Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 891 698
  • 81 125

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt alkaa jo kaikki fraasit taas kerrattu, mutta villiviirus vielä puuttuu. Kristaa???
Kyllä se mainittiin jo siinä "kisastudiossa" vähän ennen tätä ensimmäistä puoliaikaa. Krista tulee kohta supersubina tekemään ratkaisumaalin.

Kieltämättä vähänä erikoista, että Kiuru on näin isossa roolissa, vaikkei kuulu edes tuohon viisikkoon.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Tässä tosiaan on selkeyttä ja jonkinlaista tsemppihenkeä.

Kyllähän sitä itsekin lopulta tarkastaa oman sairaanhoitopiirin ohjeistuksen vielä.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Mutta on toi, että edes vähän mainitaan, että tämä paska joskus voisi olla ohi, ihan virkistävää kuultavaa siihen syyllistämiseen nähden.
Ei tämä paska ole ohi kun ajoitetaan tämäkin päin persettä. Näkisin että tästä olisi hyötyä jos rokotukset olisivat edenneet liki loppusuoralle mutta hyvä kun ollaan nyt edes alussa. Siirtää seuraavaa aaltoa taas vain eteenpäin.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Jälkiviisaus on helppoa, eli ei siitä sen enempää. Ollaan kumminkin pärjätty Eurooppalaisessa vertailussa kärkipaikalle tartuntojen torjunnassa, mutta vittuako siitä.
Oleellista on, että mitä sinun mielestäsi pitäisi nyt tehdä?
Mites aioit kapinoida?
Mesoamalla täällä vai nuolemalla ovenkahvoja?
Sanoin jo viime keväänä, kesällä ja syksyllä tuosta rajoilla tapahtuvasta testaamisesta. Silloin se ei ole oikein jälkiviisautta. Parhaiten Suomea voisi verrata tällä hetkeen Norjaan, Norjassa päivittäisiä tartuntoja vähemmän ja käsittääkseni rajoilla on pakollinen testaus.

Oleellista olisi saada tuo paska hallitus vaihdettua, hallituksessa huolimatta Suomi on selvinnyt koronasta yllättävän hyvin. Mutta jos hallitusta ei saada vaihdettua, niin rajoille välittömästi testaus + karanteeni kunnes testitulos tulee (tai tuore testitulos lähtömaassa esitettävä). Katsotaan tilanne 2-3vko päästä uudestaan ja mahdollisesti kiristetään rajoituksia. Nyt hallitus on pakoillut vastuuta ja lyö helvetin kovat rajoitukset päälle, koska itse mokasivat homman.

Kapinoin kypsällä tavalla, tilaan viinaa ulkomailta, kitisen netissä ja whatsappissa, sekä syyllistän hallitusta.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Noniin, selvä suunnitelma. Kolme viikkoa ja katsotaan sitten miten meidän käy. Itse luotan että tällä on positiivinen vaikutus. Vielä jäi epäselväksi, miten rajojen kanssa toimitaan. Business as usual?
 

harky

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Koskeeko tämä poikkeustila nyt myös kuntosaleja tai muita kuten kauppakeskusten yleiset tilat jne? Lähinnä kuntosalien tilanne kiinnostaa.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitäs vertausta ne käytti?

Pasi Rautiaisen ”tää koronan hoito ei saa olla sellasta saatanan koheltamista ja touhoamista vaan siinä on joku järki mukana”?
Jotain että pelataan omaa peliä ja pallo maaliin jne. No en kyllä edes muista, aikamoinen kliseekimara sieltä tuli.

Henriksson toteaa nyt, että valmiuslakia ei oteta käyttöön. Itse sain kyllä aiemmista puheenvuoroista sen kuvan, että nyt nimenomaan siirrytään poikkeusoloihin ja sen mukaiseen lainsäädäntöön.
 

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ahaa eli nyt sinnitellään, jotta voidaan olla samalla tavalla, kuin ennen koronaa.

Samassa salissa on kyllä aika usein kuultu sellaisiakin puheenvuoroja, jossa on painotettu, että mikään ei palaa ennalleen.
 

jiihoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
NYT: New Yorkissa leviää kovaa vauhtia uusi huolestuttava virusmuunnos (IS)

Odotetaan vielä hetki, että tiedot tarkentuvat, mutta ei päivän paras uutinen. Uutta muunnosta pukkaa jatkuvasti ja rokotteita ei vain saada valmistettua riittävästi ja pian ne luultavasti eivät enää edes toimi.

Kenties hallitus tiesi jo tämänkin etukäteen? Nyt loppuu laulu ja tanssi Suomessa perkele seuraavaksi 30 vuodeksi!
Huono on joo uutinen. Mutta myös ihan odotettu. Tätä olen täällä miettinyt, että saattaapi olla mahdoton tehtävä pysy massan rokottamisessa viruksen eri mutanttien kyydissä. Toivottavasti tosiaan jotain suojaa antaisi myös nykyinen rokote.
 

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ehtii etelä-suomi viettämään hiihtolomat? Sopivasti pohjois-suomen lomien aikaan paikat säppiin.

Minusta tuosta tiedotustilaisuudesta pitäisi nuo helvetin lässytykset jättää pois ja kertoa asiat suoraan, ilman "koitetaan jaksaa, tämä on mielessäni koko ajan jne".
Kylläpä vituttaa muuta Suomea mukaan lukien minä, kun rajoitukset tulee meidänkin hiihtoloma viikolle..
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Lapa on Levillä pöydillä tanssimassa sinne saakka.
Miksi kuulen/näen korvissani tiedotustilaisuutta edeltävät neuvottelut, joissa homman piti alkaa maanantaina. Puhelin soi kokouksen loppuessa ja joku patukka soittaa sinne ja huutaa, että ette saatana laita kioskia kiinni ennen kun olen lomani pämpännyt. Sitten kelataan siirto 8.3. alkaen. Liekö sitten Lapa soitellut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös