KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

Hummeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOKOO
Eihän tässä nyt meinaa malttaa odotella julkistuksia! Immos Jarkko ja Perhonen varmasti nimien joukossa. Nenosella pelit jatkuu vielä, ja vaikka huhujen mukaan tulossa onkin niin vielä saadaan odotella.
 
Eli ilmeisesti kolmossentteriksi varsin hyvä haku?

1.Malinen, 2.Green ja 3.Immonen on oma arvioni kärkisenttereiden järjestyksestä.
On kyllä kovat sentterit ei voi muuta sanoa. En tiedä mutta noinkohan millään jengillä on ens kaudella kolme sentteriä ketkä ovat nakuttaneet 35 pojoa tai enemmän. Ei nyt ainakaan Kookoolta olisi odottanut. Aika loistavaa duunia Kultanen tehnyt muutenkin. Olettaen että ilmoitettu budjetti pitää paikkansa tai ei yli varojen vedellä.
 

Tim Callahan

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Green tulee pelaamaan kolmossentterinä ja YV/AV-spesialistina. Näin saadaan mieheltä 1-2 min pois 5-5-pelissä ja vähän lisää erikoisaikaa, jossa mies on aivan jumalallisen kova.

Saa nähdä julkistetaanko yhtään ulkomaalaispelaaja viime kauden nipun ulkopuolelta. Siellä on ainakin virityksiä ollut. Nuo nimet, jotka vielä pelaavat jäävät Liigan pleijareita varmaankin julkaisematta.
 
Suosikkijoukkue
KK
Green tulee pelaamaan kolmossentterinä ja YV/AV-spesialistina. Näin saadaan mieheltä 1-2 min pois 5-5-pelissä ja vähän lisää erikoisaikaa, jossa mies on aivan jumalallisen kova.
Oliko tämä sinun omaa mutua vai näinkö Mattila ja muu valmennus on sopinut? Noinhan se kyllä toimisi hyvin ja hieman nuoremmalle Immoselle enemmän minuutteja. Neloseen sitten JMJ ja Virtanen rotaarioon.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oliko tämä sinun omaa mutua vai näinkö Mattila ja muu valmennus on sopinut? Noinhan se kyllä toimisi hyvin ja hieman nuoremmalle Immoselle enemmän minuutteja. Neloseen sitten JMJ ja Virtanen rotaarioon.
Eiköhän tuo ole vielä puhtaasti spekulatiivista pohdiskelua. KooKoo ei ole vielä julkaissut Jarkko Immosen sopimusta, joten tuskinpa KooKoon valmentajat ovat vielä lähteneet spekuloimaan kenenkään pelipaikoille. Tim Callahanin näkemys tosin voi hyvinkin osua kohdalleen. Luulisin, että muutamia pelaajasopimuksista julkaistaan nimenomaan torstaina vauhdittamaan kausikorttien myyntiä...Jarkko Immonen ja Samu Perhonen? Ei välttämättä muita, koska ainakin kahdella huhun kohteena olevalla pelaajalla kausi vielä jatkuu.
 
Suosikkijoukkue
KK
Eiköhän tuo ole vielä puhtaasti spekulatiivista pohdiskelua. KooKoo ei ole vielä julkaissut Jarkko Immosen sopimusta, joten tuskinpa KooKoon valmentajat ovat vielä lähteneet spekuloimaan kenenkään pelipaikoille. Tim Callahanin näkemys tosin voi hyvinkin osua kohdalleen. Luulisin, että muutamia pelaajasopimuksista julkaistaan nimenomaan torstaina vauhdittamaan kausikorttien myyntiä...Jarkko Immonen ja Samu Perhonen? Ei välttämättä muita, koska ainakin kahdella huhun kohteena olevalla pelaajalla kausi vielä jatkuu.
No en nyt näe, että Samu Perhosen sopimus vauhdittaa millään tavalla kausareiden myyntiä. Potentiaalinen kaveri, mutta selkeästi tulossa vielä kakkosmaalivahdiksi. Toki torjuntaprosentit ja vastuu saattaa kauden aikana nousta, mutta ei hän ole mielestäni mikään vahvistus viime kauteen nähden. Immonen toki mene heittämällä virtasten ja juutilaisten ohi, joten selkeä vahvistus. Itse odoton hieman lisää nimiä vauhdittamaan kausarimyyntiä.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No en nyt näe, että Samu Perhosen sopimus vauhdittaa millään tavalla kausareiden myyntiä.

Itse odoton hieman lisää nimiä vauhdittamaan kausarimyyntiä.
No joo en tarkoittanutkaan, että Samu Perhosen sopimus itsessään vauhdittaa kausikorttimyyntiä. Lähinnä kausikorttimyynti käynnistetään julkistamalla samalla pelaajasopimuksista. Minulla ei tosiaan ole tietoa kuinka monta sopimusta nyt julkaistaan, mutta ei missään nimessä ainakaan vielä kaikkia sopimuksia. O'Connorin ja Eklundin jatkosopimuksen olisivat myös toivelistalla. Liigassa pelejään jatkavien ja uusien ulkkareiden sopimukset nyt ainakin julkistetaan vasta myöhemmin. Näitähän kannattaisikin julkistaa vähän kerrallaan ja samalla muistuttaa myös kausikorteista.
 

Magnesia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En kannata pidätellä ainakaan hengitystä perjantaille saakka jos joku meinasi, että puolustukseen tuleva 'iso Leka' olisi nyt tässä sopimus ryppäässä.
 

"TeeWeeKaks"

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oliko tämä sinun omaa mutua vai näinkö Mattila ja muu valmennus on sopinut? Noinhan se kyllä toimisi hyvin ja hieman nuoremmalle Immoselle enemmän minuutteja. Neloseen sitten JMJ ja Virtanen rotaarioon.
Saa nähdä minkälaisia viritelmiä valmennus peluutuksen suhteen kehittelee, mutta oma tuntumani on, että Virtanen ei mihinkään rotaarioon tahi rotaatioon kuulu, vaan pelaa laidassa hyviä minuuttimääriä.

Toivon myös todella, että Pelli saisi itseään kehitettyä ensi kaudeksi. Etenkin oikeanlaisesti voimaannutettua. Olisi kyllä hienoa, jos ensi kaudella ainakin kolme omaa kasvattia olisi pelaavassa kokoonpanossa. Mikäli se Immonen nyt sieltä tulloo. Mutta saa nähdä miten kehittyminen ja taitojen ulosmittaus onnistuu oman kylän pojilta?

Ensi kaudella pitää pystyä taas pari askelta parempaan.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olisi kyllä hienoa, jos ensi kaudella ainakin kolme omaa kasvattia olisi pelaavassa kokoonpanossa. Mikäli se Immonen nyt sieltä tulloo. Mutta saa nähdä miten kehittyminen ja taitojen ulosmittaus onnistuu oman kylän pojilta?
Jossain huhuissa oli mainittu myös, että Roope Elimäki olisi palaamassa Pelicansista Kouvolaan, joten siinä tapauksessa KooKoolla voisi olla pelaavassa kokoonpanossa ainakin neljä omaa kasvattia (Immonen, Virtanen, Pelli ja Elimäki). Tosin Roope Elimäen kasvattiseura on virallisesti Valkealan Kiekko, mutta hän on muistaakseni siirtynyt jo 14-vuotiaana KooKoon junnuihin. Tämä kasvattiseura Elimäen osalta on vähän sama asia kuin Vili Sopanen. Vili Sopanen on virallisesti KooKoon kasvatti, mutta yleisesti Pelicans-fanit lienevät sitä mieltä, että Sopanen olisi Pelicansin kasvatti, koska hän on siirtynyt aikonaan KooKoosta Kiekko-Reippaan C-junnuihin. Minulla ei tosin ole sen tarkempaa tietoa onko KooKoo edes ollut neuvotteluyhteydessä Roope Elimäen kanssa. Olisihan Pelicansissa vielä KooKoo-taustainen Miska Siikonen ja JYP:ssä KooKoo-taustainen Juuso Pulli.
 
Mutta saa nähdä miten kehittyminen ja taitojen ulosmittaus onnistuu oman kylän pojilta?
E ole epäilystä etteivätkö molemmat steppiä eteenpäin ottaisi, pelaavat kuitenkin jo nyt omilla vahvuuksillaan vastuuta kantaen, eivätkä vain selviydy siellä. Taaskaan ei voi valmennusta liikaa kiittää siitä, että antoivat pelata. Aiemmat valmennukset kun ovat näille paikoille raahanneet alemmillakin sarjatasoilla jotain tikutakuja tai pystyyn kuolevia jäähdyttelijöitä muualta kun ei junnuilla ole heti lähtenyt.
 

Kurt

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, sympatiat HIFK
Kiva nähdä millaiset sopimusuutiset sieltä huomenna tulee. Odotukset ensi kauden joukkueen suhteen ovat kyllä nousseet aika korkealle hyvin menneen tulokaskauden, ilmoitettujen jatkosoppareiden, huhuttujen uusien pelaajien sekä ilmeisen hyvän taloudellisen tuloksen myötä. Tästä huolimatta en huomiselta odota mitään järisyttävää jytkyä. Luultavasti ilmoitetaan jo julkaistut jatkosopparit, käytetyt optiovuodet viime kautisten kanssa (O' Connor toivon...), joku uusi julkaisematon jatkosoppari viime kautisen kanssa, Perhonen, Immonen sekä joku junnusoppari oman junnun kanssa. Ilveshuhut Savilahti ja Salmela ovat kysymysmerkki ja selviävät varmasti huomenissa, mutta itse olen yllättänyt jos vielä jotain muuta näiden lisäksi olisi uutisoitavissa.

Ja onhan sitä jo tuossakin, joukkueen kasaaminen olisi tuollaisen paketin myötä jo sangen hyvällä mallilla moneen muuhun verrattuna. Siihen sitten kuluvan kauden loputtua sekä kevään ja kesän edetessä pala kerrallaan täsmähankintoja tarvittaville tonteille, niin ei näytä lainkaan huonolta. Jäädään odottelemaan.
 
Onnittelut Maliselle ja Lehtoselle leijonien leiriryhmään pääsystä, ovatkin lumon areenalla pitäneet tuntumaa yllä tässä menneinä päivinä. Varmasti antaa itseluottamusta ensi kauteen!
Onko ikinä kukaan sarjanousijan riveistä noussut mm-kisojen leiriryhmäänkään?
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Onnea Maliselle ja Lehtoselle. On kyllä paikat ansaittu, molemmat pelasivat erinomaisen kauden.

Monelta niitä soppareita tulee?
 

Kumura

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onnittelut Maliselle ja Lehtoselle leijonien leiriryhmään pääsystä, ovatkin lumon areenalla pitäneet tuntumaa yllä tässä menneinä päivinä. Varmasti antaa itseluottamusta ensi kauteen!
Onko ikinä kukaan sarjanousijan riveistä noussut mm-kisojen leiriryhmäänkään?
Onhan KooKoon divarijoukkueestakin oltu 80-luvun lopussa mukana Kanadan maajoukkueessa.
 
Viimeksi muokattu:

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Löytyy jo ihan uutinenkin:

http://www.kookoo.fi/uutiset/kasassa-18-sopimusta-immonen-perhonen-savilahti-kouvolaan

Uusia:
Jarkko Immonen
Eero Savilahti
Samu Perhonen

Ryan O'Connor ja Mika Koiviston optiot käytetty ja Toni Hyväriselle ja Arttu Pellille kahden vuoden jatkot.

Jatkoon eivät päässeet: Guttig, Lammassaari.

Sopimustilanne 1.4.2016:
#1 Juha Järvenpää (2017)
## Samu Perhonen (2018)

#3 Arttu Pelli (2018)
#15 Ossi-Petteri Grönholm (2017)
#21 Ryan O’Connor (2017)
#40 Julius Nyqvist (2017)
#44 Mikko Lehtonen (2017)

#12 Josh Green (2017)
#18 Mikko Alikoski (2017)
#19 Toni Hyvärinen (2018)
#23 Mika Koivisto (2017)
#24 Anrei Hakulinen (2017)
#27 Jan-Mikael Juutilainen (2018)
#28 Jarkko Malinen (2017)
#51 Mikko Virtanen (2017)
#72 Juha-Pekka Haataja (2017)
## Eero Savilahti (2018)
## Jarkko Immonen (2019)
E: Näitä soppareita tietysti tippuu pitkin kevättä ja kesää, mutta ennakkoon huhutuista ainakin Saku Salmela puuttuu listalta, sekä Oscar Eklundin jatkosopimus. Immosen soppari on kerralla kunnon pituinen. Täsmähaku on päällä, reilu kentällinen miehiä on vielä hakusessa ja neuvotteluissa on mukana vanhoja ja uusia pelaajia.
 

Kurt

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, sympatiat HIFK
No niin, peli on avattu. Aika odotetunlainen settihän sieltä ulos paukahti. Erittäin hyvällä malilla on joukkueen kasaaminen tässä kohden. Viime kautisesta rosterista ilman sopparia jäivät (tässä vaiheessa):

MV: Cloutier
P: Koponen, Vallin, Eklund, Västilä, Kurki
H: Rajala, Watkins, Huhtanen, Peltonen, Kangasmäki, Guttig, Lammassaari

Sisään pamahti uusina Perhonen, Savilahti ja Immonen. Nämä kaikki ovat selkeitä vahvistuksia tuohon tässä vaiheessa poistuneiden listaan peilattuna. Selväähän on, että uusia miehiä tulee vielä reilusti sisään, koska poistuneiden listalla on 13 nimeä ja uusien tulijoiden joukossa vasta 3. Etenkin puolustuspäähän tarvitaan vielä ihan lukumääräisestikin uusia miehiä useampiakin tai jatkoja vanhoille.

Vanhoista toivoisin edelleen jatkoa Eklundille ja Peltoselle, sekä varauksin Kurjelle ja Vallinille. Kangasmäki kelpaisi kanssa, mutta ilmeisesti suuntaa muualle. Kunhan tuo liiga loppuu, niin eiköhän siellä ole vielä jotain julkaistavaa, ja myöhemmin keväällä sitten pari kanukkia mukaan, niin näyttää jo aika kivalta.
 

Fordél

Jäsen
Mainiota, että omallakin toivelistalla jo pidempään ollut Eero Savilahti saatiin Savilahti KooKooseen ja vielä parin vuoden sopparilla. Ominaisuuksiltaan ja kehitysvaiheeltaan juuri sellainen pelaaja, jota KooKoo tarvitsee. Savilahdelle pitää antaa ehdottomasti tonttia kahdessa kärkikentässä, kuten Malisen viereltä. Savilahden kohdalla on positiivista myös se, että saatiin yksi laiturisentteri jengiin.

Myös muut sopparit otan ilolla vastaan, Perhonen on hyvä aihio, josta voi kehittyä vielä vaikka mitä. Immonen on terveenä ollessaan suht varma 30 tehopisteen kiekkotaitava keskushyökkääjä. Tällainen pelaaja on tärkeä osa joukkuetta, ja hienoa, että KooKoossa tämä palanen löytyy nyt vuoteen 2019 asti.

Hyökkäys voisi parhaimmillaan olla jo aikalailla valmis. Toivottavasti tulossa on vielä yksi potentiaalinen kärkilaituri, jolloin hyökkäys voisi näyttää tältä:

Savilahti - Malinen - Haataja
Hakulinen - Green - Nenonen/xxxx
Virtanen/Peltonen - Immonen - Virtanen/Hyvärinen
Peltonen/Alikoski - Juutilainen - Alikoski

Toki Virtanen on pelannut lähinnä kait oikeaa laitaa keskushyökkääjän tontin lisäksi. Tiedä sitten onnistuisiko pelaaminen vasemmassa laidassa.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
Hyviä soppareita ja hyviä soppareiden tekemättä jättämisiä. Eiköhän Guttig lähde jonnekin Eurooppaan. KooKoo olisi voinut aprillipilaksi laittaa Watkinssin 5 vuoden jatkopahvin.
 
Perhonen käsittämätön hankinta KooKoo:lta. Miksi noin tärkeälle paikalle ei hankittu kunnon maalivahtia?
Ei auta jos hankitaa puolustukseen kovia jätkiä, kun maalissa Perhosen kaltainen Turhapuro.
Jos joku kuvittelee Perhosen vielä "kehittyvän" maalivahtina, niin elää kyllä jossain käsittämättömässä pilvilinnassa.
Valitettavasti tämä ei ole edes aprillipila :(
 

Fordél

Jäsen
Perhonen käsittämätön hankinta KooKoo:lta. Miksi noin tärkeälle paikalle ei hankittu kunnon maalivahtia?
Siis kakkosveskaksi ei riitä kaveri, joka on torjunut kaksi kautta Liigassa yli 91 torjuntaprosentilla. Jo on asetettu rima korkealle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös Pohja