KooKoon junnut

  • 62 251
  • 319

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Sammakkoprinssi
Sarjataulukossa KJT nousi voittonsa ansiosta tasoihin TuTon kanssa pelin vähemmän pelanneena. TuTolla on vastassa vielä K-Vantaa ja K-67, joten he lienevät ulkona jatkosta.

Jep, TuTolla on vieläpä kilpakumppaneitaan selvästi huonompi maaliero, joten se jäänee näillä näkymin karkeloista ulos. Tosin: jos, tai kun, se saa K-Vantaata vastaan Mestis-miehiä kentällisen verran riveihinsä, voi se yllättääkin.

TuTo voi siis nousta 24 pisteeseen, mutta ei pysty riittävästi parantelemaan maalieroa kyllä K-67:nkaan kustannuksella. Sport pysyy aivan varmasti edellä, kun se isännöi vielä kolmea heikohkoa joukkuetta. KJT:n pitäisi kuitenkin mahdollisesti voittaa vielä kaksi matsia. KOO-VEE kaatuneekin kotona varmasti, mutta Jokipojat vieraissa ei välttämättä ole mikään läpihuutojuttu.

Sportin ja KooKoon välinen paremmuus ratkennee vasta maalieron turvin. Nyt näyttää siltä, että Sport saisi kotiedun. Mutta toisaalta; "parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla", sananlasku pätee myös sarjataulukoiden suhteen... Eikä KJT:nkään nousu aina kakkoseksi asti ole vielä mahdotonta.

Mielenkiintoisia loppuratkaisuja on kuitenkin vielä luvassa. Ainoa varma on se, että K-Vantaalle riittää ykkössijaan yksikin piste otteluista TuToa ja KJT:tä vastaan.


Vaikka karsijat eivät vielä olekaan selvillä, niin voisihan noihin liigaporukoihinkin jo pikaisen katseen luoda. Ottelupareista HPK-SaiPa ja Ässät-KalPa tulevat sitten vastustajat.

HPK klaarannee SaiPan. Runkosarjassa joukkueiden kohtaamiset päättyivät kyllä vierasvoittoihin: 1-5 ja 2-3 Kerholle sekä 3-4 SaiPalle. Kerho olisi kyllä hauska vastustaja ainakin KJT:lle. Siellä on pelaillut tuttuja nimiä, kuten Hietanen, Lappalainen, Virkki, Tukonen ja Väre. Kovimpia nimiä ovat maajoukkuemiehet Petteri Wirtanen ja Joni Lindlöf. SaiPan "staroista" Kolehmainen ja Silvennoinen saavat pelata ratkaisupeleissäkin. Kalle Kaijomaa on mielenkiintoinen pelaaja.

KalPa ja Ässät ovat pelanneet niin ikään kolme peliä vastakkain runkosarjassa. Kuopiossa tulokset olivat 1-2 ja 10-5, Porissa 2-5. Ympäripyöreä pari siis, ja kotietuakin ratkotaan vielä. KalPasta Aki Keinänen saa pelata, ja Tuomas Kiiskinen kuuluu parhaisiin pistemiehiin. Ässien Jesse Joensuuta olisi mukava seurata.

Niin paljoa en ole perehtynyt a-nuoriin, että osaisin ennustaa onko nousuihin ja putoamisiin kuinka realistisia mahdollisuuksia. Näin kuitenkin uskoisin, ettei KalPa, Ässät tai SaiPa ilman pistemenetyksiä karsinnoista selviäisi. Voi, kunpa vaan pääsisi KooKoon ja SaiPan mittelöä todistamaan...
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vielä B-junnuistakin voisi sanasen sanoa. KooKoohan on karsintasarjan kärjessä, ja varmistanut paikkansa myösn ensi kaudeksi jo jokunen tovi sitten. Mutta kun tätä ketjua KJT:n ja Sportin kannattajatkin ilokseni seuraavat, niin heillä riittää vielä jännitettävää. Viikonloppuna voidaan jo nähdä jotain ratkaisuja:

Sarjataulukko näyttää tältä:

SaiPa 8 14
KooKoo 9 14
Blues 9 13
K-Vantaa 7 12
Lukko 9 11
Kiekko-67 8 9
KJT 8 8
Sport 9 7
Blues-Team 8 6
Hermes 8 4
HooCee 8 2
K-Vantaa Team 9 2

Lukko siis nousee käytännössä varmasti. Aika ihme, että ovat onnistuneet ylipäätään tippumaan liigaresursseillaan välillä divariin! Mutta vikasta paikasta on vielä melkoinen sutina käynnissä. Pelejä pelataan yhteensä 11, ja jäljellä ovat seuraavat matsit:

K-67:
La 26.02.2005 14:45 Impivaara K-67 - KooKoo
Su 27.02.2005 15:15 Impivaara K-67 - Sport
La 05.03.2005 17:15 Impivaara K-67 - Blues

KJT:
La 26.02.2005 16:50 Kerava KJT - K-Vantaa-T
Su 27.02.2005 16:20 Kerava KJT - K-Vantaa
La 05.03.2005 18:20 Kerava KJT - Lukko

Sport:
Su 27.02.2005 15:15 Impivaara K-67 - Sport
La 05.03.2005 20:00 Vaasa Sport - Hermes

Blues-2:
La 26.02.2005 16:20 Espoonlahti Blues-T - Lukko
Su 27.02.2005 15:20 Espoonlahti Blues-T - Hermes
La 05.03.2005 13:50 Oulunkylä HooCee - Blues-T

K-67 ja KJT selvinnevät kotimatsiensa turvin, mutat Sportilla tekee tiukkaa. Bluesin kakkosporukan voisi kuvitella nappaavan noista peleistään kolme-neljä pinnaa, joten pisteitä tarvitsee Sporttikin.

B-junnujen pistepörssin kärjessä taistelevat muutan:
Potila Mikael, Kiekko-67 B 8 8+8=16
Skyttä Valtteri, KooKoo B 9 7+8=15
Piirainen Joni, Lukko B 9 11+3=14

Viime vuonna samaisen pörssin voitti Aapo Lampinen, jos siitä jotain johtopäätöksiä osaa/haluaa tehdä.

ja A:n kärki on:
1. Kangasniemi Kasperi, TuTo A 15 18+8=26
2. Korhonen Jukka, KooKoo A 13 12+13=25
3. Tuores Antti, Sport A 15 11+14=25
4. Fogström Anton, Sport A 15 10+14=24
5. Siren Mikko, KJT A 14 12+11=23
6. Essen Oskar, TuTo A 15 11+11=22
7. Huttunen Matti, Blues/2 A 15 6+16=22
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
A-junnujen vikat pelit pelataan keskiviikkona. Tähän mennessä kaikki on mennyt spekuloinnin mukaisesti: KJT:lle ja Sportille eilen selvät kotivoitot, ja K-Vantaakin onnistui kukistamaan TuTon 4-3.

Tänään olikin sitten vuorossa maalieron parantelut. Sport-K-Kissat ja Jokipojat-KJT pysyivät tiukkoina pari erää, mutta repesivät lopulta 7-1 ja 3-9. Vaasalaisista tehokkaimpia olivat Antti Tuores (3+1), Anton Fogström (1+3), Henry Hietaharju ja Joakim Kasslin (1+2) sekä Sami Leskelä (0+3). KJT:ltä Ossi Kontio ja Lassi Karhunen (1+3) sekä Mikko Siren (1+2).

KooKoo ei kuitenkaan jäänyt yhtään huonommaksi vikassa pelissään. Joulun tienoilla Vantaalta siirtynyt puolustaja Joona Tuovinen vei isännät johtoon aika alussa ja K-67:n selkäranka napsahti, kun KooKoo iski kaksi lisää tasavajaalla pelatessa ekan erän lopussa. Lopulta peli päättyi peräti 14-1 (6-0,3-1,5-0).

Erikoisinta oli se, että turkulaiset joutuivat peluuttamaan pakkeja hyökkääjinä. Varsinaisia hyökkääjiä oli mukana vain kaksi ketjullista! KooKoolta pisteille pääsivät melkein kaikki, 15 eri pelaajaa. Ahneimpia olivat:

3+1 Janne Anttila
1+3 Jukka Korhonen, Valtteri Skyttä
0+4 Petri Pölhö
2+1 Mikko Kansikas
1+2 Juha Narinen, Harri Silvonen

Aapo Lampinen ei pelannut. Gärdström (1+0), Lustberg (0+2) ja Koskelainen (1+0) sen sijaan pelasivat.


KooKoon runkosarja on nyt ohitse ja jatkuvat pudotuspeleissä. Vastustaja ratkeaa kuitenkin vasta keskiviikkona, itse asiassa Vantaan reissukin on vielä ihan mahdollinen:

28 (17) K-Vantaa +36
26 (18) KooKoo +37
24 (17) Sport +40
24 (17) KJT +34
20 (17) TuTo -8

Sport siis varmistanee kakkossijan keskiviikkona, kunhan vaan voittaa KOO-VEE:n kotonaan. Paikalliskamppauilun pelaava TuTo on jo ulkona, ihmettelen miksei Saloa ja kumppaneita sitten peluutettu riittävästi? Kyllä nuoret jaksavat... Mutta mielenkiintoinen on tuo KJT-K-Vantaa-peli. Joukkueet saavat tavallaan valita siinä, haluavatko ennemmin toisena kuin KooKoon/Sportin vastaan. Vantaalla ei panosta enää ole, sillä ykkössija on varma. Vähintään kolmen maalin voitto veisi KJT:n Vaasaan.

KooKoo siis joutuu vieraisiin, vaikka kotietu jo jossain vaiheessa näyttikin olevan plakkarissa. No, kaikkihan ne on voitettava jos nousua halutaan. Tiukkoja matseja on kyllä takuulla luvassa.


B-junnuissa KooKoo otti eilen Turussa jatkoaikavoiton. Se on tasapistein SaiPan ja K-Vantaan kanssa kärjessä, mutta suurin jännitys on vikasta SM-paikasta. Sport nimittäin hävisi tänään Kiekko-67:lle 2-0 ja on nyt pakkovoiton edessä Hermestä vastaan. Sport putosi maalieron turvin ennen päätöskierrosta putoamisviivan alle:

12 (10) K-67 +3
7 (10) Blues-Team -5
7 (10) Sport -6
7 (10) Hermes -12

Voittokaan ei välttämättä pelastaisi vielä Sportia, sillä Bluesin kakkosporukka kohtaa omassa pelissään vain yhden pelin voittaneen HooCeen. Mutta Sport-Hermes-pelin häviäjä on siis varmasti ulkona. Tasapisteisiin päätyneet pelaavat varmaankin uusintaottelun?
 

Rooster

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS (pesiksessä KPL)
Everton: KooKoon A-nuorten maaliero näyttäisi kylläkin olevan +39 eikä +37. Liiton sivuilla on maalierona +26, ja kun siihen lisää tuon tämänpäiväisen +13, niin siitähän tulee +39. Eli KJT tarvitsisi viiden maalin voiton K-Vantaasta, jotta se ohittaisi KooKoon.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Varsin aiheellinen korjaus Roosterilta. Kyllä mä oon saanut matematiikan yo-kirjoituksissakin läpi, mutta siellä ei kai sitten ollut noin vaativia laskutehtäviä...

Tämän huomion myötä Sport-KooKoo -pari lienee käytännössä varma ilman jättiylläreitä tai kikkailua.
 
Selvältä näyttäisi tilanne A:n divarissa ennen päätöskierrosta. KJT:n osalta voitolla Jokipojista ei ollut mitään merkitystä, sillä jatkopaikka oli jo ennen päivän kierrosta varmistettu TuTon huonon maalieron turvin. Vastaavasti hinkua nelossijalta ylöspäinkään ei varmasti ole, niinpä kovassa otteluruuhkassa ollut kaksikko Taanonen-Sievers sai ansaitun lepopäivän. Silti hyvä voitto ilman avainmiehiä antaa varmasti itseluottamusta muullekin porukalle.

Jos nyt haluaa vielä spekuloida päätöskierrosta, niin mahdolliset taktikoinnit ovat varsin vähissä. Sport napannee rutiinisuorituksella kotiedun. Luulisin, ettei KJT halua myöskään Vaasaan lähteä, eikä puolestaan K-Vantaakaan halua KooKoota vastaan. KooKoo on kuitenkin loppusarjassa toistaiseksi ainoa joukkue, jolle K-Vantaa on hävinnyt kahdesti, KJT:lla vielä samaan mahdollisuus. Näinpä KJT:n ja Vantaan koitos on lähinnä asetelmien hakemista tosipeleihin. Tällöin tuskin vaakakuppi kallistuu KJT:n hyväksi viidellä maalilla. Ja vaikka Vantaa jostain syystä heikosti pelaisi, tulee KJT:n valmennusjohdolta varmasti käsky olla tekemättä enempää maaleja.

Pudotuspelit ovatkin sitten kokonaan toinen juttu.
 
Suosikkijoukkue
Haukat
Viestin lähetti Sammakkoprinssi
Pudotuspelit ovatkin sitten kokonaan toinen juttu.

Näin on. Mutta mikä pahinta, pudotuspelien avauskierroksen pelipäivä on sattumalta ensi lauantai. Haukkojen edustuksella on samaan aikaan ottelu Hermestä vastaan. Ensinnäkin harmittaa, että A-junnujen peli jää sen vuoksi näkemättä, ja toiseksi harmittaa, että Haukoilta varmastikin puuttuu noin kentällisen verran miehiä tuosta ottelusta. Toivottavasti KJT:n puolesta tehdyt uhraukset kannattavat.

Muilta osin asetelma on ihan helvetin mielenkiintoinen. Kiekko-Vantaa on todella mieluisa vastustaja pleijareihin, ja innostusta riittää, ainakin minulla. KJT:n A:n suurin ongelma koko kauden ajan lienee ollut se, että Taanosen, Mustosen ja Sieversin tähdittämän ykköskentän ulkopuolelta onnistujia on ollut hankalaa löytää. Toivottavasti tähän tulisi odottamaton muutos.
 

manu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues.
Häkki vai ei??

10 H Janne Anttila 05.08.1986

Miksi mies pelaa häkki päässä? Eikös se ole kiellettyä muilta kuin oikeilta junnuilta? Käytössä pitäisi olla ns. kokopleksi.
Siinä naamassa ei kyllä ole paljoa varjelemisen arvoista. 'Arpikin kaunistus olisi'
 
Re: Häkki vai ei??

Viestin lähetti manu
10 H Janne Anttila 05.08.1986

Miksi mies pelaa häkki päässä? Eikös se ole kiellettyä muilta kuin oikeilta junnuilta? Käytössä pitäisi olla ns. kokopleksi.
Siinä naamassa ei kyllä ole paljoa varjelemisen arvoista. 'Arpikin kaunistus olisi'

Tuosta KooKoon Janne Anttilasta ei ole havaintoa, mutta hänen täyskaimansa pelaa KJT:n puolustuksessa. Tämän Hausjärven Jättiläisen (194 cm, 106 kg) ei häkkiä tarvitse käyttää, hän on syntynyt jo -84. Kumpaa Janne Anttilaa mahdat tarkoittaa?
 

IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Siinä naamassa ei kyllä ole paljoa varjelemisen arvoista. 'Arpikin kaunistus olisi'

Eiköhän Kookoon Janne Anttila nimenomaan terveydellisistä syistä ristikkoa käytä, joten siihen on turha puuttua. Ilman arpia varmaan visiiri Janneltakin löytyisi.. Niin ja näissä peleissähän ei kauneuspisteitä jaeta..=)
 
Asetelmat säilyivät odotettuina A:n divarissa. KJT säästeli pelaajiaan oikein kunnolla pudotuspelejä varten. Kokoonpanossa oli vain 13 kenttäpelaajaa, joista 7 oli B-junioreita. Kun KJT oli ennen illan peliä tehnyt loppusarjassa 96 maalia, oli illan pelissä kehissä vain 14 maalin tekijät. Vantaalla oli taas mukana lähes paras joukkue, myös Erkkilä ja Koivisto. Ei siis ollut yllätys, että K-Vantaa voitti pelin 2-7. Kuitenkin vielä kahden erän jälkeen tilanne oli vasta 2-3. Mukavaa oli nähdä muutaman B-junnun todella hyvä taistelu, kuten Olli Lähdesmäen ensimmäinen maali A-junnuissa.

KJT:n illan kokoonpanosta todennäköisesti vain kolme tai neljä kenttäpelaajaa pelaa lauantaina ensimmäisessä välierässä. Mielenkiintoista on nähdä Taanosen, Mustosen ja Sieversin tilanne, koska myös Haukoilla on tärkeä peli lauantaina. Vastaavasti K-Vantaa kohtaa Mestiksessä sunnuntaina Salamat, joten ainakin silloin saattaa taas Vantaalta puuttua mestismiehet. Toisaalta nämä kaverit eivät ole viime peleissä K-Vantaan edustusporukassa oikein peliaikaa saaneet. KooKoolla ei tätä ongelmaa viikonloppuna ole mestisjoukkueen huilatessa, ja Sportkin saanee A-junnunsa mukaan.

Mielenkiintoiset parit luvassa, avauspelin tärkeys paras kolmesta- sarjassa korostuu entisestään.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt on sitten KooKoon otettava kaksi voittoa Vaasan Sportista. Ensimmäinen koitos lauantaina Vaasassa ja heti sunnuntaina Kouvolassa - mahdollinen kolmas peli keskiviikkona Vaasassa.

Sitten enää kuusi ottelua jäljellä joista yli puolet voitettava niin ensi kaudella pelattaisiin A-junnujen SM-liigaa Kouvolassa!

Mutta ensiksi Sportin kimppuun!
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sport - KooKoo

Näinhän tässä nyt kävi. Sport - KooKoo välierät alkavat lauantaina Vaasassa. Toivon, että Nabb ja Osala ovat rivissä silloin. Molemmat saivat hiukan osumia FPS -matsissa ja heidän pelaaminen ainakin huomisessa KalPa -pelissä on epävarmaa.

Tiukka pari tämä on. KooKoo on pelannut vakuuttavasti ja on loistava joukkue jossa on taitavia yksilöitä. Korhonen, Lampinen, Koskelainen nyt esimerkiksi.

Väittäisin että ensimmäinen peli Vaasassa on jo todella tärkeä. Seuraava koitos kun on jo seuraavana päivänä. Tappio niskassa on paha ajaa puoli Suomea läpi pelatakseen "veitsi kurkulla" jo seuraavana päivänä.

Toivottavasti lauantain peli ei ole kovin aikaisin, että jaksan krapuloissa lähteä hallille asti. Edustuksella kun on peli klo 17. Tosin A:n peli saattaa olla yhtaikaa harjoitushallissa.
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laskeskelin tossa huvikseni A:n divarin pleijariporukoiden keskinäisiä pelejä, siis K-Vantaan, Sportin, KooKoon ja KJT:n jäsentenväliset divarin loppusarjassa, ja tulos:

KooKoo, 6 matsia, 11 pistettä, maalit 27 - 13
K-Vantaa, 6 8 20 - 12
Sport, 6 4 15 - 24
KJT, 6 4 18 - 31

eli KooKoolle vain yhden pisteen menetys, tosin sekin juuri Sporttia vastaan tasurista. Toivottavasti karsintapaikka tulee suoraan kahdella voitolla. Taitaa olla tulossa Aapolle ja Tumelle enemmän kuin ne kuuluisat härkäviikot.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Älä ukkometso vielä nuoleskele. Pelatuilla peleillä ei ole merkitystä, kun aletaan mitellä tosimatseja.

Joukkueet kyllä vaikuttavat todella tasaväkisiltä. Osa-alueittan ajatellen Sportin voisi kuvitella olevan edellä maalivahtipelissä, mutta ehkei sittenkään. Vaikka Limnell onkin todistanut olevansa kova luu Mestiksessäkin, on Weckman vastaavasti pelannut junnuissa vakuuttavasti koko kauden. Yhteispeli pakkien kanssa toimii siis ainakin.

Puolustuksenkin näkisin olevan melko tasan. Liikaa pakkeja ei ole kai kummallakaan. Sportin puolustus on vanhempi ja kokeneempi, mutta Tuomaalan lisäksi ei joukossa ole kai selviä profiilipakkeja. KooKoon Gärdström on kuitenkin ikäluokkansa Top-6:ssa Suomessa ja Lustberg lienee tämän porukan tehokkaimpia pakkeja. Lisäksi Pölhö pelaili aikoinaan treenimatseja Dufvan leirissä.

Hyökkäyksissä molemmilla on kaksi kovaa kenttää - siis edellyttäen että Mestis-miehet pelaavat molemmilta. Tuo Vaasan ykkösnyrkki on kai pelannut läpi kauden samassa kokoonpanossa, mistä on etua. KooKoo on puolestaan, yllättäen, jopa selvästi kookkaampi joukkue hyökkääjien osalta. Mutta ei näistä eroa paperilla saa.

Tasaista voi siis odotella. Mutta kotietunsa turvin Sport on kyllä suosikki jatkoon minunkin kirjoissani. Käytännössähän KooKoo ei hyödy omasta kotimatsistaan ollenkaan, kun joukkueet matkaavat yhtä tahtia tänne sunnuntaiksi. Niinpä jos Sport vaan voittaa kotonaan lauantaina, voi sarja hyvinkin katketa kahteen peliin. Pelätään pahinta ja toivotaan parasta... No, pääasia lienee kuitenkin se, että joku käy kouluttamassa SM-sarjaporukoita...


Laskin tässä yhteen KooKoon pelaajien osalta alku- ja jatkosarjan tilastot. Melko muhkeita lukemia:

1. Korhonen Jukka 23 21+21=42 40min
2. Kansikas Mikko 30 16+21=37 40min
3. Lustberg Jesse 31 10+27=37 74min
4. Anttila Janne 30 13+15=28 2min
5. Lampinen Aapo 13 12+11=23 10min
6. Koskelainen Eemeli 15 11+11=22 10min
7. Narinen Jari 29 7+13=20 10min
8. Pulsa Kimmo 30 7+10=17 18min
9. Arola Eemeli 30 5+10=15 18min
10. Pölhö Petri 30 5+8=13 8min
11. Mikkola Jesse 16 4+9=13 16min
12. Silvonen Harri 29 3+10=13 20min
13. Rasi Markus 24 10+2=12 2min
14. Gärdström Tuomas 15 4+7=11 32min
15. Skyttä Valtteri 12 3+8=11 10min
16. Raukola Tuomo 24 5+1=6 26min
17. Mäkinen Marko 31 4+2=6 8min
18. Ursin Aki 26 0+6=6 50min
19. Käyhty Jarno 25 3+2=5 6min
20. Siira Jari 16 1+4=5 8min
21. Miettinen Simo 32 1+4=5 20min
22. Sipari Ville 11 2+2=4 12min
23. Joukanen Jonne 1 3+0=3 2min
24. Inkilä Teemu 6 1+1=2 6min
25. Munnukka Ossi 5 0+2=2 0min
26. Kovero Mika 5 1+0=1 0min
27. Parkas Mika 1 0+0=0 0min
28. Turtiainen Henri 1 0+0=0 0min
29. Högger Christof 2 0+0=0 0min
30. Immonen Antti 2 0+0=0 0min
31. Kalliokuusi Joni 2 0+0=0 2min
32. Petas Ville 2 0+0=0 0min
33. Grönholm Henry 3 0+0=0 0min
34. Silvennoinen Juha 3 0+0=0 0min
35. Saarela Teemu 12 0+0=0 2min
36. Inkilä Teppo 14 0+0=0 2min
37. Lindqvist Pasi 15 0+0=0 4min
38. Johansson Patrik 20 0+0=0 0min
39. Weckman Mika 27 0+0=0 2min

Weckman Mika 23 ottelua 1355.32 min 57/696 1 nollapeliä 14-3-6 2,52pm/o 92,43%
Johansson Patrik 4 ottelua 252.19 min 15/133 0 nollapeliä 2-1-1 3,56pm/o 89,86%
Saarela Teemu 6 ottelua 319.51min 21/136 0 nollapeliä 3-1-1 3,94pm/o 86,62%
Immonen Antti 1 ottelua 1.17 min 0/0

Näinköhän Kansikasta kannattaisi ensi kaudella kokeilla Mestiksessä, vaikka nelosessa? Huomatkaa myös Joukanen: kypärätemppu ainoassa pelissään!
 
Joukanen ei ole tehnyt yhtään maalia tällä kaudella.. Noissa tilastoissa on virhe... Joukasen maalit teki Korhonen, mutta jotenkin jääkiekkoliitto ryssinnyt homman... No kuitenkin... A:ssa pelaava kaveri valaisi..
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Pelicans81
Joukanen ei ole tehnyt yhtään maalia tällä kaudella.. Noissa tilastoissa on virhe... Joukasen maalit teki Korhonen, mutta jotenkin jääkiekkoliitto ryssinnyt homman... No kuitenkin... A:ssa pelaava kaveri valaisi..

Eli tähän muotoon ilmeisesti sitten muotoutuu KooKoon pistepörssin kärki. Lisäsin siis Korhoselle kolme maalia.

1. Korhonen Jukka 23 24+21=45 40min
2. Kansikas Mikko 30 16+21=37 40min
3. Lustberg Jesse 31 10+27=37 74min
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eipä tietenkään tunnu toimivan tilannepäivitys Vaasan hallissa. Kokoonpanot on sentään saatu esille. Lampisen Aapo ei pelaa, olisikohan sitten haluttu pitää tutuiksi käyneet ketjut?
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä varmaan Mansikka haluaa Aapolle hiukan huilia melko isojen Mestis-minuuttien takia. Ehkä huomenna pelaa Kouvolassa, ja pitäisi sitä muidenkin turvin Sport voittaa, mutta 20 min 2 - 0 ei lupaa hyvää.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No niin voittoa odotin kyllä jo tänään Vaasasta, mutta niin vain Sport onnistui voiton nappaamaan vaikka KooKoon hallinnassa varsinkin kolmannessa erässä mentiin. No ei mitään huomenna voitto kotiin ja ratkaisupeli sitten Vaasassa.

Sport A - KooKoo A 5-3
(2-0,1-2,2-1) 60.00
1. erä
11.44 Joakim Kasslin 1-0 (Henry Hietaharju)
17.41 Antti Tuores 2-0 (Sami Leskelä,Anton Fogström)

2. erä
24.25 Mikko Kansikas 2-1 (Jukka Korhonen)
27.22 Joakim Kasslin 3-1 (Ville-Veikko Kykyri,Henry Hietaharju) YV
29.04 Tuomo Raukola 3-2 (Pasi Lindqvist,Jesse Lustberg)


3. erä
52.42 Tuukka Puska 4-2 (Janne Suominen)
54.41 Janne Suominen 5-2 (Tuukka Puska)
58.11 Jukka Korhonen 5-3 (Tuomas Gärdström,Eemeli Koskelainen)


Sport A Aku Limnell 9+11+17=37
KooKoo A Mika Weckman 10+11+8=29
(pois 56.51-57.57 ja 58.19-60.00)
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Puolitoista erää katselin tätä peliä ja sen aikana homma oli hyvin Sportilla hanskassa. Loppua kohti ote näemmä siirtyi KooKoolle. Ei ole vaikea arvata että huomennakin juhlii kotijoukkue. Tänään pelattiin harjoitushallissa pienessä kaukalossa ja se tuotti mielestäni ongelmia KK:lle. Huomenna on ihan eri peli Kouvolassa.

Kolmanteen menee.

Lisätään sen verran vielä, että on tuo KooKoon joukkue kyllä hyvä jengi. Mestispelaajat kuitenkin selkeästi parhaita ja paikoitellen joukkue vaikuttaa aseettomalta jopa Sportia vastaan kun nämä Gärdströmit jne eivät ole kentällä. Kuitenkin kävi miten kävi, on mielestäni hienoa että Mestis seuroiltakin löytyy näin hyviä A-junnujoukkueita. Harmi että Sport ja KooKoo pelaavat jo nyt vastakkain.
 
Viimeksi muokattu:

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Viestin lähetti Everton
Eipä tietenkään tunnu toimivan tilannepäivitys Vaasan hallissa.
Ottelu pelattiin harjoitushallissa jossa ei ole sitä tulospalvelukonetta tms. joten sen takia tuo laahasi perässä. Sportilta puuttui Nabb joka jätti kentän lämmittelyjen jälkeen ja Osala joka pelasi eilen B:n mukana (4+0 vs. Hermes). Toivottavasti Kimillä ei ole mitään vakavaa vammaa ja pelaa tänään, samoin Osalaa tarvittaisiin myös.

KooKoo ilmeisesti saa tänään Lampisen mukaan ja on vahvoilla ottelussa.

Otteita Pohjalaisesta:

- Se oli kaikin puolin vaikea peli, mutta kovalla työllä ja taistelulla jokaisesta millimetristä saimme otimme voiton, luonnehti Sportin valmentaja Kenneth Westerback päivän tapahtumaa.

- Sunnuntaina emme mene Kouvolaan vain katselemaan ja ookailemaan. Tarvitaan vielä enemmän työtä, sillä siellä kaukalo on lentokenttä verrattuna omaan kaukaloon, tiesi Westerback.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Shearer
Mestispelaajat kuitenkin selkeästi parhaita ja paikoitellen joukkue vaikuttaa aseettomalta jopa Sportia vastaan kun nämä Gärdströmit jne eivät ole kentällä.

Niin, aika pitkälle KooKoo on ollut kahden kentän varassa. Toisaalta joukkue on tosi nuori, sillä vain kentällinen tulee olemaan ensi kaudella yli-ikäisiä.

Tänään pitää mennä katsomaan matsia. Vähän tuntuu siltä, että se on kauden vika peli Kouvolassa, mutta josko tämän nyt kuitenkin voittaisivat. Kotietua ei ole muuten kuin iso kaukalo, jonka Kennethkin mainitsi.

Toisessa otteluparissa K-Vantaa otti kaiketi helpon voiton KJT:stä, joten sarja on sillekin katkolla tänään.

B-junnuissa Sport otti tosiaan eilen tuon pakkovoiton ja vieläpä sen verran reilusti että sai kotiedun uusintaan Bluesin kakkosta vastaan. Milloinkohan tuo pelataan?

KooKoon B-junnujen kausi puolestaan loppui. Lopussa oli vähän varaa höllätäkin, sillä sarjapaikka ei ollut vaarassa. Vaikka syksy olikin vaikea, niin karsinnat sujuivat hyvin. 11 pelistä vain kaksi tappiota ja neljäs sija.

Laskinpa yhteen tämänkin porukan tilastot syksyltä ja keväältä:

1. Skyttä Valtteri 27 20+19=39 52min
2. Mäenpää Juha-Pekka 29 15+14=29 58min
3. Kukkola Henri 27 12+11=23 14min
4. Eväkoski Joonas 19 5+18=23 72min
5. Nykänen Matti 19 11+8=19 31min
6. Turtiainen Jyri 28 3+11=14 64min
7. Töyrylä Pasi 23 4+7=11 79min
8. Seppälä Antti 29 6+4=10 42min
9. Lonka Joonas 28 5+5=10 4min
10. Viantie Lauri 30 4+5=9 18min
11. Nyqvist Carl-Erik 30 2+5=7 45min
12. Niemelä Jorma 28 5+1=6 12min
13. Puonti Kimmo 29 0+3=3 30min
14. Kaksonen Joona 19 1+1=2 34min
15. Sinersaari Janne 26 0+1=1 6min
16. Rautanen Antti 27 0+1=1 54min
17. Suhonen Hannu 28 0+1=1 4min
18. Immonen Antti 4 0+0=0 0min
19. Turunen Leo 12 0+0=0 4min
20. Nieminen Anssi 23 0+0=0 10min
21. Lindvall Jani 25 0+0=0 22min
22. Petas Ville 26 0+0=0 0min
23. Rantakaulio Henri 26 0+0=0 14min
24. Purhonen Joni 28 0+0=0 10min
25. Turtiainen Henri 30 0+0=0 10min

Maalivahdit:
Turtiainen Henri, 26 ott 1472.57min 108/822 2 nollapeliä 8-3-13 4,40 pm/o 88,39 %
Petas Ville, 7 ott 347.20min 30/223 0 nollapeliä 1-1-3 5,19 pm/o 88,14 %

Kapealla rintamalla siis B-junnut pinnoja keräsivät. Skytän lisäksi Mäenpääkin voi olla ensi kaudella isossa roolissa A-junnuissa. Mahtaako tuo Eväkoski muuten olla näitä Kotkan Titaanien Eväkoskia?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pitää vielä lisätä näihin yhteenvetoihin yksi juttu. Ei nimittäin ollut kaukana, ettei KooKoo olisi saanut ensi kaudeksi A-divariin toistakin porukkaa. ValKin nimellä kiekkoillut porukka jäi nimittäin S-sarjassa neljänneksi, vain pisteen päähän HeKistä ja FoPS:sta. Jukurit voitti sarjan, ja nuo kolme pelaavat siis ensi syksynä divarissa.

ValKissa pelasi rutkasti viime kaudella KooKoossa pelanneita ja muutama seuran C-junnukin on näköjään päässyt kokeilemaan muutamaa ikäluokkaa ylempänä.

Tilastot olivat:

1. Virtanen Tuukka 12 8+13=21 10min
2. Kalliokuusi Joni 12 7+8=15 12min
3. Villikka Jussi 14 6+6=12 78min
4. Ristola Mikko 14 8+3=11 8min
5. Sopanen Jarkko 13 5+5=10 32min
6. Kurko Pekka 12 3+7=10 40min
7. Vierre Jari 14 1+7=8 46min
8. Parkas Mika 12 3+4=7 2min
9. Kaalinpää Jarno 12 3+4=7 8min
10. Juutinen Aku 14 2+5=7 14min
11. Leskinen Henri 10 0+7=7 10min
12. Munnukka Ossi 5 3+3=6 0min
13. Lonka Aleksi 9 2+3=5 22min
14. Grönholm Henry 9 2+3=5 72min
15. Inkinen Jussi 9 2+2=4 18min
16. Mäkipaakkanen Juho 13 0+4=4 4min
17. Haatainen Ville 11 2+0=2 14min
18. Tulikallio Toni 1 1+0=1 0min
19. Djihangir Kalle 2 1+0=1 0min
20. Kuparinen Kimmo 14 0+1=1 2min
21. Puhakka Tero 9 0+1=1 12min
22. Gärdström Johannes 1 0+0=0 0min
23. Kangaskolkka Sami 3 0+0=0 0min
24. Sakki Antti 12 0+0=0 0min
25. Vainio Timo 13 0+0=0 0min
26. Roitto Teemu 2 0+0=0 2min
27. Harju Kalle 3 0+0=0 2min

Vertailun vuoksi samasta sarjasta pari muualtakin tuttua jamppaa:
Anssi Laitinen, Jukurit, 14. 11+19
Henri Hokkanen, Jukurit, 13. 10+8
Jesse Kiukas, Jukurit, 14. 6+9
A-P Hakala, FOPS 9. 6+1
Otto Blomqvist, SaPKo, 7. 2+2
Iivo Hokkanen, Jukurit, 1. 1+0
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Everton
Mahtaako tuo Eväkoski muuten olla näitä Kotkan Titaanien Eväkoskia?

En tiedä, mutta luulisin Joonas Eväkosken olevan kotkalaisia Eväkoskia. Nimittäin Joonas Eväkoski pelaa jääkiekon ohella myöskin golfia ja edustaa siinä Kotkalaista Kymen Golfia. Jos hän olisi lähtöisin Kouvolan seudulta olisi golfissa seurana varmaankin paikallinen KoskiGolf.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös