Koronavirus – uhka myös Liigalle?

  • 2 506 942
  • 16 370

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toki pelaajat on erilaisia ja nytkin osa sanonut, että tuo haittaa ja osa ettei mitään väliä. Itse kuitenkin pitäisin todennäköisenä omiinkin kokemuksiin nojaten, ettei tuo haittaa näkökykyä, haitta sitten tulee mukavuudesta jos tulee.

Kuten sanoin, normaalia Matti Meikäläistä (en tiedä kuinka korkealla olet pelannut) ei akvaario haittaa, mutta kun tempo ja vauhti on Liiga-tasoa, niin siinä piilee omat riskinsä.

Olen itsekin pelannut kaikilla mahdollisilla tavoilla, joista ilman mitään visiiriä on kaikista paras vaihtoehto, mutta ei se merkittävästi minun pelaamiseen ole vaikuttanut. Kuitenkin annon painoarvoa valtavasti esimerkiksi Ryan Laschin sekä Julius Mattilan puheenvuoroille akvaarion haittapuolista Liigassa.
 
Larry David

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jonkun aivopierun takia pelasin junnuissa pari vuotta tuollaisen kokopleksin kanssa. Vaihdoin sitten takaisin ristikkoon, joka minun mielestäni helpompi käyttää - pleksissä huurtumia ja kaventuneempi näkökenttä. Toki ysärillä noissa akvaarioissakin oli eroja. Sanoisin että akvaario päässä näet/havainnoi 95% vrt normitilanteeseen. Kannattaa ottaa huomioon se, että tuo pleksi vaikuttaa myös esim. kuuloaistiin, eli äänet tulee hieman eri tavalla. Kuten @Via Dolorosa sanoi, niin kaljaliigatasolla ei juurikaan vaikuta, mutta jos tämä tilanne jatkuu pidempään niin olen aika varma että jossain vaiheessa sattuu pahasti. Lisäksi heitän pinnallisen mielipiteeni tähän, eli noi näyttää ihan typeriltä. Teliastahan tässä on kyse, saavat tällä tavoin joulukuulle muutaman pelin ja ihmisten reklamaatiot kumottua.
 
Itse huomasin kokopleksillä pelatessa että ympäristöä kun "havannoi" niin kokopleksi otti satunnaisesti kiinni ärsyttävästi hartsarin kuppiin. Eli pään kääntely vähän rajaantui, mutta kaippa siihenkin tottuu.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomalaiset liigaseurat pääsevät kustannustuki 2:n piiriin. Rahat tilillä toivottavasti jo ennen vuoden vaihtumista.

Näin twiittasi Sinuhe Wallinheimo juuri äsken. Tuen suuruus on vähintään 2000€ ja enintään 500 000€.

Puoli miljoonaa on ihan oikeasti jo merkittävä summa rahaa, mikä varmasti tämän kauden pelastaisi. Mikäli moinen määrä rahaa seurojen kassaan ilmaantuu, niin ainakin itse olen tyytyväinen valtion avustukseen.
 
Ist0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toimiva Ilves, Jets, Leki

Joo, ei sieltä ihan puolta miljoonaa ole tulossa seuraa kohti.

Laskentakaava tuelle

Nyt joku järki näihin. Ettäkö melkein 8 miljoonaa euroa pelkästään ammattilaisjääkiekolle? Just.
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tutustuin vähän aiheeseen ja saa nähdä kuinka paljon tästä kustannustuesta on apua liigaseuroille. Jos tässä jotain kesäkauden tulojen romahdusta tarkastellaan niin liigaseurojen suurin osa tuloista tulee tuon vertailukauden ulkopuolella, koska kesällä ei pelata ja nimenomaan tapahtumatuloihin tämä korona on vaikuttanut.

Moni liigajoukkue on myös sopeuttanut rajusti kuluja viime kesän ajalta. Kärsiikö tässä nyt sitten ne seurat, jotka ovat vetäneet kesän kovalla säästöliekillä? Kesäkuukausien sponssitulot ja kausikortit tuskin ovat kyykänneet tuota 30% lukemaa. Kyllä se suurin persnetto on tehty runkosarjan lipputuloista.

"Mitkä ovat ehdot tuen saamiseksi?"

-Yrityksen oma tukikauden liikevaihto on pudonnut yli 30 % vertailukauteen nähden.
-Yrityksellä on tukikauteen (1.6.-31.10.2020) kohdistuvia palkkakuluja ja/tai joustamattomia kuluja ja menetyksiä, joita on vaikea sopeuttaa. Kulujen tulee olla lopullisia."

Mihin liikevaihtoa verrataan, mikä on vertailukausi?
- Liikevaihdon vertailukausi on kesä-lokakuu 2019 (1.6.2019 – 31.10.2019).

Yritysten kustannustuki (toinen hakukierros) - Valtiokonttori
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Tänne Jyväskylään otetaan kaikki mahdollinen tuki vastaan, niin heikossa hapessa ollaan. Pitää muistaa monen Liiga seuran juniori kiekkoilun eteen tehty työ, sekä urheilullinen merkitys jokaiselle Liiga joukkue paikkakunnalle.
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Mitähän ne ihan helvetisti typerämmät jutut ovat. Toivottavasti vastaus ei ole persujen vakiovastaus kehitysapu ja maahanmuutto.
Varmaankin vihervasemmiston jutut yleensä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: teba

Larbatchov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hyvä homma että jääkiekko pääsi samojen tukien piiriin kuin muutkin yritykset, näin sen pitää minun mielestäni mennäkin.

Oikeasti täydet 8milliäkin on tässä konkurssissa ihan niitä kuuluisiaa pähkinöitä. Toki niiden perässä on muutama muukin orava, mutta pitkin vuotta on jaettu velkamiljardeja kuin lentolehtisiä ni ei kai se tästä enää miksikään muutu.

Kuulin btw että pandemian suorat kulut ollu satakunnassa noin 70000€/koronapotilas. Per positiivinen näyte siis. Kuulostaa paljolta mutta pitänee paikkansa kun tapauksia jotain reilu 300 eli tekis reipas 20 miljoonaa. Sairaalahoitoa on tarvinnut joitakin kymmeniä, eli kulut heitä kohden lienevät jotain puolesta miljoonasta miljoonaan per nuppi.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tutustuin vähän aiheeseen ja saa nähdä kuinka paljon tästä kustannustuesta on apua liigaseuroille. Jos tässä jotain kesäkauden tulojen romahdusta tarkastellaan niin liigaseurojen suurin osa tuloista tulee tuon vertailukauden ulkopuolella, koska kesällä ei pelata ja nimenomaan tapahtumatuloihin tämä korona on vaikuttanut.

Moni liigajoukkue on myös sopeuttanut rajusti kuluja viime kesän ajalta. Kärsiikö tässä nyt sitten ne seurat, jotka ovat vetäneet kesän kovalla säästöliekillä? Kesäkuukausien sponssitulot ja kausikortit tuskin ovat kyykänneet tuota 30% lukemaa. Kyllä se suurin persnetto on tehty runkosarjan lipputuloista.

Ässien liikevaihdon lasku osui ennusteeseen tässä on esim. Ässien Touko-lokakuun liikevaihtoa ja laskua on 18,7%, eli tuota tukea ei välttämättä edes jokainen seura saa tuota 2000e.

Todennäköisesti juuri ne pari rikkainta seuraa joilta jää muutaman liigamatsin lisäksi CHL matsit viimekauteen verrattuna saa tukia ja pienemmät jotka on lomauttanut väkeä ja isoimmalla säästöliekillä jää saamatta kun tuossa ei katsota juuri tuota aikaa kun isoimmat menot tullut eli tätä marras-joulukuuta.
 
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
Mitähän ne ihan helvetisti typerämmät jutut ovat. Toivottavasti vastaus ei ole persujen vakiovastaus kehitysapu ja maahanmuutto.

Enpä jaksa ihan liikaa erittelemään asioita mutta sanotaan nyt esim. osa ulkomaanavusta (tätähän sä halusit?), uudet lentsikat on kans kohtuu turhakkeita ja jotenkin sieppaa vieläkin ihan hitosti eduskunnan torkkupeitot näin vuosienkin jälkeen.

Sitten on tietty verotuksessa epäkohtia jossa esim. lähes ilmaiseksi annetaan ulkomaisten kaivosyhtiöiden viedä Suomen alkuaineet, verottaisivat edes kunnolla.

Edit. Mitähän niille torkkupeitoille kuuluu? Onkohan vielä ahkerassa käytössä?
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Ei riitä 500k edes joillakin mihinkään. Tepsi olisi ilman koronaakin toki tehnyt tappiota varmaan about millin, mutta nyt ollaan menossa VÄHINTÄÄN 2,5 miljoonaa pakkaselle. Toki, Tepsissä nyt on muutenkin palikat hukassa, mutta tuskin Kärppien, Hifkin tai Tapparankaan tulos kovin paljoa parempi on. Miinusta joka liigajoukkue tulee tekemään nyt ja rankasti. Eli edes tuo max 500k ei kyllä tule riittämään pitämään joitain pinnalla.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Käytännössähän vain pari seuraa taitaa tuohon tukeen päästä kun ei kovin moni voi tuolla tilikaudella päästä -30% laskuun. Esim. 3 miljoonan liikevaihdolla olisi pitänyt kesä-lokakuussa tehdä melkein miljoona tappiota. Erona viimekauteen on vain muutama kotimatsi syyskuulta ja sitten lokakuun tulomenetykset otteluissa. Todennäköisesti ne joukkueet jotka pelasi viimekaudella CHL:ssä saa rahaa ja muut ei mitään. Jos siis tuo -30% liikevaihto on edellytys ja urheilu ei saa mitään lisärahaa?
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tutustuin vähän aiheeseen ja saa nähdä kuinka paljon tästä kustannustuesta on apua liigaseuroille. Jos tässä jotain kesäkauden tulojen romahdusta tarkastellaan niin liigaseurojen suurin osa tuloista tulee tuon vertailukauden ulkopuolella, koska kesällä ei pelata ja nimenomaan tapahtumatuloihin tämä korona on vaikuttanut.

Moni liigajoukkue on myös sopeuttanut rajusti kuluja viime kesän ajalta. Kärsiikö tässä nyt sitten ne seurat, jotka ovat vetäneet kesän kovalla säästöliekillä? Kesäkuukausien sponssitulot ja kausikortit tuskin ovat kyykänneet tuota 30% lukemaa. Kyllä se suurin persnetto on tehty runkosarjan lipputuloista.

"Mitkä ovat ehdot tuen saamiseksi?"

-Yrityksen oma tukikauden liikevaihto on pudonnut yli 30 % vertailukauteen nähden.
-Yrityksellä on tukikauteen (1.6.-31.10.2020) kohdistuvia palkkakuluja ja/tai joustamattomia kuluja ja menetyksiä, joita on vaikea sopeuttaa. Kulujen tulee olla lopullisia."

Mihin liikevaihtoa verrataan, mikä on vertailukausi?
- Liikevaihdon vertailukausi on kesä-lokakuu 2019 (1.6.2019 – 31.10.2019).

Yritysten kustannustuki (toinen hakukierros) - Valtiokonttori

Luulisi että tätä arvioitaisiin myös suhteessa ns. sesonkiin. Kai Lapin yrittäjätkin tekevät bisneksensä ajalla joulu-huhtikuu. Ei ajalla kesä-lokakuu.

Mutta kai Liiga seuroilla on leasing, vuokra ja muita henkilöstökuluja kesäaikanakin.
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Mitähän ne ihan helvetisti typerämmät jutut ovat. Toivottavasti vastaus ei ole persujen vakiovastaus kehitysapu ja maahanmuutto.
Taas on eksynyt vihervasemmiston trolli tänne keskuuteemme. Näinä aikoina en ymmärrä ihmisten tekopyhyyttä asioissa. Omassakin maassa on pelastettavia ja huono-osaisia, niin porukka haluaa tunkea veronmaksajien rahat toiselle puolelle maailmaa mistä löytyy se pohjaton kaivo.
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Yrityksillä pitäisi itselläänkin olla jonkinlainen kriisivalmius. Ei saa olla heti kassa tyhjänä kun paska osuu tuulettimeen. Tämä koskee kaikkia aloja eikä pelkästään urheilua. Ihan hyvä, jos valtiolta voi saada tukea, mutta eivät yritykset voi laskea sen varaan, että valtiolla olisi aina kriisiaikana mahdollisuus käyttää yritysten tukemiseen enemmän rahaa kuin normaaliaikana. Enkä nyt tarkoita pelkästään tätä pandemiaa vaan kaikkia muitakin mahdollisia kriisejä mitä tulevaisuudessa saattaa tulla eteen yllättäen ja pyytämättä. Aika moni yritys selvisi toisesta maailmansodastakin ja tuskin silloinkaan rahaa oli tulossa ovista ja ikkunoista.
 
Tämä on kyllä täysin totta, että jokaisella firmalla ja ihmisellä on hyvä olla pieni puskurirahasto pahanpäivän /kriisin varalle. Mutta tässä tilanteessa on vain kyse valtion rajoituksista. Millä talous ollaan saatu kuralle ja yrittäjät todella ahtaalle. Joten tietenkin valtio on velvollinen tukemaan yrityksiä. Tämä tietysti on vain oma näkemykseni asiaan.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Taas on eksynyt vihervasemmiston trolli tänne keskuuteemme. Näinä aikoina en ymmärrä ihmisten tekopyhyyttä asioissa. Omassakin maassa on pelastettavia ja huono-osaisia, niin porukka haluaa tunkea veronmaksajien rahat toiselle puolelle maailmaa mistä löytyy se pohjaton kaivo.
Ja vielä kun ne rahat ei mene edes niille apua tarvitseville, vaan yleensä tuon maan diktaattorien taskuun. Aika vaikea noita tukia on perustella nykymuodossaan. Se offtopicista.

Jännä seurata, mitä tuo Wallinheimon twiittaama asia seuroille lopulta tarkoittaa, toivottavasti euroja on tulossa ja paljon, mutta epäilen että tässä taas jää mustapekka käteen.

Tämä on kyllä täysin totta, että jokaisella firmalla ja ihmisellä on hyvä olla pieni puskurirahasto pahanpäivän /kriisin varalle. Mutta tässä tilanteessa on vain kyse valtion rajoituksista. Millä talous ollaan saatu kuralle ja yrittäjät todella ahtaalle. Joten tietenkin valtio on velvollinen tukemaan yrityksiä. Tämä tietysti on vain oma näkemykseni asiaan.
Nimenomaan tämä, mikäli valtio ei olisi rajoittanut ammatinharjoittamista tai yritystoimintaa asia olisi eri, nyt puhutaan nimenomaan valtion tekemistä rajoituksista ja niiden vaikutuksista ja ne kyllä minun oikeustajuni mukaan valtio on velvollinen korvaamaan, kun rajoittaa toimialojen toimintaa. Asia olisi eri, jos ei olisi rajoituksia ja toiminta supistuisi, silloin ei valtio olisi korvausvelvollinen.
 
Ist0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toimiva Ilves, Jets, Leki
Asia olisi eri, jos ei olisi rajoituksia ja toiminta supistuisi, silloin ei valtio olisi korvausvelvollinen.

Mikäs on sitten Liigaorganisaatioiden vastuu, kun heillä on kuitenkin ollut mahdollisuus ottaa yleisöä tiettyyn rajaan asti, mutta ovat jääneet niistäkin rajoista selvästi?

Liiga on osoittanut sen, että kun tällainen tilanne on päällä, eivät ihmiset liiku ja kuluta samalla tavalla kuin normaalioloissa. Oli niitä rajoituksia tai ei. Luinpa tutkimuksen (en sitä löydä), jossa pandemia-aikaiset rajoitukset jopa lisäävät ihmisten liikkumista verrattuna tilanteeseen, jossa mitään ei tehdä. Tätä selitettiin ihmisten uskalluksella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös