KooKoo Liigaan 2009! KooKoon tuleva kausi 08-09!

  • 352 673
  • 1 856

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mun laskuopilla kyllä kaverin pitäisi olla tammikuun puolessa välissä takaisin.

Ei taida vahvistuksia tulla ennen tammikuuta, joten eiköhän mennä näillä.

No nyt kuitenkin lähestyy jo marraskuun puoliväli ja vasta muutama päivä sitten kerrottiin, että Rautee on sivussa arviolta 2,5 kk eli kyllä tuo lähelle tammikuun loppua menee. Lisäksi täytyy muistaa, että yleensä nämä toipumiset tuppaavat ennemminkin venymään alkuperäisestä arviosta kuin nopeutumaan eli aivan hyvin Rautee saatetaa nähdä jäällä aikaisintaan helmikuussa jos silloinkaan. Kausi saattaa hänen osaltaan olla jopa taputeltu. Siihen kannattaa ainakin varautua.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
eli aivan hyvin Rautee saatetaa nähdä jäällä aikaisintaan helmikuussa jos silloinkaan. Kausi saattaa hänen osaltaan olla jopa taputeltu. Siihen kannattaa ainakin varautua.

Henk. koht. olen aika samoilla linjoilla eli kaikki mitä Rautee tällä kaudella KooKoo-paidassa esittää on lähinnä plussaa, jonka varaan ei kuitenkaan kannata kovinkaan paljon ainakaan menestysodotuksia ladata. Odotan mielenkiinnolla millainen Russian Rocket sieltä kuukausien sairaslomalta kentälle singahtaa, koska jo nyt syksyllä yhtymäkohdat Bureen osuivat lähinnä reisien paksuudessa, mutta vauhdissa jäätiin vielä "hieman". Tuskin pitkä poissaolo ainakaan nopeuttaa jo syksyllä käynnissä ollutta projektia pelikuntoon pääsystä, joka näytti jo tuolloin ennen loukkaantumista enemmän prosessilta kuin pikaiselta hyppäykseltä.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pongasin tuosta Jokipoikien otteluketjusta, että Leijonarekka kiertää kaikki SM-liiga- ja Mestis –paikkakunnat.

Leijonat liikkeellä -nimeä kantava kiertuerekka pitää sisällään hetkiä suomalaisen jääkiekon historiasta – esillä mm. MM-pokaali, Canada-malja, Stanley Cup -sormus, aitoja pelipaitoja ja muuta game worn –tavaraa sekä ääntä, videoita ja valokuvia!

Kouvolaan Leijonarekka saapuu 9.1.2009, jolloin on KooKoo-Sport ottelu:

http://www.finhockey.fi/info/sjl_80-v/
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Jatketaan tähänkin ketjuun hieman noista Frimodigin jutuista:

KS kirjoitti:
Frimodig näkee KooKoon taloudellisen tilanteen lupaavana. Jos runkosarja sujuu odotetusti, nollatulos on hallussa jo ennen pudotuspelejä.

Tämä kuulostaa enemmän kuin hyvältä, tosin vaikka alkukauden yleisökeskiarvo on (1500 vs. ~1800) lähes kolmesataa yli budjetoidun, niin kyllä tuostakin saldosta voidaan vielä tulla rankasti alas, jos loukkaantumiskierre kääntyy tappioputken puolelle. Tosin aika pienenä tätä uhkakuvaa pidän, koska ensinnäkin ennen kautta budjetoiduista tuotoista lipputulojen osuus oli vain hieman reilu neljäsosa yhteiskumppaneilta saatavasta potista (706000/186500) ja lisäksi kohta puolet (9/22) kotiotteluista on jo takana tuolla +300-tuloksella. Olettaen toki, siis että tuo ilmoitettu n. 400K€:n lisäys sponsori- ja mainostuloissa todella on ns. jo saatua rahaa. Mutta kuitenkin, hyvä kuulla vaihteeksi tälläisia talouspuheita.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tämä kuulostaa enemmän kuin hyvältä

No jaa. Pessimisti/inhorealisti voisi tuon myös niin, että joko:
a) budjetti on ylitetty
b) budjettiin on laskettu playoff-tulojakin varmoiksi tuloiksi

Muutenhan pitäisi olla ihan selvää, että nollatulokseen ylletään ennen pudotuspelejä, eikä mitenkään erityisen "lupaavaa".

Hyvä kuitenkin, että talouden kanssa ei ole ongelmia.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoossa tehdään liigaprojektin eteen koko ajan valtavasti työtä. Yhteistyökumppaniverkostoa laajennetaan ja kehitetään samalla tavalla kuin koko seuran toimintaa. Mielenkiintoisia yhteistyökuvioita on menossa mm. Venäjällä. Yhtenä mahdollisena yhteistyökumppanina venäläisen oligarkki Aleksei Mordasovin omistama Venäjän toiseksi suurin kaivosalan yhtiö. Nyt ei siis puhuta nappikaupasta. Kyseinen oligarkin omistama jääkiekkojoukkue pelaaja Venäjän pääliigassa KHL:ssä. Frimodigin hyvät venäjän suhteet yritystoimintansa kautta ovat varmasti KooKoolle liigaan ajatellen kullanarvoiset. Venäjälle ei mennä noin vain neuvottelemaan yhteistyökuvioista vaan taustalla pitää olla hyvät ja pitkäaikaiset liikesuhteet.
 

urpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Hätätilassa Jokipojat ja Sortavalan Dynamo
....... Venäjälle ei mennä noin vain neuvottelemaan yhteistyökuvioista vaan taustalla pitää olla hyvät ja pitkäaikaiset liikesuhteet.

Eikä auta edes nuo suhteet, pitää olla myös sopivissa paikoissa oikeille ihmisisille riittävä määrä voitelurahaa.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eikä auta edes nuo suhteet, pitää olla myös sopivissa paikoissa oikeille ihmisisille riittävä määrä voitelurahaa.

No vähän vodkaa pöytään niin siitä se lähtee. Venäläiset yritysjohtajat tosiaan ovat jo useaan kertaan olleet KooKoon vieraina KooKoon peleissä ja lisäksi Frimodig on vieraillut useita kertoja Venäjällä. Viimeksi hän oli sikäläisten yritysjohtajien kanssa neuvottelupöydässä Vologdassa ja Tserepovitsissa. KooKoo taitaa olla tällä saralla uranuurtaja suomalaisista liiga- ja mestisseuroista. Täytyy kyllä hattua nostaa Frimodigille. Oman yritystoimintansa lisäksi hän tekee ympäripyöreitä päiviä töitä KooKoon eteen, joka varmasti tuottaa vielä hedelmää.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tämä kuulostaa enemmän kuin hyvältä, tosin vaikka alkukauden yleisökeskiarvo on (1500 vs. ~1800) lähes kolmesataa yli budjetoidun, niin kyllä tuostakin saldosta voidaan vielä tulla rankasti alas, jos loukkaantumiskierre kääntyy tappioputken puolelle. Tosin aika pienenä tätä uhkakuvaa pidän, koska ensinnäkin ennen kautta budjetoiduista tuotoista lipputulojen osuus oli vain hieman reilu neljäsosa yhteiskumppaneilta saatavasta potista (706000/186500) ja lisäksi kohta puolet (9/22) kotiotteluista on jo takana tuolla +300-tuloksella.

Lisäksi tuohon budjetoituun katsojalukuun kuuluu varmaan myös kiekkokarnevaali, jonka luulisi vetävän ainakin 4000 katsojaa. Siitä tulee jo sen verran lisäystä, että tuo +300 on varmasti realistinen tavoite säilyttää.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
No jaa. Pessimisti/inhorealisti voisi tuon myös niin, että joko:
a) budjetti on ylitetty
b) budjettiin on laskettu playoff-tulojakin varmoiksi tuloiksi

Muutenhan pitäisi olla ihan selvää, että nollatulokseen ylletään ennen pudotuspelejä, eikä mitenkään erityisen "lupaavaa".

Itsehän kuulun yleensä juuri tuohon samaan inhorealistilahkoon eli näihin myönteisiinkin uutisiin tulee suhtauduttu useimmiten melko kouvolalaisesti ja tuo kuulostaa enemmän kuin hyvältä-kommentti taisi ollakin ehkä hieman liian voimakkaasti ilmaistu.

Silti pidän tällä kertaa noita Frimodigin juttuja oikeastikin positiivisina, kun ottaa huomioon miten paljon (~450 000€) kokonaisbudjettia ja siitä joukkueen osuutta (~130 000€) on täksi vuodeksi kasvatettu. Nämä siis syyskuussa ilmoitettuja luku, jonka jälkeen joukkueessa on toki ollut vaihtuvuutta sisään- sekä ulospäin. KooKoon tulostavoite täksi vuodeksi on kuitenkin juuri tuo 0€, ja jos Frimodig uskaltaa luvata(?) tämän jo marraskuussa ennen sarjan puoliväliä, niin kyllä itse sen positiivisena näen. Tietäen vielä miten "tuottoisaa" bisnestä suomalainen Mestis-kiekko noin yleisesti on ja muistaen millaisia talouspuheita ainakin itselleni kerrottiin kauden kynnyksellä, niin tähän nähden jo nollatulos yhdistettynä mahdolliseen urheilulliseen menestykseen ja tulevien kausien pohjanluomiseen mahdollista liiganousua ajatellen kuulostaa positiiviselta. Minään itsestään selvyytenä sitä ei nyky-Mestiksessä voine mikään joukkue pitää.
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Itsehän kuulun yleensä juuri tuohon samaan inhorealistilahkoon eli näihin myönteisiinkin uutisiin tulee suhtauduttu useimmiten melko kouvolalaisesti ja tuo kuulostaa enemmän kuin hyvältä-kommentti taisi ollakin ehkä hieman liian voimakkaasti ilmaistu.
Eli niin kauan kun kaveri ei mokaa mitään ja hoitaa seuraa hyvin niin epäillään kaikkea mitä suustaan päästää ja kun mahdollisesti tulee miinusmerkkistä paljon niin päästään haukkumaan.. =)

Niinhän tuo usein menee ympäri suomen kaikissa asioissa, kun kaikki on hyvin niin ollaan hiljaa ja kun menee päin hanuria niin haukutaan.

Omasta mielestäni erinomainen uutinen, että sanotaan tässä vaiheessa, että tätä vauhtia on nolla-tulos kasassa ennen pleijari tuloja eikä käydä julistamaan, että ilman liiganousua tehdään "Hermekset". Lisänä oli tieto siitä, että rahat on jo olemassa yhteen huippuvahvistukseen joka on myös vahvistus eikä ensimmäinen sentteri mitä agenteilta tarjotaan.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
.
Omasta mielestäni erinomainen uutinen, että sanotaan tässä vaiheessa, että tätä vauhtia on nolla-tulos kasassa ennen pleijari tuloja eikä käydä julistamaan, että ilman liiganousua tehdään "Hermekset". Lisänä oli tieto siitä, että rahat on jo olemassa yhteen huippuvahvistukseen joka on myös vahvistus eikä ensimmäinen sentteri mitä agenteilta tarjotaan.

Juuri näin. Frimodigilla on jalat tukevasti maassa ja tavoitetta kohti mennään hallitusti askel kerrallaan. Nyt näyttää siltä, että kaikki pelit mitä pystytään pelaamaan runkosarjan jälkeen tuovat KooKoolle tällä kaudella jopa taloudellista voittoa. Onneksi täällä ei tarvitse tosiaan lukea näitä Tamin tyylisiä juttuja, että jos ei nyt nousta niin tehdään "Hermekset". Jos KooKoo tällä kaudella pääsisi mestiksen finaaleihin tai jopa liigakarsintoihin olisi KooKoon tilinpäätös varmasti yksi kautta aikojen parhaimmista. Ja vaikka taival tyssäisi playoffeissa aikaisemminkin niin kuitenkin ollaan pääsemässä tuohon nollatulokseen, joka tulevaisuuttakin ajetellen on todella tärkeää.
 
Hienoa myös, että fanitkin ovat täysillä mukana ilmaismatsissa, koska otteluun saadaa fanikatsomo pystyyn sillä ehdolla, että kaikkien tulevien pitää ilmottautua. Joten eiköhän sinne se reilu 60 änkeä.

Hyviä juttuja muutenkin tänään lehdessä.
 

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viime kaudella Titaaneita vastaan kiekkokarnevaalissa oli mestiksen ennätysyleisö 5025 katsojaa.

Tällä kaudella tammikuussa kiekkokarnevaalissa KooKoon vieraaksi saapuu Sport ja varmasti tuolloin yleisöennätys laitetaan taas uusiksi.

Hyvä juttu tosiaan tänään lehdessä. Näinköhän huomenna saataisiin yli 2000 katsojaa KooKoo-Hokki peliin?
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Iso hatunnosto Frimodigille, mies tekee kyllä erittäin hienolla asenteella hommia KooKoon eteen. Hyvä muutenkin, että KooKoo antoi itsestään kuulua lehdessä.

Peli ei ole viime aikoina ymmärrettävistä syistä KooKoolla kulkenut suunnitelmien mukaisesti, mutta sijoitus sarjataulukossa on vielä toistaiseksi oikein hyvä, etenkin suhteutettuna loukkaantumistilanteeseen. Nyt pitää vaan ruveta taas napsimaan tasaisesti niitä pisteitä, jotta sarjan kärki ei karkaa liian kauas. Kotietu ja vielä mahdollisimman korkealla sijoituksella olisi tietysti taloudellisestikin hyvä juttu.
 

Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hyvä juttu tosiaan tänään lehdessä. Näinköhän huomenna saataisiin yli 2000 katsojaa KooKoo-Hokki peliin?

En usko. Vaikka vastaan tulee sarjan kärkijoukkue, niin ei Kouvolalainen perusyleisö löydä hallille, kun alla on tappio D Teamille. Veikkaan 1500-1800 katsojaa halliin tulee.

Erittäin positiivinen haastattelu Frimodigista ja KooKoon tilanteesta. Nimenomaan hienoa, että jalat on maassa, eikä mitään tehdä hätiköiden. Venäläisten sponsorien saaminen on pelkästään hyvä asia. Näin sitä pitää.
 
Viimeksi muokattu:

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
IS-Veikkaajassa oli juttua KooKoon loukkaantumistilanteesta: Sairastupa on tyhjentymässä, mutta silti tulevan viikon otteluista ovat poissa pitkäaikaispotilaat Mikko Rautee, Tatu Miettinen Ja Jukka Sompi. Hyökkääjä Henri Kivioja palaa polvituen kanssa.

Tilannehan alkaa hiljalleen näyttämään kohtuullisen hyvältä, jos enää Rautee, Miettinen ja Sompi ovat sairastuvalla. Hiukan kyllä itse epäilen, että näinköhän Kivioja kuitenkaan vielä huomenna Lempäälässä pelaa.
 

Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ite en kyllä noiden polvivammojen kanssa leikkisi, mutta kai se Kiviojan polvi sitten sen verta kunnossa on että toi tuki on vähän niinkuin varmuuden vuoksi?

Mutta mielenkiinnolla seuraan ketä kentälle ilmestyy, olen menossa Lempäälään matsia katsomaan. Vaimon voi kätevästi laittaa pelin ajaksi Ideaparkiin niin pysyy sekin tyytyväisenä.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mutta mielenkiinnolla seuraan ketä kentälle ilmestyy, olen menossa Lempäälään matsia katsomaan. Vaimon voi kätevästi laittaa pelin ajaksi Ideaparkiin niin pysyy sekin tyytyväisenä.

Itsellänikin olisi tarkoitus lähteä Lempäälään matsia katsomaan. Ilmeisesti järkevin reitti Kouvolasta on ajaa Lahteen ja jatkaa edelleen Tampereelle menevää tietä pitkin. Osaako kukaan sanoa miten siitä eteenpäin kannattaa ajaa? Hämeenlinnan kautta vai mistä? No eiköhän sinne perille löydy, matkaa Kouvolasta näyttäisi olevan vajaa 200 km. Saa nähdä nostaako Kolek Nistasin jo isompaan rooliin vai ajetaanko häntä vielä pelikuntoon pienemmässä nelosketjun roolissa. Hienoa jos Lindströmkin saadaan puolustukseen mukaan ja Kiviojakin vaikka sitten pienemmässä roolissa, niin aletaan saada jo neljä kentällistä kasaan pitkästä aikaa. Sen verran vielä, että onko kenellekkään tuttu paikka tuo Lempäälän jäähalli. Minkälainen halli on kyseessä, onko yhtä lämmin kuin Kouvolassa vai pitääkö jostain kaivaa villapusero mukaan?
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Itsellänikin olisi tarkoitus lähteä Lempäälään matsia katsomaan. Ilmeisesti järkevin reitti Kouvolasta on ajaa Lahteen ja jatkaa edelleen Tampereelle menevää tietä pitkin. Osaako kukaan sanoa miten siitä eteenpäin kannattaa ajaa? Hämeenlinnan kautta vai mistä?

Hämeenlinnan kautta on selvin ja nopein reitti.
 

Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ite tuun Riihimäeltä ja mun reitti on III-tietä Ideaparkiin ja sieltä pikkutietä takasinpäin hallille.
Viime vuonna kävin 2 kertaa tuolla ja kannattaa ottaa se villapaita tai kaksi. Katsomo on mun mielestä hiukka kömö, alemmilla riveillä kävelytasanteen kaide vie näkyvyyttä. Makkarat syödään ulkona, kahvila on sisällä.
 

Fordél

Jäsen
Perskule jos Lempäälästä kulkisi junia vähän paremmin matsin jälkeen niin ilmaantuisin ilman muuta paikalle, mutta nyt täytyy varmaan skipata tämäkin savotta. Bussien kanssa vähän sama ongelma. No tietysti taksilla pääsis...
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
IS-Veikkaajassa oli juttua KooKoon loukkaantumistilanteesta

Arvaaja ei ole ainakaan Mestis-tapauksissa se kaikkein luotettavin tietolähde. Viime viikolla tieto Kiviojasta oli ainakin se, että palaisi harjoituksiin polvituen kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös