Puolustuspeli on tuloksien ja mittareiden valossa tiivistynyt, mutta isoin asia tämän tuloksellisen parantumisen taustalla on maalivahtipelin parantuminen.
Ei ole minun silmiin tehty mitään erikoista sen parantamiseksi sitten syksyn kun nopeista käännöistä luovuttiin ja siirryttiin "perusasioihin", minkä Atu hallitsee tiivis puolustuspeli omissa, keskusta tukkoon ja pidetään vastustaja pois parhailta laukaisu sektoreilta.
Erikoistilanne pelaaminen oli joulun jälkeen pitkän pätkän ihan huippua, eikä se "hyvyys" loppunut Tiivolan ja Atun lähdön jälkeen vaan jatkui edelleen, kunnes tällä viikolla YVn tehokkuus lakkasi ja AV putkikin meni poikki ja palattiin normaali kuolevaisten tahtiin näihin viime peleihin.
Hyökkäyksestä puuttuu tärkeitä palasia, jotka tuovat kyllä ratkaisuvoimaa ja mahdollisuuksia noihin viisikoiden rakentamiseen, mutta korjaavatko ne perussyytä, tuovatko ne automaattisesti leveyttä vai taas vaan lisää mahdollisuuksia?
Ässät harvemmin ollut tilanteessa, jossa materiaali on paperilla jopa todella kova.
Mutta kuten ollaan monesti ajateltu vastustajien kohdalla, että ei ne nimet selässä mitään merkitse, jollei ne pelaa Logolle...kun hommataan paremmat yksilöt, vaaditaan myös valmennukselta enemmän saada taitavat yksilöt valjastettua pelaamaan joukkueen edun mukaisesti.
Jos valmennus ei tarjoa pelisapluunaa johon yksilöt uskovat ja luottavat,että sillä saadaan paras tulos myös omaa etua ajatellen, pelaajia on vaikea saada sitoutumaan siihen.
Pelaajat kyllä ymmärtävät milloin pelitapa ei ole heille edullinen ja ei tue heidän ominaisuuksiaan.
Salminen ei varmasti ole parhaimmillaan kun pelataan tiukassa muodostelmassa oman maalin edustaa, mutta on ehkä jo profiililtaan pelaaja, joka pystyy omilla nousuillaan pääsemään maalipaikkoihin.
Hirvonen, Killinen ja Kivenmäki ovat tilanteessa, jossa näyttöjä pitäisi lyödä tulostaululle, eikä välttämättä niinkään parkkeeramalla itseään oman maalin edustaan. Kun tilanne hyökätä tulee sitten mennään kieli pitkänä ja koitetaan saada nimi lehteen eikä ymmärretä, että se syöttöpiste ketjukaverin maaliin näyttää aina paremmalta kuin ei pistettä ollenkaan.
Hyökkäyspelaaminen toisi happea ja energiaa pelaamiseen, kun taas puolustuspäässä sitä kuluu eikä se tuota hyvän olon tunnetta siten kuin hyökkäyspäässä pelaaminen.
Tästä on tullut vouhotettua jo monesti, mutta olisin toivonut tai jopa odotin alkukauden perusteella, että Ässät on tulossa nykykiekkoon mukaan, mutta kun se ei heti toiminut, niin palattiin vanhaan, jonka päälle ei kovin kiekollista pelitapaa voida rakentaa.
Toivottavasti tämä perinteinen altavastaajakiekko vastaiskuineen on vielä kerran voittavaa lätkää kun se yhdistetään hyvään erikoistilanne pelaamiseen, sekä jopa potentiaaliltaan todella kovaan materiaaliin.
Toivottavasti nämä meidän taitavat pelaajat ostavat pelitavan ja alkavat pelaamaan sitä yhdessä, muuten tämä on vain hyvän materiaalin hukkaan heittämistä.
Minun syyttävä sormi tällä hetkellä osoittaa valmennusta ja myönnän sen.
Eikö valmennus luottanut omiin kykyihin, vai miksi alkukauden pirteästä pelitavasta luovuttiin, kun oma pää kolisi. Stuodiota myöten sitä kehuttiin?
Vaikka pelaajat ovat kentällä ja tekevät itse siellä asiansa, niin mikä sitten on valmennuksen tehtävä jos se ei ole kollektiivisesti yksittäisten pelaajien saaminen pelaamaan yhdessä logolle, valmennuksen haluamalla pelisapluunalla.
Koskee myös sitä, että valmennuksen pitää saada nuoret eteenpäin pyrkivät pelaajat ymmärtämään, että joukkueen sekä ketjukaverin etu on myös oma etu. Tolta pohjalta näkisin nuorisoketjun optimitilanteessa potkivan toisia eteenpäin, eikä tekemään hallaa niin itselle kuin ketjukavereille.
Joukkue on kollektiivi, jos yksi ei tee sovittuja asioita, joukkue laittaa sen ruotuun, mutta jos kaksi kentällistä tekee asioita omalla tavallaan on valmennuksen tehtävä laittaa asiat kuntoon.
Eikä logolle pelaaminen ole synonyymi sille, että luistellaan kieli pitkänä ja annetaan kaikki mehut kaukalossa vaihdosta toiseen.
Logolle ja joukkueelle pelaamista on myös vähemmän näkyvää ja loisteliasta kiekosta luopumista, tekemällä tukitoimia kiekolliselle ja joskus myös sitä, että oikeassa tilanteessa uskalletaan antaa sopivasti periksi eikä oman epäonnistumisen korjaamista viedä joukkueen edun edelle ja väkisin rikkomalla koiteta pysäyttää vastustajaa.
Ei ole minun silmiin tehty mitään erikoista sen parantamiseksi sitten syksyn kun nopeista käännöistä luovuttiin ja siirryttiin "perusasioihin", minkä Atu hallitsee tiivis puolustuspeli omissa, keskusta tukkoon ja pidetään vastustaja pois parhailta laukaisu sektoreilta.
Erikoistilanne pelaaminen oli joulun jälkeen pitkän pätkän ihan huippua, eikä se "hyvyys" loppunut Tiivolan ja Atun lähdön jälkeen vaan jatkui edelleen, kunnes tällä viikolla YVn tehokkuus lakkasi ja AV putkikin meni poikki ja palattiin normaali kuolevaisten tahtiin näihin viime peleihin.
Hyökkäyksestä puuttuu tärkeitä palasia, jotka tuovat kyllä ratkaisuvoimaa ja mahdollisuuksia noihin viisikoiden rakentamiseen, mutta korjaavatko ne perussyytä, tuovatko ne automaattisesti leveyttä vai taas vaan lisää mahdollisuuksia?
Ässät harvemmin ollut tilanteessa, jossa materiaali on paperilla jopa todella kova.
Mutta kuten ollaan monesti ajateltu vastustajien kohdalla, että ei ne nimet selässä mitään merkitse, jollei ne pelaa Logolle...kun hommataan paremmat yksilöt, vaaditaan myös valmennukselta enemmän saada taitavat yksilöt valjastettua pelaamaan joukkueen edun mukaisesti.
Jos valmennus ei tarjoa pelisapluunaa johon yksilöt uskovat ja luottavat,että sillä saadaan paras tulos myös omaa etua ajatellen, pelaajia on vaikea saada sitoutumaan siihen.
Pelaajat kyllä ymmärtävät milloin pelitapa ei ole heille edullinen ja ei tue heidän ominaisuuksiaan.
Salminen ei varmasti ole parhaimmillaan kun pelataan tiukassa muodostelmassa oman maalin edustaa, mutta on ehkä jo profiililtaan pelaaja, joka pystyy omilla nousuillaan pääsemään maalipaikkoihin.
Hirvonen, Killinen ja Kivenmäki ovat tilanteessa, jossa näyttöjä pitäisi lyödä tulostaululle, eikä välttämättä niinkään parkkeeramalla itseään oman maalin edustaan. Kun tilanne hyökätä tulee sitten mennään kieli pitkänä ja koitetaan saada nimi lehteen eikä ymmärretä, että se syöttöpiste ketjukaverin maaliin näyttää aina paremmalta kuin ei pistettä ollenkaan.
Hyökkäyspelaaminen toisi happea ja energiaa pelaamiseen, kun taas puolustuspäässä sitä kuluu eikä se tuota hyvän olon tunnetta siten kuin hyökkäyspäässä pelaaminen.
Tästä on tullut vouhotettua jo monesti, mutta olisin toivonut tai jopa odotin alkukauden perusteella, että Ässät on tulossa nykykiekkoon mukaan, mutta kun se ei heti toiminut, niin palattiin vanhaan, jonka päälle ei kovin kiekollista pelitapaa voida rakentaa.
Toivottavasti tämä perinteinen altavastaajakiekko vastaiskuineen on vielä kerran voittavaa lätkää kun se yhdistetään hyvään erikoistilanne pelaamiseen, sekä jopa potentiaaliltaan todella kovaan materiaaliin.
Toivottavasti nämä meidän taitavat pelaajat ostavat pelitavan ja alkavat pelaamaan sitä yhdessä, muuten tämä on vain hyvän materiaalin hukkaan heittämistä.
Minun syyttävä sormi tällä hetkellä osoittaa valmennusta ja myönnän sen.
Eikö valmennus luottanut omiin kykyihin, vai miksi alkukauden pirteästä pelitavasta luovuttiin, kun oma pää kolisi. Stuodiota myöten sitä kehuttiin?
Vaikka pelaajat ovat kentällä ja tekevät itse siellä asiansa, niin mikä sitten on valmennuksen tehtävä jos se ei ole kollektiivisesti yksittäisten pelaajien saaminen pelaamaan yhdessä logolle, valmennuksen haluamalla pelisapluunalla.
Koskee myös sitä, että valmennuksen pitää saada nuoret eteenpäin pyrkivät pelaajat ymmärtämään, että joukkueen sekä ketjukaverin etu on myös oma etu. Tolta pohjalta näkisin nuorisoketjun optimitilanteessa potkivan toisia eteenpäin, eikä tekemään hallaa niin itselle kuin ketjukavereille.
Joukkue on kollektiivi, jos yksi ei tee sovittuja asioita, joukkue laittaa sen ruotuun, mutta jos kaksi kentällistä tekee asioita omalla tavallaan on valmennuksen tehtävä laittaa asiat kuntoon.
Eikä logolle pelaaminen ole synonyymi sille, että luistellaan kieli pitkänä ja annetaan kaikki mehut kaukalossa vaihdosta toiseen.
Logolle ja joukkueelle pelaamista on myös vähemmän näkyvää ja loisteliasta kiekosta luopumista, tekemällä tukitoimia kiekolliselle ja joskus myös sitä, että oikeassa tilanteessa uskalletaan antaa sopivasti periksi eikä oman epäonnistumisen korjaamista viedä joukkueen edun edelle ja väkisin rikkomalla koiteta pysäyttää vastustajaa.