Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 300
  • 81 140

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
On muuten aika käsittämätöntä, ettei tuohon Suomen Cupin finaaliin Olympiastadionille voi päästää ollenkaan katsojia. Tilaa kyllä on ruhtinaallisesti ja ne kuuluisat turvavälitkin olisi helppo toteuttaa.
Tämä on kyllä aika hämmentävää. Hankala kuvitella että olisi mikään iso koronariski ulkona. Törmäsin somessa johonkin videoon jossa samalla stadionilla oli päivällä penkkarit (siirretty keväältä) ja yleisöä katsomossa mutta illan pallopeliin ei päästetty ketään.
 

Jeffrey

Jäsen
Minkä ihmeen takia "on absoluuttisesti yksi maailman ikävimpiä asioita, että vanhemmat eivät kykene lapsille antamaan yhdenvertaisia valmiuksia aikuiselämään" JOS KUITENKIN " kuitenkin aikuisena jokainen meistä kykenee tekemään ne oman elämänsä valinnat, ja esimerkiksi muuttamaan lapsena saatuja (...) tottumuksia".

Jälkimmäinen väite kumoaa edellisen.

No ei kyllä kumoa, ei sitten millään tavalla.

Voisin yrittää avata asiaa, mutta jos perusoletus on kaltaisesi - se mitä lapsena opit seuraa elämässäsi loppuikäsi, niin ehkä se on turhaa.

Terveisiä koronaystävälliseltä punttisalilta jalkatreenin parista. Opin juuri viime syksynä 33 vuotiaana tähänastisen elämäni tehokkaimman tavan treenata jalkalihaksia. Valitettavasti vanhempani eivät näitä keinoja osanneet minulle opettaa sen paremmin kuin valmentajani silloin kun venähtäneeseen aikuiskehoon olisi pitänyt opetella 20 vuotta sitten. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei ollenkaan, ehkä jo ensi vuoden kesällä minulla on itseäni tyydyttävät reisilihakset ja liikkuvuus. Onneksi sentään dieetit ovat alkaneet toimimaan, paljon kiitos sille että vuosi sitten löysin ohran pääasialliseksi hiilarikseni - lapsuudesta opitun makaronin ja leivän syömisen olin vähentänyt onneksi jo aikaa sitten. Sentään peltipaljaana on melko mukavaa tuolla hoodeilla kulkea.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näinhän se menee kun uusia mutaatioita tulee, joihin ei nämä nykyiset rokotteet toimi. Vaikkei mutaatioita tulisikaan, niin nykyinen roktotesuojan kesto on n. 6 kuukautta.

Ei kyllä ole. Tätä on tutkittu vasta vähän, mutta tutkimusten perusteella ei ole mitään syytä olettaa, että rokotesuoja alkaisi heiketä merkittävästi kuuden kuukauden kuluttua. Enemmänkin on niin, että tutkimukset antavat varmaa dataa vasta tuollaisesta ajalta. Mitään merkkejä ainakaan dramaattisesta rokotesuojan hiipumisesta, siten, että rokote olisi jo puolen vuoden päästä täysin tai edes osin hyödytön, ei ainakaan tämän artikkelin mukaan ole:

 

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No ei kyllä kumoa, ei sitten millään tavalla.

Voisin yrittää avata asiaa, mutta jos perusoletus on kaltaisesi - se mitä lapsena opit seuraa elämässäsi loppuikäsi, niin ehkä se on turhaa.

Terveisiä koronaystävälliseltä punttisalilta jalkatreenin parista. Opin juuri viime syksynä 33 vuotiaana tähänastisen elämäni tehokkaimman tavan treenata jalkalihaksia. Valitettavasti vanhempani eivät näitä keinoja osanneet minulle opettaa sen paremmin kuin valmentajani silloin kun venähtäneeseen aikuiskehoon olisi pitänyt opetella 20 vuotta sitten. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei ollenkaan, ehkä jo ensi vuoden kesällä minulla on itseäni tyydyttävät reisilihakset ja liikkuvuus. Onneksi sentään dieetit ovat alkaneet toimimaan, paljon kiitos sille että vuosi sitten löysin ohran pääasialliseksi hiilarikseni - lapsuudesta opitun makaronin ja leivän syömisen olin vähentänyt onneksi jo aikaa sitten. Sentään peltipaljaana on melko mukavaa tuolla hoodeilla kulkea.

No miten vitussa ei kumoaisi. Jos lapsi saa vaikutteita ja valmiuksia, niin niiden vaikutteiden ja valmiuksien vaikutus ei lakkaa mystisesti vaikuttamasta tasan siinä vaiheessa, kun lapsi kasvaa ''aikuiseksi''.

Nimenomaan tuo sinun ''kaikki ovat aikuisena yhtä kykeneviä tekemään elämään elämäänsä koskevia valintoja'' on totaalisen lapsellista paskaa. Ei ole, ja se johtuu asioista, joihin se yksilö ei ole kyennyt itse vaikuttamaan.

Ja pliis, jos jatkat, niin koita vastata mun argumentteihin, äläkä jauha aiheen vierestä, niin kuin yleensä käy, kun tästä asiasta käy keskustelua.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

”Nyt on vielä se tilanne, että ilmaantuvuus on suhteellinen korkea ja virusta selvästi kiertää väestössä. Edes rokotettujen osalta ei kannata ottaa tarpeettomia riskejä. Eli oltaisiin varovaisia ja jaksettaisiin vielä tätä koronantorjuntaa”, Puumalainen sanoo.

Se on Taneli nyt vähän semmoinen homma, että imepäs huilua.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Joku saattaa nähdä koko lapsuutensa ylensyöntiä ja vähäistä liikuntaa ja sitten suuhunkin laitetaan liki vauvasta saakka ranskalaisia+nakkeja, hampurilaisia, mehuja jne..niin en tälläistä "perimää" oikein omaksi syyksi laittaisi.

Sit kannattaa aikuisena laihduttaa.
 

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät



Se on Taneli nyt vähän semmoinen homma, että imepäs huilua.
Taneli taitaa kuulua siihen sakkiin joka ei osaa elää ilman koronaa. Ja jos kaikki osallistujat on rokotettu niin eikö silloin ole sama vaikka äitienpäiväjuhlissa olisi tuhat ihmistä?
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Taneli taitaa kuulua siihen sakkiin joka ei osaa elää ilman koronaa. Ja jos kaikki osallistujat on rokotettu niin eikö silloin ole sama vaikka äitienpäiväjuhlissa olisi tuhat ihmistä?
Joku voi saada silti koronan tai jonkun muun taudin. Eiköhän olisi hyvä rajoittaa kokoontumiset kuuteen henkeen pysyvästi. Terveys edellä!
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olinkin jo tulossa "pilke silmäkulmassa" kertomaan, että muistakaa ettei tämänvuotinen äitienpäivä ole oikea aika perheiden sisäisille kohtamisille, mutta Puumalainen ehti ensin. Työtään hänkin tekee, mutta uskoisin valtaenemmistön tekevän tartuntatilanteesta johtopäätöksensä.

Mitä tulee rajoitusten potentiaaliseen jatkamiselle loppuvuoteen asti, ymmärrän sinänsä että hallitus haluaa toimia asiassa ennakkoon, mikäli tautitilanne äityisi taas kerran vaaralliseksi, mutta tieteellekin haastavan "long covidin" ottaminen ihan lainsaadantötyöhön ei saa tukeani. Jossain kohtaa tullaan siihen, ettei joka ikistä sairastumista voida hinnalla millä hyvänsä estää.
Tässä onneksi luotan "yleislänsimaalaisiin" trendeihin, etteivät suomalaiset enää suostu lockdowneihin, siinä vaiheessa kun muissa verrannollisissa maissa kansalaiset nauttivat elämästään normaaliin tapaan.


On muuten aika käsittämätöntä, ettei tuohon Suomen Cupin finaaliin Olympiastadionille voi päästää ollenkaan katsojia. Tilaa kyllä on ruhtinaallisesti ja ne kuuluisat turvavälitkin olisi helppo toteuttaa.

Jep jep. Olympiastadion suurena ja hyvin avonaisena stadionina olisi juurikin ihanteellinen paikka "korona-ajan" yleisötapahtumille, mutta minkäs teet. Ainakin toistaiseksi kritiikki hallitukselle juurikin yleisötapahtumien totaalikiellosta on ollut varsin laimeaa.

Viimeöistä Vegas Golden Knightsin kotiottelua oli hieno seurata. -Elämä näyttäisi pikku hiljaa palaavan ennalleen ainakin Nevadassa, kun tuhannet fanit nauttivat huimasta kiekkoviihteestä paikan päällä. Tiedostaen Suomen hyvin vakaan ja murto-osan USA:sta pahimmillaankin olleen tartuntatilanteen, maamme totaalinen kielto yleisötapahtumille ottaa päähän ja sitä on vaikea ymmärtää, juurikin tässä kontekstissa. Yleisön salliminen Liigan finaaleihin olisi ollut reilu kädenojennus hallitukselta pandemiasta pahasti kärsineelle kiekkoyhteisöllemme, mutta ei. Niin kauan, kuin maamme ykköskiekkofoorumillakaan ei asiasta jakseta pahemmin pitää ääntä, muutosta tuskin tapahtuu.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niiden jotka varmana tiedottavat, ettei "mikään tule palaamaan ennalleen" koronaviruspandemian jälkeen suosittelisin juurikin katsomaan kuva- ja videomateriaalia esim. Britanniassa juuri pidetystä ilman maskeja ja turvavälejä pidetystä 5000 katsojan koekonsertista. -Ihmiset nauttivat olostaan ja musiikin huumasta "like it was 2019". Myös mainitsemissani NHL-peleissä on viime aikoina ollut hyvä meno, vaikka me saamme vielä nauttia tyhjyyttään kumisevista halleista ja akvaariovisiireistä.

Kättely jätetään seuraavaksi tuhanneksi vuodeksi? Kukaan ei halua enää matkustaa ulkomaille lentokoneella? Näihin väitteisiin on törmännyt ja oletettavasti niiden esittäjät ovat olleet tosissaan. Vaikka pandemian aiheuttama taloudellinen vahinko tuleekin vaikuttamaan vielä pitkään, uskon ~98% ihmisistä palaavan normaaliin elämäänsä heti kun se on mahdollista. En tosin ihmettelisi, vaikka kymmenen vuoden kuluttua jotkut muistelisivat pandemia-aikaa, lockdowneja ja "korona-ajan yhteisöllisyyttä" parvekedarudeineen jonkinlaisella nostalgialla, niin vastenmieliseltä kuin se tällä hetkellä tuntuukin.

Maamme rokotustilanne on Euroopan parhaimpia, missään verrannollisessa Euroopan maassa tartuntoja ei ole ollut niin vähän täällä, epidemiatilanne on pitkään ollut hyvällä laskukäyrällä ja tällä menolla se hiipuu olemattomiin pian. Kaikkeen tähän nähden hallituksen edelleen käyttämä "kriisiajan viestintä" (niin huonoa ja poukkoilevaa se kuin ollutkin) on kansalaisia aliarvioivaa ja realiteettien väistämistä. Hyvä tartuntatilanne mahdollistaisi normaaliin elämään palaamisen länsimaiden etujoukossa, mutta valtavasta taloudelliseta hyödystä (jokaisella päivällä lockdownia on masiivinen hinta) huolimatta hallitus ei tunnu olevan tähän valmis.

Loppuun sanottaneen, että tiedostan hyvin eläväni tietynlaisessa kuplassa. Vajaa kolmekymppisenä aktiivista arkea viettävänä PK-seutulaisena kiinnostuksenkohteeni ja miten haluaisin vapaa-aikaa viettää eroaa jossain määrin SDP:n ydinkannattajista. Kuitenkin valta mikä nykyiselle hallitukselle on suotu edellyttäisi myös laajemman kokonaisuuden ymmärtämisen ja huomioon ottamisen ainankin niin kauan, kun epidemianhoidon nimissä jokaisen meistä perusoikeuksia on rajoitettu.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka Alen onkin ansiokkaasti ollut esillä ravintolarajoituksista, yllättävän suopeasti ja ilman soraääniä tämänhetkiset äärimmäisen tiukat rajoitukset kansalaiset tuntuvat hyväksyvän. Kiurun päätökset otetaan alistuneena vastaan, kuin diktatuurissa.

Juuri nyt klo on 19.30. Helsingissä paistaa ilta-aurinko ja lämpöä noin kymmenen astetta. Tuhansille kaupunkilaisille hetki olisi juuri otollinen terassikauden avaukselle, turvavälein tietysti. Se, että tämänhetkisessä PK-seudun tartuntatilanteessa tämä on edelleen yksioikoisesti kielletty, on surullista niin ravintola-alan, kuin ihan jo kansan jaksamisen kannalta.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
HS:n liveseurannasta poimittua:

Britannian rokoteryhmän entinen johtaja Clive Dix sanoo saarivaltion olevan vapaa koronaviruksesta elokuuhun mennessä.Dix kertoo the Daily Telegraph sanomalehdessa perjantaina, että "virus ei enää elokuussa kierrä Britannian väestössä".

Dixin mukaan kaikki halukkaat on rokotettu ainakin ensimmäisellä rokotteella heinäkuun loppuun mennessä. Hän myös uskoo, että kesällä britit ovat suojassa myös kaikilta nyt tiedetyiltä virusvarianteilta.

Clive Dix nimitettiin rokoteryhmän väliaikaiseksi johtajaksi joulukuussa. Hän jätti tehtävän viime viikolla.

Voisi ihan himpun verran meilläkin mennä tuo "vielä pitää hetki jaksaa" viesti perille, jos joku asiantuntija viestisi kaiken seassa myös tämmöistä.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Naurattaa kyllä hieman nämä viime päivien uutisoinnit ja kaikenlaisten tanelien spekulaatiot siitä, kun viime päivinä tartuntamäärät ovat ryöpsähtäneet ja että tämä johtuu vapun koronakurittomista kokoontumisista.

Liukuvaa keskiarvoa kun katsoo niin toden totta, suurennuslasilla näkee pienen trendin muutoksen. Viiden miljoonan ihmisen keskuudessa 10-20 tartuntaa per päivä enemmän kuin ennen vappua, on kyllä todella vakava ja vaarallinen tilanne.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
HS:n liveseurannasta poimittua:



Voisi ihan himpun verran meilläkin mennä tuo "vielä pitää hetki jaksaa" viesti perille, jos joku asiantuntija viestisi kaiken seassa myös tämmöistä.

Ei kuulu nykyiseen suomalaiseen tapaan antaa tuollaisia positiivisia arvioita tilanteen loppumisesta. Pitää vaan jaksaa vielä kaksi viikkoa/kuukautta/vuotta jne.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Onneksi Lehtosen Lasse sentään antoi positiivista tuntua hiukan tulevaan tällä viikolla. Hänen pisteensä ovat nousseet rutkasti minun ja varmaan monen muunkin silmissä.

Noin muuten @Ann Arbor puhut asiaa, että melko suurella todennäköisyydellä Olympiastadionilla olisi voinut ihan hyvin olla vaikkapa tämänpäiväisessä Suomen Cupin finaalissa helposti joku 30% kapasiteetti, ilman että mitään koronan vaaraa olisi ollut olemassa merkittävässä määrin. Syksyllä olin paikan päällä Suomi-Irlanti ottelussa jossa oli 9000 ihmistä paikalla, ja järjestelyt toimivat mainiosti. Yhtään tartuntaketjuakaan ei taidettu Olympiastadionille jäljittää, joten paska ei lentänyt tuulettimeen. Ja silloin tartuntaluvut olivat vähintään samaa luokkaa kuin nytkin. Tähän nähden vaikuttaa hullunkuriselta, ettei YHTÄÄN katsojaa voida päästää maan suurimmalle stadionille tapahtumaan, joka tuskin muutenkaan olisi lähellekään loppuunmyytyä. Nuo ei mitään yleisömagneetteja ole muutenkaan olleet.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Odotan henkeäni pidätellen, kun liikunta- ja urheilijaystävällinen hallituksemme tarttuu toimeen. Ei kai siellä ole kuin Arhinmäki oikeasti jotain asiasta ymmärtävänä, mutta sekin on viime aikoina keskittynyt enemmän kamppailulajeihin.
Onko tämä hallituksen päätösten syytä vai onko paikalliset Avit tehneet päätökset itsenäisesti?
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onko tämä hallituksen päätösten syytä vai onko paikalliset Avit tehneet päätökset itsenäisesti?
Ovatko AVIt oikeasti tehneet itsenäisesti päätöksiä, vai seuraavatko ne hallituksen / THL:n esittämää kantaa?
Muodollisesti päätös luonnollisesti tulee Avien kautta. Mutta onko virkamiestä, joka suostuisi hallituksen viestimän kannan vastaisesti päätöksen tekemään? Eivät ne paikalliset AVIt missään omissa kuplissaan elä. Hieman olisin epäileväinen uskomaan, että kynnys asettua hallituksen / STM:n / THL:n linjaa vastaan on todella korkea. Ylemmille tasoille tässä toki saadaan sujuva "mutta kun AVIt...." -alibi vähintään keskusteluihin.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Onko tämä hallituksen päätösten syytä vai onko paikalliset Avit tehneet päätökset itsenäisesti?
Kuten jo useasti sanottua jos hallitus haluaa niin AVI:t sen toteuttavat.

Jännästi mm. rajatestaus alkoi toimia siinä vaiheessa kun hallitus sitä oikeasti halusi eikä pohtinut enää sitä voiko sitä tehdä perustuslain takia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ovatko AVIt oikeasti tehneet itsenäisesti päätöksiä, vai seuraavatko ne hallituksen / THL:n esittämää kantaa?
Muodollisesti päätös luonnollisesti tulee Avien kautta. Mutta onko virkamiestä, joka suostuisi hallituksen viestimän kannan vastaisesti päätöksen tekemään? Eivät ne paikalliset AVIt missään omissa kuplissaan elä. Hieman olisin epäileväinen uskomaan, että kynnys asettua hallituksen / STM:n / THL:n linjaa vastaan on todella korkea. Ylemmille tasoille tässä toki saadaan sujuva "mutta kun AVIt...." -alibi vähintään keskusteluihin.
Kuten jo useasti sanottua jos hallitus haluaa niin AVI:t sen toteuttavat.

Jännästi mm. rajatestaus alkoi toimia siinä vaiheessa kun hallitus sitä oikeasti halusi eikä pohtinut enää sitä voiko sitä tehdä perustuslain takia.
Olen siinä uskossa, että hallituksen maanlaajuiset rajoituspäätökset ovat päättyneet ja alueelliset "koronanyrkit" ohjaavat AVI:ja nyt. En ole tästä varma, mutta sen kuvitelman olen saanut. Pahoittelut, jos olen ollut väärässä.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Turha odottaa aveilta mitään pro lockdown-konsensuksesta poikkeavia linjauksia vielä vähään aikaan. Vapaavuorella voi ollakin kompetenssia ja uskallusta astua hallituksen varpaille, muttei nimettömillä virkahenkilöillä, jotka varsin isolla prosentilla (ihan hatusta) omaavat SDP:n jäsenkirjat tai vähintään voimakkaat sympatiat.

Usealla alueella ollaankin nähty, miten rajoituksia jatketaan, vaikkeivät tartuntaluvut niitä enää tukisikaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös