Kolmannen rokotteen kattavuus ei tule koskaan olemaan sillä tasolla, että rokottamattomien sairaanhoidolle aiheuttama kuormitus olisi riittävän pieni rajoitusten purkamiseksi kokonaan. Niin kauan kuin viranomaisten ja hallituksen ajattelumallissa ei tapahdu radikaalia muutosta täällä Suomessa mennään tiukkojen rajoitusten ja osittaisen vapauttamisen vuorotellessa. Tarpeeksi kun aina välillä jarrutetaan, niin saadaan mentyä tällä mallilla vielä useamman vuoden.
Miksi kolmannen rokotteen kattavuus merkittävästi jäisi toista (74,8 %) alemmaksi?
Sinne yli 70 prosenttiin nousee keväällä.
Siksi koska uskottavuus on kadonnut täysin.Miksi kolmannen rokotteen kattavuus merkittävästi jäisi toista (74,8 %) alemmaksi?
Sinne yli 70 prosenttiin nousee keväällä.
Siksi koska uskottavuus on kadonnut täysin.
Seuraavaksi ilmoitetaan, että 80% kun on saanut neljännen piikin, voidaan yhteiskunta avata. Vittu mitä puuhastelua. Eikö noilla oikeasti ole kenelläkään maalaisjärkeä? Näkeehän tämän jo sokea Erkkikin, että tämä ei rajoittamalla lopu. Mä alan kohta vetämään foliohattua päähän ja rupean epäilemään, että tästä joku taho vetää hyvät hynät, eikä siinä paljon kansalaisten mielenterveys merkitse.
Lääketeollisuus taitaa aika hyvin rahaa tällä hetkellä kahmia.. Ja jos vauhti hyytyy, pitää taas yks lisä rokoite ottaa että tästä vitsauksesta päästään
STM:n, Avien ja kommarihallituksen.Minkä uskottavuus on kadonnut täysin ja miksi?
Lääketeollisuudelle olisi tuottoisinta hoitaa sairastuneet sairaaloissa verrattuna muutaman kympin rokotteeseen.
Uskallan epäillä, on volyymit vähän eri luokkaa näiden rokotteiden kanssa kuin monen muun sairauden..
Plus ne muut on tuohon päälle..
Uskalla vaan, tietoa löytyy runsaasti internetistä, johon uskallan epäillä sinullakin olevan pääsy.
Ei ole. Läheskään kaikki. Mutta jos kuvittelee sairaalassa lääkehoidon kustannusten jäävän koronapotilasta kohden noin 40-60 euroon on vähintäänkin pihalla eli kujalla.Kaikki mitä internetissä lukee on faktaa.
Ei ole. Läheskään kaikki. Mutta jos kuvittelee sairaalassa lääkehoidon kustannusten jäävän koronapotilasta kohden noin 40-60 euroon on vähintäänkin pihalla eli kujalla.
Sairaalapaikkojen osalta vaan tulee maailmalla ongelmaksi se, että niitä on rajallisesti ja ne ovat olleet monissa paikoissa täynnä. Rokotusten osalta markkina taas on lähes rajaton, kun koko ajan tuodaan uutta kierrosta piikkiä tarjolle ja edelleen monissa osissa maailmaa ei ole saatu edes yhtäkään piikkiä
Ne, jotka on yhtään tutustunut esimerkiksi Pfizerin vuoden 2021 tulosennusteisiin ja osavuosikatsauksiin, voivat huomata, kuinka Pfizer takoo ennätystulosta ja suurimpana tekijänä siihen on koronarokotteet. Eikä tuo ennätystulos ole mikään parin miljoonan voitto, vaan liikevaihdollisesti puhutaan monista kymmenistä miljardeista dollareista. Eli kyllä tässä lääkefirmat varmasti on ihan tyytyväisiä, että rokotuksia lähdetään vetämään jo neljättä kierrosta kohtapuoliin.
Minulle Kärppätoimistolta vastattiin, että Kärpät ei ole lähettänyt mitään viestejä. Palaavat asiaan kuulemma kauden päätteeksi. Ostitko kausikortin Ticket Masterilta vai mitä ihmettä?Ei kai? Kyllä tuo ihan yleiseltä kirjeeltä vaikutti. Olikohan muuten suoraan Ticket Masterin viesti.
Totta kai rokotevalmistajat tekevät nyt erinomaista tulosta. Samoin moni muu lääkefirma, joka on saanut hittilääkkeen markkinoille, tekee sen patentin ajan erinomaista tulosta.
Keskustelun aihe olikin, että rokotteet säästävät lääkekustannuksia verrattuna tilanteeseen, että henkilö hoidetaan sairaalassa ja sen lääkekustannuksista. Puhumattakaan säästöstä koko kansantaloudelle, joka on valtava.
No kyllähän tässä oli puhe että lääketeollisuus tekee tolkuttomat voitot ja nyt huomattu ettei nuo lääkkeet auta tartunnan saamiseen, mistä ensin oli puhe.. Ja nyt puhutaan vaan lievemmistä oireista..
Meinaatko että kaikki ketkä on rokotteen ottanut, olisi muuten kuolemankielissä sairaalapotilaina? Kyllä se älyttömän pieni prosentti on mitkä sinne olisi joutunut..
Nyt vaan uusia rokotekierroksia käyntiin..
Arvon päättäjät!
Kävin juuri hakemassa kolmannen rokotuksen. Voin lisäksi desinfioida kädet monta kertaa pelin aikana. Lupaan pitää maskia koko ajan ja oikein. Kannustan sordiino päällä eli vain 100 desibelin voimakkuudella. Pidän turvavälejä muihin kuin ns. omiin ihmisiin. En heitä ylävitosia muuten kuin turvavälin päästä ja hanskat kädessä. Lupaan pyhästi olla ihan helqutin varovainen.
"Rakas" hallitus, pm ja se bilekaveripoitsu, Kiuru, STM, AVI, Pöysti, koronanyrkki tai kuka helvetti täällä oikeasti päättää, pääsenkö lauantaina peliin?
Terv. nimimerkki "Kyllästynyt"
Iltaa, syvä pääty. Meinaanko, jokainen ja kuolemankielissä? Aika huttua.
Voit laskea prosentteja sen mukaan kuinka moni ei-rokotettu joutuu sairaalahoitoon verrattuna rokotettuihin. Kun rokottamaton joutuu noin yhdeksän kertaa useammin sairaalahoitoon kuin rokotettu, on rokotusten säästö kiistaton.
Millä ehdoilla sinä olet valmis hyväksymään rokotteen koronaa vastaan?