Koronavirus – uhka myös Liigalle?

  • 2 562 320
  • 16 329

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Surullinen homma. Odotin kyllä tällaista menoa mutten ehkä ihan näin rivakalla aikataululla.

Sama homma. Vahva usko oli, että alkusyksy pystyttäisiin pelaamaan ilman ongelmia. Nythän syksy ja talvi ovat vasta edessäpäin, jolloin flunssat jylläävät kunnolla ja tartunnat alkavat lisääntyä.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mahdottomaksi tämä käy. Ennemmin tai myöhemmin on pakko hyväksyä tosiasiat, vielä tässä vaiheessa näitä pystytään sumplimaan, mutta HPK:n tai Sportin tapaukset eivät todellakaan tule jäämään viimeisiksi ja jossain vaiheessa sotku on mahdoton enää sumplia.
Miksi kävisi mahdottomaksi? Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että ottaako ihmiset nyt opiksi vai eivät. Lisäksi on kohtuullisen älytöntä, että laitetaan jäähallit kiinni vaikka ei niissä ole yhtään tartuntaa aiheutunut mutta yökerhot mistä tässä tapauksessa on Korona levinnyt saa edelleen olla auki.

Urheilutapahtumissa ei ole tapahunut käsittääkseni yhden yhtä viruksen leviämistä, mukaanlukien jo pelatut jääkiekko-ottelut. Kyllä niiden viranomaistenkin on pakko tämä noteerata.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos Sportin kaikki 6 tulevaa peliä perutaan niin se ei ole edes lievä ylireagointi vaan käsittämätöntä hölmöilyä. Toivon todellakin, että pyritään pelaamaan nämä edes vieraissa ja sitten kotipelit muualle siirrettäväksi.
 
Jore12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Samaa mieltä jos tän syyn perusteella siirrellään niin voi vaan odottaa tulevaa :(
 
Glove

Jäsen
Jos Sportin kaikki 6 tulevaa peliä perutaan niin se ei ole edes lievä ylireagointi vaan käsittämätöntä hölmöilyä. Toivon todellakin, että pyritään pelaamaan nämä edes vieraissa ja sitten kotipelit muualle siirrettäväksi.

Vaasassa nyt kiellettiin yli 50 hengen kokoontumiset niin ei siellä pelata.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Jos Sportin kaikki 6 tulevaa peliä perutaan niin se ei ole edes lievä ylireagointi vaan käsittämätöntä hölmöilyä. Toivon todellakin, että pyritään pelaamaan nämä edes vieraissa ja sitten kotipelit muualle siirrettäväksi.

Mielestäni nyt voisi olla hyvä ratkaisu siirtää esimerkiksi kotipelit vieraspeleiksi ja kääntää kyseiset vieraspelit kotipeleiksi mikäli nyt mahdollista silloin pelata.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Miksi kävisi mahdottomaksi? Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että ottaako ihmiset nyt opiksi vai eivät. Lisäksi on kohtuullisen älytöntä, että laitetaan jäähallit kiinni vaikka ei niissä ole yhtään tartuntaa aiheutunut mutta yökerhot mistä tässä tapauksessa on Korona levinnyt saa edelleen olla auki.

Urheilutapahtumissa ei ole tapahunut käsittääkseni yhden yhtä viruksen leviämistä, mukaanlukien jo pelatut jääkiekko-ottelut. Kyllä niiden viranomaistenkin on pakko tämä noteerata.
Kenen pitäisi ottaa opikseen ja mistä? Ei tämä Vaasan keissikään Sportin tai katsojien vika ole, kuin ei ollut myöskään HPK:n.

Tällä hetkellä Vaasassa laitetaan yleisötilaisuudet banniin, seuraavaksi vuorossa on joku muu kaupunki tai maakunta. Tartuntamäärät kasvaa, eikä Sportin otteluiden siirrolla tehdä muuta kuin pitkitetä väistämätöntä. Naiivia kuvitella, että virus kuin taikaiskusta poistuisi keskuudestamme, eikä missään tulisi eteen enää minkäänlaisia rajoituksia. Päinvastoin, tartuntamäärät sen sijaan ovat vain nousussa, eikä nousu hetkessä tule taittumaan, tämä taas tietää noin 100% varmuudella lisää rajoitustoimia.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko täällä nyt porukalla unohtunut se pistekeskiarvohomma vai minkä tähden tässä nyt kausi peruuntuu TAAS? Tai se, että playoffeja voidaan lyhentää.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Vaasassa nyt kiellettiin yli 50 hengen kokoontumiset niin ei siellä pelata.

Kyllä mä lukea osaan... Mutta ei mitään järkeä, että Sport ei voisi pelata vieraspelejään. Ja nyt on nimenomaan syytä pohtia pitäisikö kotipelejä vaihtaa vieraspeleiksi.
 
Mighty Mickey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, SaPKo, Los Blancos
Sport harjoittelemaan ja pelaamaan reiluksi kahdeksi viikoksi johonkin toiseen kaupunkiin, missä saa pelata. Ei tästä tuu mitään, jos nyt Sportille laitetaan reilun kahden viikon huili tästä? Sittenhän Sport pelaa jossain rytäkässä hirveän määrän pelejä olettaen, että muille ei kävisi samoin..
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kenen pitäisi ottaa opikseen ja mistä? Ei tämä Vaasan keissikään Sportin tai katsojien vika ole, kuin ei ollut myöskään HPK:n.

Tällä hetkellä Vaasassa laitetaan yleisötilaisuudet banniin, seuraavaksi vuorossa on joku muu kaupunki tai maakunta. Tartuntamäärät kasvaa, eikä Sportin otteluiden siirrolla tehdä muuta kuin pitkitetä väistämätöntä. Naiivia kuvitella, että virus kuin taikaiskusta poistuisi keskuudestamme, eikä missään tulisi eteen enää minkäänlaisia rajoituksia. Päinvastoin, tartuntamäärät sen sijaan ovat vain nousussa, eikä nousu hetkessä tule taittumaan, tämä taas tietää noin 100% varmuudella lisää rajoitustoimia.
Ööh ihmisten pitää ottaa opikseen. Ei voi järjestää opiskelijapippaloita ja ravata yökerhoissa, tai sitten menee koko maa kiinni. Sellaista se nyt vain on. Pitäisi pitää ne turvavälit ja juoda kalsarikännejä ennemmin kotona. Jos ei opita ja tilanne pahenee koko maassa niin sitten oikeasti joudutaan kuseen ja Liiga on vain yksi sijaiskärsijä.

Nyt kohdistetaan toimia Sporttiin millä ei ole yhtään mitään osaa ja arpaa tässä touhussa. Joku kutsuisi sitä täysin älyvapaaksi touhuksi. Lisäksi aletaan olemaan alueella, että rikotaan jo perustuslakia ja liiketoiminnan tasavertaisuutta. Sinne toimet missä tartunnat.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ööh ihmisten pitää ottaa opikseen. Ei voi järjestää opiskelijapippaloita ja ravata yökerhoissa, tai sitten menee koko maa kiinni. Sellaista se nyt vain on. Pitäisi pitää ne turvavälit ja juoda kalsarikännejä ennemmin kotona. Jos ei opita ja tilanne pahenee koko maassa niin sitten oikeasti joudutaan kuseen ja Liiga on vain yksi sijaiskärsijä.

Miksi näissä jutuissa nousee aina esille opiskelijabileet tai yökerhot? Miksi kuitenkin on hyväksyttävää, että vanhkuset notkuu kahviloissa ja Veikkauksen pelisaleissa? He ovat riskiryhmä ja saavat touhuta mitä lystää?
 
Pallister

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Voi isäkissan vi**u. Mikä tässä nyt on niin käsittämättömän vaikeaa ymmärtää? Jos joukkueessa todetaan koronavirus jollain pelaajalla, niin olisi aivan kusipäinen riski laittaa vain tämä kyseinen pelaaja sivuun ja jatkaa sarjaohjelmaa normaalisti. Tällä käytännöllä voitaisiin olla 95% varmoja, että kautta ei todellakaan saatais vietyä loppuun.

Ja melko erikoista ajattelua tuollainen, että miltei toivotaan osan joukkueista joutuvan konkurssiin. Mitäs jos se olisi juuri se oman kylän seura jota pikkunassikasta asti on kannattanut ja käynyt paikan päällä ihmettelemässä matseja?.. Niin, melko pahalta ainakin itsestäni tuntuisi.

Ei tässä itsekään mitään kaikkein fiksuimpia olla, mutta kun tätä palstaa lukee, niin ei sitä sieltä ihan tyhmimmästäkään päästä onneksi olla.
No miksi tuo sitten toimii tuolla futiksessa?
Ymmärrän toki että joku tutkimus väittää että jääkiekossa virus tarttuu helpommin mutta ei tästäkään mitään tule.
Näillä varmuuden vuoksi- rajoituksilla kautta ei tulla pelaamaan loppuun ja moni seura on vaarassa kaatua.

Kyllähän ne pikkunassikat voivat edelleen käydä matseja katselemassa, se että ne pikkukylän joukkueet eivät ole liigassa on taas toinen juttu.
Otetaan nyt vaikka Sport, keskiarvo sijoitus nousun jälkeen 13. ja jatkuvia rahavaikeuksia.
Onko tälläisen seuran paikka liigassa, mielestäni ei.
 
Jpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyllä tässä taitaa ennemmin tai myöhemmin käydä niin, että Liiga keskeytyy kaikkien osalta. Varsinkin nyt näyttää todella pahalta. Harmi ja suuri ketutus joukkueiden puolesta.
 
JMK81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Aston Villa
Sportin kotiavaus siirtyy kaupungin koronatilanteen kiihtymisen vuoksi.
Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt tänään, että kaupungissa kielletään kaikki yli 50 hengen kokoukset ja julkiset tilaisuudet tartuntatautilain 58§ mukaisesti 25.10.2020 asti.
Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta ei näe kuitenkaan estettä Vaasan Sportin Liiga-joukkueen harjoitus- sekä kilpailutoiminnan jatkumiselle.
– Olemme keskustelleet ylilääkäri Kaukorannan kanssa ammattilaisjoukkueen harjoittelemisesta ja vieraspelien pelaamisesta. Joukkueen toiminta tapahtuu valvotussa ympäristössä, ja hänen mukaansa voimme jatkaa ammattimme harjoittamista. Tämä ohjeistus antaa meille mahdollisuuden jatkaa toimintaamme Liigassa, kommentoi Vaasan Sportin toimitusjohtaja Tomas Kurtén.
Lokakuun siirtyneiden otteluiden uudet ottelupäivät ilmoitetaan myöhemmin.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Ainakin allekirjoittaneen mielestä tälläinen kikkailu ja keskiarvojen laskeminen on typerää. Syntyessään kuollut.
Eli mielummin jätetään pelaamatta kokonaa, kuin yritetään sopeutua tilanteeseen. Mielenkiintoinen näkemys tuokin.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Miksi näissä jutuissa nousee aina esille opiskelijabileet tai yökerhot? Miksi kuitenkin on hyväksyttävää, että vanhkuset notkuu kahviloissa ja Veikkauksen pelisaleissa? He ovat riskiryhmä ja saavat touhuta mitä lystää?
No voisiko nyt johtua siitä, että Vaasassa nämä tapaukset nimen omaan liittyy opiskelijapippaloihin ja yökerhoon?
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Vaikea nähdä nykyisillä linjauksilla että kautta saataisiin läpi. Vähän erikoista ettei Sport voi nyt edes vieraissa pelata näitä pelejä ?
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ja myös kaikkialla Suomessa? Ihan oikeesti jotai järkee kommentointiin.
Juurikin järkeä toivottaisiin sinun kommentointiin asian tiimoilta. Kun ei ole kahviloissa levinnyt Koronaa niiden mummojen ja pappojen toimesta. Mutta ei kun niitä pitää syyllistää ja kielletään kahvilat. Ei missään nimessä kannata puhua niistä paikoista ja syyllistää niitä jotka Koronaa levittää, vaan pitää tasapuolisuuden nimissä tuomita ihan kaikki. Vaasan Sporttikin pitää nyt asettaa kahden kuukauden karanteeniin koska se on heidän vika, että opiskelijat meni toilailemaan.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sportin kotiavaus siirtyy kaupungin koronatilanteen kiihtymisen vuoksi.
Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt tänään, että kaupungissa kielletään kaikki yli 50 hengen kokoukset ja julkiset tilaisuudet tartuntatautilain 58§ mukaisesti 25.10.2020 asti.
Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta ei näe kuitenkaan estettä Vaasan Sportin Liiga-joukkueen harjoitus- sekä kilpailutoiminnan jatkumiselle.
– Olemme keskustelleet ylilääkäri Kaukorannan kanssa ammattilaisjoukkueen harjoittelemisesta ja vieraspelien pelaamisesta. Joukkueen toiminta tapahtuu valvotussa ympäristössä, ja hänen mukaansa voimme jatkaa ammattimme harjoittamista. Tämä ohjeistus antaa meille mahdollisuuden jatkaa toimintaamme Liigassa, kommentoi Vaasan Sportin toimitusjohtaja Tomas Kurtén.
Lokakuun siirtyneiden otteluiden uudet ottelupäivät ilmoitetaan myöhemmin.
No hyvä. Nyt kuulostaa tolkulliselta, kun ei sekoiteta ammattiurheilua kuitenkaan mihinkään kaveriporukan sählyvuoroihin.
 
Viimeksi muokattu:

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikea nähdä nykyisillä linjauksilla että kautta saataisiin läpi. Vähän erikoista ettei Sport voi nyt edes vieraissa pelata näitä pelejä ?

Miksei voisi? Kyse on kunnallisesta suosituksesta. Liigan osalta kyse on aikataulullisesta järjestelykysymyksestä.

Tämä on juuri sellainen tilanne, johon Liiga-organisaatio seuroineen on kaiken järjen mukaan varautunut ja johon luulisi löytyvän reagointikykyä. Nyt vaan Zoom-kokous tulille ja otteluohjelma järjesteltyä niin, että Sportille saadaan tähän väliin vieraspelejä – mahdollisesti pelattua esim. samaa jengiä vastaan pari vieraspeliä peräkkäin.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Näinkö sanoin?
Mielenkiintoinen näkemys tuokin.
Et, mutta en kertonut mitään omaa visiota yms miten jatketaan, eli hyvin voisi olettaa, että olet sitä mieltä että mielummin kausi pakettiin, kuin yritetään sopeutua jotenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös