Mainos

Koronavirus – uhka myös Liigalle?

  • 2 557 915
  • 16 329

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miksi eivät jääkiekkoseurat täyttäisi vaatimuksia? Oliko se liikevaihdon vertailujakso nyt elo-lokakuu tmv? Syyskuu siinä jaksolla ainakin oli, ja sehän auttaa jääkiekkojoukkueita, kun viime kaudella syyskuussa pelattiin sarjaa ja nyt oltiin vielä kesätauolla. Liikevaihdot ovat siis pudonneet syyskuun osalta huomattavasti. Lokakuussa sitten vähän pienempi pudotus, kun on pelattu puolityhjille katsomoille. Elokuun osalta ei eroa tietenkään ole, mutta syyskuun mukanaolo vertailujaksossa on kiekkojoukkueille edullista.

Ei vain lähellekään kaikilla ole -30% laskenut tuolla kesä-lokakuu akselilla, esim. ässillä taisi olla jotain 18% touko-lokakuun raportissa laskua.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Miksi loppuisi? Juurihan eilen KalPan Saksman haastattelussa kertoi, että kausi pelataan läpi oli yleisöä tai ei.
Tv-rahat on saatava, ja niiden takia kausi pitää pelata varmaan läpi.

joitain seuroja varmaan kaatuu, mutta eiköhän ole laskeskeltu, että tv-rahat on kuitenkin selvästi isommat mitä koitunut säästö, mikäli ei pelattaisi kautta loppuun.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tv-rahat on saatava, ja niiden takia kausi pitää pelata varmaan läpi.

joitain seuroja varmaan kaatuu, mutta eiköhän ole laskeskeltu, että tv-rahat on kuitenkin selvästi isommat mitä koitunut säästö, mikäli ei pelattaisi kautta loppuun.

Joo ja onhan siellä kaikkia muitakin sopimuksia jotka sitoo ihan yhtä paljon, lisäksi isoimpia pointteja taitaa olla että kulut juoksisi jokatapauksessa ,ei kai esim. työntekijöiden palkan maksuvelvollisuus katoa mihinkään.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Niin ja liigaseurat ei varmasti myöskään halua toista kautta putkeen maksumieheksi Telialle päin, joten eiköhän kausi pelata vaikka tyhjillä katsomoilla loppuun.
 
Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Pandemia on ollut valtava tragedia Liigalle, ja voi olla että se vielä kaataa suosikkiseurani SaiPan kokonaan. Mutta täytyy kyllä sanoa, että henkilökohtaisella tasolla tämä on ollut oikeastaan hyväkin juttu. Olen viimein onnistunut tappamaan haluni katsoa lätkämatseja telkkarista tai livenä. Olen halunnut lopettaa pelien katsomisen jo pitkään, koska en tunne niiden stimuloivan minua tarpeeksi, mutta vasta nyt tuntuu siltä, että oikeasti onnistun tässä.

Olen nyt kolmekymppinen, ja jaksoin seurata innokkaasti Liigaa aina sinne jonnekin yliopistoaikojeni ensimmäisiin vuosiin saakka, vaikka SaiPa olikin aika huono silloin. Mutta sen jälkeen homma on ollut enemmän ja vähemmän pakkopullaa, ja liekki on sammunut jo ajat sitten. Olen silti kituuttanut eteenpäin, kun ei ole tohtinut vanhasta tavasta luopuakaan. Otteluita on tullut katsottua lähinnä tottumuksesta, ei siksi, että olisin niistä oikeasti kovinkaan kiinnostunut. Katsottujen otteluiden määrä on vähentynyt itselläni tasaisesti vuosi vuodelta, mutta vasta tänä vuonna olen olosuhteiden myötä päässyt tasolle, jossa en enää katso ollenkaan pelejä. Ainoa urheilu, jota enää tulee telkkarista katsottua on Valioliiga/UCL, koska jalkapallo tuntuu paljon kiehtovammalta lajilta kuin jääkiekko, jossa vain kaahataan tuhatta ja sataa. Tuntuu siis siltä, että vasta näiden koronavuoden erikoisolosuhteiden myötä pääsin tilanteeseen, jossa pystyn irtaantumaan otteluiden katsomisesta, vaikka pohjimmiltani olisin halunnut tehdä tämän jo ajat sitten.

Ja täytyy sanoa, ettei tee edes yhtään mieli enää alkaa katsoa otteluita, kun on viimeinkin pääsemässä tuosta aikasyöpöstä eroon. Vaikka SaiPa jäisi henkiin, signaisi motherfucking Pekka Virran, ja pelaisi huikean kauden ensi vuonna, niin miksi minun kannattaisi käyttää useita tunteja kuukaudesta sen seuraamiseen, kun on niin paljon kaikkea muutakin mitä voi rajallisella vapaa-ajallaan tehdä? Loppupeleissä suurin osa lätkämatseista on kuitenkin täysin unohdettavia kokemuksia.

No, sinänsä se on aivan yhdentekevää mitä minä vapaa-ajallani teen, mutta aloin vain miettiä, että mahtaakohan kaltaisiani ihmisiä olla enemmänkin. Eli sellaisia, jotka ovat olleet jo pidempään turtuneita jääkiekkoon, mutta vasta nyt alkaneet päästä irti, kun olosuhteet ovat tehneet irtautumisen helpoksi. Toivottavasti ei, mutta en yllättyisi, vaikka olisikin. Kun tajua pärjäävänsä oikein hyvin ilman jotain asiaa, sen pariin ei enää palaa niin helposti.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
@Bauer En tiedä, mutta tuskaisen paljon on tullut viime aikoina noita "Ai tänään olikin matsi"-ahaa-elämyksiä. Ja vaikka Dplay taloudesta löytyy, niin välillä on riittänyt pelin seuraamisen liiga.fi, jos ei ihan kokonaan, niin jonkun matkaa kuitenkin. Omalta kohdaltani voisin katsoa syyksi tämän yleisen epävarmuuden. Vaikea pitää yllä illuusiota tavoitteellisesta kaudesta, kun valmentajakuvioissa on riittänyt purtavaa ja riittää ilmeisesti edelleen. Ei tiedetä missä muodossa, jos missään Liiga pystytään viemään läpi, tai onko SaiPaa edes olemassa kauden jälkeen, kun horror stooreja taloudesta saa lukea kuin Kingin romaania. Fiilis on melkein kuin laittomassa kadunvaltaustapahtumassa, jossa vain odottaa, että milloin kytät viheltää sen poikki. Oma jengi on kaikesta turbulenssista huolimatta kohtuu hyvissä asemissa edes sen kymppipaikan suhteen ja sen pitäisi 1,5 kauden järkkymenon jälkeen olla ihan tarpeeksi kiimainen palkinto, että läski Kotkastakin jaksaisi innostua. Katellaan.

U20 MM on jääkiekon suhteen tarjonnut ihan ultimaattisesti parasta viime vuosina, vaikka Suomi välillä on sukeltanutkin. Nyt sitten hokasin alkaa katselemaan ekan erän puolivälissä vasta. "Ai tänään olikin matsi." Kohti aurinkoa ja parempia aikoja tässä pitäisi olla menossa ja ei kai maailmanlopun manaajien ja kapuloiden heittäjien tulisi antaa mennä ihan näin pahasti ihon alle.

Edit: Tuo futis on allkanut täälläkin vaikuttamaan pelottavan kiinnostavalta. :)
 
Viimeksi muokattu:

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hallien ravintoloissa saa olla yleisöä. Noita katsojia ei näemmä liigan sivuilla kuitenkaan ilmoitetta virallisiin yleisömääriin. Onkohan tuolle joku syykin? Mitään merkitystä tuolla nyt ei ole, mutta uteliaisuuttani kyselen.
 
Glove

No ei kai niitä voi ilmoittaa kun yleisöä ei saa peleihin ottaa. Joku kukkahattutäti vetäisi kuitenkin herneen nenään jos ne olisi yleisöksi merkitty.
 
JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hallien ravintoloissa saa olla yleisöä. Noita katsojia ei näemmä liigan sivuilla kuitenkaan ilmoitetta virallisiin yleisömääriin. Onkohan tuolle joku syykin? Mitään merkitystä tuolla nyt ei ole, mutta uteliaisuuttani kyselen.
Ne ovat ravintola-asiakkaita ei jääkiekon yleisöä. He ovat maksaneet tarjoiluista, ei peliin pääsystä.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hallien kapasiteetti on kuitenkin useampi tuhat, niin mikä on se järjellinen syy ettei voisi edes vähän yleisöä ottaa halleihin, vaikka kalliimmilla lippuhinnoilla. 10 metrin turvavälit kaikille niin ei se korona mihinkään leviä. On meillä hölmöt päättäjät kyllä.
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Esimerkiksi Turussa saisi nyt ottaa 10 katsojaa. Voisi ottaa mallia Vaasasta, jossa futiksen Ykkösessä Vepsu vastaavassa tilanteessa myi huuto.net:issä 10 lippua ja sijoitti jokaisen katsojan omaan katsomolohkoonsa. Saivat lipuista yhteensä 1652 euroa. Pieni rahahan tuo on liigaseuralle, mutta juuri sellainen pähkähullu idea, jota voisi ainakin kerran kokeilla.
 
1stApril

Ihan hyviä ideoita. Esimerkiksi Porissa jääpalloseura Narukerä myi kahteen peliin 10 kpl per peli erikoislippuja 100 EUR/kpl hintaan ja "Hengessä mukana" tukilippuja 10 EUR/kpl.
Ässät alkoi myymään kannattajille mahdollisuutta ostaa oma nimi kaukalon laitaan 39,90 EUR hintaan. Pari päivää sitten niitä oli myyty yli 200 kpl. Eiliseen peliin myytiin 9 EUR hintaan Live Studiota. Tähän päälle nuo ravintola- ja aitiomyynnit.

Pieniä puroja tuollaiset tietysti ovat yksittäin. Tärkeää on tälläisillä jutuilla viestiä kannattajille, että siellä on tekemisen meininkiä. Nauroin eilen, että en olisi jokin aikaa sitten uskonut maksavani 9 EUR Matti Kuparisen erätaukohaastatteluista jossain tiistaisessa runkosarjapelissä, mutta niin vain tuli ostettua tuo studio samalla kun lähti nimi kaukalon laitaan tilaukseen. Kyllä meitä höynäytettäviä vielä riittää, kun seurat ovat aktiivisia ja tarjoavat noita juttuja. Voihan tuollainen Live Studio homma vaikka jäädä elämään jatkossakin. Esimerkiksi kausikorttiasiakkaille vaikka vieraspeleihin studiota, kun katselevat telkkarista. Pääsiaetteijäädä ruikuttamaan vaan yritetään edes.
 
Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mikähän mahtaa olla syynä, että jääkiekkojoukkueiden tukihakemukset ovat vieläkin vireillä, vaikka ovat olleet ensimmäisten hakemusten joukossa? Tuoreempia hakemuksia sen sijaan hyväksytty ja rahatkin maksettu.

Tuolta voi käydä kurkkimassa.

Jotain siellä nyt aivan selvästi puntaroidaan isommassa kuvassa, koskien kiekko-organisaatioita, koska muut hakemukset tulee ja menee. Yhtään kiekko-organisaation hakemusta en havainnut päätettävän suuntaan tai toiseen. Ehkä puntaroidaan sitä, että jos yhdelle myönnetään / evätään, tulee muiden kohdalla toimia samoin? Näin uskoisin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpäsen Karelin.
Hallien kapasiteetti on kuitenkin useampi tuhat, niin mikä on se järjellinen syy ettei voisi edes vähän yleisöä ottaa halleihin, vaikka kalliimmilla lippuhinnoilla. 10 metrin turvavälit kaikille niin ei se korona mihinkään leviä. On meillä hölmöt päättäjät kyllä.
No mutta, Leville voi tunkea IhQuihin ja Lärvilöihin jengiä vaikka kuin ( rajoitusten sallimin määrin toki ), populaa meinaan riittää. Joidenkin arvioiden mukaan kyseisessä paikassa oleilee tällä hetkellä n. 15000 ihmistä.

Täysin järjetöntä touhua ei hemmetti.
 
Mut kun ei se korona siellä Levillä Leviä vaan jäähalleissa lätkämatsien aikana :)
 
Since 1953

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers, Jokerit vol. 2023
Jotain siellä nyt aivan selvästi puntaroidaan isommassa kuvassa, koskien kiekko-organisaatioita, koska muut hakemukset tulee ja menee. Yhtään kiekko-organisaation hakemusta en havainnut päätettävän suuntaan tai toiseen. Ehkä puntaroidaan sitä, että jos yhdelle myönnetään / evätään, tulee muiden kohdalla toimia samoin? Näin uskoisin.
Toivottavasti saavat aikaan päätöksen, ettei enää euroakaan julkista tukirahaa tähän ns. liiketoimintaan, jota kiekkoseurat antavat ymmärtää pyörittävänsä. Todellisuus on aivan huuhaa puuhastelua. Liiga on aivan itse syyllinen sarjan vetovoiman puutteeseen ja siitä seuraavaan taloudelliseen heikkouteen. Yhteiskunta pyörii aivan hyvin vähemmälläkin kiekon lätkimisellä, joka tästä poikkeusajasta toivottavasti on seurauksena erityisesti Liigan osalta.
 
KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kovasti baarit otetaan tikunnokkaan, kun arvostellaan järjettömiä rajoituksia, ikään kuin ne olisivat syyllinen tähän tilanteeseen. Kannattaisi ehkä keskittyä arvostelemaan mielivaltaisia päätöksiä tekeviä viranomaisia ja poliitikoita, ja olla onnellisia, että toistaiseksi muilla kuin yleisötilaisuuksia järjestävillä elinkeinonharjoittajilla on edes jonkinlaista suojaa perustuslaista.

Ei kai baareja syytellä, vaikka ne usein esille nostetaankin. Aivan järjetön tilanne kyllä on, kun jääkiekkopeliin voisi jokaisella paikkakunnalla ottaa min. 1000 katsojaa todella helposti sisään, mutta ei. Ei, kun yleisörajoitus on voimassa. Samaan aikaan tosiaan baarissa voidaan tungeksia kylki kyljessä ja huutaa musiikin päälle naamat vastatusten räkä ja sylki lentäen. Pitäisi olla nimenomaan baarit kiinni ja pelit jollain rajoituksilla. Näiden rajoitusten nurinkurisuudelle nauraa jo takapihan variksetkin.
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Onhan tämä eri elinkeinojen kohtelu epäjohdonmukaista. Ympärikännissä halailuun tuntemattomien kanssa ilman maskeja kukaan ei puutu, mutta samaan aikaan 2000 katsojaa maskit päässä lähes 12000 katsojan hallissa hajalleen sijoitettuna ei käy päinsä. Ulkona pidettävät Turun joulumarkkinat kiellettiin 3.12. alkaen, koska se on tapahtuma (tai olisi saanut järjestää, jos koko alueelle olisi päästetty kerrallaan 20 kävijää 10.12. asti ja siitä eteenpäin 10 kävijää). Kävijän kannalta hyvin samankaltainen torikauppa on kuitenkin käytännössä vailla mitään kävijärajoituksia, koska se ei ole tapahtuma vaan jatkuvaa toimintaa.
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Hain aluehallintoviraston sivuilla julkaistuista päätöksistä ajantasaiset tiedot kokoontumisrajoituksista. Oma veikkaus on, että seuraavaksi ilmoitetaan rajoitusten pidentämisestä ainakin Helsingissä ja Turussa (ehkä myös Hämeenlinnassa ja Kouvolassa).

KaupunkiYleisörajoitusVoimassaoloaika
Helsinki1010.1.
Hämeenlinna1010.1.
Jyväskylä1017.1.
Kouvola1010.1.
Kuopio2022.1.
Lahti1025.1.
Lappeenranta2031.1.
Mikkeli2022.1.
Oulu1018.1.
Pori2023.1.
Rauma2023.1.
Tampere1017.1.
Turku1010.1.
Vaasa1017.1.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Eilen kävin vilkuilemassa vähän aikaa jääpalloa. Yleisöä ei saanut olla häkin sisällä, mutta ulkopuolelta seurasi noin 30 henkeä peliä. Ulkokatsomoihin mahtuisi täällä vähintään satoja henkiä ulos väljästi, mutta ei. Tämä on mielestäni kaikista absurdein tilanne tällä hetkellä. Normaalissa pääsarjan pelissä ei kauheasti enempää ole katsojia yleensäkään, mutta nyt nekin vähät roposet jää saamatta koska: x.
 
nikozwan

Jäsen
Vertailu baareihin ontuu. Jos baarissa ei ole asiakkaita, ei ole baariakaan. Jääkiekkokaukalossa voi kuitenkin pelata ilman katsojia. Itse tuotteen ydin (eli urheilu) ei ole rikki, vaikka onkin taloudellisesti kannattamaton. Ei siinä mitään, mun puolesta kaikki kuppilat voisi laittaa kyllä kiinni. Ravintoloista take out -meininki päälle niin kuin keväällä. Nykyisillä rajoituksilla määrät eivät painu alas ennen kuin saadaan helkkaristi enemmän lisää rokotetta tänne. Mieluummin kuukauden kunnon lockdown, määrät alas, sitten voidaan ottaa rennommin kevään korvilla kun rokotettakin alkaa olemaan reilusti. Päästään kaikki vielä katsomaan pleijareita hallille.
 
Ei tuo lihavoitu tee vertailusta millään tapaa ontuvaa. Jos rajoituksia vertaillaan, pitää verrata niiden vaikuttavuutta siihen, miksi rajoituksia ylipäärään määrätään. Taudin leviämisen kannalta esillä olleiden baarien ja jääkiekko-otteluiden osalta rajoitukset ovat täysin päälaellaan. Kannatan siis itsekin rajoituksia, mutta ajatusmaailma saa olla korkkiruuviakin kierompi, jos joku viruksen leviämisen kannalta pitävä logiikka löytyy nykytilaan, kun vertaillaan baareja ja jäähalleja.

Ja jos jatketaan vielä tuota "vertailuasi", niin ihan samoin baarin voi pitää auki jos sinne saa ottaa esim. viisi asiakasta sisään. Ihan samoin kuin jääkiekko-otteluiden osalta, itse toiminta ei ole "rikki", vaan taloudellisesti kannattamatonta. Eli jos tässä joku ontuu, niin käytännössä kirjoituksesi kokonaisuudessaan.
 
A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Juurikin näin, saisivathan ravintolatkin auki olla vaikkei ihmisiä sisään saisi ottaakkaan, mikä ero siinä on jääkiekkopeliin? Minäkin olen rajoitusten kannalla noin yleisesti mutta nykymääräykset ovat osittain aivan sieltä ja syvältä.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Onhan tämä eri elinkeinojen kohtelu epäjohdonmukaista. Ympärikännissä halailuun tuntemattomien kanssa ilman maskeja kukaan ei puutu, mutta samaan aikaan 2000 katsojaa maskit päässä lähes 12000 katsojan hallissa hajalleen sijoitettuna ei käy päinsä. Ulkona pidettävät Turun joulumarkkinat kiellettiin 3.12. alkaen, koska se on tapahtuma (tai olisi saanut järjestää, jos koko alueelle olisi päästetty kerrallaan 20 kävijää 10.12. asti ja siitä eteenpäin 10 kävijää). Kävijän kannalta hyvin samankaltainen torikauppa on kuitenkin käytännössä vailla mitään kävijärajoituksia, koska se ei ole tapahtuma vaan jatkuvaa toimintaa.
Minä syntisenä olen viime aikoina käynyt muutaman kerran päiväkaljalla baareissa, joissa kukaan asiakas eikä työntekijä käytä maskia ja asiakkaiden väliset etäisyydet ovat, mitä ovat. Syksyllä Marlilla TuTon peleissä oli ehdoton maskipakko, turvaetäisyydet, käsidesiä joka nurkalla ja kuulutuksina toistuvaa koronainfoa. TuTon peleihin en ehkä tänä talvena enää pääse, mutta kaljalle kyllä. Onko tässä mitään järkeä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös