Nopealla katsannalla:
KooKoon A-juniorit kymmenen omaa kasvattia ja Jukureiden a-juniorit 12 omaa kasvattia, mutta heillä on huomattavasti isompi rosteri.
Nyt alkaa menemään jo pahasti ohi otsikon aiheen, mutta kun Jukureiden juniorityötä alettiin kehumaan niin avataanpa asiaa vielä tarkemmin.
Hassua, että täällä arvostellaan sitä, että KooKoon edustusjoukkueessa on niin vähän omia kasvatteja ja samalla moititaan KooKoon ja kehutaan Jukureiden juniorityötä. Jukureiden A-junnuissa on tällä kaudella pelannut/pelaa 20 muiden joukkueiden kasvattia. Jukureiden A-junnujen neljäntoista (14) parhaan pistemiehen joukossa on ainoastaan kaksi (2) omaa kasvattia.
@Tim Callahan in listaamista 12 Jukureiden omasta kasvatista suurin osa on pelannut vain muutamia otteluja. Joukkueen selkeän rungon ylivoimaisesti muodostaa muualta hankitut pelaajat. Tätäkö täällä oikeasti halutaan? Pitääkö KooKoon oikeasti alkaa hankkimaan kovempia A-junnuja muualta ja jättää omat kasvatit A-junnujoukkueesta ulos? Tämähän on taas täysin ristiriidassa sen kanssa miten edustusjoukkueen kasaamisen kanssa haluttaisiin toimittavan. Listaa Jukureiden A-junnuista:
Kalle Matikainen (Kärpät), Markus Oden (Ahmat), Miiro Linjala (JYP), Tom Grönblom (EPS), Aleksi Soijärvi (KooKoo), Juuso Fagerström (EVU), Joona Viljakainen (Warkis), Eetu Sarell (SaiPa), Lauri Toikka (Jokerit), Samuel Kemppainen (K-Laser), Niilo Romppanen (Jokipojat), Teemu Lappalainen (JYP), Morten Jürgens (HC Purikad), Joonas Liimatainen (KaPa-51), Jere Ohtonen (PaKa), Joni Hyvärinen (Pelicans), Axel Rindell (EJK), Elmeri Asmundela (GrIFK), Stepan Nemec (Pirati Chomutov), Jori Pöntinen (Warkis)