KooKoo Liigaan 2009! KooKoon tuleva kausi 08-09!

  • 352 692
  • 1 856

Fordél

Jäsen
Jukka Sompi teki viime kaudella 27 pelaamassaan mestispelissä tehot 1+4, joka on oikeastaan aika helkkarin hyvä saavutus sillä peliajalla. Harjoituspelien perusteella jos lähdetään pelipaikkoja jakamaan niin esimerkiksi Kultasella ja Tuomella ei pitäisi olla mitään annettavaa joukkueelle, mutta eiköhän asia ole toisin kun tosipelit alkavat. Itse vakaasti uskon, että Sompi voisi täysin tuurata kolmosen keskellä viisi peliä ja sitten palata hänelle sopivampaan rooliin eli neloseen, jossa toivoisin myös tulevan peliaikaa sen 10 minsaa pelissä. Jos näiden junnujen kanssa ei oteta mitään riskiä niin ei koskaan mitään saadakaan. Lampisen kanssa se riski aikanaan otettiin ja saatiin palkkioksi hyvä Mestispeluri. Nyt noita riskejä ei tunnuta millään uskaltavan ottaa eli melkoisen munatonta touhua. Isä-Reijossa oli sentään jotain hyvää.
 

ilevan

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Saipa, Titaanit, Newcastle, Barcelona
Fordel kirjoitti: Jukka Sompi teki viime kaudella 27 pelaamassaan mestispelissä tehot 1+4, joka on oikeastaan aika helkkarin hyvä saavutus sillä peliajalla. Itse vakaasti uskon, että Sompi voisi täysin tuurata kolmosen keskellä

Eihän noilla tehoilla kannata nousta pilviin. Sompi ei vain ole yksinkertaisesti tarpeeksi hyvä kolmosen keskelle, ei edes nelosen. Ihmettelinkin syvästi miksi hänen kanssa edes tehtiin sopimus. Ei hänellä ole mitään annettavaa joukkueelle.
Sompin tuuraus kolmosen keskellä ei ole mikään uskon asia, hänestä ei vaan ole niin suureen rooliin, turha kaveria on kuitenkaan mollata, kun ei ole tarpeeksi hyvä niin ei vain ole.

Fordel kirjoitti: Lampisen kanssa se riski aikanaan otettiin ja saatiin palkkioksi hyvä Mestispeluri

Tämä kyllä on kaikkien aikojen suurin provo. Lampinen ei ole urallaan pelannut kuin yhden hyvän kauden, sekin Skytän ansiosta. Ennen Valtteria hän ei loistanut eikä ole loistanut Valtterin lähdön jälkeenkään. Lampiselle voisi sano hei hei!!
 
Eiköhän se Huilla pelaa kolmosen keskellä ja sillä sipuli, ei kukaan Sompi. Huillakin saattaa pelata jo sarja-avauksessa. (?)

Kiviojan pitäisi kuulemma kanssa pelata sarja-avauksessa.
 

ilevan

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Saipa, Titaanit, Newcastle, Barcelona
Toivon mukaan Huilla, eikä todellakaan mikään Sompi. Pyh!
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eiköhän se Huilla pelaa kolmosen keskellä ja sillä sipuli, ei kukaan Sompi. Huillakin saattaa pelata jo sarja-avauksessa. (?)

Kiviojan pitäisi kuulemma kanssa pelata sarja-avauksessa.

Onko Huillan toipuminen ollut odotettua nopeampaa? Tuossa jutussa http://www.jatkoaika.com/mestis.php?joukkue=KooKoo&sivu=uutiset&id=8651 Toiminnanjohtaja Mikko Romo kertoo, että Kiviojan toipilasajan pituudesta tiedotetaan lisää myöhemmin, kun taas Huillan on arvioitu palaavan tositoimiin syys-lokakuun vaihteessa. Olisihan tuo tosi hienoa, jos Huilla ja Kivioja pääsisivät mukaan sarja-avaukseen. Miettinen lienee kuitenkin pitempään sivussa.
 

Fordél

Jäsen
Eiköhän se Huilla pelaa kolmosen keskellä ja sillä sipuli, ei kukaan Sompi. Huillakin saattaa pelata jo sarja-avauksessa. (?)

Niin nyt oli kyse vain niistä viidestä ottelusta, jotka Huilla on kenties poissa.

Ei voi kuin ihmetellä tätä porukan vastenmielistä suhtautumista omia kasvatteja kohtaan. Ihan kuin muualla tehtäisiin järjestään parempia junnuja. Toki monesti tehdään, mutta ei läheskään aina. Sitten vasta kun alat tekemään 20 pojon tehoja niin aletaan taputtamaan selkää, mutta harmi vaan että kun sitä tukea tarvittaisiin siinä vaiheessa kun ne 20 pojoa on vain haaveena, mutta realistisena sellaisena.
 

ilevan

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Saipa, Titaanit, Newcastle, Barcelona
Ei voi kuin ihmetellä tätä porukan vastenmielistä suhtautumista omia kasvatteja kohtaan

Eihän Sompi edes ole oma kasvatti!! Nuorista tulevien pelaajien pitäisi olla huomattavasti lahjakkaampia kuin tällä hetkellä ovat. Ei Mestis-pelit ole mitään pihapelejä jossa kaikille pitää saada peliaikaa. Koskelainenkin pyörinyt monta vuotta mukana mutta ei hän ole kehittynyt mihinkään. Hänen uransa on polkenut vuosia paikoillaan.
 

Rankkari

Jäsen
Huilla-Sompi vertailua..

Huilla ois hyvä mestispelaaja, jos paikat kestäis.. ja sais hiukka kokemusta lisää. Sompikin ok 3-4kentän pelaaja, kunhan tietäis mitenkä sijoittuis kentällä.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei voi kuin ihmetellä tätä porukan vastenmielistä suhtautumista omia kasvatteja kohtaan. Ihan kuin muualla tehtäisiin järjestään parempia junnuja.

No tuskinpa kukaan suhtautuu omiin junnuihin vastenmielisestä, minä en ainakaan niin tee. KooKoolla on omia kasvattejaan joukkueessa Mikko Tarkiainen (26 v), Antti Sierman (19 v), Jarno Kultanen (35 v), Matti Nykänen (20 v), Eemeli Koskelainen (22 v), Mikko Liukkonen (30 v), Aapo Lampinen (22 v) ja Jukka Sompi (21 v). Lisäksi ringissä lienee mukana myös Eemeli Arola (22 v).

Kaikkia yllä mainittuja pelaajia ei toki enää voi laskea junnuiksi, en ainakaan itse laskisi enää Kultasta ja Liukkosta junnuiksi, mutta omia kasvettaja he kuitenkin ovat. Onko tuossa yllämainitussa listassa muita junnuja kuin Sierman eli minkä ikäiset lasketaan junnuiksi?

A-nuorten divarissa lienee samat säännöt kuin A-nuorten SM-liigassa eli viime kauden käytännön mukaan yli-ikäisiä eli ei siis enää junnuja olisivat nyt olleet 1988 syntyneet. Tälle kaudelle käyttöön otetun "yli-ikäisyys"-tulkinnan mukaan joukkueet saavat peluuttaa kahta vuonna 1985 syntynyttä pelaajaa.

Sierman on syntynyt 1989, Nykänen 1988, Poutanen 1988, Sompi 1987, Huilla 1986, Koskelainen 1986, Kivioja 1986, Vilkman 1986, Uronen 1986, Arola 1986,Flinck 1985 ja Heiskanen 1985.

Yllä mainitusta porukasta siis junnuiksi voidaan ilmeisesti laskea enää Sierman, Nykänen ja Poutanen. Sen sijaan esimerkiksi Sompi ja Arola ovat jo yli-ikäisiä ihan samalla tavalla kuin vaikkapa Flinck tai Uronen.

Tuo on kyllä aika metka sääntöuudistus, että A-junnuissa saadaan peluuttaa kahta vuonna 1985 syntynyttä pelaajaa (siis ainakin A-nuorten SM-liigassa). KooKoon A-junnut voisivat täten heittää tarpeen tulleen kentälle vaikkapa Flinckin tai Heiskasen tai miksei vaikka Urosen tai Kiviojan. Voisi olla joku näistä kovaa valuuttaa A-nuorten SM-liigakarsinnoissa.

Niin aiheeseen palatakseni Sierman ja Nykänen nykyisessä joukkueessa ovat enää puhtaasti junnuja omista kasvateista puhuttaessa. Sierman on saanut kiitettävästi peliaikaa. Nykänen pelannee vielä tämän kauden A.junnuissa. En kyllä näe, että KooKoo-taustaisia junnuja mitenkään sorsittaisiin. Koskelainenkin saanut roikkua jo monta kautta mukanaan, mutta kieltämättä tasaista junnaamista tuo hänen kohdallaan on ollut ilman mitään mainittavampaa kehittymistä.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
A-nuorten divarissa lienee samat säännöt kuin A-nuorten SM-liigassa eli viime kauden käytännön mukaan yli-ikäisiä eli ei siis enää junnuja olisivat nyt olleet 1988 syntyneet. Tälle kaudelle käyttöön otetun "yli-ikäisyys"-tulkinnan mukaan joukkueet saavat peluuttaa kahta vuonna 1985 syntynyttä pelaajaa.
Tuo sääntömuutos koski ainakin tietääkseni vain A-nuorten SM-liigaa ja muissa sarjoissa jatketaan vanhan mallin mukaan.
A-nuorten SM-liigassakin tuo muutos koskee vain runkosarjaa.
 

Fordél

Jäsen
Se on vain surullista, että ei jakseta nähdä sitä potentiaalia mitä on noissa nuorissa pelaajissa. Menestys halutaan hinnalla millä hyvänsä eikä ymmärretä, että menestymisen ohella voitaisiin palvella myös muita asioita kuten junnukiekkoilua, joka on kuitenkin koko homman perusta.

En väitä, että KooKoolla olisi nyt käsillä jotenkin erikoisen lahjakkaita nuoria pelaajia, mutta lahjakkaita kylläkin. Sellaisia, joista voitaisiin hyvin jalostaa ainakin hyviä Mestispelureita kunhan vain omattaisiin vähän enemmän uskallusta, tehtäisiin heidän kanssa enemmän töitä ja mikä tärkeintä; tehtäisiin kaikki tämä suunnitelmallisesti ja hallitusti.

Kannattajatkaan eivät asiaa paranna sillä, että omat junnut haukutaan katsomosta lähtien paikoin pystyyn eikä tukea anneta vasta kuin sitten kun kyseessä on jo lähes valmis Mestispeluri. Läpi sormien ei pidä katsella mitään toimintaa, koska se ei kehitä loppupeleissä ketään, mutta esimerkiksi Arola ja Sompi ovat aina kaukaloon päästessään vastanneet huutoon. Voin sen rehellisesti sanoa, että kyseinen kaksikko on todellakin olleet hyviä esim. viime kaudella ja moni on sen täälläkin allekirjoittanut. Miksei heitä sitten voida ajaa systeemaattisesti sisään suuremmalla vastuulla? Käsittämättömän munatonta touhua, mutta minkäs teet. Olen näistä asioista jo täällä jauhanut liiaksikin ja taidan omalta osaltani lopettaa. Onneksi kuitenkin noilla nuorilla pelaajilla on asenne kunnossa, joten he varmasti jatkavat taistelua; jos eivät KooKoossa niin sitten toivottavasti jossain muualla.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Sellaisia, joista voitaisiin hyvin jalostaa ainakin hyviä Mestispelureita kunhan vain omattaisiin vähän enemmän uskallusta, tehtäisiin heidän kanssa enemmän töitä ja mikä tärkeintä; tehtäisiin kaikki tämä suunnitelmallisesti ja hallitusti.

Mitä tarkoittaa käsite "hyvä Mestis-peluri" ja miten niitä jalostetaan hyödyttämään pitkällä tähtäimellä juuri omaa joukkuetta? Tuosta aiemmassa Wiipurin omat kasvatit-listasta huomaa, että juuri nämä parhaassa iässä (~25-30v) olevat KooKoo-lähtöiset pelaajat puutuvat joukkueesta oikeastaan täysin. Heitäkö tarkoittaisit? Itse en näe tätä edes suoranaisesti seuran toiminnasta johtuvana ongelmana, vaan enemmänkin Mestiksen luonteesta sarjana ja siitä, että seurauskollisuus ei vaan enää ole mikään itseisarvo pelaajien keskuudessa.

Paljon tärkeämpää olisi, kuten täällä on useasti mainittu, saada aikaan kehitystä juniori-ikäluokissa ja nostaa niitä sm-tasolle tuottamaan tasaisena virtana uusia lupauksia kuin siinä, että hampaat irvessä ajettaisiin edustukseen sisään juniori-iästä uloskasvaneita keskinkertaisia omia kasvatteja kaudesta toiseen. Eli suomeksi, en näe että ongelmat ovat edustuksen toimintatavoissa vaan melko puhtaasti junioripuolella. Lisäksi kovat panostukset ja liigaunelmat eivät ainakaan helpota.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Jestas toveri Fordélhan on ottanut suorastaan ukkometson ja Siffan perinnön heittäen sinne vielä pari pykälää lisää löylyä. Heh no vitsi vitsinä, eihän tuo niihin ulottuvuuksiin vielä yllä.

Olen sitä mieltä, että "KooKoo liigaan"-huumassa omat "juniorit" saavat nyt liikaa kuraa niskaansa. Siellä on kavereita, jotka ansaitsevat ruutunsa kokoonpanossa. Kuitenkaan kyseessä ei ole mitään järisyttäviä lahjakkuuksia. Lampisessa näen tosin paljon potentiaalia, tosin hänen tasonsa on laskenut. En heittäisi Lampista vielä mäkeen, vaan annetaan nyt vähän aikaa - on myös vähän kohtuutonta laittaa kaverin taso pelkästään Skytän varaan. Mutta näinhän se "Miljoonamies" Ramsaykin on esittänyt valtavan ihmeellisiä otteita harjoituskauden aikana?

Emppu, Sompi ja Arola taas ovat hyviä kavereita ruudussaan, mutta ei heistä ole runkomiehistä isompaan rooliin. Siermanista on kasvamassa hyvä pakki, kunhan ei kokisi Gärdin kaltaista alamäkeä. Ja mikä pitää myös Arolasta ja Sompista muistaa on se, että edellinen kausi oli heidän ensimmäisensä miesten ympyröissä ja kehitystä tapahtui valtavasti.

Skyttä on edelleen ainoa todellinen huippu, jota juniorimylly on pystynyt ikiaikoihin kasvattamaan edustukseen asti. Hänen tasolleen nyt rosterissa pyörivät eivät yllä, mutta ei Mestis heille mikään väärä sarjataso ole. Sompi esim. mahtuu mielestäni hienosti tarvittaessa kokoonpanoon, muttei toisaalta ole normaalioloissa 3. kentän ainesta - ainakaan vielä.

Aikanaan roikutettiin Anttilaa, Tepponaattoria ja Hapsua mukana monta kautta ja OSA tästä samasta porukasta (joka nyt haluaa "junnut" pihalle) näki punaista, jos vaati heitä pois joukkueesta. Olivathan he omia kasvatteja.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Itse en näe tätä edes suoranaisesti seuran toiminnasta johtuvana ongelmana, vaan enemmänkin Mestiksen luonteesta sarjana ja siitä, että seurauskollisuus ei vaan enää ole mikään itseisarvo pelaajien keskuudessa.

Seurauskollisuudesta ja mestiksestä ei tosiaan oikeastaan voi puhua samassa lauseessakaan. Lähes pelaaja kuin pelaajaa menee urallaan eteenpäin jos siihen tilaisuus aukeaa. Siinä vaiheessa, jos esim. liigapaikka aukeaa, niin kasvattiseura unohtuu hyvin äkkiä. SaiPan ykkössentteri Jarkko Immonen on KooKoon kasvatti. Hän lähti KooKoosta pelaaman ensin A-nuorten SM-liigaa Bluesiin ja jatkoi sieltä matkaa SaiPaan. Jos KooKoo olisi tuolloin pelannut A-nuorten SM-liigassa, niin Jarkko A. Immonen olisi jatkanut uraansa KooKoossa. Kalle Grahn lähti aikoinaan liigaan kun siihen tilaisuus aukeni. Muutama vuosi sitten huhuttiin Valtteri Skytän ja Aapo Lampisen lähtevän liigaan, no Skyttä sitten lopetti uransa ja Aapolle ei kuitenkaan liigapaikka auennut.

Paljon tärkeämpää olisi, kuten täällä on useasti mainittu, saada aikaan kehitystä juniori-ikäluokissa ja nostaa niitä sm-tasolle tuottamaan tasaisena virtana uusia lupauksia kuin siinä, että hampaat irvessä ajettaisiin edustukseen sisään juniori-iästä uloskasvaneita keskinkertaisia omia kasvatteja kaudesta toiseen.

Kaiken A ja O on KooKoon A, B ja C-junioreiden nostaminen liigatasolle, siten, että joukkueet myös vakiinnuttavat paikkansa liigatasolla. Vasta tämän jälkeen voidaan olettaa, että KooKoo pystyy vuosittain nostamaan A-junnuista pelaajia edustusjoukkueeseen. Kyllä pelaajien pitää kehittyä B-junnuissa ja viimeistään A-junnuissa siinä määrin, että ovat valmiita nousemaan mestisjoukkueeseen. Mielestäni pelaajia, jotka eivät mahdu edes A:n SM-sarjajoukkueeseen vaan joutuvat hakemaan peliaikaa A:n I-divisioonasta on kaiken kaikkiaan erittäin vaikeaa nousta ainakaan mestiksen kärkipään joukkueeseen. Täytyy vain uskoa, että Viki Kolsi saa KooKoon A:n uuteen nousuun, niin kyllä sieltä sen jälkeen alkaa tulemaan edustusjoukkueeseen uusia timosusia ja valtteriskyttiä.
 

Fordél

Jäsen
Mitä tarkoittaa käsite "hyvä Mestis-peluri" ja miten niitä jalostetaan hyödyttämään pitkällä tähtäimellä juuri omaa joukkuetta?

Hyvä Mestis-pelaaja on tottakai laaja käsite, mutta itse tarkoitan sillä pelaajaa, joka pärjää omassa roolissaan Mestiksessä. Sompissa ja Arolassa näen molemmissa potentiaalia vähintään kolmoskentän tasolle Mestiksessä; ainakin näin parin vuoden tähtäimellä. Siitä eteenpäinhän on vielä vaikea ennustaa ja tästä hyvänä esimerkkinä käy vaikka Lampinen. Molemmat ovat kuitenkin jo näyttäneet, että pysyvät Mestisvauhdissa ja että eivät pelanneet mitenkään väärässä sarjassa. Arolan kohdalla näen potentiaalia kasvaa parissa vuodessa Ilkka Saarela -tyyliseksi yleispelaajaksi. Sompista en ole vielä saanut ihan yhtä "tarkkaa" kuvaa siitä, mihin hänen vahvuuksillaan kannattaisi suuntautua?

Paljon tärkeämpää olisi, kuten täällä on useasti mainittu, saada aikaan kehitystä juniori-ikäluokissa ja nostaa niitä sm-tasolle tuottamaan tasaisena virtana uusia lupauksia kuin siinä, että hampaat irvessä ajettaisiin edustukseen sisään juniori-iästä uloskasvaneita keskinkertaisia omia kasvatteja kaudesta toiseen. Eli suomeksi, en näe että ongelmat ovat edustuksen toimintatavoissa vaan melko puhtaasti junioripuolella. Lisäksi kovat panostukset ja liigaunelmat eivät ainakaan helpota.

Juuri näin ja olen tästäkin kirjoittanut täällä; samoin kuin moni muukin nimimerkki. Suurimmat ongelmat eivät ole missään nimessä edustuksessa, sillä hehän vain korjaavat sitä hedelmää, joka on junnupuolella tehty usean vuoden ajan. Kuitenkin kun tämä ketju käsittelee edustuskiekkoilua niin olen täällä pohtinut asiaa edustuksen näkökulmasta ja mielestäni siinäkin on paljon parannettavaa vaikkakin suurin huomio pitää keskittää junnupuolelle.

Mitä tulee hampaat irvessä sisään ajamiseen niin kukaan tuskin voi tosissaan väittää, että vaikka Arolaa olisi ajettu tällä tavoin sisään? Mielestäni parin viime vuoden aikana ei ole ketään omaa nuorta pelaajaa ajettu systemaattisesti sisään kuten vaikka tehtiin Lajusen tai Härmän kohdalla. Joo ja tiedän että kyseessä on astetta lahjakkaampia pelaajia kuin omat nuoret pelaajamme, mutta heidän kohdalla tätä ei ole tehty edes pienemmässä mittakaavassa. Ja Haapalaisen kohdallahan syyllistyttiin tähän hampaat irvessä touhuun ja lopputuloksen me kaikki tiedämme.

Eli olen kyllä tietoinen näistä teidän näkökannoistanne ja allekirjoitan suurimman osan niistä. En kuitenkaan sitä, että edustusjoukkue olisi tehnyt asiat oikein viime vuosina muutaman lahjakkaan nuoren kanssa. Ja koska tulevaisuudessa aletaan tähdätä tosissaan liigaan, en näe, että tilanne olisi silloin mitenkään helpompi. Siksi asiaan pitää puuttua nyt kun olisi vielä mahdollisuus riskittömämmin ajaa nuoria sisään. Kyse on siis kuitenkin lopulta suuremmasta asiasta kuin vain noista muutamasta nimestä.

Mutta mitäpä tässä enää meuhkaamaan, linja on valittu ja sillä mennään sekä johdon, että suurimman osan kannattajien tukemana. Itse en tätä tue. Kiitos ja hei!
 

cleanhit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Ducks
KooKoon budjetti tällä kaudella on yli 1 miljoonaa euroa, tosin Sportilla budjetti on kaksinkertainen yli 2 milj.euroa. KooKoon yleisötavoite on mielestäni maltillinen eli 1500 katsojaa/ottelu.

Täällä lisää mestiksen avausinfosta:

http://www.mestis.fi/mestis/www/fi/index.php?we_objectID=6846

Mistä moinen raha? eikö nousu ole melkoinen viimekauteen? onko nousu peräti 400 000euron luokkaa? ei kai tuollaista nousua pelkillä sponsorirahoilla noin nopeasti toteuteta?

paljon kysymyksiä, vähän aikaa...
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mistä moinen raha? eikö nousu ole melkoinen viimekauteen? onko nousu peräti 400 000euron luokkaa? ei kai tuollaista nousua pelkillä sponsorirahoilla noin nopeasti toteuteta?

paljon kysymyksiä, vähän aikaa...

KooKoo on ylittänyt myytyjen kausikorttien määrän viime kauteen verrattuna jo elokuussa, toki kausikorttien myynti muodostaa vastaa pienen puron budjetin kasvusta. Budjetin kasvu johtuu suurimmalta osalta yhteistyökumppaneiden kiinnostuksen heräämisestä SM-liigan aukeamisen sekä KooKoon panostusten myötä. KooKoon on saanut uusia yhteistyökumppaneita sekä myöskin aiempaa parempia sopimuksia myös entisten yhteityökumppaneiden kanssa.

Muutama asia Kouvolan jäähallista. KooKoon kotiareena on jo nyt liigatasoa, mutta aitiot hallista puuttuvat. Suunnitelmat aitoista on olemassa ja niitä on tarkoitus viedä eteenpäin nopealla aikataululla. Aitoiden rakentamiseen sekä jäähallin edelleen kehittämiseen on suunnitteilla oma halliyhtiö, johon myös kaupungin puolelta on tullut positiivista signaalia. Aitioita pystyttäisiin käsittääkseni rakentamaan joko koko B-katsomon pitkälle sivustalle tai/ja D-katsomon yläpuolelle. Myös A-katsomon yläpuolelta löytyy vielä tilaa, C-katsomon puolellehan rakennettiin muutama vuosi sitten ravintolaparvi.

Kaiken kaikkiaan hieno tekemisen meininki KooKoossa on nyt meneillään.
 

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoolla oli viime kaudella yleisöä runkosarjassa keskimäärin 1312 katsojaa/ottelu ja playoffeissa keskimäärin 1622 katsojaa/ottelu.

Kyllä mä olen kauhian hämmästynyt, jos KooKoon yleisökeskiarvo tällä kaudella runkosarjassa ei ole yli 1500 katsojaa.

Uskoisin, että yleisömäärien suhteen tullaan saamaan hyvä startti perjantain avauksessa KooKoo-Titaanit. Odotan yleisöä paikalle yli 2000 katsojaa.
 

Molkke

Jäsen
2000 katsojaa KooKoo-Titaanit peliin on kyllä toiveajattelua. Ja vaikka suuria panostuksia onkin tehtiin, niin 1500:n katsojan keskiarvo runkosarjaan on jos ei nyt ylimitoitettu, niin liikaa kylläkin. Toki seuran täytyykin odottaa ja toivoa, että yleisö vastaa huutoon pelaajabudjetin noustua, mutta itse en tähän jaksa uskoa.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
2000 katsojaa KooKoo-Titaanit peliin on kyllä toiveajattelua. Ja vaikka suuria panostuksia onkin tehtiin, niin 1500:n katsojan keskiarvo runkosarjaan on jos ei nyt ylimitoitettu, niin liikaa kylläkin.

No eihän tuossa puhuta kuin vajaan kahden sadan katsojan lisäksestä. Jos viime kaudella yleisökeskiarvo oli 1312 katsojaa niin turha mielestäni on lähteä tavoittelemaan mitään parinkymmenen katsojan lisäystä yleisökeskiarvoon. Jos KooKoo menestyy hyvin sarjassa ja yleisömäärissä ei päästä edes yli 1500 katsojan määriin, niin kyllähän se vääjäämättä alkaa näyttämään ettei Kouvolassa sitten kiinnosta oikein mikään laji yleisöä.

Vertailun vuoksi KPL:llä oli kaudella 2007 yleisökeskiarvo 1259 katsojaa. Ja nyt kaudella 2008 KPL:n yleisökeskiarvo oli 1979 katsojaa. KPL:n yleisökeskiarvon nousu oli huikea 720 katsojaa/ottelu. Tähän verrattuna pitäisin KooKoon yleisötavoitetta täysin realistisena.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvät ihmiset kertokaapa, miksi peleissä ei kävisi porukkaa, minun mielestäni KooKookin on nyt se juttu.

Monet kaverit, jotka ennen ovat käynneet parissa pelissä, ovat hommanneet kausarinkin. Minä uskon kyllä 1500 ka. ylittyvän roimasti, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hyvät ihmiset kertokaapa, miksi peleissä ei kävisi porukkaa, minun mielestäni KooKookin on nyt se juttu.

Monet kaverit, jotka ennen ovat käynneet parissa pelissä, ovat hommanneet kausarinkin. Minä uskon kyllä 1500 ka. ylittyvän roimasti, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Ihmettelen kyllä itsekin, ellei yleisömäärät nyt lähde nousuun. KooKoo on nyt ihan eri tavalla tapetilla ja keskustelun aiheena kuin moneen vuoteen. Mullakin pari kaveria osti kausikortit ja molemmat taisivat viime kaudella käydä katsomassa vain kolme tai neljä peliä.

Kyllähän siitä lähdetään, että yleisötavoite 1500 katsojaa saavutetaan kevyesti. Tietysti Kouvolassa yleisömääriin vaikuttaa olennaisesti joukkueen menestyminen. Kopla kun keikkui koko kauden sarjan kärkiryhmässä, niin yleisökeskiarvo KSS-Energia-areenalla nousi lähes 2000 katsojaa. Sama on lupa odottaa KooKooltakin, jos joukkue pelaa odotusten mukaisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös