KooKoon peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 60 545
  • 250

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Maaottelutauko tuli hyvään saumaan,
Ainut mikä tässä pelottaa on se, menettääkö Järvenpää flownsa. Todellakin toivon, ettei mutta viime vuonna marraskuun maajoukkuetauon jälkee torjui 5 hyvää peliä ja 4(?) voittoa. Eli pienoinen pelko on kieltämättä perseessä. Jos Perhonen yhden noista viidestä edes pääsisi pelaamaan.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt tähän väliin, kun sarjaa on pelattu ottelua vajaa kolmannes ja tulee pieni huili, on mielestäni hyvä paikka antaa arvosanat tällä kaudella nähdyille pelaajille. Arvosanoja, tietenkin, olen jotenkin perustellut. Kyseessä siis kouluarviointi 4-10 neljännesnumeron välein. Arvosanoihin ovat vaikuttaneet yleinen pelisuoritus, tilastot ja omat odotukset kyseiseen pelaajaan ennen kauden alkua. Aika suuri painatus on kotipeleillä, koska en vieraspelejä ole nähnyt maalikoosteita lukuunottamatta.

Aloitetaan maalivahdeista.
Juha Järvenpää 16 ottelua 7-3-6 2,37 PMK 91,59 T%: 8 1/2
Mietin pitkään Järvenpään kohdalla, pitäisikö laittaa kahdeksan plus, mutta viime aikojen vire nostaa plussan puolikkaaseen. Ennen kautta odotukset olivat, että Järvenpää jatkaa samalla järkyttävällä vireellä, kuin viime kauden lopulla. Tällä hetkellä on todella huimassa vireessä, mutta syyskausi on kestänyt enemmän kuin kaksi viikkoa. Alkukaudesta oli haparointia ilmassa myös Järvenpäällä.
Samu Perhonen 3 ottelua 0-1-2 4,62 PMK 82,93 T%: 5+
Perhosen kohdalla ajattelin laittaa härskisti nelosen. Odotukseni oli, että ottaa ykkösmaalivahdin paikan. Ei ole ottanut. Eikä kuultujen juttujen perusteella ole saamassa uutta mahdollisuutta enää Tuokkolan valmennuksessa. Arvosanan nostaa jopa tuonne viisi plussaan se hyvä Lukko-ottelu. Siinäkin meni yksi helppo, joten ei nosta sen enempää.

Kuka tietää ketkä tulee seuraavaksi? Puolustajatpa hyvinkin.
Martin Berger 2 ottelua 0+1=1 1-3=-2: ei arvosanaa
Bergerille ei arvosanaa vähäisten ottelujen vuoksi. Kolme miinusmaalia ei mairittele. Oli mukana ainoastaan hurlumhei-Kaakon Derbyissä ja se selittää aika hyvin ne.
Alexander Bonsaksen 19 ottelua 0+2=2 10-13=-3: 6 1/2
Bonsaksenista odotin selvää ykköspakkia joukkueelle, etenkin omaan päähän, muttei ainakaan vielä sitä ole ollut yhdessäkään näkemässäni ottelussa. Parantaa ottelu ottelulta. 13 miinusmaalia on järkyttävä määrä puolustuksen "liiderille". Pelannut monta hyvää alivoimaa kylläkin, mutta se ei vielä yksin riitä nostamaan arvosanaa seitsemään.
Brett Carson 7 ottelua 0+0=0 5-2=3: 7 1/2
Tässä lienee sen sijaan se puolustuksen johtaja. Aloitti heikohkosti, mutta saanut pelin juonesta kiinni ja nyt pelaa jo todella varmaa peliä. Ainakin omasta mielestä. Pelaa hyvin pitkälti kuten häneltä odotinkin sopimuksen tullessa julki.
Miro Keskitalo 19 ottelua 0+10=10 13-11=2: 7+
Keskitalo pelaa täysin odottamallani tasolla. Tekee näkymätöntä työtä vaihtonsa tasakentällisin. Paljon YV-aikaa. Tehojen puolesta paras pakki KooKoossa, mutta ei pelillisesti kylläkään. Suurin osa syötöistä ylivoimalla, mutta tulee niitä maaleja hyökkäyspäähän Miron ollessa kentällä tasakentällisinkin. Todella hyvin plussaa.
Emil Kristensen 6 ottelua 0+1=1 2-7=-5: 5+
Ei lähelläkään sitä tasoa, jota Kristenseniltä odotin. Jos odotin Bonsaksenista johtavaa puolustajaa omaan päähän, niin ihan yhtä paljon odotin Kristensenistä johtavaa puolustajaa hyökkäyspäähän. Tehopisteissä yksi syöttö ei kerro sen suuntaista tarinaa. Tehotilastossa vaivaiset kaksi plussaa ja peräti seitsemän miinusta ei näytä, että Emil olisi mennyt pelaajana senttimetriäkään eteenpäin kesän aikana. Toivotaan kuitenkin, että Kristensen on ASAP pelikunnossa ja laittaa minulle jauhot suuhun.
Arttu Pelli 19 ottelua 1+3=4 7-12=-5: 7 1/2
Pelli aloitti, kuten sanottu moneen kertaan, KooKoon parhaana puolustajana, mutta sen jälkeen on hieman taantunut. Tehot 1+3 on ihan OK ja hyvin pitkälti se, mitä odotin Artulta. Tehotilasto sen sijaan näyttää aika pahalta. Hyvin on plussia, mutta miinuksia liikaa. Tällä kaudella taas menettänyt harvasta hammasrivistöstään vielä hampaita. Aloitti siis paremmin kuin odotin ja nyt taantunut juuri odottamalleni tasolle..
Santeri Salmela 8 ottelua 0+0=0 5-9=-4: 6 1/2
Salmela on mielestäni saanut turhaakin rapaa niskaansa. Pelasi ihan kelvollisesti, mutta peli ei mennyt kesällä eteenpäin odottamallani tavalla ja siitä syystä jää kuuteen ja puoleen. Näyttää vaan siltä tällä hetkellä, että Santerin viimeiset pelit edustuksessa ovat tältä kaudelta ohitse. Ja se johtuu yhdestä virheestä. Pisteitähän Salmelalta on turha odottaa, mutta 5 plussaa tehotilastossa on ihan hyvin. Yhdeksän miinusta sen sijaan yllättää suuresti. Viime kaudella +/- oli paras(?) KooKoon puolustajista peliaikaan suhteutettuna. Tai siis lähinnä miinukset.
Peetro Seppälä 5 ottelua 0+0=0 2-0=2: 8 1/2
Muistakaa: odotukset vaikuttavat arvosanaan. Pelannut paljon paremmin kuin odotin. Tehnyt kesätreenit varmaan Salmelankin puolesta, kun näin paljon on menty eteenpäin viime kaudesta. Eilen oli jo lähellä uran ensimmäinen Liiga-maali. Ja vielä Helsingin IFK:ta vastaan! Ja jatkoajalla. Olisi muuten poikaa hehkutettu ihan joka tuutista tällä palstalla. Huomioitavaa se, ettei miinuksia ole tilastoissa ja tehotilasto kaksi astetta plussalla.
Kalle Valtola 19 ottelua 4+5=9 16-11=5: 9-
Kalle on ehdottomasti suurin yllätys. Ei ole puolustuksessa todellakaan niin tuuliajoilla kuin odotin ja hyökkäyssuuntaan on juuri mitä odotin. Pitää kiekkoa kuin unelma välillä hyökkäysalueella. Ensi kaudella voi olla jo puolustajien pistepörssin voittotaistossa mukana, jos kehitystä tulee kuten odottaa saattaa. Mutta ei käännetä katseita vielä sinne. Voihan Kalle vielä tälläkin kaudella nousta taistoon mukaan. Tehotilasto on Valtolalla hienoa katseltavaa, vaikka siellä on tuo 11 miinusta. Siellä on kuitenkin 16 plussaa ja on eniten plussan puolella KooKoo-puolustajista. Toivottavasti pysyy Kouvolassa mahdollisimman pitkään.
Ed Wittchow 19 ottelua 3+2=5 14-16=-2: 7+
Wittchow aloitti... noh riittääkö "heikosti" kuvailemaan? Parantanut huimasti, mutta vieläkin tulee vähän väliä kaiken maailman kärkikynää omalla alueella ja syötöt lähtevät turhan myöhään välillä. Käsillä taklaaminen on vaihtunut vihdonkin vartalolla taklaamiseen. Maaleista ainakin kaksi on oikea-aikaisen nousun ansiota. Parantanut niin paljon, että kaikki alle seiskan olisi oikeusmurha. Seiska kun kuvaa sitä, että odotuksiin on vastattu. 16 miinusta tehotilastossa... Ei ole hyvä, mutta 14 plussaa taasen on. Ed tulee parantamaan itse asiassa sen verran, että optio tullaan käyttämään.

Arvioidaan nyt vielä ne hyökkääjätkin. Ei täällä sairaspedillä parempaakaan tekemistä ole.
Juha-Pekka Haataja 18 ottelua 7+9=16 14-15=-1: 8-
Odotuksiin Haataja on vastannut todella hyvin, hyökkäyspäässä. Se, mikä tiputtaa arvosanan kahdeksaan ja miinukseen on tuo miinusmäärä. Odotin Haatajalta todella paljon parempaa puolustuspeliä. Kaksi voittomaalia on mainittava tilastoista. En ole oikein missään vaiheessa yhtynyt tuohon Haatajan paluun hehkutukseen. Enkä edes tajunnut sitä. Mutta minä olen kai sitten jotenkin tyhmempi. Yleinen esitys kentällä Haatajalla on ollut aika tukkoista, vaikka tehoja on tullut. Pojat pelaa syksyllä, miehet keväällä. Tulee olemaan tärkeä palanen KooKoon hyökkäystä koko kauden ajan.
Anrei Hakulinen 19 ottelua 7+11=18 14-11=3: 10-
Hakulinen pelaa täydellistä läpimurtokautta, josta nähtiin viitteitä jo vuosi sitten syksyllä ennen loukkaantumista. Ja mikä parasta Anrei on seuranamme vielä ainakin kaksi kautta. Huomionarvoista on Anrein peliaika. 15:51 ottelua kohden ja silti joukkueen kolmanneksi paras pistemies. Odotukset oli ehkä hieman alhaalla tuon loukkaantumisen takia. Pelkäsin, että on pilannut kesäkauden, mutta mitä vielä. Ei riitä aivan kymppiin.
Henri Kanninen 12 ottelua 0+1=1 2-5=-3: 7
Ylittää odotukset ja alittaa odotukset samaan aikaan. Hyvää peliä alakentissä samalla kun odotin kakkossentteriä. Aloituksiin tuonut hyvän lisän. Pistepotentiaaliakin "hieman" enemmän kuin aikaisemmalla nelossentterillä. Näkymätöntä, hyvää, duunia vaihdosta toiseen. Kertaakaan ei ole Kannisen virhettä tarvinnut kirota.
Erik Karlsson 16 3+9=12 10-16=-6: 8
Karlsson on parempi kuin odotin. Aloituksissa ihan tuuliajoilla. Odotin sellaista 25-35 pisteen kakkossentteriä, mutta tällä hetkellä täyden kauden tahti on 45 pistettä. Ei tule onnistumaan, mutta aloittanut pirteästi. Vähän tuollainen "todella köyhän miehen Sebastian Aho(ei se Ruotsin)". Tietokone näyttää raksuttavan hyvin ylivoimalla ja sieltä tulee vähän väliä ihan hyviä syöttöjä. Muutamaa riskisyöttöä ylivoimalla neliön läpi on Karlsson yrittänyt. Pari kertaa ehkä onnistunut. Kasi, koska parempi kuin odotin, mutta miinukset osoittaa kohta Siperian lukemia.
Kimi Koivisto 6 ottelua 3+1=4 5-9=-4: 8 1/2
Koivisto aloitti todella pirteästi ja oli odotuksiin nähden ensimmäisissä peleissä parhaita. Toivottavasti palaa yhtä hyvänä takaisin. Ja yhtä toivottavasti Koivisto-Karlsson-Haataja-ketjua ei laiteta takaisin yhteen. Koivistollakin aika paljon miinuksia. Odotin alakenttien laituria, joka on vahvimmillaan omassa päässä, mutta tulikin aikamoinen jokapaikanhöylää muistuttava jätkä Lahdesta.
Olli Korhonen 12 ottelua 0+3=3 3-3=0: 9-
En olisi todellakaan osannut odottaa, että Korhosesta on kuoriutunut Liiga-pelaaja kesän aikana. Pelaa vahvaa kahden suunnan peliä. Yllätti minut aika positiivisesti. Ei oikein ennen kauden alkua ollut itsellä selvillä missä roolissa Olli tulee pelaamaan. Toimii muuten tehopisteet ja tehotilasto tuolla tavalla jonain ykkösluokan matematiikan esimerkkinä. Hassuhkoa. Onko kukaan muu huomannut, että Korhonen merkitty loukkaantuneeksi Liigan sivuilla?
Toni Kähkönen 19 ottelua 6+6=12 15-8=7: 9-
Kapteenimme Kähkönen tekee esimerkillistä työtä. On rikottu moneen otteeseen ihan jokaisessa ottelussa, ilman sanktioita. Pääseeköhön Kähkönen jotenkin ihon alle kun koko ajan revitään joka suuntaan. Pelaa alivoimilla todella hyvin ja järkevästi, jonka seurauksena usein läpiajossa. Niiden tuhraaminen tiputtaa arvosanaa reilusti. Tehotilasto näyttää erinomaiselta. Paljon plussaa ja suhteellisen vähän miinusta.
Tomi Leivo 18 ottelua 2+0=2 4-11=-7: 5 1/2
Mitä Leivolle on käynyt? Viime kauden parhaita, ellei paras, bottom6 hyökkääjiä ja nyt ei oikein näy ollenkaan ja miinusta tippuu tilille. Kaksi maalia, joista toinen tyhjiin. Jos minä olisin Tomi Leivo, niin minua pelottaisi oma pelipaikkani, mikäli sairastuvalta on tulossa vahvistusta. Odotukset olivat aika paljon korkeammalla viime kauden jäljiltä.
Sami Mutanen 7 ottelua 0+0=0 0-1=-1: 7
Mutanen tekee mitä odotin. Ei enempää eikä vähempää. Mitä tätä selittelemään. Tunnollista puolustuspeliä tasakentällisin ja alivoimalla. Muutamaan hyökkäyspyöritykseen päässyt mukaan.
Brendan O'Donnell 3 ottelua 0+0=0 0-1=-1: ei arvosanaa
Ei arvosanaa vähäisten pelien vuoksi myöskään O'Donnellille. Jäi vain mieleen se, että pienellä tuurilla olisi voinut hyvin tehdä 1-3 maalia yhteen otteluun. Vastusta en muista.
Joonas Oden 7 ottelua 0+1=1 1-4=-3: 7+
Oden pelasi yllättävän hyvää jääkiekkoa ensimmäisissä aikuisten otteluissaan. Arvosana jää Red Bull-kypärän kantajalla alas tuon tehotilaston takia. Neljä omiin ja vain yksi vastustajan päähän, vaikka pääsi kakkosessakin pelaamaan.
Kasperi Ojantakanen 12 ottelua 1+4=5 7-4=3: 10-
Hieman yllättävä kymppi miinus. Ojantakanen on monipuolisin KooKoon hyökkääjistä. Voi pelata nelosessa tunnollista puolustuspeliä, mutta voi myös pelata ykkösessä tehokasta hyökkäyspeliä. Paras aloittaja. Ylittänyt ihan kaikki odotukset, mitä nettiscouttauksen perusteella kehitin. Peliaikaa vain 15 minuuttia ottelua kohden. Voisi pelata mielestäni enemmänkin, mutta pelatkoon nyt tuon verran. Optiota käyttöön vaan ASAP ettei karkaa muille.
Miikka Pitkänen 19 ottelua 8+11=19 14-11=3: 9 1/2
Pitkäsellä kovemmat odotukset kuin Hakulisella tai Ojantakasella ja se selittää tuon yhdeksän puolikkaan. Loistavaa hyökkäyspeliä, vielä kun puolustuspelissä löytäisi sen punaisen langan, niin a vot. Eilen IFK-ottelussa hukkasi kaksi läpiajoa viimeisessä erässä ja se maksoi lopulta pisteen. Offtopic veikkauksena heitän, että Pitkänen löytää itsensä Kärpistä vielä jonain päivänä. Jos olisi kunnon ykkössentteri ja hänen laidoillaan Pitkänen ja Strömwall, niin voisi tehdä melkoista tuhoa se kolmikko.
Malte Strömwall 19 ottelua 10+12=22 16-9=7: 10
Mitä muuta voi Malten alkukaudesta antaa kuin täyden kympin? Ehkä sen Järvenpään "kynppi plussan". Ei sekään väärin olisi. Kuinka usein KooKoon pelaaja johtaa Liigan piste- ja maalipörssiä? Tai on edes TOP10:ssä? Viime kaudella taisi Keränen käväistä sekä Green ja Malinen aikaisemmilla. Strömwallilla on nyt itseluottamus kunnossa, kuten koko joukkueella, ja se näkyy kentällä. Eikä tuo tehotilastokaan pahalta näytä. Vain yhdeksän miinusta. Huomioitavaa Malten laukaisumäärä peräti 128 laakia. Se on paljon se. 6,7 laukausta ottelua kohden. Odotukset olivat kyllä korkealla Malten osalta, mutta on onnistunut ne silti ylittämään.
Toni Suuronen 19 ottelua 2+4=6 4-11=-7: 9
Suuronen on ehdoton suosikkini uusista hankinnoista. Ei pelkää kolhuja. Miinuksia on kyllä aika paljon ja se tiputtaa arvosanan ysiin. Yllättävän hyvin pelaa ylivoimalla. Tulee rikkomaan vanhan yhden kauden piste-ennätyksensä 12 pistettä. Samalla kerralla julkaistujen Suurosen ja Koiviston sopimukset ovat olleet kyllä onnistuneet. Odotukset olivat tasoa viime kauden Ville Vainikainen. Mutta kaikkea muuta tuli.
Sami Tamminen 9 ottelua 0+0=0 0-2=-2: ei arvosanaa
Tammiselle ei arvosanaa "suuresta" ottelumäärästä huolimatta. Suurin osa niistä 13. hyökkääjä ja peliaika keskiarvo 4 minuuttia ja yksi sekunti.
Mikko Virtanen 18 ottelua 0+4=4 5-10=-5: 6 1/2
Päästiin jo hetkeksi sentteri-Virtasesta eroon, mutta sitten Karlsson loukkaantui ja Virtanen teki paluun keskelle. Aloituksissa edelleen heikko. Kehitysloikkaa edelleen odotellaan. Nelosen laiturina menee kyllä. Arvosana pyöri pitkään kuuden ja puolen ja kuusi plussan välillä. Meni niin siihen välille, että päätin nostaa varakapteeniuden ansiosta siihen puoleen.

Nämä arviot ei ole suoraan niin, että Suurosella on ysi ja Haatajalla kasi, eli Suuronen on parempi. Arvosanoista saa ja pitää olla erimieltä. Veikkaan kuitenkin, että Malten arvosanan osalta kuuluu vähiten soraääniä.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mistä tuo joukkuerangaistus tuohon ottelun loppuun tuli? Malte vissiin enemmän tai vähemmän pilasi tämän illan omakätisesti?
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Hörpsistä. Ei peliä ilman hörppyä Perhoselle. Tarvisi toisen veskan, tänäänkin kallis maali ilmaiseksi.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Hörpsistä. Ei peliä ilman hörppyä Perhoselle.

Mietin samaa heti maalin jälkeen ja huulilta taisi kuulua jotain voihanvittua.

Hörppy tuli joo, mutta muuten Perhonen pelasi, noh, ehkä kliseisesti lupauksia antavasti. Eihän tuo mikään huippumatsi ollut, mutta siihen nähden millainen 1/3 kautta Samulla on ollut, niin tästä on hyvä jatkaa. Ja kolmen pisteen voitto on kuitenkin kolmen pisteen voitto, tuli se millaisella pelillä tahansa ja vaikka Malte kantoikin joukkueen reppuselässä.
 

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tulosta tulee, vaikka puoli joukkuetta on telakalla. Kelpaa, mutta kuinka pitkään kapea kärki jaksaa, jos joudutaan kuormittamaan pientä joukkoa liikaa. Puolustukseen olisi kiva saada edes joku tärkeistä pelaajista takaisin ja mielellään sentteriosastolle Karlsson takaisin.
 

Kurt

Jäsen
Nyt on taas erittäin tärkeä tuplapeli edessä, tällä kertaa Pelicansia vastaan. Sport-tuplasta selvittiin lopulta ihan hyvin, saldona kolme pinnaa ja se on ihan hyvä saalis, sillä molemmat pelit olivat vieraissa. Tällä kertaa vastus saattaa olla jopa aavistuksen vahvempi, mutta vastaavasti toinen otteluista on kotikaukalossa, joten kyllä tässäkin kahden pelin kokonaisuudessa pitää lähteä siitä, että kolme pistettä tästä otetaan. Kolmella pisteellä asemat sarjataulukossa säilyvät jokseenkin ennallaan. Jos tulee enemmän, niin suoritus on erinomainen ja asemat paranevat. Ottelut näitä päävastustajia ovat kyllä äärimmäisen tärkeitä tiiviissä keskikastissa, siksi tästäkin tuplasta on liki pakko saada pisteitä kerättyä, kahden pinnan kanssa voidaan vielä elää, mutta alle sen on kiistatta pettymys.

Mielenkiintoista nähdä kokoonpanot, edellisestä pelistä on jo kuusi päivää, oltaisiinkohan saatu viikon aikana sairastuvalta yhtään helpotusta. Muutamien pelaajien paluun pitäisi ainakin annettujen tietojen perusteella alkaa hiljalleen lähestymään.

Mielenkiintoista on nähdä myös lauantain kotiottelun yleisömäärä. Otteet kotona ovat olleet hyviä ja sarjatilanne on ihan hyvä. Lippupalvelun kartan mukaan jonkun verran on lippuja jo mennyt, mutta reilusti on silti vielä tilaa hyvilläkin paikoilla. Kouvolalaiset eivät ymmärtääkseni lippuja kovin paljon etukäteen ostele, joten toivottavasti tänään peliesitys on hyvä ja saataisiin huomenna paikallispeliin hyvä yleisömäärä.
 

Fanatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ydinjätejoukkue
Kristensen on ainakin palannut takaisin Kouvolaan reissultaan. Olettaisin että paluu lähestyy.

Näistä ei oikeen koskaan tiedä. Yaremchukia lainaten nämä on isoja juttuja. Joskus yksikin aivotärähdys voi olla liikaa, ja uran jatko vaakalaudalla, mutta toivotaan parasta.
 

Eipou

Jäsen
Yleisesti ottaen urheilunäkökulmasta (ammattina) kolmannen aivotärähdyksen kohdalla aletaan puhumaan siitä, että kannattaako enää jatkaa. Se on keskiverrosti ottaen sellainen raja, että siitä eteenpäin aletaan liikkumaan jo vakavan riskin rajoilla. Toki ennen tuota kolmattakin aivotärähdystä on omat riskinsä, mutta näin marginaalisesti. Onhan niitäkin pelaajia, jotka jatkavat vielä tuonkin numeraalisen määrän jälkeen (esim. Crosby), mutta aivovammojen riskit on ovat valtavat. Nuokin on siitä pirullisia, että usein ilmenee vasta paljon myöhemmin vamman syntyajasta katsottuna esim. muistin ja persoonallisuuden muutoksina.

Summa summarum: sikäli mikäli Kristensenin ura olisi tuon myötä paketissa, niin ymmärtäisin hyvin lopettamispäätöksen. Mutta joskus myöhemmin olemme tämänkin suhteen viisaampia. Turhaa spekuloida.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kolme pistettä meni Perhosen uinahdukseen mutta toivottavasti ei Samulle pahemmin käynyt. Toivottavasti Malte ens viikolla kehissä kun ei ole helpot pelit. 5/6 pistettä tästä viikosta oli kyllä mainio suoritus.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Muutamia poimintoja Kouvolan Sanomien jutusta mm. Tuomas Tuokkolan ja Anrei Hakulisen kommentit illan pelistä.

KooKoon Samu Perhonen ambulanssilla sairaalaan — Tällä hetkellä sivussa on kuusi hyökkääjää, neljä puolustajaa ja yksi maalivahti:

”Maanantaina tullaan hallille ja lasketaan terveet miehet” heitti Anrei Hakulinen.

KooKoo on ihme jengi. Miehiä tippuu peli peliltä sairastuvalle, mutta silti joukkue kairaa koko ajan voittoja sillä miehistöllä mikä sattuu olemaan terveenä ja pelikunnossa.

Isoimman loven kokoonpanoon jätti perjantaina Pelicansin Casimir Jürgensin jyrän alle jäänyt Malte Strömwall. Pistepörssiä alkukauden ajan dominoinut ruotsalaislaituri pelasi Lahdessa pelin loppuun, mutta ei pystynyt lauantaina pelaamaan.

Lauantain avauserässä KooKoon rosterista lähti myös laitahyökkääjä Kimi Koivisto, jonka putoaminen pakotti KooKoon kolmeen kentälliseen.

Pelicansin tasoituksen KooKoo-maaliin jyrännyt Niko Kivelä lanasi samalla jään pintaan maalivahti Samu Perhosen, joka loukkaantui tilanteessa pahan näköisesti. Tiedottoman oloinen Perhonen autettiin pukukoppiin ja vietiin ottelun jälkeen ambulanssilla sairaalaan.

— Meiltä on tällä hetkellä monta pelaajaa sivussa aivotärähdyksen takia ja nyt maalivahti lähti vielä ambulanssilla sairaalaan, puhisi tuohtunut KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola pelin jälkeen.

Tuokkolalla oli oma vahva näkemys tasoitusmaalista ja Perhosen loukkaantumisesta.

— Perhoselta lähti tilanteessa taju pois maalivahdin alueella. Minua vituttaa tämä systeemi tällä hetkellä todella rankasti ja jos tämä on pelin henki, Tuokkola noitui ja poistui pukuhuoneen suuntaan

Kyllä meitä koetellaan, mutta ollaan sitkeä jengi. Mennään kolmella kentällisellä ja jotkut joutuvat vielä pelaamaan kahdessa kentässä. Silti kairataan voittoja. Joukkue on alkukauden aikana hitsautunut hyvin yhteen ja jätkät pelaavat toisilleen, mietti lauantaina yhdellä maalilla entistä seuraansa rankonut Anrei Hakulinen (1+2).
 
Viimeksi muokattu:

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
 Meiltä on tällä hetkellä monta pelaajaa sivussa aivotärähdyksen takia
Kristensen lienee yksi, mutta että monta pelaajaa sivussa juuri aivotärähdyksen takia? Ketähän muut lienevät? Kähkönen? Ei näyttäisi olevan minkäänlaisia tukia miehellä, kun esimerkiksi Veturissa oli niissä yläkoululaisten messuilla. Aivotärähdyksestä toipumisaikaa on melko vaikeaa ennustaa ja eikö jossain ollut jotain sellaista "pitäisi olla * aikoihin palaamassa kokoonpanoon" tms?
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Loukkaantumistilanne on taas aivan järkyttävä, toivottavasti Koivisto ja Strömwall eivät ole pitkään poissa, koska muuten tekee tiukkaa saada edes neljää kenttää mukaan.

Toisaalta onhan tää huikeaa, puolet jengistä saikulla ja äijät kairaa voittoja! Hattua nostan.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Salmela ei ollut todellakaan niin huono mielestäni, että penkitys olisi ollut ansaittua. Koivisto tippui ja sitten mentiin kolmella ketjulla. Miksi ihmeessä Tamminen ja Salmela purivat tuppea kaksi jälkimmäistä erää? Olisiko pysynyt otteet hieman tuoreempina, jos olisi sittenkin pidetty kaikki ehjät rotaatiossa? Kai se nyt fiksusti olisi mennyt neljällä laituriparilla ja kolmella sentterillä ja kolmella pakkiparilla. Hieman outoja juttuja. Turha valittaa siitä, kuinka on vain kolme ketjua, jos on kokoonpanossa kaksi penkitettyä jätkää. Tälläkö sille Salmelalle saa itseluottamusta? Tekee hyvää miesvartiointia ja palkintona penkitys. Tammisella neljä aloitusta ja kaksi voittoa niistä. Yksi miinus tuli, eli pääsi vähän pelaamaan kahden viimeisen erän aikana. Pitkäseltä löytyy myös tahtoa tehdä maaleja, seitsemän laukausta. Hakulisella miltei 25 minuuttia peliaikaa. Ansaitsi kyllä pelaamisellaan jokaisen sekunnin.
 

Eipou

Jäsen
Järjenvastaistahan tuollainen kolmen ketjun peluutus olisi, jos olisi neljää laittaa kentälle. Jokin järkevä syy Salmelan ja Tammisen pelaamattomuuteen oli siis oltava, tai ainakin toivon niin.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Onnea Virtsi! Aina ollaan uskottu!

Joukkueessa on ihan liikaa näitä pelaajia, jotka ei osu edes ladon seinään. Esimerkiksi Mikko Virtanen on pelannut nyt 77 ottelua ilman maalin maalia.

Katselin tilastoja ja kun tässä perkeleellistä flunssaa puskee päälle, niin otetaanpa pieni negakorneri:

Virtas-Mikolle tärähti 77 maaliton ottelu putkeen tänään.

En näe Virtasessa hirveästi johtajuutta vaikka mukava mies onkin. Josko Haataja saisi löysäilyn loppumaan.

Mun mielestä kapteenin pitäisi olla jollain tavalla johtaja myös pelillisesti. Virtanen ei sitä ole millään mittarilla. Mitään erityisosaamista ei löydy. Tumpilla tuntuu olevan joku ihan ihmeellinen fetissi Virtsiin ja illuusio jostain hyvästä puolustavasta sentteristä. Löysää pelaamista omissa, huono aloittaja sekä kiekolliset taidot ja laukaus eivät ole riittävällä tasolla tähän sarjaan. Alivoimalla blokkailee vetoja välillä, siinäpä se Virtsin anti on joukkueelle nimenomaan jäällä.
 

Nordle

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, MyPa
Joo, heikko esitys vaihteeksi KooKoolta vaikka nyt alkaisi olemaan kokoonpanossa ainakin noin nimien puolesta ihan potentiaalisia pelaajia. Heräsivät sitten kun peliä oli alle 10min jälellä ja Pelli lämäsi Virtasen mailaan josta kiekko pomppi maaliin. Pyett alkanut saamaan pikkuhiljaa ehkä hiukan otetta pelistä.
 

Hockeyhunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kahden viimeisen ottelun kolmansissa erissä on Järvenpäällä yhteensä 2 torjuntaa. KooKoolle on tehty näissä 4 maalia - aikamoista...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös