Ehkä kyse ei ole tästä, vaan siitä että "nykynuoret" eli alle viisikymppisillä ei ole sellaista luxusta, että he voivat tuudittautua samaan pumpuliin kuin vanhemmat sukupolvet. Talous kasvoi, inflaatio söi velat, oli täysityöllisyys, ei tarvinnut stressata eläkepommeista tai huoltosuhteista, vaan pystyi hyvällä omalla tunnolla olemaan itsekäs. Vanhusten eliniänodote oli niin matala ja terveydenhuolto oli niin kehittymätöntä, että ei tarvinnut miettiä mitään priorisointeja, vaan voitiin nukkua ruususen unta. Age of innocence.Nuoremmat mieltävät Suomen kasvualustana, mahdollistajana, paikkana jossa on jotain resursseja, hyödynnettävää.
Tai jos verotus ei jaksa kiinnostaa, niin mennäänpä ihquihin ulkomaihin töihin.
Minä olen tunteellinen nationalisti, entisenä omaishoitajana haluan pitkittää vanhojen ihmisten elämää koska he ovat suomalaisia. Entisenä omaishoitajana täytyy todeta, että hoidettavani kuoli sitten muutamassa terveyskeskusviikossa eli inhimillinen oli äidin elon loppu.
Minä olen palstan vanhempaa ikäluokkaa, siispä suomalaisuus on jotain sellaista että vanhuksia kieltäydyn talousarvottamaan.
Jotenkin nyt vasta tajusin tämän tunnesuomalaisuuden eron, jonkin sukupolvien välisen tunnekytkennän muutoksen.
Individualismin nousun valtavirraksi? Minä, minä.
Olkoon sitten niin, maailma muuttuu.
Nykyiset nuoret kohtaavat ihan erilaisen maailman eikä nuo edellisen sukupolven itsestäänselvyydet ole tulevaisuudessa itsestäänselvyyksiä. Elämme aikoja, jolloin ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa seuraava sukupolvi ei pääse samaan elintasoon kuin entinen.
Lapsien pitää olla aikuisia kun aikuiset ovat lapsia. Sama juttu kuin eläkepäätösten kanssa. Ei tarvitse miettiä velkaantumista tai tulevaisuutta kun on silloin jo kuollut. Se on sitä parempaa itsekkyyttä.