KooKoon junnut

  • 62 329
  • 319

TeePee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat menee kaakonkulmalle
Viestin lähetti Everton
Esim. SaiPa saa mukaan Petteri Nokelaisen ja Janne Kolehmaisen.

Mitenhän tuo Nokelaisen edustuskelpoisuus karsinnoissa mahtaa olla? Noksu ei ole ole pelannut A-junnuissa vielä yhtään ottelua tällä kaudella ja ainakin A-nuorten SM-liigan pudotuspelejä varten vaaditaan 10 pelattua runkosarjan ottelua. Sama koskee ilmeisesti myös karsintaa?

SaiPan ja KooKoon kohtaaminen karsinnassa olisi kyllä mielenkiintoista nähdä. Toivotaan että KooKoo selvittää omat pleijarinsa ja yltää taistelemaan noususta.
 
Viestin lähetti Everton
Täytyy kuitenkin muistaa, että A-nuorten SM-sarjaan on tosi vaikea nousta. Viime kaudellahan KooKoo jäi muistaakseni vain pisteen päähän pleijareista, eli tasaista oli silloinkin. Pleijareissa pitäisi sitten voittaa vielä kova vastustaja tästä kärkiporukasta ja varsinaisissa karsinnoissa tulee vielä kovempi vastus. Esim. SaiPa saa mukaan Petteri Nokelaisen ja Janne Kolehmaisen.


Saanen tulla juttuun mukaan, kun Haukoilla/ KJT:lla ei omaa ketjua ole. Ja kiitokset Evertonille raportista.

Muutaman kauden ajalta A-junnujen karsintoja seuranneena voin tosiaan sanoa, että kevään aikana ehtii tapahtua mitä vaan. Etenkin kun nuo neljän parhaan ekat pudotukset on paras kolmesta. Ja ainakin yhdellä edustusporukalla, KooKoo/TuTo/Haukat, loppuu Mestispelit, mikä taas vaikuttaa kyseisellä A-junnuporukalla huomattavastikin kokoonpanoon. Etenkin jos kyseessä olisi TuTo. Siinä mielessä kiva nähdä tapahtuuko viimeisellä kierroksilla taktikointia vastustajan suhteen, kun piste-erot ovat noin pienet.

Vielä pari kierrosta takaperin näytti tosiaan siltä, että KJT marssii lohkovoittoon. Nyt tekee tiukkaa päästä edes jatkoon. Mielenkiintoista peluutuspolitiikkaa muutenkin, sillä Haukat lähtee huomenna Vaasaan kolmella kentällä. KooKoolla taas ovat A-junnut olleet aina paikan tullen Mestiksessä, joka on ilmeisesti vaikuttanut viime kierroksilla A:n otteisiin, vai kuinka?

Kun KooKoo alkusarjassa vieraili Järvenpäässä, jäi tosiaan se kuva, että kaverit luistelivat ihan kauhealla vauhdilla. Pelihän tosiaan oli vielä niin hauska, että KJT hukkasi 5-0-johtonsa tasuriin. Yleensä KJT:n porukka ei ole luistelussa tällä kaudella monelle hävinnyt, mutta tuolloin varsinkin vieraiden kirin käynnistyessä jäivät isännät ihan jalkoihin. Silloin taisi olla KooKoollakin kaikki mestiskaverit mukana, tänään näytti joku puuttuvan.

Karsinnathan muistaakseni pelataan edelleen kahden divariporukan ja kahden liigaporukan kaksinkertaisena sarjana, joten paljon tasaisia pelejä luvassa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Sammakkoprinssi
Karsinnathan muistaakseni pelataan edelleen kahden divariporukan ja kahden liigaporukan kaksinkertaisena sarjana, joten paljon tasaisia pelejä luvassa.

Juu, tottapa turiset. Muistin väärin:
11-14. sijoittuneet joukkueet pelaavat ensin playoff-ottelut paras kolmesta –järjestelmällä siten että 11. kohtaa 14. ja 12. kohtaa 13. Näiden otteluiden häviäjät pelaavat SM-karsintasarjassa divisioonan kahden parhaan kanssa kaksinkertaisen sarjan, jonka 2 parasta pelaavat seuraavalla kaudella A-nuorten SM-liigassa.

Niinpä SaiPankaan joutuminen karsintoihin ei ole vielä varmaa, toisin kuin olen jo ehtinyt ennustaa. Mutta mielenkiintoinen porukka tuolta karsinnoista tulee kuitenkin löytymään.


KooKoolta oli tosiaankin eilen Aapo Lampinen sivussa. Hän pelaa tänään K-Vantaata vastaan Mestis-joukkueen ykköskentässä. Vastaavasti Haukoilla taisi olla paras miehitys (miinus loukkaantunut Sami Taanonen) jalkeilla.

Täällä noiden Mestis/junnut-valintojen kanssa ei välttämättä ole ollut kuitenkaan ihan niin vaikeaa kuin esim. teillä Järvenpäässä. Ainakin Sievers on tärkeä kaveri jo edustuksessakin ja junnuja on tarvittu muutenkin melkein aina jos täydet kentälliset on haluttu kasaan. Nytkin muutama kaveri pelaa pari matsia peräkkäisinä päivinä.

KooKoolla sen sijaan on, etenkin ennen hyökkääjien loukkaantumissumaa, ollut vähän ylitarjontaakin pelaajista. Lisäksi (tänäänkin kokoonpanossa olevat) Gärdström ja Koskelainen pelaavat melko pienessä roolissa, eikä Lampinenkaan vielä syksyllä neloskenttää korkeammalla ollut. Vaan jos kausi jatkuu pitkälle, saavat pojat urakoida vielä melkoisesti.

Haukoista pitää vielä sanoa, ettei se missään nimessä huono ollut. Jos kentälle olisi osunut todellinen maalintekijä, tai ripaus onnea, olisi peli pysynyt varsin tasaisena numeroidenkin osalta. Jätti selvästi paremman joukkueen kuvan itsestään kuin junnutähtien Sport, joka tosin oli ymmärrettävästikin väsynyt.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo A:lle tänään yllätystappio. Kyllä nämä häntäpään porukat pitäisi pystyä kotona hoitamaan. Ilmeisesti olisi tänään tarvittu Aapoa ja Eemeli A-junnujen mukana.

KooKoo A - KOO-VEE A 2-4
(1-1,1-2,0-1) 60.00

1. erä
06.46 Henri Kallio 0-1 (Hannes Ojala)
19.04 Jukka Korhonen 1-1 (Tuomas Gärdström) YV

2. erä
23.52 Kalle Salmi 1-2 (Vesa Inkeröinen) YV
30.58 Tuomo Raukola 2-2 (Eemeli Arola,Jesse Lustberg)
35.45 Henri Kallio 2-3 (Kasperi Koistinen,Eetu Hakala ) AV

3. erä
58.33 Henri Kallio 2-4 (Jani Lehtinen) TM

Maalivahdit
KooKoo A Mika Weckman 17+11+11=39
(pois 58.11-58.33 ja 59.32-60.00)
KOO-VEE A Eetu Hakala 7+13+11=31
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tänään tuli A:lle tärkeä voitto Karhu-Kissoista 3-1 (0-0, 2-1, 1-0). Koskelainen ja Lampinen eivät pelanneet, mutta Gärdström pelasi ja teki voittomaalin. Anttila teki ekan ja Arola kolmannen tyhjiin. Weckman torjui 26/27 ja Antto Karvonen 39/41. Tiukoille meni siis.

K-67 pitää K-Vantaata tiukoilla. Toisi hyvin jännitystä, jos Vantaa menettäisi pisteitä.

B-junnuilla on jäljellä vielä kuusi peliä, joista pari voittoa pitäisi napata. Lauantaina irtosi komea voitto sarjakärki-SaiPasta 4-2.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Everton

K-67 pitää K-Vantaata tiukoilla. Toisi hyvin jännitystä, jos Vantaa menettäisi pisteitä.

No niin vain kävi, että Kiekko-Vantaa voitti lopulta jatkojalla Kiekko-67:n tuloksella 6-7. Onneksi KooKoo ei kuitenkaan enää tänään kompastunut häntäpään porukkaan vaikka yllättävän tiukoilla tuo Karhu-Kissat KooKoota pitikin. Tästä on hyvä jatkaa.

Lauantaina ja sunnuntaina onkin KooKoolla tärkeät kierroksen kärkikamppailut. Ensin lauantaina KooKoo matkustaa Kiekko-Vantaan vieraaksi ja sunnuntaina TuTo saapuu Kouvolaan.

Näistä voitot niin hyvältä näyttäisi.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Itse asiassa K-kissoista ei voi enää puhua häntäpään porukkana. Vaikka aluksi sarjataulukko näyttikin repeävän, niin aika tasaistahan nyt on. 18 kierrosta pelataan ja tilanne tämän päivän matsien jälkeen näyttää tältä:

21 (13) K-Vantaa
17 (12) TuTo
17 (13) KooKoo
15 (12) KJT
14 (12) Sport
12 (13) K-Kissat
11 (14) Jokipojat
11 (14) KOO-VEE
10 (13) Blues-2
6 (12) Kiekko-67

Ensin pisteet ja suluissa pelatut ottelut. Periaatteessa sieltä voi siis melkeinpä mikä tahansa joukkue nousta vielä sotkemaan kuvioita. KooKoonkaan mahdollisuudet eivät vielä menisi, vaikka TuTo ja K-Vantaa osoittautuisivat liian koviksi. Kolme vikaa peliä on kuitenkin ihan voitettavissa, vaikka Gärdström lähteekin maajoukkueeseen. Blues vieraissa ja Jokipojat & K-67 kotona.

Jännäksi menee.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hieno viikonloppu...

...junnuille nimittäin. Eilen KooKoo otti yllätysvoiton jatkoajalla kärkiseura K-Vantaan vieraana ja tänään kaatui TuTo sekavassa pelissä maalein 6-5 (3-2, 2-2, 1-1). Suht' viihdyttävä peli oli kyseessä, mutta taisi jo väsy vähän painaa. KooKoon pelaajilla oli alla tiukka peli eiliseltä ja pienellä sakilla pelanneen TuTon avainmiehet tahkosivat täällä eilen Mestistä.

#21 & #41 olivat kyllä TuTon parhaat, Laakso ja Salo siis. Varsinkin tuo Timo Salon 1-1-tasoitus oli todella komea soolosuoritus. Jukka Korhosen 5-3-osuma tosin veti vetoja, kun komea avaus tuli kahden lavan yli ja vapautti miehen läpiajoon. Harhautti veskan ja tökkäsi längistä sisään.

Muutenkaan ei veskareita käynyt kateeksi. KooKoon toka ja kolmas maali syntyivät kun TuTo-puolustus löysäili ja Kim Törnström hermoili. Hän joutuikin vaihtoon ekan erän päätteeksi. KooKookin jätti miehiä vapaaksi maalin eteen melko paljon, ja TuTo rankoi reboundeista. Voittomaalin veti Lustberg ranteella hirveän lihamuurin läpi. Maalilla taisi olla viisi tai kuusi pelaajaa.

KooKoolta puuttui maajoukkuepakki Gärdström, mutta Lampinen ja Koskelainen olivat suuressa roolissa. Paras pistemies oli kuitenkin Juice Korhonen (3+1), Kansikas syötti kolme maalia.

Jäljellä on vielä kolme matsia, joissa vastukset on huomattavasti helpompia kuin tänä viikonloppuna: Blues2 vieraissa ja Jokipojat ja K-67 kotona. Noilla joukkueilla ei enää panosta oikeastaan ole.

Liiton tilastointi laahaa perässä jälleen, joten yritin laskeskella itse tilannetta. Virheitä siis saattaa olla:

22 (14) K-Vantaa (K: Blues, TuTo V: KOO-VEE, KJT)
21 (15) KooKoo (K: Jokipojat, K-67 V: Blues-2)
19 (14) TuTo (K: KJT, K-67 V: Sport, K-Vantaa)
18 (14) Sport (K: TuTo, Blues-2, K-Kissat, KOO-VEE)
16 (13) KJT (K: K-Kissat, KOO-VEE, K-Vantaa V: TuTo, Jokipojat)
13 (15) KOO-VEE
12 (14) K-Kissat
11 (15) Jokipojat
10 (13) Blues-2
9 (13) K-67

Laitoin vielä nuo loppuohjelmatkin näkyviin. Sportilla on siis jäljellä vain kotimatseja, joista se saalistanee tarvittavat pisteet. KooKoolle riittää varmaan yksi voittokin, täysi potti toisi kotiedun. Sen sijaan TuTon ohjelma näyttää erittäin hankalalta. Veikkaisin, että TuTo ja KJT ratkovat neljännen jatkajan?


B-junnut pelaavat puolestaan SM-sarjaa ensi vuonnakin. Kyllä sen uskaltaa jo nyt sanoa, sillä viikonloppu oli erittäin tuloksellinen. Hermes kaatui Kokkolassa eilen 3-6, Skuytälle ja Viantielle 1+1 ja Kukkolalle 0+3. Ja tänään kaatui Sport jatkoajalla harvinaisin 0-1-luvuin Matti Nykäsen maalilla.

Nykänen on muuten sellainen nimi, joka kannattaa painaa mieleen. Ei tuottane vaikeuksia... Jannu on muuten tainnut syntyä Calgaryn olympialaisten aikaan ja vanhemmat ilahtuneet melkoisesti. Ei ole kyllä arvatenkaan ollut herkkua olla koulussa tuossa 90-luvun puolivälissä, kun kuuluisampi kaima aloitti kunnon häröilyn...

No, joka tapauksessa nuoren Nykäsen ruuti on ollut viime kausina erittäin kuivaa. 7 karsintapelistä tehot on ilmeisesti 6+6. Viime kauden tahtiin on kuitenkin matkaa: ValKin C-junnuissa tehot 29+7 neljässätoista pelissä! Taso divarissa oli mitä oli, mutta siltikin: yli kaksi maalia per peli on vähän pirun kova tahti.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt on sarjataulukot päivitetty liitonkin sivuille. Ja hittolainen, mähän oli laskenut nuo a-junnujen tilanteet oikein. Mitä nyt jumbolle oli kaksi lisäpinnaa lohdukkeeksi tupsahtanut.

http://www.sm-liiga.fi/finhockey2/sjl_uusisarjataulu.asp?TID=1416

Katsastetaanpas samalla vähän pistepörssiä, kärjen ja mielenkiintoisten pelaajien osalta. Ykkösenä on muuten KooKoon Korhonen. Mutta laitetaan näitä nyt joukkueittain:

Blues2:
Matti Huttunen 12. 6+13
Eero Kokko 11. 8+9

Jokipojat:
Janne Häikiö 15. 7+6
Ville Partanen 11. 0+10
Esa Lehikoinen 4. 2+0

K-67:
Aleksi Aakula 13. 5+6
Anatoli Bogdanov jr 13. 1+5

KJT:
Mikko Siren 12. 11+9
Antti Honkanen 10. 6+11
Vili Mustonen 6. 2+6
Tommi Sievers 4. 4+2
Sami Taanonen 4. 3+3
Iiro Välimäki 8. 0+2

K-Kissat:
Niko Hermunen 13. 7+5
Miikka Kiiski 13. 7+5
Sam-Kristian Arima 6. 1+10 (jäähymäärästä 53 päätellen Tonyn poika :-)

KooKoo:
Jukka Korhonen 13. 12+13
Mikko Kansikas 14. 8+8
Eemeli Koskelainen 9. 6+9
Jesse Lustberg 15. 5+10
Aapo Lampinen 7. 7+4
Tuomas Gärdström 10. 2+4
Petri Pölhö 15. 2+1

KOO-VEE:
Aleksi Fornaciari 14. 7+13
Henri Kallio 12. 7+9

K-Vantaa:
Juha Koivisto 8. 7+10
Mikko Sipola 12. 8+8
Jussi Erkkilä 6. 2+4

Sport:
Antti Tuores 14. 9+12
Anton Fogström 14. 9+11
Oskar Osala 9. 5+6
Kim Nabb 4. 2+4
Markus Tuomaala 6. 1+2

TuTo:
Kasperi Kangasniemi 13. 16+7
Oskar Essen 14. 11+8
Timo Salo 2. 3+1 (pelannut muuten molemmat matsinsa KooKoota vastaan)
Tapio Laakso 2. 1+2 (kuten myös)
Miikka Tuomainen 1. 0+1
Tuukka Pulliainen 1. 0+1
Tobias Kauppinen 2. 0+1

Molareita:
Weckman, KooKoo 14 peliä 92,80%
Törnström, TuTo 7 peliä 92,00%
Rossi, Sport 7 peliä 91,96%
Limnell, Sport 7 peliä 90,65%
Sorsa, Jokipojat 11 peliä 89,39%
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kilpailusäännöt kertovat:

Seura voi koko kauden ajan peluuttaa A-nuorissa ja nuoremmissa ikäluokissa kussakin ottelussa enintään viittä (5) pelaajaa, jotka ovat pelanneet enemmän kuin 15 ottelua ylemmässä sarjassa tai ylemmän sarjan joukkueen playoff- tai karsintaotteluissa. A-nuorten sarjoissa tällaisen pelaajan on oltava pelannut vähintään 10 ottelua ko. juniorisarjassa kauden aikana ennen playoff- tai karsintaotteluita ollakseen edustuskelpoinen.

Niinpä TuTon Laakson ja Salon on pelattava nähdäkseni kaikissa lopuissa junnupeleissä, kun pelasivat alkusarjassakin vain viisi ottelua. Tuomainen ei lukemaa saa täyteen, eikä näin voi pelata mahdollisissa karsintapeleissä. Sportilta Tuomaala tarvitsee kolme peliä tililleen, KooKoon, KJT:n ja Vantaan pelaajilla luvut on jo täynnä.



B-junnujen karsintojen sarjataulukko löytyy päivitettynä sekin: http://www.sm-liiga.fi/finhockey2/sjl_uusisarjataulu.asp?TID=1430
Taitaa olla jo varmistunut sarjapaikka KooKoolle ensikin kaudeksi, melkoinen matemaatikko voisi tuolta vielä ristiinpelata seitsemän seuraa ohitse, ehkei sekään...


Komeita pinnalukuja alkaa kyllä junnuilla olemaan. Kun Korhosen saldoon lisää alkusarjan, niin 22. 20+18, Kansikas 27. 13+20, Lampinen 12. 12+11, Koskelainen 13. 10+10 ja puolustaja Lustberg 28. 9+23.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pahoittelen monologiani, mutta pannaan vielä infoten joistain pelaajasiirroista. Kovin paljoa ei junnujen kokoonpano ole muuttunut kauden aikana, mutta muutama siirto liiton taulukosta kuitenkin löytyy.

Maalivahdeista on ollut melkeinpä ylitarjontaakin, joten Teemu Saarela on siirtynyt kakkosdivariin Valkeakoskelle ja Matti Korhonen Yhdysvaltoihin. Korhosen seurasta tai sarjasta ei ole kyllä tietoa.

Puolustajista taas Ossi Munnukka on palannut ValKista ja Joona Tuovinen siirtyi tauolla Kiekko-Vantaasta. Jesse Mikkola lienee loukkaantuneena, kun ei ainakaan näytä olevan mihinkään siirtyneen?
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Viestin lähetti Everton
Komeita pinnalukuja alkaa kyllä junnuilla olemaan. Kun Korhosen saldoon lisää alkusarjan, niin 22. 20+18

Itselleni pisti silmään Sport - KooKoo (5-5) pelissä tuo Korhonen. Aika taitava kaveri oli kyllä kieltämättä. Hyvä luistelija ja taitava kiekon kanssa. Saa nähdä kuullaanko miehestä vielä. KooKoon edustuksen kannattaisi ehkä loppukaudesta peluuttaa näitä junnujaan sillä ei ne tulokset varmaan nykyisestään ainakaan paljoa huonontuisi. Ainakaan ei asenteesta/innokkuudesta jäisi kiinni. Sillä kuitenkin korvaa muita puutteita.

Sportin B-junnujen tilanne näyttää pahalta. Joukkue alisuorittaa ja on tehnyt sitä koko kauden. Jotkut sanovat että valmentajan ja joukkueen kemiat ei oikein toimi. Toivon kuitenkin että säilyvät sarjassa sillä ensi kaudellakin on tulossa B-ikään pelimiehiä.

Laskeskelin noita A:n pelejä ja tulin siihen tulokseen, että pudotuspeleissä kohtaavat KooKoo - Sport. KK:lla kotietu. Saa nähdä pitääkö ennakkoarvailuni paikkaansa.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Shearer
Itselleni pisti silmään Sport - KooKoo (5-5) pelissä tuo Korhonen. Aika taitava kaveri oli kyllä kieltämättä. Hyvä luistelija ja taitava kiekon kanssa. Saa nähdä kuullaanko miehestä vielä.

Olen ehdottamasti samaa mieltä, että Jukka "Juice" Korhosta kannattaisi peluuttaa myös edustusjoukkueessa. Jo viime kaudellahan Juice nousi KooKoon edustusjoukkueen rinkiin, mutta tippui kuitenkin lopullisesta mestisjoukkueesta loukkaantumisen takia.

Toisaalta en yhtään ihmettelisi, vaikka KooKoo satsaisikin loppukaudesta nimenomaan A-junnuihin. KooKoo A:lla on vielä saumat nousta jopa nuorten SM-liigan sen sijaan KooKoon edustusjoukkueella alkaa pelit olla pelattu tämän kauden osalta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo meni eilen väliaikaisesti johtoon A-divarissa, hakien pisteet Espoosta niukasti 2-3 (0-0, 0-1, 2-2). Jesse Lustberg (1+1) teki voittomaali reilut pari minsaa ennen loppua ylivoimalla. Melkoista jyräämistä tuo on kyllä ollut, sillä espoolaisvahti Jaakko Rahkonen on saanut torjua 50 kertaa. Voiton arvoa lisää se, että Gärdströmin lisäksi myös Jukka Korhonen oli sivussa. Pakkejakin oli vain viisi.

Gärdström pelasi eilen kakkoskentässä, kun Suomi hävisi rankuissa Tshekille. Vuotta nuoremmissa Osala muuten sai yrittää ratkaisua rankusta, mutta epäonnistui ja sekin päättyi Tshekille.

Ero viidentenä olevaan KJT:hen kasvoi jo seitsemään pisteeseen, joten KooKoon jatkopaikkaa ei oikein mikään pysty enää viemään. Toki se on pelannutkin muita enemmän otteluita, mutta kotietu on tiukasti omissa käsissä.

Tuosta Korhosen Jukasta vielä. Hän pelasi yhden ottelun Mestiksessä jo viime kaudella, ja Mansikka lupaili jatkoa tällä kaudella. Vaan kausi alkoi loukkaantumisella ja Lampinen valtasi itselleen tuon yhden paikan ylhäältä. Korhosen liike on muutenkin vaikuttanut vähän kankealta noissa junnumatseissa. Ihan kuin olisi välillä nilkuttanutkin, joten jalka ei välttämättä ole täydessä kunnossa?

Toisaalta KooKoon kannattaisi todellakin satsata tulevaisuuden joukkueeseensa. Mutta, kuten cock totesikin, on a-junnuilla enemmän panosta. Mielestäni Korhonen on sitä paitsi vielä liian yksipuolinen pelaaja Mestikseen. Hän on puhdasverinen maalintekijä - ja sen kyllä osaa, kun paikan saa. Puolustuspelaamista ja henkistä kanttia pitäisi parantaa, sillä liian helposti Korhonen kuumenee tai pelaa pikkusikaa. Ensi vuosi vielä junnuissa ja sitten Soijärven tonttia täyttämään?

KooKoon A:n osaltahan tilanne näyttää ensi vuodekskin vielä hyvältä, kun lähes koko joukkue saa ikänsä puolesta jatkaa. Avainmiehistä yli-ikäisiksi tulee vain sentteri Mikko Kansikas. Runkopelaajista puolustajat Pölhö ja Ursin, kakkosvahti Johansson sekä hyökkääjät Inkilät, Rasi, Sipari ja Lindqvist. Vastaavasti B.stä on sitten tulossa Skyttää, Mäenpäätä ja muita pelimiehiä.


Kovin huolissaan ei varmastikaan kannata olla Sportin B-SM-paikan säilymisen suhteen. Noista kahdestatoista joukkueestahan vain neljä jää ilman paikkaa. Sport on pinnan verran kuivilla ja pelannut muita enemmän, mutta sillä on kaikki omissa käsissään. Lukolle (joka ainoana liigaseurana pelasi B-divaria!) se voi vieraissa hävitäkin, kunhan klaaraa K-67:n ja Hermeksen. Häntäpää tosin pelaa vielä sen verran ristiin, että nuo on sitten lähes pakko voittaa. Vaan ei pitäisi tuottaa Sportille ongelmia.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Viestin lähetti Everton
KooKoo meni eilen väliaikaisesti johtoon A-divarissa, hakien pisteet Espoosta niukasti 2-3 (0-0, 0-1, 2-2). Jesse Lustberg (1+1) teki voittomaali reilut pari minsaa ennen loppua ylivoimalla. Melkoista jyräämistä tuo on kyllä ollut, sillä espoolaisvahti Jaakko Rahkonen on saanut torjua 50 kertaa. Voiton arvoa lisää se, että Gärdströmin lisäksi myös Jukka Korhonen oli sivussa. Pakkejakin oli vain viisi.

Gärdström pelasi eilen kakkoskentässä, kun Suomi hävisi rankuissa Tshekille.

KooKoon A:lla menee sarja hienosti. Mielenkiintoinen kevät edessä. Nousu A:n SM-liigaan on mahdollista. Se edellyttää, että kaikki A-juniorit ovat käytettävissä nuorten otteluihin.
Edustusjoukkueella on edelleen mahdollisuudet pudotuspeleihin. Gärdström, Koskelainen ja Lampinen lienevät ensisijaisesti Mestis-peleissä niin kauan kuin teoreettiset mahdollisuudet pleijareihin ovat olemassa.
Seuraava Mestis-tasolle koulutettava pelaaja minun mielestäni on Jesse Lustberg. Mikäli KooKoo menettää teoreettisen mahdollisuuden päästä pudotuspeleihin, niin Jesse heti oppia saamaan Mestis-tasosta. Hyvistä puolustajista on pulaa. Senkin takia kannattaa pitää omista potentiaalisista tulevaisuuden pelaajista kiinni ja kannustaa urallaan eteenpäin.
 
Tänään on A:n divarin kannalta todella ratkaiseva kierros. KooKoolla on voitolla hyvät saumat ottaa suuri askel kohti ensimmäisen vaiheen kotietua. Kotietu saattaa tasaisissa ensimmäisissä pudotuksissa olla yllättävänkin tärkeä, kun vielä pelataan paras kolmesta- menetelmällä.

Muutenkin mielenkiintoinen kierros KJT:n, TuTon ja Sportin kannalta. Kaikki saavat mestistauon ansiosta parhaan joukkueen liikkeelle. KJT nappasi Sportilta viikon takaisessa kohtaamisessa aivan viimehetken tasoituksella tärkeän pisteen, mutta sähläsi 5-3-ylivoimansa jatkoajalla Sportin kolmen miehen läpiajoon ja tappioon.

Noin yleisesti TuTolla on loppuohjelma kovin. Itse veikkaisin, että TuTo ei jatkoon selviydy. KJT:lla kaikki on omissa käsissä, mutta tammikuun tapaisiin helppoihin tappioihin ei ole varaa.

Jos pohditaan vielä välieräasetelmia, niin toivoisin KJT:n vastustajaksi Vantaata. Hyvät paikallispelit ja yleensäkin sopivampi vastustaja. KooKoo olisi näistä kärkiporukoista mielestäni selkeästi pahin juuri KJT:lle. Tämä taas johtuu lähinnä omista ailahteluista KooKoota vastaan. Henkinen yliote saattaisi tässä parissa olla Kouvolan pojilla.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Juu, tänään oli täysi ja tärkeä kierros A-nuorissa. KooKoo oli kärkiseuroista ainoa, joka kompuroi heikommalleen. Tosin vasta jatkoajalla, joten yksi pistekin pitää kotiedun ihan realistisena juttuna. KooKoo oli kyllä myös ainoa joukkue, joka ei saanut Mestis-miehiään messiin. Lampinen oli Mikkelissä ja Gärdström Ruotsissa, Koskelainen varmaan kipeänä.

Jokipojiltakin oli tosin sivussa puolustaja Esa Lehikoinen, joka oli Tuomaksen tavoin maaottelemassa. Kovana vahvistuksena joukkueessa torjui Ari Reunanen ja peli päättyi siis lopulta 2-3.

Jännitys pysyi yllä, kun sekä KJT että K-Vantaakin ottivat selvät voitot vastustajistaan. KJT:n tehomiehenä 7-2-voitossa K-Kissoista oli Tommi Sievers (2+2), joten Mestiksen tauosta oli ainakin heille etua.

Yllättävin tulos nähtiin Vaasassa, jossa Sport jyräsi TuTon täysin. Sport iski alle yhdeksässä minuutissa viisi maalia heti toisen erän alkuun ja karkasi 7-1-karkumatkalle. Peli päättyi lopulta 10-2, TuTon vaihdeltua veskareitaan edes takaisin. Mahtoiko kukaan palstalaisista (Shearer?) ollut katsomossa? Mukavia tehoja keräilivät ainakin Nabb (1+2), Kykyri (3+0), Hietaharju (0+3), Fogström (1+3), Leskelä (1+2) ja Tuores (2+2).

EDIT: ei se nyt sittenkään niin yllättävä tulos ollut. Oikeastaan aika hyvin sinnitelty TuTolta, jolla oli vain kolmetoista (13) kenttäpelaajaa kokoonpanossa!

Sarjataulukko näyttääpi nyt seuraavalta:

24 (15) K-Vantaa
24 (17) KooKoo
20 (15) Sport
19 (15) TuTo

18 (14) KJT
13 (16) KOO-VEE
13 (16) Jokipojat
12 (15) Karhu-Kissat
10 (15) Blues-2
9 (14) K-67

KooKoon ja Sportin kohtaaminen on siis enemmän kuin lähellä. Ja jos ihmeitä ei satu, niin kotietu on KooKoolla.

B-junnuissa KooKoo leikitteli tänään Vantaan kakkosporukan nurin 7-1 (4-0, 0-1, 3-0). Skyttä vei isännät 2-0 johtoon jo ajassa 2.17 ja keräsi yhteistehot 3+1. Mäenpäälle 2+1. Vika erä oli varsin tapahtumarikas:

3. erä

Maalit
41.27 Juha-Pekka Mäenpää 5-1 (Valtteri Skyttä,Henri Kukkola) TV
42.50 Jorma Niemelä 6-1 (Hannu Suhonen)
59.36 Valtteri Skyttä 7-1 (Jyri Turtiainen,Juha-Pekka Mäenpää) YV

Rangaistukset
40.00 K-Vantaa Team B Juho Hankkio Käytösrangaistus 10 min
40.28 K-Vantaa Team B Toni Salo Väkivaltaisuus 2 min
40.28 K-Vantaa Team B Antti Niemi Joukkuerangaistus 2 min
40.28 K-Vantaa Team B Anton Jukola Toimihenkilön pelirangaistus käytöksestä 20 min
42.59 KooKoo B Juha-Pekka Mäenpää Polvitaklaus 2 min
48.12 KooKoo B Joona Kaksonen Kampitus 2 min
49.13 KooKoo B Henri Kukkola Mailasta kiinnipitäminen 2 min
51.01 KooKoo B Carl-Erik Nyqvist Korkea maila 2 min
51.23 K-Vantaa Team B Esa Fjäder Huitominen 2 min
55.41 KooKoo B Joonas Eväkoski Mailasta kiinnipitäminen 2 min
56.08 K-Vantaa Team B Jyri Paananen Väkivaltaisuus 2 min
57.27 K-Vantaa Team B Aleksi Saarinen Päähän kohdistuva taklaus 2 min
57.27 K-Vantaa Team B Aleksi Saarinen Automaattinen käytösrangaistus 10 min
58.49 K-Vantaa Team B Petri Laakso Koukkaaminen 2 min
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Viestin lähetti Everton
Mahtoiko kukaan palstalaisista (Shearer?) ollut katsomossa? Mukavia tehoja keräilivät ainakin Nabb (1+2), Kykyri (3+0), Hietaharju (0+3), Fogström (1+3), Leskelä (1+2) ja Tuores (2+2).
Olin kyllä kaksi erää katsomassa. Oikeastaan se meni juuri niin kuin voi odottaakin kun vastustaja pelaa kahdella kentällisellä. Ekassa erässä TuTo oli ihan hyvin mukana ja 2-1 erätulos jopa mairittelee Sportia.

Sitten toisessa erässä TuTo väsähti ja Sport sitten meni menojaan. Todella hienoja maaleja nähtiin. Sääliksi kävi TuTon veskareita. #45 vaihdettiin pois tokan erän alussa mutta kun #1:llä ei ollut paras päivänsä niin #45 marssitettiin takaisin tolppien väliin. Tosin maalivahdin piikkiin en laittaisi kuin yhden-kaksi maalia.

Sportilla kulki kyllä peli hyvin muutenkin ja varsinkin ketju Tuores-Fogström-Leskelä pyöritti TuToa hienosti.

Veikkasin että Sport voittaa nämä neljä viimeistä kotipeliä ja pidin TuTo -voittoa kaikista epätodennäköisimpänä. Ihan hyvältä näyttää. Taidetaan sittenkin saada tällekin kaudelle Sport-KooKoo pudotuspelit.
 
Joo, itse olin katsomassa tuon KJT:n pelin. Alkukankeuden jälkeen rutiinivoitto, joka parantaa KJT:n asemia sarjassa mukavasti. Pelistä hieman, mestiskenttä Sievers-Mustonen-Honkanen hallitsi peliä lähes miten tahtoi, etenkin loppua kohden vastustajan väsähtäessä. Jos pojilla olisi vain asenne säilynyt mukana, oltaisiin Järvenpäässä nähty kaksinkertainen määrä maaleja, mutta hyvä näinkin.

Takaisku KJT:n leiriin sekä myös Haukkojen edustukselle oli Sami Taanosen loukkaantuminen. Vielä sikäli harmillinen tilanne, että peliä oli jäljellä vain muutamia sekunteja. Nähdäkseni polveen osui, olin kyllä huonossa kulmassa tapahtuneeseen nähden. Silmämääräisen arvioni mukaan ei pahasti käynyt, mutta mistäs näitä tietää.

KooKoo hieman yskähteli nousukuntoisen joensuulaisryhmän kanssa, mutta siitä huolimatta sarjatilanne alkaa muotoutua sellaiseksi kuin tuossa aiemmin toivoinkin. Pudotuspeliparit olisivat siis K-Vantaa-KJT ja KooKoo-Sport. Ratkaisupeliksi muodostunee TuTo-KJT puolentoista viikon päästä Turussa. TuTolla oli muuten edellisvierailulla Järvenpäässäkin vain 13 kenttäpelaajaa. Taitaa Lehkosen Ikan nuorennusleikkaus kirpaista TuTon A-junnuja pahasti.
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Spekuloidaan

Täytyy muuttaa tuota alkuperäistä veikkaustani sillä KK:n tappiota Jokipojille en odottanut. Veikkaan ottelupareiksi:

K-Vantaa 30 pist. - KJT 24 pist.
Sport 26 pist. - KooKoo 25 pist.

Eli Sport voittaa loput pelinsä, samoin Vantaa ja KooKoo, KJT tällöin häviäisi Vantaalla viimeisen ottelunsa.

Tosin tämäkin saattaa muuttua jos KJT voittaisi Vantaan viimeisessä runkosarjamatsissa. Silloin KooKoo joutuisi lähteä Tikkurilaan ja KJT Vaasaan (uskon Sportin hoitavan maalieronsa sellaiseen kuosiin, että tasapisteissä menisi KJT:n edelle). Joten näyttää siltä, että KooKoon eilinen lipsahdus maksoi heille kotiedun. Tosin onhan tämä junnukiekkoa joten kaikki on vielä mahdollista.

Haukkojen ja Sportin edustuksilla on ottelut 5.3. jolloin pelataan A:n ekat pudotuspeliottelut mutta lienee selvää, että junnujoukkueet saavat Mestisapunsa käyttöön noihin pudotuspeleihin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Et Shearer ottanut huomioon, että KooKoo hävisi eilen jatkoajalla ja sai siten matsista yhden pisteen. Jos se siis vain voittaa sarjajumbon kotonaan, päätyy se vähintään tasapisteisiin Sportin kanssa. Maalierossa Sport tulee varmasti olemaan edellä, päästessään mälläilemään kotimatseissaan.

Sportin kyllä pitäisi voittaa kaikki loput matsinsa, mutta mistäpä näistä koskaan tietää. Yllätykset on urheilun suola. Eikä se TuTokaan vielä kokonaan pihalla ole, vaan periaatteessa silläkin on kaikki omissa käsissään.

Sport tuntuisi iihan sopivalta vastustajalta KooKoolle. Mutta kotietu olisi tärkeää saada.

Sportin eilinen rökitysvoitto tasoitti tilannetta pistepörssinkin kärjessä:
Korhonen (KooKoo) 13. 12+13
Tuores (Sport) 15. 11+14
Fogström (Sport) 15. 10+14
Kangasniemi (TuTo) 14. 16+7
Huttunen (Blues-2) 14. 6+16


EDIT: mukava muuten, että tämän ketjun ovat löytäneet ei-kouvolalaisetkin kirjoittelijat!
 
Viimeksi muokattu:

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Viestin lähetti Everton
Et Shearer ottanut huomioon, että KooKoo hävisi eilen jatkoajalla ja sai siten matsista yhden pisteen. Jos se siis vain voittaa sarjajumbon kotonaan, päätyy se vähintään tasapisteisiin Sportin kanssa. Maalierossa Sport tulee varmasti olemaan edellä, päästessään mälläilemään kotimatseissaan.

Ahaa... Oletin, että se piste oli jo laskettu tuohon KooKoon 23 pisteeseen.

Niin eihän junnupeleistä koskaan tiedä. Ei ne Sportin kotivoitotkaan varmoja ole. Normaalisuorituksella ne pitäisi tulla mutta mutta....
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Shearer

Niin eihän junnupeleistä koskaan tiedä. Ei ne Sportin kotivoitotkaan varmoja ole. Normaalisuorituksella ne pitäisi tulla mutta mutta....

Nimenomaan näin on. Tuntuu, että KooKoonkin A-junnut häviävät aina silloin, kun odottaa voittoa ja taas päin vastoin monta kertaa kotiintuomisina on ollut voitto, kun etukäteisodotukset ovat olleet vähäisemmät. Mielenkiintoisia pelejä kyllä on luvassa junnupuolella.
 
Re: Spekuloidaan

Viestin lähetti Shearer

Haukkojen ja Sportin edustuksilla on ottelut 5.3. jolloin pelataan A:n ekat pudotuspeliottelut mutta lienee selvää, että junnujoukkueet saavat Mestisapunsa käyttöön noihin pudotuspeleihin.

Tartutaanpa ensin tähän. Mestismiesten saaminen KJT:n A:n peleihin on vielä todellinen kysymysmerkki. Siirtoajan menetysten jälkeen Tommi Sievers on ollut Haukoissa kuuden vakiopuolustajan joukossa, sekä Mustonen ja Taanonen kolmoskentässä. Jos 5.3. pelattavalla Haukat-Hermes-pelillä on merkitystä, ovat miehet varmasti edustuksen mukana. Harmillista, koska KooKoo, K-Vantaa ja todennäköisesti myös Sport saavat kaikki parhaat mukaan. Itse kuitenkin haluan vielä uskoa Haukkojen mahdollisuuksiin Mestiksessä, venymistä ja tietynlaista uhrautumista A-junnuilta se siis kyllä vaatii.

Toisaalta vielä ei KJT:n jatkopaikkakaan ole edes selvä. Ratkaisupeli TuToa vastaan (ke) osuu juuri kahden Haukkojen vieraspelin (ti FPS, to Jokipojat) väliin, joten suppeammalla materiaalilla on selvittävä. Mielenkiintoista on myös se, että K-Vantaa kohtaa vielä TuTon. Siis kaikilla joukkueilla, myös K-Vantaalla TuTon suhteen, on taktikointiin saumoja. Silti luulen, että juuri matkojen vuoksi K-Vantaa ja KJT haluavat toisiaan vastaan.
 
Kirjoittelenpa taas, vaikkei juttu niinkään liity KooKoon junnuihin, mutta A:n divarin kärkikahinoihin sitäkin enemmän. Tuli sitten tänään käytyä katsomassa KJT:n A:n vieraspeli TuToa vastaan ja siinä samalla bongattua Varissuon jäähalli. Koko reissu oli hallin etsimisestä lähtien todellinen jännitysnäytelmä. Löytyihän se hallikin sitten lopulta ennen pelin alkua, maan alta.

No, KJT korjasi voiton jatkoajalla pitkälti edustusjoukkueen miesten voimin. Alun nopea 0-2-johto ehdittiin hukata jo 4-2-tappiotilanteeksi, mutta lopussa tultiin tasoihin. Jatkoaika oli todella viihdyttävä, Sami Taanosella oli rankkarikin ilman tulosta. Viimeisellä minuutilla kuitenkin onnisti, ja tärkeä voitto KJT:lle.

Sarjataulukossa KJT nousi voittonsa ansiosta tasoihin TuTon kanssa pelin vähemmän pelanneena. TuTolla on vastassa vielä K-Vantaa ja K-67, joten he lienevät ulkona jatkosta. Tasapisteissä KJT:n kanssa majailee yhtä monella pelillä myös Sport, joka siis omasta puolestani saa napata kolmannen sijan ja pelit KooKoota vastaan.

Viikonloppuna pelit jatkuvat. KJT:n/ Haukkojen kaksikolla Taanonen-Sievers on mukava pelitahti. Kuuteen päivään viisi peliä, ja molemmissa joukkueissa tärkeässä roolissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös