun jälkeen todetaan rajoituksen olleen tarpeellinen. Käytännössä maskeista pitäisi luopua nyt tai viimeistään kuun lopussa.

B. Päättäjien näkökulmasta tilanne on tosi ongelmallinen, tässä on siis heidän näkökulmastaan aina tulossa joko 1. Tyypin virhe (liian aikainen purkaminen) tai 2. Tyypin virhe (liian myöhäinen purkaminen). 1. Tyypin virhettä välttääkseen tehdään helposti 2. Tyypin virhe, koska se näyttää helposti siltä että ei tee virhettä ollenkaan, koska silloin ei varsinaisesti tee mitään.

Nyt tarvittaisiin rohkeutta ja näyttää siltä, että Vapaavuorella sitä löytyy.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Omasta kokemuksestani voin kertoa, että HIFK:n Suomen mestaruuksia ja Suomen maajoukkueen maailmanmestaruuksia ei voi mitenkään verrata. -95 oli toki kaikella tavalla sykähdyttävää, koska se oli ensimmäinen ja se kosketti koko kansaa. Nevö föget. Mutta kyllä HIFK:n Suomen mestaruudet ovat koskettaneet ihan sielua ja jokaista kehon sopukkaa. Tunnepuoli on aivan eri sfääreissä kuin Suomen maajoukkue.

Piti kirjoittaa tämä sama asia, mutta maltoin mieleni kun ollaan vähän kaukana ketjun aiheesta.

En tiedä mitä vittua Lätkäbongari ajoi takaa, mutta kevät 2013 oli itselleni täysin eri asia kuin yksikään Suomen mm-kulta. 1995 tuntui niistä parhaalta, mutta oman seuran mestaruus on vielä monta kertaluokkaa isompi asia.

Rauman ihmiskoe on mielenkiintoinen. Yllätyn ellei maltillista piikkiä tulisi tartuntamääriin, mutta tuskin sillä isossa kuvassa on mitään merkitystä. Hiipuu sitten pois kuten Salossakin käy.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei ole vielä julkaistu päivän lukemaa? Yleensä iltapäivälehtien etusivulla tähän aikaan. Vai vieläkö keräillään keskiviikon kunniaksi taas.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Ei ole vielä julkaistu päivän lukemaa? Yleensä iltapäivälehtien etusivulla tähän aikaan. Vai vieläkö keräillään keskiviikon kunniaksi taas.

Samaa ihmettelen minäkin. Jaa, tulikin korvanappiin tieto, että on taas järjestelmässä häiriö.

*laittaa foliohatun päähän*

Ilmeisesti lukema on jo niin pieni, että pitää vähän keräillä sieltä ja täältä "unohtuneita" tapauksia matkan varrelta.

*ottaa foliohatun pois päästä*
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Joo kukaan vuonna 95, 2011 tai 2019 elossa oleva lätkäfani ei ole kokenut yhtään mitään. Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta tuskin esim KooKoon mahdollinen tuleva mestaruus on mitään samaa mitä jääkiekon MM merkiksee. Se että joku joku voittaa SM:n on kyllä vielä napsia isompi juttu. Eiku.

Totta helvetissä liigamestaruus on paljon, paljon isompi juttu.
 

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei ole vielä julkaistu päivän lukemaa? Yleensä iltapäivälehtien etusivulla tähän aikaan. Vai vieläkö keräillään keskiviikon kunniaksi taas.
"THL:n mukaan sen julkisissa järjestelmissä on häiriö. "

On se kun aina odottaa puoltapäivää ja nyt saakin pettyä kun päivän numeroarvontaa ei tule :)
Samaa ihmettelen minäkin. Jaa, tulikin korvanappiin tieto, että on taas järjestelmässä häiriö.

*laittaa foliohatun päähän*

Ilmeisesti lukema on jo niin pieni, että pitää vähän keräillä sieltä ja täältä "unohtuneita" tapauksia matkan varrelta.

*ottaa foliohatun pois päästä*
Hs ilmoittaa 280.

 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Hei, long time no see: ”– Olemme epidemiatilanteessa nyt veitsenterällä ja tartuntaluvuissa on jälleen tapahtunut käänne huonompaan. Tartunnoissa näkyvät nyt vapun ja jokirannan illanviettojen tulos. Toivon, että jokainen muistaa edelleen tilanteen vakavuuden ja huolehtii osaltaan riittävistä koronavarotoimista, Peltoniemi sanoo.”
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kotkalaisten ansiosta (7 uutta tartuntaa) Kymenlaakso ei kohta enää pääse siihen perustasolle minne se muuten jo kuuluisi.
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kotkalaisten ansiosta (7 uutta tartuntaa) Kymenlaakso ei kohta enää pääse siihen perustasolle minne se muuten jo kuuluisi.
Kouvolalaiset voisivat pysyä siellä yläkymissä eikä kantaa tänne niitä tartuntoja, prkl.
No ei vaan, jännästi vaihtelee. Pitkään oli Kouvolassa koko ajan paljon enemmän tartuntoja ja nyt taas Kotkassa. 7 kyllä pitkästä aikaa suht iso lukema, saa nähä onko selvillä jokin rypäs.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Minulle ainakin JYPin mestaruudet ovat huikeasti maailmanmestaruuksien edellä. Seurajoukkueen mukana eletään monesti vuosia, eletään niin nousut kuin laskut joukkueen mukana. Maajoukkueiden turneet parin viikon stintti.
Offtopic, mutta samaa mieltä. MM-kullat ovat tietenkin olleet upeita hetkiä, etenkin se ensimmäinen omana elinaikanani (2011), mutta jos joskus omana aikana Kiekko-Espoo voittaisi jollain ihmeellä liigamestaruuden niin tosiaankin ei sitä voisi verratakaan MM-kultaan jääkiekossa. Se olisi jotain aivan käsittämättömän ainutlaatuista ja hienoa. Ja samalla "palkinto" siitä omasta vuosikausien seuraamisesta.

Sanoisinko että pidän omalla skaalalla jo tuota futiksen EM-kisapaikkaakin kovempana "unelmien täyttymyksenä" kuin jääkiekon MM-kultaa. Ehkä jääkiekon olympiakulta voisi vetää vertoja jollain tavalla.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Hei, long time no see: ”– Olemme epidemiatilanteessa nyt veitsenterällä ja tartuntaluvuissa on jälleen tapahtunut käänne huonompaan. Tartunnoissa näkyvät nyt vapun ja jokirannan illanviettojen tulos. Toivon, että jokainen muistaa edelleen tilanteen vakavuuden ja huolehtii osaltaan riittävistä koronavarotoimista, Peltoniemi sanoo.”

Oi, vanha, tuttu ja turvallinen Veitsenterä on taas keskuudessamme, vielä kun joku mainitsisi myös termit: koronakuri, villiviirus,rotkon (vai oliko se kuilun?) reuna ja muutama muu, mitä en nyt tältä istumalta muistanut, niin olisi vanha iloinen jengi koossa taas.

Kyllä nyt on taas turvallinen olo, kun meitä näin muistutetaan Koronasta ja sen olemassaolosta. Ihan kuin sen olisi joku pystynyt unohtamaan tällä uutistulvalla.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
280 päivän luku. Paljon keräilyeriä, ja uusi rypäs on nyt Kokkolassa, mitä vähän osasin odottaa, kun lähiseudulla asuva kaverini kertoi eilen paikallismedioissa mainitun useasta altistumispaikasta. Salo alkaa rauhoittua, kuten oli odotettavissa.

50:n ilmaantuvuuslukuun ei päästy. Se olisi edellyttänyt 175 tartuntaa (tai alle). Isossa kuvassa tuo ei ole merkityksellistä, mutta olisihan se hieno rajapyykki.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Helsingin päättäjät onneksi tuntuisivat olevan tilanteesta hyvin kartalla. Pääkohtana:

Rajoituksilla on ollut perusteensa ihmisten hengen ja terveyden suojelemiseksi. Nyt tartunnat ovat kuitenkin hiipuneet ja rokotukset etenevät nopealla tahdilla. Pääkaupunkiseudulla riskiryhmät ovat saaneet vähintään yhden rokotuksen ja yli 50-vuotiaista merkittävällä osalla on pian rokotteen antama suoja.

Nyt on käännettävä katse työllisyyteen ja ihmisten toimeentulon turvaamiseen. Työttömyyden aiheuttamat sosiaaliset ja terveydelliset haitat on otettava huomioon rajoituksista päätettäessä. Ravintola-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan työntekijöille ja yrittäjille on annettava mahdollisuus työntekoon ja ihmisille mahdollisuus nauttia näistä palveluista. Liian tiukat aikarajoitukset eivät mahdollista kannattavaa ravintolatoimintaa. Terveysturvallisuudesta pystytään huolehtimaan jokaisella toimialalla asiakasmäärien kohtuullisella rajauksella.

Nyt vain tuntuvia avaustoimenpiteitä käyntiin. Sanoista tekoihin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Suomen uudet 280 ilmoitettua koronavirustartuntaa jakaantuivat seuraavasti:

Helsinki ja Uusimaa 173
Helsinki 81
Vantaa 25
Espoo 37
Kerava 3
Järvenpää 3
Nurmijärvi 3
Tuusula 6
Porvoo 3
Kirkkonummi 5
Vihti 1
Lohja 2
Sipoo 1
Mäntsälä 1
Pornainen 1
Siuntio 1

Varsinais-Suomi 21
Turku 12
Salo 6
Lieto 1
Naantali 1
Parainen 1

Pirkanmaa 13
Tampere 8
Ylöjärvi 1
Lempäälä 3
Pirkkala 1

Pohjois-Pohjanmaa 7
Oulu 4
Taivalkoski 1
Haapajärvi 2

Etelä-Pohjanmaa 2
Seinäjoki 2

Keski-Pohjanmaa 16
Kokkola 14
Veteli 2

Päijät-Häme 18
Lahti 13
Orimattila 5

Kanta-Häme 8
Janakkala 7
Hattula 1

Keski-Suomi 2
Jyväskylä 2

Vaasa (alue) 1
Vaasa 1

Satakunta 4
Pori 1
Eura 1
Kokemäki 1
Nakkila 1

Kymenlaakso 9
Kouvola 2
Kotka 7

Pohjois-Savo 3
Kuopio 3

Etelä-Karjala 1
Lappeenranta 1

Pohjois-Karjala 2
Joensuu 1
Kitee 1
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös