Koronan vaikutus JYPin talouteen ja ottelutapahtumiin (yms.)

  • 52 444
  • 330

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minulle ei ole yksikään lääkäri sanonut, että maskista ei olisi apua ja vaikka joku sanoisi, en muuttaisi omaa tekemistäni sen perusteella, koska luotettavaa tietoa on ihan riittävästi olemassa sen puolesta, että maskin käytöllä voin olla vastuullinen muita kohtaan ja suojata samalla myös itseäni.
Monille yksittäisen lääkärin sanat ovat usein koko totuus, vaikka faktaa on, että yksikään lääkäri ei omaa täydellistä tietoja ja monista asioista lääkäreillä on yhtä monta näkemystä kuin on lääkäreitäkin.

Jos haluaa oikeasti tietää miten asian laita on, niin kannattaa tutkia asiaa kunnolla itse ja hakea näkemyksiä vaikkapa sitten useammalta eri lääkäriltä.
 
Hexa

Jäsen
Suomi on niitä maita jossa maskin käytto on saatu kuulostamaan välillä rakettitieteelle, että ei kannata edes yrittää käyttämistä.
Olen eri mieltä kanssasi, että maski ei suojaisi itse käyttäjää. ”Maskit suojaavat käyttäjäänsä selvästi” – Uusi suomalaistutkimus käytti samaa dataa kuin ministeriö, mutta sai eri tuloksen ja haastaa virallisen kannan

Kyllä se suojaa myös käyttäjäänsä ja vaikka ei tietenkään täydellisesti niin voi myös vähentää viruskuorman määrää ratkaisevasti, jolla taas voi olla vaikutusta mahdollisen taudin vakavuuteen. Mutta ei siinä, jokaisella on oikeus kokea tämäkin asia omalla tavallaan ja aina voi etsiä myös vastakkaisia tutkimuksia. Tärkeintä maskin käytössä kuitenkin on se, että emme tartuttaisi muita ja varsinkin, kun niin moni tartuttaa muita oireettomina. Tuohon kun päästäisiin niin kenties pystyttäisiin toteuttamaan myös sisätilojen tapahtumia turvallisesti ja mahdollisimman moni voisi ja uskaltaisi niihin osallistua.

Toivottavasti nyt nähtäisiin edes yksi matsi ennen Liigan alkua ja löydetään keinot, että myös Liigasta päästään nauttimaan. Itsellä on kova ikävä jääkiekkoa, se toisi tärkeän vastapainon kaikkeen ikävään ja negativiiseen mitä maailmassa nykyisin tapahtuu.
Asiallinen perustelu. Ja kyllä itsekin oikeasti uskon, että se kirurgin maski suojaa myös käyttäjäänsä jonkin verran viruksilta ja bakteereilta, vaikka ohjeessa sanotaankin, että ei ole henkilösuojain. On se huomattavasti parempi kuin ei mitään ja kyllä se jotain täytyy suodattaa myös sisäänpäin. Suurin vaikutus tulee kuitenkin siitä, että mahdollisimman moni käyttäisi sitä.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Monille yksittäisen lääkärin sanat ovat usein koko totuus, vaikka faktaa on, että yksikään lääkäri ei omaa täydellistä tietoja ja monista asioista lääkäreillä on yhtä monta näkemystä kuin on lääkäreitäkin.

Jos haluaa oikeasti tietää miten asian laita on, niin kannattaa tutkia asiaa kunnolla itse ja hakea näkemyksiä vaikkapa sitten useammalta eri lääkäriltä.

Eräs infektiolääkäri nauroi ettei oireeton voi tartuttaa, kun ei ole oireita. Sitten taas toisten mielestä oireeton voi tartuttaa.

Toki oireettoman määrittely on sitten asia erikseen. Mutta tosiasia on se, että lääkärit puhuvat ihan ristiin ja jokainen lääkäri katsoo asioita ihan eri näkökulmasta kuin toinen.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Isoin huolenaihe on ehkä se että vaikka yleisöä saisi ottaa isommin niin miten sitä lopulta tulee ainakin alkuvaiheessa? nyt menossa harjoitusottelu Sportia vastaan johon kausikortilla ilmainen sisäänpääsy ja 10e liput niin yleisöä on se 400 katsojaa. Eli jos kapasiteetti on 3000 katsojaa niin ei välttämättä aivan tuohon päästä kun yksittäisissä matseissa.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins

No tuo ei nyt kummoinen yllätys ole että yleisöä ei ole tuon enempää, kyyseessä on harjoitusmatsi korona aikana, aika moni välttää massatapahtumia, ja mitä täältäkin on lukenut niin aika vähätteliviä kommentteja on koronasta, niin moni vetää johtopäätöksiä kannattaako mennä hallille.
 
Joo no lähinnä pistää miettimään jos nyt ei kausikorttilaiset eksy katsomoon eksyykö sitten välttämättä liigamatsiin 2 viikon päästä. Tietenkin sport ei se mielenkiintoisin vastus ja helppo jättää riskejä ottamatta.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Tänään sitten liiga ilmoitti että ottelut pelataan 40-60% kapasiteetilla ja JYPn osaltahan se tarkoittaa pienempää yleisöä kuin aikaisemmin ilmoitettu 3000
Eli liigan mukaan JYPn ottelukapasiteetti on 60%.lla 2 662 (jos tuo kapasiteetti on sen 4437)
ja jos huonoimmillaan 40% on 1775

Tilannettahan seurataan päivittäin, ja syksyn tautihuippua ei olla vielä saavutettu.
 
Corvus corax

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LA Kuninkaat, John Tortorella
Tänään sitten liiga ilmoitti että ottelut pelataan 40-60% kapasiteetilla ja JYPn osaltahan se tarkoittaa pienempää yleisöä kuin aikaisemmin ilmoitettu 3000
Eli liigan mukaan JYPn ottelukapasiteetti on 60%.lla 2 662 (jos tuo kapasiteetti on sen 4437)
ja jos huonoimmillaan 40% on 1775

Tilannettahan seurataan päivittäin, ja syksyn tautihuippua ei olla vielä saavutettu.
Eiköhän tuo 40-60 pinnaa ollut enemmänkin arvio kuin laki mitä pitää noudattaa.
Veikkaisin että jos JYP pystyy uskottavan suunnitelman esittämään että 3k on mahdollista ottaa halliin, niin se sallitaan.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Oma lukunsa on sitten myös se, että kuinka moni hallille haluaa/uskaltaa/kykenee tulemaan, oli annettu kapasiteetti sitten mitä tahansa. Viime viikon peleissä Sportia ja KeuPaa vastaan mökki oli varsin tyhjä (427 ja 710 katsojaa). En tiedä oliko syynä panoksettomat pelit, suht suolaiset pääsylippuhinnat, "tylsät vastustajat" vai sairastumisen pelko. Olisin ennakkoon odotellut isompaa yleisöryntäystä, koska ekat pelit Jyväskylässä yli puoleen vuoteen.

Sekin on jännä nähdä miten ottelutapahtumasta käytännön järjestelyineen saadaan miellyttävä rajoituksiin ja hallin pilkkomisiin liittyen. Esimerkiksi vessojen määrät taitavat vaihdella tosi paljon lohkojen kesken, samoin varmasti tulee käymään anniskelualueiden koolla jne.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Itsellä oli liput KeuPa peliin ja kausari toki löytyy, mutta henk.koht kiireiden takia jäi kumpikin peli näkemättä. En usko, että tuota hallille tulemisen pelkoa niinkään isossa kuvassa on, mutta eihän nämä harjoituspelit koskaan ole mitää yleisömagneetteja olleet, vaikka ehkä enemmän väkeä ollutkin.

Uskoisin, että liigan alkaessa ja jos JYP saa tuon 3k halliin ottaa niin yleisömäärät olisi tuossa 2-2,5k välillä ja tietyissä peleissä jopa loppuunmyytyjä, mutta tämän näkee kun sarja lopulta alkaa.
 
king k

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Uskoisin, että liigan alkaessa ja jos JYP saa tuon 3k halliin ottaa niin yleisömäärät olisi tuossa 2-2,5k välillä ja tietyissä peleissä jopa loppuunmyytyjä, mutta tämän näkee kun sarja lopulta alkaa.
Jos tosiaan 3 kiloo saa jengiä ottaa sisään (mitä ehkä hieman epäilen) niin varmaan se on tuossa 2-2,5 kilon välillä mitä se todellinen katsojamäärä sitten on.

Ja se määrä tietää kyllä rajua miinusmerkkistä tilikautta organisaatiolle mikäli kausi päästään pelaamaan kokonaan läpi ja rajoitukset olisi koko kauden päällä.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Jos tosiaan 3 kiloo saa jengiä ottaa sisään (mitä ehkä hieman epäilen) niin varmaan se on tuossa 2-2,5 kilon välillä mitä se todellinen katsojamäärä sitten on.

Ja se määrä tietää kyllä rajua miinusmerkkistä tilikautta organisaatiolle mikäli kausi päästään pelaamaan kokonaan läpi ja rajoitukset olisi koko kauden päällä.
Ei tuo tosiaan ihanne tilanne ole, mutta uskoisin että Korpelan ja co'n ammattitaito riittää luovimaan ongelmien läpi.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämän hetken isoin uhka on ehkä siinä että alueellisia tiukempia rajoituksia voi ainakin hetkeksi olla tulossa jossain kohti, yksittäiset ottelusiirot ei toki maailmaa vielä kaataisi mutta veisi pelivaraa sitten jos pelit myöhemmin kauden aikana keskeytyy tai muilla joukkueilla tulee ottelusiirtoja.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Ei tuo tosiaan ihanne tilanne ole, mutta uskoisin että Korpelan ja co'n ammattitaito riittää luovimaan ongelmien läpi.
Toivottavasti Korpelalla ja muilla on mietintämyssy syvällä päässä tällä hetkellä, että mitä vaihtoehtoisia tapoja JYPillä on nyt kerätä faneilta euroja, jos pääsilipputulot sakkaavat. Ei koske pelkästään JYPiä vaan kaikkia liigaseuroja.

Lätkäseuroilla on ollut keväästä asti havaittavissa sellainen no can do -asenne, missä tunnutaan vain huutavan sen puolesta, ettei seurojen taloudet kestä vajaata kautta tai yleisörajoituksia. Olisin odottanut enemmän myös tekoja, joilla pyritään nyt kompensoimaan tätä vajetta.

Liiga-joukkueilla on kuitenkin takanaan kymmenien tuhansien ihmisten vahvuinen fanijoukko, joka on valmis osallistumaan talkoisiin oman suosikkiseuran taloudellisessa tukemisessa. Se voi olla yksinkertaisimmillaan joku t-paita tai mukikampanja, jossa myydään aavistuksen ylihintaisia "uniikkituotteita".

Tätä viestiä kirjoittaessa minulla on muuten sattumalta päällä KeuPa-JYP -paita, jonka sain VIP-lipun myötä lauantain pelistä. Maksoin mielelläni 30 euroa extraa lipusta (saaden "vain" t-paidan), kun tiesin sen menevän hyvään tarkoitukseen. Vastaavia tekoja toivoisin näkeväni enemmänkin, enkä vain pelkkää voivottelua.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45

Voisi pistää pelaajat vaikka signeeraamaan tuota halpaakin fanikamaa, mukeja, t-paitoja, lippiksiä, viirejä (kasvomaskit poislukien) tms. Nousisi mukin henkinen arvo, jos kyljessä lukisi Brädi 92 tai Jakke 26.

"Kerää koko sarja".
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Ei tämä kovin hyvältä näytä!
Korona leviää Keski-Suomessa etenkin jääkiekkossa (MTV3.fi)

Ei koske Jypiä ainakaan vielä mitenkään. Kyseessä oli tämä Laukaan vai Peurungan jengi tai mikä se nyt onkaan. Noin 15 tartuntaa pelaajistossa ja sen lisäksi heidän lähipiirissään. Olivat ilmeisesti pelanneet myös Liikunnan Riemua vastaan ja riemulaisia tämän takia karanteenissa. Villeimmät huhut kertovat liiton kieltäneen kertomasta asiasta mitään julkisuuteen.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Tämä näkynee ensi viikolla myös JYPin ottelutapahtumassa. Ainakin toivottavasti.

Joo toki suositus vaan mutta kyllähän tuo ensiviikon ottelu on varmasti suurennuslasin alla jolloin kyllä kannattaa seuran jakaa vaikka ilmaiseksi noita ihan imagosyistä. Itseasiassa ei varmaan olisi mahdotonta sisällyttää läpi kauden lipun hintaan maski/maskit, sen verran hinnatkin kokoajan menee alasäpin ja tukusta varmaan ei hinta olisi kynnyskymys enää. Käsidesi pullojen jakaminen vaikka jonkun yhteistyökumppanin avulla voisi olla myös hyvä veto, eihän puhuta kun eurosta tai parista per pullo ja menisi koko kauden taskussa sitten.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aika pitkä juttu kyseessä, nopeasti lainattuna lyhyitä pätkiä.

"Ei olla oltu kosketuksissa muiden joukkueiden kanssa. Jos pukukoppi on ollut samalla käytävällä kotijoukkueen kanssa, niin bussista hallille ja takaisin ollaan kuljettu maskit päässä, JYPin U20-joukkueen päävalmentaja Antti Turunen kertoo.

Kun JYP matkustaa esimerkiksi Ouluun, ovat joukkueet pitäneet taukoa jollain huoltoasemalla matkan varrella. Korona-aikana ei pysähdellä. Sekä liigajoukkue että U20-joukkue ruokailee ottelun jälkeen vieraspaikkakunnan jäähallilla
-Vaihtoruokailu on paljon turvallisempaa kuin pysähtyä ABC-asemalla, Viitanen huomauttaa.

Jukurien nuoret painuivat HPK ja KooKoo -kohtaamisten jälkeen baareihin Mikkelissä. Baarikierroksesta arvellaan aiheutuneen noin 300 altistusta.
Miten korona saadaan pidettyä poissa JYPistä, koska nuoret miehet tuppaavat käydä ravintoloissa ja tavata tuttuja tiiviissä kaveriporukassa?

– Jokaisen pitää pystyä elämään normaalia elämää. Pelaajat ovat fiksuja ja varmasti ymmärtävät mitä pitää tehdä, että he voivat harrastaa tätä lajia ja että sarjat saadaan pidettyä pyörimässä, Viitanen sanoo.
– Suomessa ei ole mahdollista pelata samanlaisessa kuplassa kuin NHL:ssä. Tehdään se mitä pystytään koronan kanssa, mutta on todennäköistä, että korona pääsee vierailemaan myös JYPin puolelle, Viitanen toteaa.
– Nopea reagointi ja viestittäminen ovat erittäin tärkeässä roolissa. Meidän on testattava pelaajia matalalla kynnyksellä, eikä harjoituksiin tai peleihin saa tulla sairaana, Viitanen korostaa."
 
Viimeksi muokattu:

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Emeritus urheilutoimittaja Ilkka Kulmalan pitkä juttu Jukka Seppäsen kanssa. Jutussa puidaan veroasiaa ja taloutta, mutta myös mahdollista maskipakkoa, jota JYP vakavissaan pohtii. Siksi juttu tähän ketjuun. Jutun sisällöstä tarkemmin voi kysellä yv:llä, jos kiinnostaa, nyt ei valitettavasti ehdi avata asiaa enempää.

"JYP suunnittelee yleisölle kasvomaskipakkoa Liigan kotiotteluihinsa Hippokselle.
– Vakavasti mietimme tätä vaihtoehtoa, seuran puheenjohtaja Jukka Seppänen kertoo.

Seppäsen mukaan JYP pyrkii tekemään nykyisissä koronan asettamissa raameissa kaikkensa katsojien turvallisuuden ja heidän täysipainoisen ottelukokemuksensa eteen.
– Voi olla, että jotkut karsastavat maskipakkoa, mutta me ajattelemme, että yleisön turvallisuus on kaikkein tärkein asia.
– Itse edustan sitä linjaa, että mennään näissä turva-asioissa mieluummin vähän yli kuin ollaan liian lepsuja.

Seppänen uskoo, että maskipakko on toteutettavissa.
– JYP järjestää suljetun tapahtuman, johon se myy lippuja. Käsittääkseni järjestävä seura voi edellyttää katsojilta maskien käyttöä."
 
Viimeksi muokattu:

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Emeritus urheilutoimittaja Ilkka Kulmalan pitkä juttu Jukka Seppäsen kanssa. Jutussa puidaan veroasiaa ja taloutta, mutta myös mahdollista maskipakkoa, jota JYP vakavissaan pohtii. Siksi juttu tähän ketjuun.

"JYP suunnittelee yleisölle kasvomaskipakkoa Liigan kotiotteluihinsa Hippokselle.
– Vakavasti mietimme tätä vaihtoehtoa, seuran puheenjohtaja Jukka Seppänen kertoo.

Seppäsen mukaan JYP pyrkii tekemään nykyisissä koronan asettamissa raameissa kaikkensa katsojien turvallisuuden ja heidän täysipainoisen ottelukokemuksensa eteen.
– Voi olla, että jotkut karsastavat maskipakkoa, mutta me ajattelemme, että yleisön turvallisuus on kaikkein tärkein asia.
– Itse edustan sitä linjaa, että mennään näissä turva-asioissa mieluummin vähän yli kuin ollaan liian lepsuja.

Seppänen uskoo, että maskipakko on toteutettavissa.
– JYP järjestää suljetun tapahtuman, johon se myy lippuja. Käsittääkseni järjestävä seura voi edellyttää katsojilta maskien käyttöä."
Toivottavasti ei tule... Aika paskaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka _ei pysty_ maskia käyttämään.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivottavasti ei tule... Aika paskaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka _ei pysty_ maskia käyttämään.

Ymmärrän, mutta itse henkilökohtaisesti toivon, että maskipakko tulee. Jos maskipakko on, käyn hallissa, mutta jos maskipakkoa ei ole, en käy katsomassa otteluita tässä vallitsevassa tilanteessa vaan tuen JYPiä toisella tapaa ja katson tv:stä.

En valita enkä kitise, jos maskipakkoa ei tule, mutta silloin asia on ratkaistu minun puolestani valmiiksi ja asiaa ei tarvitse enempää miettiä.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Ymmärrän, mutta itse henkilökohtaisesti toivon, että maskipakko tulee. Jos maskipakko on, käyn hallissa, mutta jos maskipakkoa ei ole, en käy katsomassa otteluita tässä vallitsevassa tilanteessa vaan tuen JYPiä toisella tapaa ja katson tv:stä.

En valita enkä kitise, jos maskipakkoa ei tule, mutta silloin asia on ratkaistu minun puolestani valmiiksi ja asiaa ei tarvitse enempää miettiä.
Voi olla, että maskipakosta on “vain“ haittaa JYPille. Jotenkin luulen, että moni jättää tulematta peliin sen takia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös