Etelä-Pohjanmaan koronanyrkin natsilinja näköjään jatkuu. Nyrkki on tänään suositellut, että yksityistilaisuuksien hlömäärä laskisi 20->10 16.5 asti. Onhan täällä kuitenkin kahden viikon ilmaantuvuusluku sen 13,5 ja hiljattain olikin vain kolme peräkkäistä nollapäivää. Tiistaina tuli kuitenkin kuusi uutta tartuntaa (2 parin viikon takaa) ja tänään 1 uusi (n. 500 testiä) joten ymmärtäähän nuo tiukennukset.
Ollaanko veitsenterällä?Kiuru varoittelee taas, eduskunnan täysistunnossa.
Sitten puheenvuoron saa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd).
Epidemia supistuu muttei ole vielä ohi, Kiuru aloittaa. Ongelmaksi tulevat koitumaan alueet, joiden ilmaantuvuusluku on yli 50.
En tiedä, mutta Marin tietää jo että elokuussa tilanne pahenee. En kyllä tiedä, miten se on mahdollista jos valtaosa on silloin rokotettu, mutta pääasia että Sanna sen tietää.Ollaanko veitsenterällä?
Tässä David Lynch-rinnakkaistodellisuudessa tuokin voi olla mahdollista. :)Välillä tulee kyllä aidosti tunne, että tietyt poliitikot eivät halua tämän päättyvän. Se ei oikeasti voi tietenkään pitää paikkaansa, eihän?
Välillä tulee kyllä aidosti tunne, että tietyt poliitikot eivät halua tämän päättyvän. Se ei oikeasti voi tietenkään pitää paikkaansa, eihän?
Tänään hallitusta koskevien uutisten perusteella ollaan veitsenterällä ja vakavassa tilanteessa seuraavat kaksi vuotta.Välillä tulee kyllä aidosti tunne, että tietyt poliitikot eivät halua tämän päättyvän. Se ei oikeasti voi tietenkään pitää paikkaansa, eihän?
Covid-potilasmäärän kasvu Delhissä pysähtyi. Tämä ei johdu siitä, etteikö tulijoita olisi, vaan siitä, ettei paikkoja ole. Onkohan missään muualla saavutettu tällaista "rajapyykkiä"? Brasiliassa ehkä?
Covid-potilasmäärän kasvu Delhissä pysähtyi. Tämä ei johdu siitä, etteikö tulijoita olisi, vaan siitä, ettei paikkoja ole. Onkohan missään muualla saavutettu tällaista "rajapyykkiä"? Brasiliassa ehkä?
Välillä tulee kyllä aidosti tunne, että tietyt poliitikot eivät halua tämän päättyvän. Se ei oikeasti voi tietenkään pitää paikkaansa, eihän?
Älä hyvä ihminen sano tuota julkisesti. Kohta täällä on tietyt nimimerkit ulvomassa, että taas tällä on ollut foliohatut liikenteessä.
ja, kyllä olen huomannut ihan saman, että jotkut ovat ihan oikeasti tuota mieltä. Kai tämä on nyt sitten vaan foliohattuilua, Jännästi nämä tilanteen pitkittymistä toivovat poliitikot tulevat aatteelisesti samalta suunnalta...
Varsinainen megaongelma. Hetki sitten oli alueita, joiden ilmaantumisluku oli yli 300. Mutta tämä ei aiheuttanut minkäänlaista ongelmaa sairaanhoidossa.Kiuru varoittelee taas, eduskunnan täysistunnossa.
Sitten puheenvuoron saa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd).
Epidemia supistuu muttei ole vielä ohi, Kiuru aloittaa. Ongelmaksi tulevat koitumaan alueet, joiden ilmaantuvuusluku on yli 50.
Välillä tulee kyllä aidosti tunne, että tietyt poliitikot eivät halua tämän päättyvän. Se ei oikeasti voi tietenkään pitää paikkaansa, eihän?
Niin monessa maassa jatkuvasti nähdään, että vapaus on hauras asia, eikä mikään itsestäänselvyys. Foliohattuilua tämän asian tiedostaminen ei ole. Kyllä voin myöntää, että minua huolettaa se skenaario, jossa tulevaisuudessa elämää rajoitetaan ainoastaan sen vuoksi, että tulee tautitapauksia ilmi. Alunperinhän rajoitusten perusteena oli välttämättömyysperiaate, eli siis käytännössä se että estetään terveydenhuollon romahdus. Kun riskiryhmät alkavat olla rokotetut, onko enää kohta edes teoriassa tälläinen romahdus mahdollinen?
New York, tietyt alueet Italiassa, Kaliforniassa oli myös mestoja. Ainakin. Niin ja Iranissa taisi myös jossain määrin tämmöinen tilanteessa olla.Covid-potilasmäärän kasvu Delhissä pysähtyi. Tämä ei johdu siitä, etteikö tulijoita olisi, vaan siitä, ettei paikkoja ole. Onkohan missään muualla saavutettu tällaista "rajapyykkiä"? Brasiliassa ehkä?
Näkeekö jostain semmoista tilastoa Suomesta jossa tartunnat kunnittain asukasmäärään suhteutettuna koko korona ajalta? Oma perstuntuma että kotikaupungissani Kuopiossa on ollut asukaslukuun suhteutettuna vähän tartuntoja. Nyt ei esim. kuuteen päivään yhtään.