KooKoon junnut

  • 62 328
  • 319

Masi

Jäsen
Ja n. viikon päästä, su 19.12 klo 16.00 KooKoon B-juniorit ratkovat niin Etelä-Karjalan/Kymenlaakson mestaruutta, kuin B-junioreiden jumbosijaa Lappeenrannan jäähallissa Lappeenrannan ylpeyttä, eli SaiPaa vastaan. Kaikki vaan paikalle kannustamaan :P
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
B-junnut taas voittoon

Pelit jatkuivat. B-junnujen itsetunnolle taisi nuo pari voittoa tehdä makeaa, sillä tämä viikonloppu oli oikeastaan erinomainen.

Ainakin itse odotin, että sarjakärki-Jokerit olisi eilen vienyt meikäläisiä kotihallissaan kuin litran mittaa. Vaan eipä vienyt, voiton (4-3) toki sai mutta vasta täyden taiston jälkeen.

Valtteri Skyttä (2+1) nosti KooKoon toisessa erässä vajaassa 10 minuutissa tappiolta 1-3-johtoon. Harmi vaan, että Jokerit nousi päätöerän mustan minuutin aikana tasoihin ja ohi. Olisi ollut komeaakin komeampi päänahka.

Tänään taas KooKoo kunnostautui nousemalla voittoon tappioasemasta. K-Vantaa siirtyi Kouvolassa tokan erän alussa jo 0-2-johtoon, mutta Skytän kaksi maalia toivat KooKoon tasoihin vielä erän lopussa. Kolmannessa joukkueet tekivät maaleja sitten vuoronperää, kunnes KooKoo karkasi 7-4-voittoon.

Matsissa tehtiin siis yhteensä yksitoista maalia, mutta niistä vain kaksi viidellä viittä vastaan! Tuomari Kimmo Ojalalla oli harvinaisen tiukka linja - ja taisi väsykin vähän pelaajia painaa. Siitä huolimatta melko kovat jäähyluvut: kummallekin 15 kakkosta, joista vain pari yhtä aikaa. Kolme sekkaa ennen loppua vantaalaiset kunnostautuivat sitten vielä. Sen verran koville tappio otti, että yksi hankki 2 toinen 2+10+10 ja kolmas 25 minsaa tililleen.

Tehoja tästä matsista (ja viikonlopun kahdesta pelistä):
Skyttä 3+1 (5+2)
Mäenpää 1+2 (1+4)
Turtiainen 1+2 (2+3)
Lonka 1+1 (1+2)
Eväkoski 1+1 (1+1)
 

wood eye

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raitapaidat, puusilmät sekä savannilla elävät viat
b-junnujen viikonlopusta

Tänne piti alunperin kirjoitella.. No mutta tuohon äskeiseen sen verran lisäystä että kyseessä oli b-sm sarjaturnaus ja kaikki ottelut pelattiin käsittääkseni vierumäellä. Eli hyvää turnauskuntoa esittäneet kookoon pojat..
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jassoo. No, hyvä etten ehtinyt hallille. Olisi siinä ollut meikäläisellä ihmettelemistä :-)

Toivottavasti paikalla olleet maajoukkuevalitsijat huomasivat Skytän, ainakin varsin vahvoja näyttöjä antoi.


Lisätään vielä C-junnujenkin viimeiset matsit. Lauantaina ja sunnuntaina oli kotimatsit. TPS:n kakkosporukka kaatui 7-2, mutta HooCee oli parempi maalein 4-7.

11 pelistä kasaan tuli kohtalaiset seitsemän pinnaa. Niillä ylsi lohkossa 9. sijalle 12 joukkueesta. Kausi jatkuu täten alemmassa SM-jatkosarjassa. Kalle Harju (11+2) jakoi lohkon maalikuninkuuden muutaman pelurin kanssa. Muita ValKin tehopelaajia olivat Mika Mäkinen (7+6), Kalle Djihanger (3+10), Lauri Ronimus (5+7) ja Johannes Gärdström (3+7).
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
A-junnut jatkaa divarin loppusarjassa tappioitta. Eilen KooKoo haki arvokkaat pinnat Järvenpäästä maalein 2-6 (1-3, 1-2, 0-1). Tappio oli sarjakärki KJT:lle sarjan ensimmäinen. Nytkin sen riveissä pelasivat mm. Sami Taanonen ja Vili Mustonen.

Koskelaisen Emppu iski jo ennen toisen erän puoltaväliä matsin kolmannen maalinsa. Kahden pinnan pelureita oli useita.

Kärkikaksikko (KJT 12p. ja K-Vantaa 11p.) on pelannut jo seitsemän peliä. KooKoolla ja Sportilla pelejä on kolme vähemmän ja pinnoja kummallakin seitsemän.

Sekä Koskelaisella että Korhosella on neljän pelin jälkeen kasassa pisteet 5+3.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kaksi pinnaa Turusta

A-junnut palailevat parhaillaan Turun-turneeltaan. Eilen TuTo oli parempi maalein 5-0 (2-0, 2-1, 1-1), mutta tänään kaatui K-67 selvästi 2-9 (0-2, 1-2, 1-5).

KooKoolle ekan tappion aiheuttaneella TuTolla oli jäällä pirun kova jengi: mm. Mestiksestä tutut Tuukka Pulliainen, Kai Syväsalmi, Tobias Kauppinen, Timo Salo, Miika Varjonen, Miikka Tuomainen ja Tapio Laakso. Kasperi Kangasniemi iski matsissa kypärätempun ja Laakso viimeisen sinetin tyhiin.

Sunnuntain matsissa KooKoo karkasi jo 0-4-johtoon, mutta todenteolla peli repesi vasta vikassa erässä. KooKoon tehopelaajia olivat:
Emppu Koskelainen 1+3
Harri Silvonen ja Jukka Korhonen 1+2
Mikko Kansikas ja Aapo Lampinen 2+0
Jesse Lustberg 1+1


B-nuoret vääntävät parhaillaan tasaisesti Lappeenrannassa. Ekan erän jälkeen peli on 2-2.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoolle voitto

KooKoo A voitti tänään Kiekko-Vantaan. Saisiko raporttia pelistä. Ainakin Mika Weckman näyttää olleen hyvällä pelipäällä tänään maalin suulla tilastojen valossa.

KooKoo A - K-Vantaa A 2-1
(1-0,1-1,0-0) 60.00
1. erä
11.11 Mikko Kansikas 1-0 (Jukka Korhonen)

2. erä
26.03 Aki Mäkelä 1-1
28.46 Jesse Lustberg 2-1


Maalivahdit

KooKoo A Mika Weckman 20+11+10=41
K-Vantaa A Niklas Lönnberg 11+9+7=27
(pois 59.49-60.00)
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No juu, olin katsomassa osan matsista. Peli oli tosiaankin äärimmäisen tiukka, mutta tuurikin oli lopussa KooKoon puolella. Liiton tilastosivut laahaavat nyt perässä, mutta uskoakseni KooKoo nousi voiton myötä tasapisteisiin K-Vantaan kanssa yhden matsin vähemmän pelanneena. Kotona ei ole kai hävitty vielä kertaakaan.

Jos jotain huomioita pelistä tekisi:

* KooKoolta puuttui kaksi kovinta hyökääjää, Koskelainen & Lampinen, jotka olivat Mikkelissä. Sivussa oli myös tehopakki Mikkola.

* Vantaalla taisi olla ykkösmiehistö jäällä. Riveistä puuttui vain SaiPaan siirtynyt maalivahti-Kaisla - erotuomarilegenda "Kalle-Kustaan" poika muuten. Mutta hyvin torjui Niklas Lönnberg ja oli näkyvin (ja ennen kaikkea kuuluvin...) vantaalaispeluri. antoi ohjeita ja kannusti kovasti omiaan, lopussa lataus tosin meni vähän yli. Jo huuto "oli se maali, vittu!" toisesta päädystä ei tuntunut kovin vakuuttavalta. Puhumattakaan vikan minuutin onnettomasta filmausyrityksestä, jonka myötä KiVa hukkasi parikytä sekuntia tasoitusaikaa ja molari joutui noloissaan klinkkaamaan penkille. Mutta hvyin torjui.

* Weckmanin Mika torjui kuitenkin vielä paremmin. 41 torjuntaa ja yksi päästetty maali, loistopeli. Pelasi jälleen fiksusti, ohjaten pahat vedot suosiolla kulmiin. KooKoon paras pelaaja tänään.

* Pelityyleissä oli vissi ero. KooKoo luotti nopeuteen - jopa Tuomas Gärdström kikkasi monta kertaa vastustajan ohi. K-Vantaa taas pelasi tosi suoraviivaisesti: kiekkoa koko ajan maalille. Lopussa olikin pari kertaa tosi lähellä ettei tasoitusta tullut, kun kiekko pomppi välillä omienkin pakkien mailoista. Ja kertaalleen Weckman joutui ensin pelastamaan läpiajon ja sitten heittäytymään toiselle tolpalle. Siitähän tuo Lönnberg ehti jo maalia iloitsemaan. Eipä tasurikaan kyllä mikään vääryys olisi ollut, tänään maalipaikoissa vaan pomppi KooKoolle suotuisammin.

* Gärdström oli näkyvä. Pelasi paljon ja kovalla itseluottamuksella. Oli ihan mukava katsoa, kun kiekollinen vastuu oli kuitenkin ihan toista luokkaa kuin Mestiksessä. Hyvin klaarasi, Petri Pölhölle jäi varmistavamman pakin rooli. Sen sijaan voittomaalin pompauttanut Jesse Lustberg ei vakuuttanut. Aika paljon hätäisiä ratkaisuja, harhasyöttöjä ja kolme jäähyäkin.

Hieno voitto kuitenkin ja hyvä alku uudelle vuodelle.


Ja hyvin aloittivat SM-karsintasarjan B-junnutkin. Tänään Espoossa peli Bluesin ykkösporukkaa vastaan päättyi 3-3 (3-2, 0-1, 0-0). Torjunnoista päätellen KooKoo oli jopa niukasti niskan päällä - ehkä yhdestä viiden minuutin ylivoimasta johtuen?

On kyllä ollut harvinaisen sähköinen ekan erän loppu:

18.48 Marko Herrala 1-1 (Henrik Skouen)
19.22 Tomi Sormunen 2-1 (Patrik Lehti,Aleksi Ahola)
19.38 Olli Ranta 3-1 (Matias Nyberg,Mika Korhonen)
19.55 Blues B Iiro Piippo Selästä taklaaminen 5+20 min
19.58 Pasi Töyrylä 3-2 (Valtteri Skyttä) YV


B-junnut pelaavat huomenna kotona Lukkoa vastaan. Lukko pelaa tänään Lappeenrannassa, joten raskas reissu voi raumalaisille kostautua?
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Everton
No juu, olin katsomassa osan matsista. Peli oli tosiaankin äärimmäisen tiukka, mutta tuurikin oli lopussa KooKoon puolella. Liiton tilastosivut laahaavat nyt perässä, mutta uskoakseni KooKoo nousi voiton myötä tasapisteisiin K-Vantaan kanssa yhden matsin vähemmän pelanneena. Kotona ei ole kai hävitty vielä kertaakaan.

Nyt näyttäisi liiton tilastosivut olevan päivitetyt ja ainakin taulukon mukaan KooKoo on kaksi pistettä K-Vantaata perässä. Vai saivatko joukkueet loppusarjaan lähtiessä jotakin lähtöpisteitä alkusarjan perusteella? Neljä parasta joukkuettahan kuitenkin pääsee playoffeihin, joten siinä mielessä KooKoo on vielä ihan hyvissä asemissa. Tosin paljon pelejähän on vielä jäljellä, joten kaikki on edelleen auki.

K-Vantaa A...13
KJT A............12
KooKoo A.....11
TuTo A.........11
Sport A........9
KOO-VEE A....6
K-Kissat A.....4
Blues/2 A......4
Jokipojat A...4
Kiekko-67 A...3

Ei ole tosiaan KooKoo vielä kotonaan hävinnyt tosin kotipelejähän on ollut vasta kaksi ja vieraspelejä peräti viisi.
Ja jottei tuo koti ja vieraspelein määrä vain millään tasoittuisi on liiton aivoitusten mukaisesti KooKoolla jälleen kaksi seuraavaa peliä vieraissa eli Karhu-Kissat ja Jokipojat ja sen jälkeen onkin vuorossa peräti neljä kotipeleiä.

Ihan hyvässä myötätuulessa tuo KooKoon hyökkääjä legendojen Ari Kotron ja Lasse Tasalan luotsaama joukkue purjehtii. Kannattasi edustusjoukkueenkin ottaa mallia A-junnujen otteista.

KooKoon A:n pelatut ottelut:

KooKoo A - Blues/2 A 8 - 4
Sport A - KooKoo A 5 - 5
KOO-VEE A - KooKoo A 3 - 8
KJT A - KooKoo A 2 - 6
TuTo A - KooKoo A 5 - 2
Kiekko-67 A - KooKoo A 2 - 9
KooKoo A - K-Vantaa A 2 - 1

Ja näin jatketaan:

Ke 12.01.2005 19:30 Pirkkola K-Kissat - KooKoo
La 15.01.2005 17:00 Joensuu Jokipojat - KooKoo
La 22.01.2005 18:10 Kouvola KooKoo - Sport
Ke 26.01.2005 19:00 Kouvola KooKoo - KJT
La 29.01.2005 13:30 Kouvola KooKoo - KOO-VEE
Ke 02.02.2005 19:00 Kouvola KooKoo - K-Kissat
La 05.02.2005 16:20 Tikkurila K-Vantaa - KooKoo
Su 06.02.2005 16:00 Kouvola KooKoo - TuTo
Ke 09.02.2005 19:00 Espoonlahti Blues/2 - KooKoo
La 12.02.2005 13:30 Kouvola KooKoo - Jokipojat
Su 27.02.2005 16:00 Kouvola KooKoo - K-67
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No juu, multa jäi huomiomatta yksi K-Vantaan peli. Vieläkään ei taida olla tuo sarjataulukko ihan oikien, sillä KJT:n ja Sportin tasuria ei ole sinne saatu. Otteluissa on parinkin matsin verran eroa, joten pelkästään pinnoja ei kannata katsoa:

KJT...............8 49-29 13... 1,63
K-Vantaa......9 38-19 13... 1,44
TuTo.............9 33-33 13... 1,44
KooKoo........7 40-22 11... 1,57
Sport............7 33-19 10... 1,43
KOO-VEE...... 8 30-39 6... 0,75
K-Kissat........7 27-32 4... 0,57
Blues/2.........7 29-40 4... 0,57
Jokipojat.......8 14-36 5... 0,63
Kiekko-67.....8 18-42 3... 0,38

Jos oikein päättelin, niin tuossa on nyt oikea taulukko. Tuo viisikko saa sitten ratkaista pudotuspelipaikat. KooKoolla etuna on ehkä se, että kotimatseja on jäljellä vielä paljon ja Mestis-pelurit lienevät käytettävissä jo hyvissä ajoin... Mutta yksi kova porukka rannalle jää joka tapauksessa, eikä pudostuspeleistä tule helppoja. Olisi kyllä komeaa päästä SaiPaa vastaan. SaiPakin tosin on alkanut kiriä.

Itse asiassa KooKoo ei ole kautta ilman kotitappioitta klaarannut, vaikka toisin muistelin. Alkusarjassa se hävisi yhdellä maalilla sekä K-Kissoille että Jokipojille. Jokipo on muuten ollut yllättävän vaisu tässä jatkosarjassa. Tänään tosin venyi jatkoajalle TuTon vieraana.


B-nuoret jatkoivat tasurilla. Karsintasarjan eka kotipeli Lukkoa vastaan päättyi tyydyttäviin 3-3-lukemiin. Torjunnat 33-44 kielivät kyllä KooKoon hallinnasta, ekassa erässä Lukon Atte Engren torjui peräti 18 kertaa. KooKoo oli pelissä kolmesti häviöllä, mutta kiri aina tasoihin. Viimeisen iski kukapa-muukaan-kuin Skyttä vajaat neljä minuuttia ennen täyttä aikaa.

Tasaisesti on alkanut B-nuorten sarja, mutta uskon KooKoon sen klaaraavan. Riittää kun päsee 8 joukkoon 12 joukkueesta.

C-junnutkin pelaa alempaa SM-sarjaa. Eilen iltamyöhään kaatoivat K-Vantaan maalein 7-4. Sportilla ei ilmeisesti kovinkaan kovaa porukkaa ole: kahden kotimatsin saldo on tasuri Haukiputaan Ahmojen kanssa ja tappio HooCeelle.
 
Viimeksi muokattu:

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Everton

Itse asiassa KooKoo ei ole kautta ilman kotitappioitta klaarannut, vaikka toisin muistelin. Alkusarjassa se hävisi yhdellä maalilla sekä K-Kissoille että Jokipojille. Jokipo on muuten ollut yllättävän vaisu tässä jatkosarjassa. Tänään tosin venyi jatkoajalle TuTon vieraana.

KooKoo A on nyt sitten hävinnyt samaisilla Karhu-Kissoille ja Jokipojille jatkosarjassa vieraspeleissä niinikään yhdellä maalilla. Kyllähän varsinkin tuo eilinen vierastappio Jokipoikia vastaan oli katkeraa kalkkia Ari Kotron ja Lasse Tasalan luotsaamalla KooKoon A-juniorijoukkueelle. Onhan tässä kuitenkin KooKoolla avaimet omissa käsissään playoffpelejä ajatellen. KooKoo A on tähän asti pelannut lähes ulkoon pelkkiä vieraspelejä ja nyt alkaakin sitten pelit todenteolla kotona. Neljä seuraavaa peliä on Kouvolassa ja yhdeksästä viimeisestä pelistä peräti seitsemän pelataan Kouvolassa. Hiukan erikoinen tämä sarjaohjelma.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joo, ei KooKoon mahdollisuudet vielä A-nuorissa ole menneet. Mutta ikävä kolaus tämä viikko oli ja laski entisestään kiekkofiiliksiä Kouvolassa.

K-Kissoja vastaan joukkue on ilmeisesti hallinnut, muttei rutkasta ylivoimastakaan huolimatta saanut maaleja aikaan: 2-1. Joensuussa sitten ei taas ole kai kantti kestänyt. Ykköspakki-Lustberg on istunut jäähyllä jokusenkin kerran ja ensin johto on menetetty alivoimalla ja lopulta Jokipojat tehnyt voittomaalin ajassa 59:27 Lustbergin istuessa jäähyllä. Tappio on tainnut ottaa vielä koville, sillä Lustberg ja Gärdström ovat heti sen jälkeen mesonneet(?) käytösrangaistukset kumpikin.

Se noissa tappioissa oli hyvää, ettei pinnoja menetetty pahimmille kilpakumppaneille. Mutta nämä olisivat kuitenkin niitä matseja, jotka olisivat täysin voitettavissa. No, ensi lauantaina on jännä kotimatsi Sportia vastaan. Saa nähdä, kuinka nimekäs porukka niillä on kehissä.


Mutta ei tämä nyt pelkkää kurjuutta ole Kouvolassakaan. B-junnut jatkavat hyvällä tahdilla. Eilen kaatui HooCee 9-2 (5-2, 4-0, 0-0) ja kolmen pelin jälkeen joukkue jatkaa ilman tappioita. Eiköhän näillä ottein sarjapaikka säily. HooCeeta vastaan kunnostautuivat eritoten Matti Nykänen (3+2), Joonas Eväkoski (0+4), Valtteri Skyttä (1+2) ja Henri Kukkola (2+0).

C-junnujenkin rankka pohjoisen matka alkoi ihan mukavasti. Haukiputaan Ahmat kaatui eilen heti jatkoajan alussa 3-4. Tänään vastassa on Hokki.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lisätään C-junnujen juttuun se, että joukkue voitti tänään Hokin puhtaasti 0-4. SaiPa muuten hävisi ValKin eilen voittamalle Ahmoille 6-4, mutta voitti sekin Hokin.

Arvoitusleikkinä voisi kuitenkin kysäistä, että mikä joukkue ei kuulu tähän porukkaan:
Blues - SaiPa 12-4
Blues - Pakki 10-0
S-Kiekko - Blues 0-10
...aika jäätävää toimintaa, vaikka Vaasassa ovatkin espoolaiset hävinneet.
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Joku Kouvolasta voisi kirjoittaa pienen raportin lauantain KooKoo A - Sport A ottelusta. Sportilta kokoonpanossa lienee ainakin Aku Limnell ja Markus Tuomaala. Osala on edustuksen mukana Mikkelissä tänään ja Joensuussa huomenna joten tuskin pelaa.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Shearer
Joku Kouvolasta voisi kirjoittaa pienen raportin lauantain KooKoo A - Sport A ottelusta. Sportilta kokoonpanossa lienee ainakin Aku Limnell ja Markus Tuomaala. Osala on edustuksen mukana Mikkelissä tänään ja Joensuussa huomenna joten tuskin pelaa.

Raporttia odottelen minäkin, koska itse en ehtinyt lähteä katsomaan KooKoon ja Sportin ottelua.

Tiukka vääntö näyttää Kouvolan jäähallissa olevan menossa.

35 minuuttia pelattu ja KooKoo johtaa 1-0 Mikko Kansikkaan tekemällä ja Jukka Korhosen syöttämällä maalilla, joka syntyi jo ajassa 01.15.

KooKoon maalilla tänään Mika Weckman ja Sportin maalilla Aku Limnell.

KooKoon kokoonpanossa mukana tänään torstain KalPa-pelin sankari Aapo Lampinen ja myöskin Eemeli Koskelainen ja Tuomas Gärdström mukana.

Sportilla näkyy olevan kokoonpanossa Oskar Osala ja Kim Nabb.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo A:lle tänään tärkeä kotivoitto Vaasan Sport A:sta. Itsekkään en ollut peliä katsomassa, joten kiitollinen olisin pienestä raportista. Lampisen Aapo jatkoi näköjään siitä mihin viime pelissä KalPaa vastaan jäi. Tänään Aapolle tehot 1+1=2. Mikko Kansikas teki 2 maalia ja Jukka Korhoselle syöttöpinnoja 2.
Mika Weckman näyttää olleen hieman virkaveljeään Aku Limnelliä työllistetympi.

KooKoo A - Sport A 5-0
(1-0,1-0,3-0) 60.00
1. erä
01.15 Mikko Kansikas 1-0 (Jukka Korhonen)

2. erä
38.31 Janne Anttila 2-0 (Aapo Lampinen,Kimmo Pulsa)

3. erä
43.52 Mikko Kansikas 3-0 (Eemeli Koskelainen,Jukka Korhonen)
48.12 Aapo Lampinen 4-0 (Aki Ursin)
57.59 Eemeli Arola 5-0 (Jesse Lustberg,Joona Tuovinen) YV

Maalivahdit
KooKoo A Mika Weckman 14+13+9=36
Sport A Aku Limnell 9+6+12=27
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tässä A-DIV. LOPPUSARJA:n päivitty sarjataulukko.

K-Vantaa A...49-22...17
KJT A...59-41...15
TuTo A...39-41...15
KooKoo A...48-27...13
-------------------------------
Sport A...42-30...12
K-Kissat A...41-46...10
Blues/2 A...39-46...10
Jokipojat A...24-47...9
KOO-VEE A ...45-60...7
Kiekko-67 A...28-54...5

KooKoo A, Sport A ja Blues 2A ovat pelanneet 10 ottelua. Muut ovat pelanneet 11 ottelua ja lisäksi KOO-VEE A jo 12 ottelua.

Ensi keskiviikkona Kouvolassa tarjolla erittäin tärkeä ottelua, kun KooKoo A saa vieraakseen KJT:n. Mielenkiintoista nähdä pelaako herrat Lampinen, Koskelainen, Skyttä ja Gärdström keskiviikkona A-nuorten pelissä, sillä heti seuraavana päivänä KooKoon edustusjoukkueen vieraaksi saapuu myös erittäin tärkeään otteluun Kiekko-Vantaa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eilinen kierros tasoitti kyllä tilannetta melkoisesti. K-Vantaa alkaa olla jo melko varma jatkopaikan haltija, mutta kaikki muut on vielä ihan avoinna. K-67 yllätti Järvenpäässä ja TuTo taipui K-Kissoille. TuTosta voisi puhua kai kahtena joukkueena. Ilman Mestis-miehiään se ei pärjää, mutta kun nuo kaikki huiput on mukana, niin melko ylivoimaiselta nipulta se vaikuttaa.

Itsekään en eilen hallille ehtinyt, harmi kyllä. Sain sentään kaverilta melko seikkaperäisen raportin. Eka erä oli ollut tasainen ja Kansikkaan maali oli pomppinut sisään vähän onnekkaasti. Toinen erä oli taas ihan Sportin, mutta ilman tosi vaarallisia paikkoja. Lampinen oli sitten karvannut kiekon pakilta, joka oli vielä kaatunut ja Anttila rankaissut.

Sport ei ollut aloittanut kiriään edes kolmannessa erässä, vaan pelannut laiskasti. 2-1-hyökkäyksessä Emppu antoi namupassin ja Kansikas ratkaisi. Lampinen oli vielä vienyt pakit kahville jalkakikalla ja Lustberg antanut millimetrin tarkan syötön takatolpalle.

Sportin pelaajista Osalaa ja Nabbia "ei olisi uskonut Mestis-pelaajiksi". Sillä oli varmaan osuutta asiaan, että pelasivat toisen matsinsa putkeen. Ja tänäänhän pojat palaavat Joensuuhun, kova on ohjelma. Limnell ei ollut vakuuttanut hänkään. KooKoosta Gärdströmille oli käynyt yllättävän paljon mokia, mutta oli saanut ne useimmiten itse paikattua. Ykkös- ja kakkosketjujen nopeus oli liikaa Sportille. Tuomari oli ollut aika salliva, Korhonen ja Leskelä olivat kuulemma painineet ihan tosissaan mutta selvisivät kakkosilla.


Voisin muuten veikata, että ainakin Gärdström pelaa keskiviikkona. Junnuilla ei ole niin hirveästi pakkeja, hyökkääjiä kyllä riittää. Skyttä, vaikka B-junnu onkin, pelaa varmaan A:ssa, mutta ei välttämättä edustuksessa enää tällä kaudella. Tai mistäpä sitä tietää.
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
On kyllä melko tylyt lukemat. Kuitenkin Limnellillä torjuntoja noinkin vähän.

Osalalle ja Nabbille ottelu oli jo kolmas(!) peräkkäisinä päivinä. Tämän päivän Jokipojat -matsi on sitten neljäs. Poikia pidetään melko lujilla. Sportin otteluohjelma on kummallinen, nyt on neljä vierasmatsia putkeen ja lopussa neljä kotimatsia putkeen. Niistä kotipeleistä odotan kyllä voittoja jokaisesta. Tosi tiukoille menee tuo kamppailu neljännestä sijasta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hyvin jaksoi Sport (1-5) ja Nabb (2+1) tänään Joensuussa.

Niinpä Sport nousi ainakin väliaikaisesti taas KooKoon ohi pisteellä.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo A - KJT A @ Kouvolan jäähalli 26.1.2005 klo 19:00

KooKoon kookoonpano illan otteluun:

Mukana edustusjoukkueen pelaajista Tuomas Gärdström ja Emppu Koskelainen. Vaikka A:lla on tänään tärkeä kotipeli niin näköjään Aapo Lampinen on tänään sivussa ja keskittyy jo huomiseen KooKoon edustusjoukkueen peliin Kiekko-Vantaata vastaan.

KooKoo A

1 Mika Weckman Maalivahti

29 Ville Petas Maalivahti

12 Joona Tuovinen Kenttäpelaaja

2 Petri Pölhö Puolustaja

3 Aki Ursin Puolustaja

26 Jesse Lustberg Puolustaja

36 Tuomas Gärdström Puolustaja

81 Simo Miettinen Puolustaja

5 Eemeli Arola Hyökkääjä

6 Teemu Inkilä Hyökkääjä

8 Kimmo Pulsa Hyökkääjä

10 Janne Anttila Hyökkääjä

17 Marko Mäkinen Hyökkääjä

19 Jarno Käyhty Hyökkääjä

20 Jari Narinen Hyökkääjä

21 Tuomo Raukola Hyökkääjä

24 Pasi Lindqvist Hyökkääjä

25 Valtteri Skyttä Hyökkääjä

27 Eemeli Koskelainen Hyökkääjä

32 Mikko Kansikas Hyökkääjä

40 Jukka Korhonen Hyökkääjä
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoon A-junnujen hyvät otteet jatkuvat ja tänään kaatui vierailijana ollut KJT A Kouvolan jäähallissa 6-3. KooKoo nousi nyt tasapisteisiin KJT:n kanssa tosin yhdenottelun vähemmän pelanneena. Sarjakärki Kiekko-Vantaalla on vain kaksi sarjapistettä KooKoota enemmän. Seuraavaksi KooKoon vieraaksi saapuu lauantaina 29.1.05 KOO-VEE Tampereelta.

Tänään KooKoon parhaat pistemiehet Janne Anttila 2+0 ja Jesse Lustberg 1+1.


KooKoo A - KJT A 6-3
(1-2,3-0,2-1)

1. erä
06.45 Janne Anttila 1-0 (Valtteri Skyttä) YV
15.16 Tapio Kemppainen 1-1 (Olavi Tihveräinen,Juha Puurula)
17.37 Mikko Kuoremäki 1-2 (Teemu Koskimäki,Mikko Piippo)

2. erä
29.24 Janne Anttila 2-2 (Tuomas Gärdström,Jukka Korhonen) YV
37.02 Jukka Korhonen 3-2
38.39 Mikko Kansikas 4-2 (Jukka Korhonen,Tuomas Gärdström)

3. erä
52.33 Jari Narinen 5-2 (Jesse Lustberg)
53.15 Jesse Lustberg 6-2 (Eemeli Koskelainen)
53.40 Tapio Kemppainen 6-3 (Olavi Tihveräinen,Juha Puurula)

Maalivahdit
KooKoo A Mika Weckman 13+14+ 10=37
KJT A Nestori Kaksonen 6+17+14=37
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo-KJT 6-3

Viestin lähetti cock
KooKoo nousi nyt tasapisteisiin KJT:n kanssa tosin yhdenottelun vähemmän pelanneena. Sarjakärki Kiekko-Vantaalla on vain kaksi sarjapistettä KooKoota enemmän.

Tänään Bluesin kakkosporukan voittanut TuTo on kanssa kaksi pinnaa edellä, tosin sekin pelin enemmän pelanneena. Ja Sport vain pisteen päässä takana. Tosi jännäksi menee!

Mutta tänään irtosi kyllä hieno ja arvokas voitto. Cock jo postasikin tärkeimmät tilastot, mutta kerrotaanpa matsista vähäsen sanallisestikin.

Eka erä oli aika tasainen. KooKoo pääsi aika helpolla maalilla johtoon ylivoimalla. Runsaasti vastuuta saanut B-ikäinen Valtteri Skyttä syötti Janne Anttilalle, joka laukoi melko pienestä kulmasta läheltä sisään. Hirveätä hätää ei KooKoolla erässä tuntunut olevan, mutta sitten loppuun tuli pari nukahdusta.

Jos en väärin nähnyt, niin molemmissa takaiskuissa kapteeni Aki Ursin luki tilannetta tosi huonosti. Ekassa tuli loistava avaus ja 2-1. Ursin päätti pelata "kaikki-tai-ei-mitään" ja ryntäsi laidalle kiekollisen miehen kimppuun. Olavi Tihveräinen sai vähän säkälläkin syötön perille ja Tapio Kemppainen viimeisteli. Mika Weckman sai venytettyä hanskan torjuntaan, mutta jostain se lipui sisään. Pari minuuttia myöhemmin 2-2-hyökkäys muuttui 2-1:seksi, kun pakki höntysi siniviivalla ohi kiekollisen miehen.

Tokassa erässä KooKoo pääsi peliin mukaan, kun KJT alkoi jäähyillä. Viidellä kolmea vastaan oli jo hyviä vetoja, joita veskari ei olisi torjunut, mutta edessä oli aina joku ukko, oma tai vieras. Tärkeä tasoitus tuli kuitenkin. Näytti jo että Anttilan löysä syöttä jää vastustajalle, mutta pakki ei saanut sitä sohituksi. Sitten klap-klap, ja Anttila sai itse tökätä maaliviivalta sisään. Gärdströmin Tuomakselta mahtava syöttö.

3-2 oli illan komein osuma. Melko pimennossa ollut Jukka Korhonen soolosi omalta siniseltä läpi ja vimeisteli kylmänviileästi. Puolitoista minuuttia myöhemmin tuli sitten voittomaali, kun Korhonen vei sinisellä Pekka Paloa sata-nolla ja Kansikas sai iskeä sisään. Alkoi olla jo ratkaisun makua, etenkin kun vieraat menettivät hermojaan. Erän puolessa vä'lissä KJT-kapu Korhonen joutui suihkuun. Protestoi ensin kakkosta kympin arvoisesti ja heitti sitten kypäränsä pleksin yli voimalla jäähän. Fiksu teko.

Kolmannessa erässä ei KJT:n kiri oikeastaan alkanut. Niillä oli tuossa 2-2-tilanteessa ollut pari paikkaa, tolppakin, mutta sitten loppui into. 5-2 syntyi onnekkaasti. Jari Narinen laukoi B-kaarelta ja
maalivahti Nestori Kaksonen torjui ylöspäin. Meni sitten maaliin. Kuudennen KooKoo teki, kun pääsivät 3-1-hyökkäykseen. Koskelaisen Emppu antoi loistavan syötön takatolpalle ja Jesse Lustberg laukoi längistä sisään.

Päätösnumerot syntyivät, kun Petri Pölhö kämmäsi totaalisesti hyökkkäyssinisellä ja KJT pääsi kahdella läpi. Tihveräinen syötti ja Kemppainen teki.

Oli sikäli jännä peli, että melko pienikokoinen KooKoo nojaa yleensä kovaan vauhtiin ja vastaiskuihin. Nyt KJT käytti samoja aseita. Siellä oli kahden ekan erän ajan ihan koko ajan joku nopsajalka kyttäämässä siniviivalla. KJT:llä oli kokoonpanossa laskujeni mukaan lähes kaksi kentällistä tällä kaudella Mestiksessä esiintyneitä pelaajia.

Vili Mustonen kikkasi aina kun kentällä oli tilaa, muttei malttanut luopua kiekosta. Haukkojen runkomiehiin laskettava Tommi Sievers oli näkyvä kahden erän ajan, mutta hiipui sitten. Suojasi kyllä tosi hyvin. Puolustaja Iiro Välimäki vaikutti varsin lahjakkaalta hänkin. Maalivahti Kaksonen ei kylläkään kaksinen ollut ja puolustuksessa vietiin Petrelliä pahasti.

KooKoon edustusjampoista Gärdström pelasi erinomaisesti. Hyviä avauksia ja nousuja, otti miehet varmasti ja laukoi muutamankin kerran tulisesti. Lustberg pelasi hänkin hyvin, ja "täytepakeista" Simo Miettinen ja Joona Tuovinen pelasivat kypsästi hekin. Juice Korhonen väläyttelöi ratkaisevissa paikoissa, mutta Koskelainen oli vikaa erää lukuunottamatta aika vaisu. Valtteri Skyttä oli mielestäni kentän parhaita pelaajia, kookas ja haastoi tosi hyvin pakkeja. Anttila-Skyttä-Narinen -akseli olikin KooKoon paras hyökkäyspäässä. Maalissa Weckman torjui jälleen kerran kaiken minkä vain saattoi.


EDIT: tuomari sai muuten vierailijoilta kovasti risuja. Mikä tuotti yhden kakkosenkin. Hassua oli myös se, että KJT:llä oli varmaan lähes minuutin verran yksi pelaaja liikaa kentällä, eikä kukaan tuomareista huomannut ennen kuin koko KooKoon penkki huusi suoraa huutoa...
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Kiitos raporteista. Näitä on aina kiva lukea. KooKoon juniorijoukkueet purjehtivat tällä hetkellä todella hyvässä myötätuulessa ja jos kiekot vähänkään pomppivat KooKoolle suotuisasti on mahdollisuus nähdä KooKoon kaikki juniorijoukkueet ensi kaudella SM-liigatasolla. Varsinkin tuo KooKoon A-juniorijoukkueen menestys on ollut hienoa. Toki KooKoo B- ja C-juniorijoukkueet ovat molemmat pelanneet tällä kaudella SM-sarjatasolla. Tuli muuten mieleen, että onko KooKoo ainoa joukkue Kymenlaaksossa, jolla ylipäätään on A-junnujoukkue kasassa. En ainakaan löytänyt mistään KuPun, AaKoon, ValKin tai minkään muunkaan Kymenlaaksolaisjoukkueen A-junnujen kokoonpanoa tai sarjatasoa. Nähtävästi KooKoo on tässä A-junnuineen yksin Kymenlaakson lippulaivana. Toki Kymenlaaksossa tehdään hyvää yhteistyötä ja ilmeisesti laaksokunnan parhaat juniorit onkin kasattu KooKoon riveihin.

Edit: löytyyhän tuolta A-nuorten Suomi-sarjasta myös Kymenlaaksolaisedustus Valkealan Kiekko (ValKi), joka on sarjassa neljäntenä.

http://193.229.88.86/ccsport/reports/dbjaak1/kausi2002/l12g33s.htm

Aika paljon KooKoo-taustaisia A-junnuja pelaa näköjään ValKissakin.

http://www.sm-liiga.fi/finhockey2/s...=2046&tilasto=joukkueporssit&porssi=1&laaja=1
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Putte
Varsinkin tuo KooKoon A-juniorijoukkueen menestys on ollut hienoa. [...] Tuli muuten mieleen, että onko KooKoo ainoa joukkue Kymenlaaksossa, jolla ylipäätään on A-junnujoukkue kasassa.

Täytyy kuitenkin muistaa, että A-nuorten SM-sarjaan on tosi vaikea nousta. Viime kaudellahan KooKoo jäi muistaakseni vain pisteen päähän pleijareista, eli tasaista oli silloinkin. Pleijareissa pitäisi sitten voittaa vielä kova vastustaja tästä kärkiporukasta ja varsinaisissa karsinnoissa tulee vielä kovempi vastus. Esim. SaiPa saa mukaan Petteri Nokelaisen ja Janne Kolehmaisen.

Titaaneilla näyttää muuten olevan tänä vuonna kasassa A-junnuporukka. Taitaa tosin olla tällä hetkellä koko Suomen huonoin! Voittanut Suomi-sarjassa vain yhden pelin, vaikka heillä on ulkomaalaisvahvistuskin (Bangkokissa syntynyt Ked Iamsa-Ard!). Aika paljonhan Kotkasta on tullut Kouvolaan junnuja viime vuosina, mutta ehkä tilanne muuttuu tuolla uuden hallin myötä?

P-Kymenlaakson kakkosporukkana A-junnuissa pelaa ValKi samassa Suomi-sarjassa. Aika moni viime vuoden KooKoo-junnuista siellä pelaa: http://www.sm-liiga.fi/finhockey2/kokoonpanot_seura.asp?TID=1418&joukkue=2046

B-junnuissa Titaaneilla ja AaKoolla on porukat. Kumpikaan ei kuitenkaan selvinnyt ykkösdivariin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös