KooKoon näkyvyys mediassa

  • 421 968
  • 1 563

Roy Race

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Canes, KPL
Sekä toi Jatkoajan kolumni että tää Teipistä Teippiin podcast linkittyy freelance toimittelijan retkuun nimeltä Leevi Kiesiläinen. Mä olen tota podia aina aika ajoin kuunnellut, ja selkeästi on jäänyt kuva että etenkin just Kiesiläinen on kyllä KooKoon matseja paljonkin seurannut. Johtopäätökset ja tulkinnat eroaa kyllä aika ajoin aika vahvasti omista ja kuten edelläkin on todettu, vähän turhan raflaavaa ja negatiivista kulmaa tuntuvat jutuissaan hakevan. Eikä tää kommentti nyt koske vain KooKoota, vaan noin niinkuin yleisesti. Eniveis, se mikä tekee hommasta mielenkiintoisen, on että tää Kiesiläinen on tehnyt myös jonkinlaista yhteistyötä myös KooKoon kanssa, kuten vaikkapa oheisen jutun kirjoittajasta voi huomata. Näitten "ketään ei kiinnosta" juttujen pohjalta oletan ja toivon, että eipä tee enää.

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Eikai hän väärässäkään ole vaikka päädyssä hyvä meno olisikin, onhan Vaasassa esim ollut vuosikausia suomen paras fanipääty, mutta muuten halli ollut tyhjähkö. Tällä kaudella toki tuo varsinkin viimepeleissä korjaantunut.

Ihan jos tilastoja katsoo KooKoon kotipeleissä ollut väkeä keskimäärin tällä kaudella 3377 henkilöä kun Lumon Areenan mahtuu se 5950, eli lähes puolityhjähän halli on ollut, joten yleisö voisi tukea paremminkin.
 
Viimeksi muokattu:

Ei toki täysin väärässä, tietysti tilanne voisi olla parempi ja keskiarvotavoitteesta ollaan vielä perässä. Tyyli on vaan aika raflaavaa, kun ei toi 3377 realistisia verrokkeja vastaan mikään umpisurkea ole, ja selkeästi suunta on ollut paranemaan päin. Oisin ymmärtänyt "ketään ei kiinnosta" näkökulman paremmin joskus marraskuussa. Ja sit jos näkökulman pohjana on se että KooKoo on vetänyt vierasjenginä vähiten katsojia muihin halleihin, niin tosiaan kuten @Old Tom mainitsi, niin Nokialla on käyty yhden kerran, ja sekin oli viikkopeli. Nokia Areena vaikuttaa näihin aika paljon tällä hetkellä. Esim. Sport on ollut viime vuosina yllättävän "vetävä" vierasjengi, mut eiköhän se johdu juurikin siitä et pelasivat viime vuodet 6 vierasmatsia per kausi Nokialla. No joo, eipä nää mielipiteet menoon täällä mitään vaikuta ja ainakin 2 seuraavaa kotimatsia tullaan vetämään taas isolle yleisömäärälle.
 
yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Eikai hän väärässäkään ole vaikka päädyssä hyvä meno olisikin, onhan Vaasassa esim ollut vuosikausia suomen paras fanipääty, mutta muuten halli ollut tyhjähkö. Tällä kaudella toki tuo varsinkin viimepeleissä korjaantunut.

Ihan jos tilastoja katsoo KooKoon kotipeleissä ollut väkeä keskimäärin tällä kaudella 3377 henkilöä kun Lumon Areenan mahtuu se 5950, eli lähes puolityhjähän halli on ollut, joten yleisö voisi tukea paremminkin.
Lumon Areenan kapasiteetti on tällä hetkellä 5250 katsojaa.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Lumon Areenan kapasiteetti on tällä hetkellä 5250 katsojaa.
Sitten liigan sivuilla väärää tietoa, tämä toki ei yllätys. Sieltä tuon lukeman poimin, kiitos tarkennuksesta.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eikai hän väärässäkään ole vaikka päädyssä hyvä meno olisikin, onhan Vaasassa esim ollut vuosikausia suomen paras fanipääty, mutta muuten halli ollut tyhjähkö. Tällä kaudella toki tuo varsinkin viimepeleissä korjaantunut.

Ihan jos tilastoja katsoo KooKoon kotipeleissä ollut väkeä keskimäärin tällä kaudella 3377 henkilöä kun Lumon Areenan mahtuu se 5950, eli lähes puolityhjähän halli on ollut, joten yleisö voisi tukea paremminkin.
No mun mielestä oli nimenomaan väärässä, jos nosti tikun nokkaan KooKoon yleisömäärät ja kannustuksen.
Esimerkiksi Kouvolaa suuremmissa kaupungeissa Lahdessa ja Jyväskylässä on ollut Kouvolaan pienemmät yleisömäärät ja ei KooKoon otteluiden tunnelmakaan ole ollut yhtään sen huonompi kuin muuallakaan vaan päin vastoin. Olen tällä kaudella käynyt sattuneesta syystä katsomassa myös muutaman muun liigapelin, jossa KooKoo ei pelannut ja voin sanoa, että ainakin kyseisissä otteluissa oli heikompi kannustusta ja ylipäätään tunnelma kuin KooKoon peleissä. En nyt ala nimeämään pelejä mitkä olen nähnyt, ettei kukaan kyseisten joukkueiden faneista pahastu. No aiheesta keskustelu saa omalta osaltani päättyä tähän. En aio uhrata enää ajastustakaan kyseisen podcastin höpöhöpo-jutuille.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Ihan jos tilastoja katsoo KooKoon kotipeleissä ollut väkeä keskimäärin tällä kaudella 3377 henkilöä kun Lumon Areenan mahtuu se 5950, eli lähes puolityhjähän halli on ollut, joten yleisö voisi tukea paremminkin.
Tämähän ei pidä paikkansa.

Lumon Areenan katsojakapasiteetti jääkiekko-otteluissa on 5200 katsojaa.

Jo noin 4500 katsojan katsojamäärillä halli on käytännössä täynnä istumapaikkojen, seisomakatsomon ja ravintoloiden osalta.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ohesena liigajoukkueiden pienimmät yleisömäärät versus yleisömäärä, kun KooKoo on ollut vieraana:

Ilveksellä ja TPS:llä on ollut kotiotteluidensa pienin yleisömäärä kun KooKoo on ollut vieraana. Minkään muun joukkueen kohdalla KooKoo vierasjoukkueena ei ole vetänyt kotijoukkueensa pienintä yleisömäärää. Tampereella tosiaan KooKoo on pelannut vain kerran. Ilves ja TPS kohdattiin vieraissa keskellä viikkoa ja esim. Ilveksellä oli kotiottelut myös edellisen ja seuraavana viikonloppuna. Tuo ainoastaan yksi Tampereella pelattu peli on suurin selittävä tekijä koko kauden vierasotteluiden kokonaisyleisömäärälle. Monella muulla paikkakunnalla KooKoo on vetänyt huomattavasti enemmän yleisöä, kuin mitä kunkin joukkueen huonoin yleisömäärä on ollut.

HIFK-Jukurit 6371
HIFK-KooKoo 7025 ja 7007

HPK-Ässät 2390
HPK-KooKoo 2617

Ilves-KooKoo 4787

Jukurit-Ässät 2012
Jukurit-KooKoo 2427 ja 2215

JYP-Ässät 2503
JYP-KooKoo 2857 ja 2616

KalPa-Pelicans 2772
KalPa-KooKoo 3289 ja 2912

K-Espoo-Sport 2312
K-Espoo-KooKoo 2932 ja 4769

Kärpät-Jukurit 3866
Kärpät-KooKoo 4389

Lukko-KalPa 2774
Lukko-KooKoo 3624

Pelicans-Lukko 2131
Pelicans-KooKoo 3009 ja 3238

SaiPa-Lukko 2440
SaiPa-KooKoo 4013 ja 4723

Sport-JYP 2484
Sport-KooKoo 3757

TPS-KooKoo 3384

Ässät-Ilves 3629
Ässät-KooKoo 3671 ja 4107

Tappara-KooKoo (ei otteluita)
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kouvolan Sanomissa juttu pitkän linjan KooKoon kuuluttaja Markus Laaksosesta. Toiset tykkää ja toiset ei.

Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt siellä teipistä teippiin castissa ulistiin ettei KooKoo saa edes ilmaiseksi hallia täyteen. Minkäs teet ku hamsterit hamstraa eikä sitten tule peliin. Kaikki liput kuitenkin meni.
Vähiin on käynyt valittamisen aiheet. Lieneekö siellä tiedossa, että Lumonin katsojakapasiteettia on palvelujen lisäämisen tieltä pudotettu asteittain nykyiseen 5200:aan? Siihen nähden katsojaluku 5016 on mielestäni ihan normaali, selvimmät tyhjät alueet näkyi kausaripaikoilla.
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Nyt siellä teipistä teippiin castissa ulistiin ettei KooKoo saa edes ilmaiseksi hallia täyteen. Minkäs teet ku hamsterit hamstraa eikä sitten tule peliin. Kaikki liput kuitenkin meni.
No mielipiteet on paskallakin. Lopetin ton kuuntelemisen jo viimevuonna, kun en nähnyt mitään arvoa sillä, että asioista mitään tietämättömät kertoo näkemyksensä asioista. Vähän kuin Sihvosta kuuntelis.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt siellä teipistä teippiin castissa ulistiin ettei KooKoo saa edes ilmaiseksi hallia täyteen. Minkäs teet ku hamsterit hamstraa eikä sitten tule peliin. Kaikki liput kuitenkin meni.
Onpa kyseisessä castissa yksinkertaista porukkaa ja eivät taas ymmärrä mistä on ollut kyse. Kaikki liput jaettiin yhteistyöyritysten toimesta ja tulijoita olisi ollut varmasti enemmänkin, kuin mitä halliin mahtuu. Kuulin eräältä lipunjakopisteeltä, että heillä loppui liput jo aamupäivällä ja väkeä oli käynyt sen jälkeen pitkin päivää kyselemässä lippuja. Se että halliin olisi mahtunut reilut 200 henkilöä enemmän johtuu siis ainoastaan siitä, että jotkut idiootit hakivat lippuja, mutta jättivät ne kuitenkin käyttämättä. Yhteistyöyritykset luonnollisesti maksoivat vain käytetyt liput. Kaikissa muissa peleissähän lasketaan nykyään myydyt liput, mutta katsojille ilmaispelissä vain paikallaolijat.
 
Roy Race

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Canes, KPL
Mikkelissä ilmoitettiin lauantaina täysi tupa, 4200 katsojaa. Mä en nyt ihan tarkaan tiedä et mikä järjestely siellä oli lippujen suhteen tossa "Yhtenä Heimona" pelissä, mutta ainakaan palstakommenttien mukaan sielläkään nyt ei ihan joka ainoalta hallin jakkaralta hanuria löytynyt. Eikä tää ole mitään kritiikkiä Mikkeliä kohtaan, harvoin varmaan loppuunmyydyssä tapahtumassa kaikki paikat on täynnä, johtuen esim. juurikin noista kausikorteista jne. Ilmoituskäytännöissä taitaa edelleen olla eroja jonkun verran.

Tiedoksi arvon toimittajille, et Kouvolassa on hyvä nouseva buumi päällä ja Tenkanen raikaa. Lauantaille on tulossa taas komeasti halliin porukkaa. Meitä ainakin kiinnostaa, ja niin taitaa kiinnostaa vähän teitäkin.
 
Roy Race

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Canes, KPL
Karri Kiveltä massiiviset kehut KooKoon pelaamiselle klippien kera tän päivän Liigaviikko-ohjelmassa (Jakso 22). Karri oli katsellut eilisen pelin Oulusta, ja näki homman aika paljon valoisampana kuin me täällä palstoilla.

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
KooKoo on alkanut laittamaan someen hyviä videoita.
Hyvää jo se, että KooKoo on taas ylipäätään ladannut videoita someen.

Ihan huumorikamaa, että varsinaisen kauden aikana juuri esim. YouTubeen on ladattu kolme(!) videota; minuutin mittaiset ilmoitukset kausijulkaisusta ja kaupallisen yhteistyön burgerista sekä Välimään pidempi osavuosikatsaus.

Tässä oisi kuitenkin ollut viime kuukaudet aikamoista kiekkohuumaa tykitettäväksi bittiavaruuteen, mutta radiohiljaisuudella ollaan pääasiassa menty. Mitä myö nyt jotai numeroo aletaa meist jonnee somee tekee.

Noh, turha surkutella mennyttä eli nyt vaan urku auki ja katse kultaiseen kevääseen. KooKoo on kevään joukkue!
 
Housu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kookoo on kyllä viime aikoina aktivoitunut melko paljon tiktokissa, jossa nuokin videot ensimmäiseksi näkyi. Sieltä löytyy myös esimerkiksi joitain vieraspelireissu videoita yms.
Tästä tietysti osa tykkää ja osa ei, mutta tiktokissa varmasti nykyään tavoitetaan helposti enemmän porukkaa.

Pikaisella vilkaisulla Youtubessa on katseltu videoita keskimäärin muutamia satoja kertoja. Tiktokissa puolestaa videoiden näyttökerrat pyörii aina karkeasti 3000-6000 välillä. Kaksi viimeisintä videota jopa noin 20 000 lukemissa. Tykkäyksiäkin näissä on tuhansia.

Toki ainakin osan noista videoista voisi editoida myös suoraan Youtubeen tai edes shorts videoihin, mutta pienellä budjetilla kun pyöritään niin joudutaan varmasti keskittymään siihen mikä toimii parhaiten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös