Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 506
  • 81 140

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
156 on pienin yksittäinen päiväluku sitten tammikuun alun (147 kirjattiin tammikuun 4. päivä). Sitä pienempi päiväluku saadaan hakea marraskuulta. Silti eilen luin jonkun asiantuntijan veitsen terällä -lausunnon.

Itse en oikein jaksa enää harmistua näistä "veitsenterällä"-maalailuista kun mielestäni koko ajan on ollut selviö, jopa korostetun läpinäkyvällä tavalla, että kyseessä on valittu taktiikka. Valtaosalle kansasta virkamiehen sana on laki ja kun virkamies sanoo, että nyt ollaan veitsenterällä, niin sillä vaikutetaan isojen massojen käyttäytymiseen ja varovaisuuteen. Varmasti sinänsä toimiva keino tartuntojen ehkäisemiseksi ilman, että varsinaisesti tarvitsee edes rajoittaa mitään, vaikken varsinaisesti epärehellisyydestä pidäkään.
 
Jeffrey

Jäsen

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikea kuvitella, että mikään yhtään vakuuttavampi lentoyhtiö päästäisi asiakkaitaan lentämään ilman negatiivista koronatestitulosta. Että kannattaa valmistautua laittamaan kättä taskuun ja käymään testeissä ennen reissua.

Itseasiassa Lufthansan sivuilta katselin ja siellä on listattu maat joista ei ilman testiä Saksaan pääse (välilasku siellä). Romania ei noiden maiden joukossa ollut.

Mutta joo, kattelen kyllä jos tuon testin saisi täällä ennen lähtöä niin ei tule sitten mitään ylläreitä.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Eiköhän siellä aleta eilisen tapaan kierrättämään näitä vanhoja maneereita:

Nyt kun tässä on reilu vuosi veivattu tämän viruksen kanssa, niin luulisi pikkuhiljaa näiden asiantuntijoiden näkevän miten tämä virus käyttäytyy täällä meillä harvaan asutussa Suomessa. Ei tarvitse enää vilkuilla ulkomaille ja mennä paniikkiin.

Jälleen kerran Jatkoajan korona-asiantuntijat ovat lyöneet THL:n ammattilaiset 100-0.
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuli käytyä eilen iltapäivästä Oulun Ideaparkilla kun oli niin makea keli, ja vaikeuksia olikin löytää parkkipaikkaa. Oli todella siistiä nähdä valtava määrä ihmisiä shoppailemassa ja ravintoloissa. Alkaa järki ja kesä voittamaan, hienoa!
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Eiköhän siellä aleta eilisen tapaan kierrättämään näitä vanhoja maneereita:

Se on kyllä ikävää, että keskuudessamme on nyt vuoden pyörinyt tauti, joka voi viedä JOPA NUORIA tehohoitoon. Palaakohan aika entinen koskaan, jolloin nuoria ei koskaan joutunut tehohoitoon minkään taudin murtamina? Tämä siis sarkasmia.

Vai herättäisikö tämä myös loputkin ihmiset siihen, että nuorikin VOI JOUTUA sairauden takia sairaala- ja jopa tehohoitoon? Oli se sairaus sitten mikä tahansa.
 
Viimeksi muokattu:

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Kevättä rinnassa. Rokotukset etenee ja tartunnat tippuu. Ulkona on ollut hieno keli jo muutaman päivän. Lounaan sai syödä ravintolassa sisällä. Eiköhän tämä koronapelko tästä taitu. Nautitaan keväästä ja kesästä täysiä ja annetaan syksyn tuoda sitten mitä tuo.
 
smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Se on kyllä ikävää, että keskuudessamme on nyt vuoden pyörinyt tauti, joka voi viedä JOPA NUORIA tehohoitoon. Palaakohan aika entinen koskaan, jolloin nuoria ei koskaan joutunut tehohoitoon minkään taudin murtamina? Tämä siis sarkasmia.

Vai herättäisikö tämä myös loputkin ihmiset siihen, että nuorikin VOI JOUTUA sairauden takia sairaala- ja jopa tehohoitoon. Oli se sairaus sitten mikä tahansa?
Tarvitaanko me todella joku koronavirus siihen, että tajutaan myös nuorien ihmisten mahdollisuus sairastua ja menettää terveys. Ei näemmäs riitä, että Asko Järvinen näyttää pelleltä, vaan myös on sellainen.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Jokohan alkaa kohta mediaväellä iskemään paniikki, mistä enää otsikoita revitään?
Eiköhän siellä palata viime kesän pelikirjaan ja otsikoida uutisia seuraavaksi päiväkohtaisten tartuntojen sijaan viikkokohtaisilla ja sitten kun nämäkin luvut ovat liian pieniä, niin siirrytään kahden viikon tartuntoihin. Mielenkiintoista onkin nähdä, että päästäänkö tänä kesänä tartunnoissa niin alas, että mediat joutuvat kaivamaan otsikoihin jo kuukausikohtaisia tartuntamääriä, jotta saavat riittävän raflaavia lukuja otsikoihin.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Itse veikkaan altistumislinjaa. Kauhistellaan Holidayn terassia, Roihuvuoren kirsikkapuita ja täysiä puistoja. Sitten asiantuntijat kommentoivat, kuinka massiivinen koronalinko tuo voi olla ja #koronafi -porukka laskee altistumisia.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Suomen uudet 156 ilmoitettua koronavirustartuntaa jakaantuivat seuraavasti:

Helsinki ja Uusimaa 76
Helsinki 35
Vantaa 19
Espoo 13
Porvoo 2
Hyvinkää 2
Kirkkonummi 2
Sipoo 1
Karkkila 1
Pornainen 1

Varsinais-Suomi 13
Turku 7
Salo 4
Naantali 1
Loimaa 1

Pirkanmaa 21
Tampere 16
Kangasala 1
Valkeakoski 1
Jämsä 2
Orivesi 1

Pohjois-Pohjanmaa 2
Oulu 1
Liminka 1

Keski-Suomi 1
Jyväskylä 1

Päijät-Häme 18
Lahti 17
Orimattila 1

Kanta-Häme 2
Hämeenlinna 2

Vaasa (alue) 4
Pietarsaari 4

Satakunta 1
Pori 1

Kymenlaakso 3
Kouvola 2
Kotka 1

Pohjois-Savo 1
Siilinjärvi 1

Etelä-Savo 1
Mikkeli 1

Etelä-Karjala 2
Lappeenranta 1
Savitaipale 1

Länsi-Pohja 4
Tornio 3
Ylitornio 1

Ahvenanmaa 7
Maarianhamina 3
Jomala 2
Hammarland 1
Finström 1
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse veikkaan altistumislinjaa. Kauhistellaan Holidayn terassia, Roihuvuoren kirsikkapuita ja täysiä puistoja. Sitten asiantuntijat kommentoivat, kuinka massiivinen koronalinko tuo voi olla ja #koronafi -porukka laskee altistumisia.
Pitäisi nimenomaan suositella ihmisiä olemaan ulkona mahdollisimman paljon näillä kevätkeleillä. Oiva keino estää virusta leviämästä.
 
Suosikkijoukkue
KK
Ei saatana mitä lukuja. No en uskonut, että kun kuntosalit pistetään kiinni niin vaikutus olisi näin suuri. Mutta sitten kun tätäkin ketjua luki niin käyhän siellä salilla ihmiset vaihtamassa hengitysilmaa, jossa se korona tosissaan tarttuu. Toki sama karaoke baarilla, mutta jokainen baari ei ole karaoke/tanssiravintola. Jokainen liikuntapaikka taasen on! Hyvä juttu. Nyt vielä hetki 2-4vko) salit kiinni niin päästään nollalukuihin tai lähelle.
 
Nyt kannattaisi vaan välttää ulkona liikkumista. Kevät on sellaista aikaa, että linnut laulaa poikkeuksellisen paljon. Me tiedetään, että kuorolaulussa korona on tarttunut erityisen herkästi - eikä voida sulkea pois ettei virus leviäisi myös eläimestä ihmiseen.
 
Eikö tuo paskavirus juuri tullut niin, että joku wuhanilainen raiskasi lepakon?
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Itse en oikein jaksa enää harmistua näistä "veitsenterällä"-maalailuista kun mielestäni koko ajan on ollut selviö, jopa korostetun läpinäkyvällä tavalla, että kyseessä on valittu taktiikka. Valtaosalle kansasta virkamiehen sana on laki ja kun virkamies sanoo, että nyt ollaan veitsenterällä, niin sillä vaikutetaan isojen massojen käyttäytymiseen ja varovaisuuteen. Varmasti sinänsä toimiva keino tartuntojen ehkäisemiseksi ilman, että varsinaisesti tarvitsee edes rajoittaa mitään, vaikken varsinaisesti epärehellisyydestä pidäkään.

Minä en halua uskoa, että suomalaiset ovat niin tyhmää kansaa, että valtaosa ei näkisi tämän bluffin läpi. Tauti on vakava, ja niin siitä pitää kohdella, mutta en vain näe miten tämä jatkuva pelottelu, liiottelu ja jopa suoranainen valehtelu oikeasti auttaa. Valitettavasti nämä toistuvasti täysin överin vituiksi menneet mallinnukset (ennusteet), ja jatkuvat "Tsekin tie, uppoava laiva" -kommentit ovat aiheuttaneet suuren loven luottamukseeni Suomen terveysviranomaisia kohtaan. Ennen koronaa luottamus oli vuoren varmaa, mutta nyt tuntuu että siellä on melkoisia puuhastelijoita koko tupa täynnä. Helvetin sääli, sillä kyllä minä haluan lähtökohtaisesti luottaa, mutta nämä tekevät sen melko vaikeaksi.
Tiedän jo tämänkin ketjun ja oman lähipiirini perusteella, että hyvin monilla on samanlaiset tuntemukset. Tämä valittu tie on siis mielestäni huono ja vaarallinen, sillä viranomaisiin luottava kansa on huomattavasti vahvempi tälläisten tilanteiden tullen noin yleensä. Olen varma, että suomalaiset toimisivat koronarajoitusten suhteen vähintään yhtä tunnollisesti, jos heille ollaan rehellisiä tilanteesta ja syistä.
 
Viimeksi muokattu:

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Eikö tuo paskavirus juuri tullut niin, että joku wuhanilainen raiskasi lepakon?

Tiedostan, että yo. viestissä vitsaillaan, mutta odotan kyllä sitä aikaa kun viruksen alkuperästä voidaan käydä poliittisesti latautumatonta keskustelua.

Vuosi sitten sai otsaansa suoran salaliittoteoreetikon leiman, mikäli uskalsi ehdottaa että virus olisi saattanut karata Wuhanissa sijaitsevasta virus-labrasta. Nyt viime aikoina useampikin asiantuntija on hieman kääntänyt kelkkaansa asian suhteen - suurimpana nimenä kenties CDC:n ex-pääjohtaja Robert Redfield. Hänellä luulisi asiasta olevan sellaistakin tietoa, mitä ei ihan koko kansalle kerrota. Redfield pitää jopa todennäköisimpänä vaihtoehtona, että virus on karannut labrasta.

Labravuodon puolesta puhuu muutama biologinen seikka - mm. se että virus levittäytyy paremmin sisätiloissa kuin ulkona ja se, että se kykeni heti pandemian alkuvaiheissa siirtymään tehokkaasti ihmisestä ihmiseen. Normaalisti tällaisessa evoluutiossa menee luonnonolosuhteissa viruksella hetki aikaa.

Olisi mielenkiintoista kuulla palstan asiantuntijoiden mielipide asiaan, hox @Flonaldo !
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Minä en halua uskoa, että suomalaiset ovat niin tyhmää kansaa, että valtaosa ei näkisi tämän bluffin läpi. Tauti on vakava, ja niin siitä pitää kohdella, mutta en vain näe miten tämä jatkuva pelottelu, liiottelu ja jopa suoranainen valehtelu oikeasti auttaa. Valitettavasti nämä toistuvasti täysin överin vituiksi menneet mallinnukset (ennusteet), ja jatkuvat "Tsekin tie, uppoava laiva" -kommentit ovat aiheuttaneet suuren loven luottamukseeni Suomen terveysviranomaisia kohtaan. Ennen koronaa luottamus oli vuoren varmaa, mutta nyt tuntuu että siellä on melkoisia puuhastelijoita koko tupa täynnä. Helvetin sääli, sillä kyllä minä haluan lähtökohtaisesti luottaa, mutta nämä tekevät sen melko vaikeaksi.
Tiedän jo tämänkin ketjun ja oman lähipiirini perusteella, että hyvin monilla on samanlaiset tuntemukset. Tämä valittu tie on siis mielestäni huono ja vaarallinen, sillä viranomaisiin luottava kansa on huomattavasti vahvempi tälläisten tilanteiden tullen noin yleensä. Olen varma, että suomalaiset toimisivat koronarajoitusten suhteen vähintään yhtä tunnollisesti, jos heille ollaan rehellisiä tilanteesta ja syistä.

Voi olla, että valtaosa on yläkanttiin, mutta jos tuolla viestinnällä saadaan vaikutettua edes neljäsosan ihmisistä käyttäytymiseen, niin vaikutus on merkittävä ja työkaluna validi. Enkä nyt väitä, että taktiikka olisi mielestäni oikea ja että näin tulisi toimia, mutta eihän tuohon ole voinut olla kiinnitämättä huomiota, sillä sen verran käsikirjoitettuja nuo itseään toistavat "veitsenterällä"-puheet ovat milloin kenenkin suulla esitettynä. Onhan tuo aivan selkeä viestinnällinen linja, sillä vielä vähemmän jaksan uskoa, että jokainen asiantuntijamme on aidosti sitä mieltä, että olemme veitsenterällä silloin kun emme ole veitsenterällä.

En aliarvioisi sitäkään kuinka paljon tässäkin maassa asuu täysin vietävissä olevia helppoheikkejä. Ei tarvitse kuin käydä lukemassa iltapäivälehtien kommenttipalstoja ja seurata ihmisten äänestyskäyttäytymistä. Kertoohan sekin nyt jostain, että vuonna 2019 SDP:n kaltainen muinaisjäänne äänestettiin pääministeripuolueeksi.
 
Viimeksi muokattu:
F

Flonaldo

Labravuodon puolesta puhuu muutama biologinen seikka - mm. se että virus levittäytyy paremmin sisätiloissa kuin ulkona ja se, että se kykeni heti pandemian alkuvaiheissa siirtymään tehokkaasti ihmisestä ihmiseen. Normaalisti tällaisessa evoluutiossa menee luonnonolosuhteissa viruksella hetki aikaa.

Olisi mielenkiintoista kuulla palstan asiantuntijoiden mielipide asiaan, hox @Flonaldo !
Tähän asiaan ei kyllä ole mitään inside-tietoa tai näkemystä viruksen evoluutiosta.

Sen sijaan 16 vuotta aiemmin lähti ihmisten välillä leviämään samanlainen virus, samanlaisin alkuperäisin seurauksin, minkä todettiin alkaneen lepakoista, levinneen näätiin ja sieltä ihmisiin. Kun siis liki identtinen tapahtumaketju on muodostunut 2000-luvulla, tuntuu se ainakin itsestäni todennäköisemmältä kuin jokin katastrofielokuvan versio.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Itseasiassa Lufthansan sivuilta katselin ja siellä on listattu maat joista ei ilman testiä Saksaan pääse (välilasku siellä). Romania ei noiden maiden joukossa ollut.

Mutta joo, kattelen kyllä jos tuon testin saisi täällä ennen lähtöä niin ei tule sitten mitään ylläreitä.
Huomasin Luffen sivuilla hiukan erilaista tietoa. Löytyi samalla kun etsin tietoa mahdollista USA:n matkaani varten kesällä.
Tuon mukaan vaihtomatkustajilla on oltava negatiivinen Covid-19 testi kun tulee koneeseen esim sinun tapauksessasi.
Tuolta löytyy: https://www.lufthansa.com/xx/en/flight-information.html

All passengers aged six years and older who wish to enter Germany on flights from risk and non-risk areas must present a negative Covid 19 test at the time of departure. Without negative test proof, you cannot be carried. This was decided by the German government. This rule also applies to all passengers with a connecting flight in Frankfurt or Munich.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös