KooKoon peliesitykset kaudella 2018–2019

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Avataanpa tämän kauden peliesityksille oma ketju tämäniltaisen murskavoiton innoittamana.

Itsehän en peliä toki nähnyt, mutta tilastoista poimin pari asiaa. Maalinteko ei näyttäisi ainakaan tässä vaiheessa kautta tuottavan ongelmaa. Sen sijaan puolustaminen kyllä. Ainakin nyt tuntuu siltä, että kolme päästettyä maalia ja etenkin Järvenpään heikko torjuntaprosentti hämmästyttää, vaikka Tappara laadukas joukkue onkin. Ja tähän tietysti SaiPa -matsit päälle. Yleisömäärä, vaikka ei tähän ketjuun kuulukaan, näyttää myös tänään äärimmäisen surulliselta.

Kertokaahan illan murskajaisista enemmän te, ketkä pelin näitte.
 

Eipou

Jäsen
Tämän päivän Kookoo-puolustuksen ongelmiin voidaan liittää vahvasti Ed Wittchow. Todemmin sanottuna ei edes pelkästään tälle päivälle, vaan kaikki kolme mennyttä matsia voidaan laskea samaan kategoriaan hänen puolustusotteidensa osalta. Taitaa tulla hänelle yllätyksenä, ettei tämä olekaan mikään läpsyttelyliiga. Vaihdettiinkin pois Pellin parina ja siirrettiin Keskitalon pariksi kesken pelin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tehkää nyt joku Maltelle oma ketju niin pääsee sinne kehumaan jos pistetehtailu jatkuu samanlaisena? Jossain toisissa osioissa ketjut löytyy 5. ketjun jämämiehillekin.

Makoisa voitto KooKoolta tänään. Tuntuvat ainakin näin alkukaudesta KooKoon pelit olevan aika isomaalisia, molempiin päätyihin menee kiekkoja
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, HIFK
Joo, puolustus sakkaa. Hyökkäyksessä ei ongelmia. Järvenpää pelasti yhen tai kaks tilannetta, maaleja en nähny kunnolla sanoakseni oliko Järkkärin mokia. Strömwall aivan huikea, kuten odotinkin. Jätkät, meil on timantti käsissä, tai hallissa ihansama.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Sallinette vieraisiin pöytiin huutelut, mutta olin paikan päällä tsiigaamassa. KooKoohan hallitsi hyvin pitkälti kenttätapahtumia, sai pitkiä pyörityksiä ja suurin osa maaleista oli ihan tehtyjä.

Nautin suuresti kun tapparaa kylvetettiin. Ja IFK-mieheltä hattu nousee kyllä fanikatsomon varmaan 10min kestäneelle "Haataja"-huudolle jonka johdosta Hade tuli vielä pyörähtämään jäällä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Siinä voisi vähän skarpata, että kakkosia on nyt toistaiseksi tullut aikalailla liikaa eli viisi per matsi. Yli puolet noista vielä melko turhista mailahäirinnöistä eli huitomisista, poikkareista ja yhdestä korkeasta mailasta.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo ei ole tehnyt kahdeksaa maalia kertaakaan tuoreimman liigataipaleensa aikana ennen tämän päivän peliä. SaiPaa vastaan tehtiin viime kaudella sarja-avauksessa seitsemän maalia. Vastaavasti Tappara on päästänyt viimeksi kahdeksan osumaa kauden 2011-12 avauksessa. KooKoo on tehnyt liigassa nyt toiseksi eniten maaleja, toki omissakin on soinut. Maaliero 16-16.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo ei ole tehnyt kahdeksaa maalia kertaakaan tuoreimman liigataipaleensa aikana ennen tämän päivän peliä.
Tekikö silloin ensimmäisellä liigavisiitillä?
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tekikö silloin ensimmäisellä liigavisiitillä?
En ole kyllä ihan varma ja en tiedä mistä löytyy nuo tuon aikaiset liigatulokset. Otteluketjussa oli maininta, että KooKoo olisi ainakin vuonna 1989 tehnyt HPK:ta vastaan yhdeksän maalia. Tuohon aikaan ottelut taisivat muutenkin olla pääsääntöisesti maalirikkaampia kuin nykyään.

Jos tarkoitat tasan kahdeksaa maalia, niin taisi olla. Mutta yhdeksänkin on KooKoo tehnyt kun voitti 4.11.1989 Hämeenlinnassa HPK:n 5-9.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
3 peliä ja vajaa 1 erä päälle. 18 päästettyä jo ja Järkkärin jatkaessa pelin loppuun nähtäneen vähintään 4-5 omissa. Toisessa maalissa pienestä kulmasta ranteella etukulmasta sisään...
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ei todella voi voittaa tiukkoja pelejä näin. Taas suora veto ilman maskia, niitä on mennyt aivan liikaa molemmille ja muutenkin on ikävä Cloutierin muinoista godmodea Åbossa. Seuraavaksi tuplapelit Perhoselle ja jos sama meno jatkuu, niin olisi melkein reagoitava tai liian myöhä tulee nopeasti.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Malte dominoisi maalissakin..

Joo, ei kovin kova asiantuntija tarvitse olla kun näkee, että eihän tuo maalivahtipeli ole tasapainossa. Molemmat ylipelaa, Järkkäri on koko ajan myöhässä ja kiekot tulee ulos ja suoraan maalin eteen.

Jos sentterimarkkinat on kuivat niin vielä vähemmän taitaa olla kelvollisia kassareita tarjolla.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos sentterimarkkinat on kuivat niin vielä vähemmän taitaa olla kelvollisia kassareita tarjolla.
Onhan näitä. Tosin ei välttämättä halpoja tai muuten realistisia.

Suoraan NHL:stä Ondrej Pavelec tai Steve Mason. Tai miksei Kari Lehtonen voisi yrittää houkutella kaimaansa Dallasista... KHL:ssä pelanneista vapaana olisi mm. Justin Peters.

Suomalaisista kokeneemmista vahdeista ilman sopimusta on ainakin Pekka Tuokkola, Ari Ahonen, Hannu Toivonen, Teemu Lassila ja Joni Myllykoski.

Euroopassa viime kaudella pelanneista ulkomaalaisista liigatasoa voisi olla ainakin Jan Laco (Tshekin liiga + Slovakian mj), Joakim Lundström (Slovakian liiga, ex-HIFK), Barry Brust (Sveitsin liiga), ja Justin Peters (DEL/KHL).

Mutta en usko että KooKoon toimistolla uhrataan tällä hetkellä yhtään ajatusta maalivahdin hankkimiseen. Nykyisen duon varaan on laskettu jo pitkään, joten tuskin mieli on muuttunut tai edes horjunut nyt muutaman matsin jälkeen.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuomas Tuokkola voisi soitellaan veljelleen Pekka Tuokkolalle ja pyytää hänet Kouvolaan.
Toissa kaudella taisi olla vielä ihan ok JYPissä, vaikka Olkinuora ykkösvahdin roolin ottikin.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, HIFK
Noista ylempänä mainituista maalivahdeista Pekka Tuokkola ja Ari Ahonen olis ainoot joilla olis mahollisuus tehdä parannus nykyseen tandemiin. Muut ovat paskoja tai ei muuten vain pysty uskomaan tuon tason hankintaan. Opetellaa puolustamaan nyt ensin ja katsotaan sitte sitä maalivahtihommaa...
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei niin, mutta 19 maalia saa kyllä tehdä neljään peliin :)
Pelataan samantien sitten viidellä hyökkääjällä, on tuo puolustaminen taas niin karmeaa. 17-vuotias kaveri vetänyt nyt kahteen kertaan puolustuksen aivan sekaisin.
 

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Näköjään täytyisi se kahdeksan maalia tehdä joka matsiin, että voitto irtoaa. Kuten tuolla otteluseurantaketjussa joku ihmettelikin, niin jännä juttu että Bonsaksenit, Kristensenit ym. kokeneet pelaajat näyttää ihan junnareilta puolustustehtävissä.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pelataan samantien sitten viidellä hyökkääjällä, on tuo puolustaminen taas niin karmeaa.
Pelataan vaan. Mieluummin katson KooKoon hyökkäysvoittoista peliä kuin jotakin 1-0 tai 2-1 tulokseen päättyvää nyhjäämistä. Jos peli hävitään niin sehän on ihan sama hävitäänkö yhdellä vai viidellä maalilla, kuten Tapparan Tj Mikko Leinonenkin eilen sanoi. Onhan tuo hienoa, että 3-0 tappiosta pystytään nykyään nousemaan jopa tasoihin. Tänäänkin ottelun käännekohta oli vasta tuo KooKoon ylivoima 3-3 tilanteessa, jossa Miikka Pitkäsellä oli tuhannen taalan paikka viedä ensin KooKoo johtoon, mutta seuraavasta hyökkäyksestä Oula Palve iski kiekon KooKoon maaliin. Pienestä oli tänäänkin kiinni ja laukauksetkin menivät tasan 43-43, kun aikaisempina kausina hyvä kun KooKoo sai muutaman kerran laukaistua Turussa TPS:n maalia kohti.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
17-vuotias kaveri vetänyt nyt kahteen kertaan puolustuksen aivan sekaisin.
Jotenkin mulla on sellainen fiilis, että tämä 17-vuotias kaveri vetää tällä kaudella vielä KooKoota kovempienkin jengin puolustuksia sekaisin. Jopa kahdesti samassa matsissa.

Hieno nousu toisessa erässä ja ei vierastappio Turusta mikään yllätystulos sinänsä ole.

Omiin menee tällä hetkellä 5,5 maalia/60min, mutta olen @Evertonin kanssa samaa mieltä(?), että todella pitkässä puussa on se, että tässä ruvettaisiin uutta maalivahtia naaraamaan. Osin ihan fiksusti, osin olosuhteiden pakosta.

Viisikkopuolustuksesta, ja osin kurittomista jäähyistä, kannattanee aloittaa, jos ja kun näillä mennään vielä ainakin seuraavat +10 kierrosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös