KooKoo kaudella 2018–2019

  • 414 771
  • 1 663

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ilman hassuteluja niin Haatajasta saattaa olla apua Kultaselle. Hadella on hyvät verkostot ja kenties joku kavereista tulisi Kouvolaan. Vallin sai Haden Kouvolaan niin kenties Hade saa nyt jonkun muun.
 
Kurt

Jäsen
Viikko aikaa harjoitusottelut avaavaan Imatran turnaukseen. Melko hiljaista on pidellyt viime aikoina, ei ole kauheasti näkynyt tai kuulunut juttuja harjoituksista tai terveystilanteesta. Toivottavasti päästäisiin avaamaan kausi sitten syyskuussa terveellä joukkueella, eikä joukkueessa olisi toipilaita tai loukkaantuneita jo harjoituskauden jäljiltä, kuten kahtena viime kautena on ollut.

Puuttuvan sentterin suhteen alan olla siinä uskossa, ettei sitä parin seuraavan viikon aikana tule löytymään. Ensin olin toiveikas kesä-heinäkuun taitteen suhteen ennen lomia ja sittemmin oletin sentterin löytyvän tähän jääharjoittelun alkuun. Nyt veikkaan syyskuun alkupuolta, toivottavasti kauden alkuun mennessä löytyisi. Juuri nyt vaikuttaa sille, että senttereitä ei ole markkinoilla ja useampikin seura sellaista vielä etsii. Tarve on kiistatta edelleen olemassa.

Olisihan sitä jotain uutista taas vaihteeksi kiva lukea, vaikkapa joukkueen kapteenisto ensi kaudelle tai päävalmentajan haastattelu kesäharjoittelusta ja jääharjoittelun alusta. Kultasen haastattelu taisi lehdessä olla jossain vaiheessa kesää ja muistelisin Välimaankin jo jotain mietteitä kertoilleen.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Treeneissä vedetty näillä ketjuilla:
Berger-Kristensen
Bonsaksen-Valtola
Wittchow-Pelli
Järvinen-Seppälä

Kähkönen-Karlsson-Strömwall
Hakulinen-Pitkänen-Haataja
Koivisto-Tamminen-Suuronen
Kähkönen-Ojantakanen-Leivo
Koskinen-Virtanen-Korhonen

Yksi yli 25 -vuotias pakki ja senttereiden keski-ikä 22 vuotta. Aika nuorella joukkueella mennään muutenkin. Jotenkin sellainen kausi tulossa, jota on aika vaikea ennakoida. Periaatteessa KooKoolla on ihan hyvä joukkue kasassa kun sitä vertaa moneen muuhun suunnilleen saman budjetin joukkueeseen.

Hyökkäysmateriaali on ihan kohtalaista sekin, mutta materiaali on kapea. Siinä on nyt kuusi pelaajaa, jotka pystyvät onnistuessaan tekemään 30 pinnaa. Kun Karlsson tai Pitkänen tippuvat kolmosketjuun, niin siihen laitureiksi ei ole hirveästi laatua tarjolla. Kyllä tuohon vielä kaksi hyökkääjää saisi tulla.
 
Coopperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hiljaista on etsittävän pelaajan osalta kyllä. Autosalpan pihassakin näytti olevan musta KooKoon teipeissä oleva Renault valmiina odottamassa. Katselin tossa ajan kuluksi vapaita pelaajia.

Olisikohan Lovro Bajcin maamiehestä täyttämään ykkössentterin tontti?

Rok Ticar: https://www.eliteprospects.com/player/12862/rok-ticar

Sitten olisi ”vähän” riskimpi hankinta ja tuttu mies Lahdesta. Jäi kyllä mieleen aina Pelsuja vastaan pelatessa.

Justin Hodgman: https://www.eliteprospects.com/player/14428/justin-hodgman

No odotellaan rauhassa, jos sieltä saataisiin joku ennen kauden alkua.
 
Treeneissä vedetty näillä ketjuilla:
Berger-Kristensen
Bonsaksen-Valtola
Wittchow-Pelli
Järvinen-Seppälä

Kähkönen-Karlsson-Strömwall
Hakulinen-Pitkänen-Haataja
Koivisto-Tamminen-Suuronen
Kähkönen-Ojantakanen-Leivo
Koskinen-Virtanen-Korhonen

Noista alemmista hyökkäysketjuista en ole ihan varma, muisti nimittäin teki tepposet mutta sen muistan että alemmis kentissä Koivisto-Tamminen ja Virtanen-Korhonen olivat ainakin parit mutta en millään muista keitä heidän virellään pyöri. Kähkönen oli kahdessa eri kentässä jotta saatiin 5 täyttä hyökkäysketjua. Alemmat kentät on siis tehty aikalailla sillä tavalla miten niidenn muistelin menevän. Keskitaloa en muista nähneeni jäällä ainakaan eilen.
 
Aika köykäiseltä vaikuttaa tuo puolustus! Mukana muutama sellainen kaveri, jolla on kyllä kiekollista osaamista mutta muuten ovat heiveröisiä niin fysiikaltaan kuin puolustusominaisuuksiltaankin.
 
Kurt

Jäsen
Hiljaista on etsittävän pelaajan osalta kyllä. Autosalpan pihassakin näytti olevan musta KooKoon teipeissä oleva Renault valmiina odottamassa. Katselin tossa ajan kuluksi vapaita pelaajia.

Olisikohan Lovro Bajcin maamiehestä täyttämään ykkössentterin tontti?

Rok Ticar: https://www.eliteprospects.com/player/12862/rok-ticar

Sitten olisi ”vähän” riskimpi hankinta ja tuttu mies Lahdesta. Jäi kyllä mieleen aina Pelsuja vastaan pelatessa.

Justin Hodgman: https://www.eliteprospects.com/player/14428/justin-hodgman

No odotellaan rauhassa, jos sieltä saataisiin joku ennen kauden alkua.

Olisi kyllä aikamoinen jytky, jos noista jommankumman nimi julkaistaisiin esiteltäessä KooKoon hyökkääjävahvistus. Taitaa olla molemmilla meriittejä pikkuisen liikaa. Näitä nimiä sopimuksettomista pelureista on kyllä kiva kaivella ja pohtia, että "mahtuisiko" meille. Mitenkäs nämä muutamat., valtaosa lienee aivan liian kalliita, mutta kunhan huvikseni kaivelin muutaman.

Jeff Taffe: Jeff Taffe - Elite Prospects
Takuuvarmaa työtä joka kausi. Ikää 37 ja viime kausi oli Sveitsissä koko uran ensimmäinen tuloksellisesti heikompi kausi, AHL:ssä paukuttanut yli 500 pistettä.

Brian Ihnacak: Brian Ihnacak - Elite Prospects
Italian-Kanadalainen kokenut sentteri, joka kierrellyt hieman pienemmissä sarjoissa. Pari viime kautta Tsekin Extraliigaa. Nelisen vuotta sitten paukutti Norjan sarjassa hulppeasti liki 2 pinnaa peliä kohden.

Kurtis McLean: Kurtis McLean - Elite Prospects
Vanha sotaratsu, jolle Liiga on entuudestaan tuttu. Sama kuin Taffella, eli ikää on jo ja viime kausi oikeastaan ensimmäinen vähän heikompi. Viime kaudet Itävallassa.

Hunter Shinkaruk: Hunter Shinkaruk - Elite Prospects
23 vuotias nuori kanukki, AHL:ssä kohtuullisia tehoja. Saattaa olla enemmän laituri, mutta Liigassa tulisi 25-30 maalia...

T.J. Hensick: T.J. Hensick - Elite Prospects
Jenkkisentteri vahvalla yli 500 pisteen AHL-taustalla, ei ole aiemmin ollut Euroopassa, mutta tehot vakuuttavat.

Mark Zengerle: Mark Zengerle - Elite Prospects
Kävi viime kaudella kääntymässä Linköpingissä. AHL:ssä on tullut hyvin tehoja ja tehojen perusteella nimenomaan pelintekijä. Siitä ykkös-yv: pyörittäjä...

Michael Kirkpatrick: Michael Kirkpatrick - Elite Prospects
Junnusarjoissa ja ECHL.ssä on pisteitä syntynyt reilusti, ei kokemusta juuri muualta.

Caleb Herbert: Caleb Herbert - Elite Prospects
Tässä voisi olla ainesta, pistäpä Jarno soittaen... Hyvä yliopistoura, jossa hyvät tehot ja ehkä jotain sivistystä tarttunut päähänkin. Seilannut AHL:n ja ECHL:n välillä, ECHL:ssä kovia tehoja koko ajan, Ikää 26 vuotta ja parhaat vuodet edessä, NHL-varauskin vuosikymmenen alusta.
 
SammyRumour

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & SHL
Aika köykäiseltä vaikuttaa tuo puolustus! Mukana muutama sellainen kaveri, jolla on kyllä kiekollista osaamista mutta muuten ovat heiveröisiä niin fysiikaltaan kuin puolustusominaisuuksiltaankin.
Ei tuo KooKoon puolustus nyt miltään köykäiseltä näytä. Bonsaksen ja Wittchow tuo siihen hyvää kovuutta. Ja ulkopuolisen silmiin näyttää jopa yllättävän hyvältä jos Kristensen jatkaa hyviä otteita tai jopa parantaa ja jos Valtola & Berger tuo potentiaalit esiin.
 
Juuri näin. Puolustus on minun mielestä jopa ylivoimaisesti paras mitä KooKoolla on ikinä ollut. Noiden yllämainuttujen lisäksi nuoria kehittyviä pelureita ovat myös Pelli, Keskitalo ja Salmela.

Jos joku näyttää erityisen köykäiseltä, niin se on hyökkäys.
 
Hummeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Kiekko - 65
Juuri näin. Puolustus on minun mielestä jopa ylivoimaisesti paras mitä KooKoolla on ikinä ollut. Noiden yllämainuttujen lisäksi nuoria kehittyviä pelureita ovat myös Pelli, Keskitalo ja Salmela.

Jos joku näyttää erityisen köykäiseltä, niin se on hyökkäys.
Samaa mieltä, mutta sopivan sentterin löydyttyä kyllä tuo hyökkäyskin näyttää omaan silmään erittäin hyvältä.
 
Ferris

Jäsen
Caleb Herbert: Caleb Herbert - Elite Prospects
Tässä voisi olla ainesta, pistäpä Jarno soittaen... Hyvä yliopistoura, jossa hyvät tehot ja ehkä jotain sivistystä tarttunut päähänkin. Seilannut AHL:n ja ECHL:n välillä, ECHL:ssä kovia tehoja koko ajan, Ikää 26 vuotta ja parhaat vuodet edessä, NHL-varauskin vuosikymmenen alusta.

Utah Grizzlies kauppasi kaksi pelaajaansa Herbertin pelaajaoikeuksista heinäkuun lopulla, joten uskoisin jatkavan sielläpäin.
 
Minkäänlaista huhua ei ole kuulunut oikeastaan muusta, kuin että treeneissä on käynyt ainakin jossain välissä jotain testimiehiä. Hiljaista siis tosiaan on pelaajamarkkinoilla ja liekö niin, että odotetaan veroteknisistä syistä sinne lokakuun loppupuolelle?

Toivottavasti kapea hyökkäys kestää sinne asti.
 
The Rock

Jäsen
Tuokkola kertoilee ettei yhtään ukkoa ole sairastuvalla joten onkohan Forsberg sitten pelikunnossa?

Henrik Forsberg on tainnut siirtyä ihan täysipäiväiseksi KooKoon B-nuorten apuvalmentajaksi eli toisin sanoen KooKoon johtoporras on keksinyt keinon, jolla hyödyntää palkkaa seurasta nostavaa pelaajaa, joka ei kykene vammojen vuoksi pelaamaan.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuokkola kertoilee ettei yhtään ukkoa ole sairastuvalla joten onkohan Forsberg sitten pelikunnossa?

Fobbaa ei ole enää laskettu mukaan kokoonpanoon eikä hän myöskään ole ollut mukana harjoituksissa. Hänen osaltaan pelaajaura taitaa olla taputeltu. Nimi pelaajalistoissa näkyy vain sen vuoksi, että hänellä nyt sattuu olemaan vielä vuosi sopimusta jäljellä. Tämä sopimus oli samaa sarjaa kuin Veeti Vainion sopimus. Veeti sentään pystyi kahden vuoden sopimuksen aikana pelaamaan jopa seitsemän liigapeliä, kun Foballe liigapelejä KooKoossa kertyi/kertyy puhdas nolla. Tokihan Veetille olisi pelejä voinut kertyä vieläkin enemmän, mutta silloin kun oli pelikunnossa niin hän ei mahtunut kokoonpanoon.
 
Kurt

Jäsen
Vainion soppari oli sinänsä hyvä, ei vaan voinut arvata, että hän hajoaa meillä koko ajan. Hänhän oli, ja miksei ole edelleenkin kovan luokan lupaus.

Pahimmat tehdyt hutisopparit, ja näitä kaikkia kyllä joku on kritisoinut jo julkaisuhetkellä, taitavat olla: OP Grönholm, Jarkko A Immonen, ja H Forsberg. Nämä kaikki olivat vanhahkoja pelaajia, joille tehtiin yli vuoden sopparit ja ei varmastikaan muiden seurojen taholta ollut mitään kilpailua näistä.

Mutta onneksi näistä on selvästi otettu opiksi ja mielestäni yhtään tällaista hutisopparia ei ole nyt tehty. Vuoden päästä helpottaa taas hieman kun Forsbergin palkasta päästään eroon.

Toisaalta näitä huteja tulee välillä väkisin, ei työmaailmassakaan jokainen rekry onnistu.
 
Arturo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Seattle Kraken, Chelsea
Mielenkiintoista nähdä millä tavalla peliä on muokattu kun Tuokkola tuossa haastattelussa sanoi että peliä on muokattu aika paljon viime kaudesta. Kapteenistoon olen tyytyväinen, se nyt on lähinnä makuasia onko C Kähkösellä vai Hadella.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kieltämättä harvinainen tilanne, että KooKoolla ei ole yhtään pelaajaa loukkaantuneena. Kahtena edellisenä kautena KooKoo on kärsinyt loukkaantumisista enemmäin kuin tarpeeksi. Sairaslomapäivien määrässä KooKoo oli viime kaudella liigan selkeä ykkönen.
Mielenkiintoista nähdä minkälaisilla kentällisillä KooKoo lähtee huomiseen harjoituspeliin. Tuokkolan mukaan kentällisiä on viime kauteen verrattuna muutettu vain vähän ja ennestään tutuille ketjukavereille annetaan yhdessä peliaikaa ensimmäisiä peleissä. Tosin eipä siellä juurikaan taida olla enää kasassa viime kauden kentällisiä, jotka toki elivät loukkaantumisten vuoksi viime kaudellakin todella paljon. Harmi kun ei taida huomenna ehtiä Imatralle. Ilmeisesti sieltä ei ole tulossa elävää kuvaa eetteriin huomisesta pelistä?
 
Viimeksi muokattu:

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Vainion soppari oli sinänsä hyvä, ei vaan voinut arvata, että hän hajoaa meillä koko ajan. Hänhän oli, ja miksei ole edelleenkin kovan luokan lupaus.

Pahimmat tehdyt hutisopparit, ja näitä kaikkia kyllä joku on kritisoinut jo julkaisuhetkellä, taitavat olla: OP Grönholm, Jarkko A Immonen, ja H Forsberg. Nämä kaikki olivat vanhahkoja pelaajia, joille tehtiin yli vuoden sopparit ja ei varmastikaan muiden seurojen taholta ollut mitään kilpailua näistä.

Mutta onneksi näistä on selvästi otettu opiksi ja mielestäni yhtään tällaista hutisopparia ei ole nyt tehty. Vuoden päästä helpottaa taas hieman kun Forsbergin palkasta päästään eroon.

Toisaalta näitä huteja tulee välillä väkisin, ei työmaailmassakaan jokainen rekry onnistu.

Tiesitkö tosiaan jos silloin kun nuo "pahimmat tehdyt hutisopparit" julkaistiin että niistä tosiaan tulisi niinkin pahoja kuin lopulta kävi? Varmasti näitä kritisoitiin, mutta niin kannattaa kriittisesti tarkasella kaikkia uusia sopimuksia, koska koskaan ei voi tietää miten pahasti tulee se huti vai osuuko jopa aivan napakymppiin.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
KooKoohan on nykyisenä Liiga-aikanaan tehnyt oikeasti todella vähän ihan täysiä hutihankintoja.

Osalla ensimmäisen Liiga-vuoden ex-Mestis-jengin johtopelaajista (Rajala, Rinkinen, Västilä, Peltonen ja Guttig Hokista) ei vain riittänyt osaaminen ylemmälle sarjatasolle ja olihan OPG oli 15/16-kaudella karmean huono, mutta paransi jäähyväiskaudelleen arvosanan kohtuulliseksi. Ei näitä voi kuitenkaan täysin ohiammutuiksi laittaa. Mestis-ukot saivat reilut näyttöpaikat ja toihan OPG:kin kokemusta, vaikka vain tuo toinen kausi pelastaa suuremmalta lynkkaukselta.

Eli varsinaisiksi hudeiksi jäävät Immonen ja Foppa. Immonenkin oli ihan perusteltavissa oleva hankinta sopparin kirjoitushetkellä. Oma kasvatti, +600 ottelun liigajyrä, ikää nuorehkot 31, takana kaksi +30 pisteen kautta ja edellisellä kaudella Spåran toiseksi paras pistemies kolme silmää Bertrandin takana. Kyllähän tuollainen setti houkuttaa. Nyt vain haukattiin paskaa, syistä ei nyt tässä jaksa aloittaa.

Foppa sitten heikon HPK-kauden jälkeen suoralla kahden vuoden sopparilla, se on sitä mitävittua-osastoa, mutta toisaalta ei todellakaan kaada yhtään mitään kolmen vuoden otannalla.

Enemmän pikkaisen huolestuttaa, että näinkin hasardivapaalla skouttauksella ei vielä olla jatkopeleissä runkosarjan jälkeen oltu. Resursseihin nähden KooKoo skouttaa hyvin, mutta se on toisaalta hengissä pysymisen ehto.
 
Kurt

Jäsen
Tiesitkö tosiaan jos silloin kun nuo "pahimmat tehdyt hutisopparit" julkaistiin että niistä tosiaan tulisi niinkin pahoja kuin lopulta kävi? Varmasti näitä kritisoitiin, mutta niin kannattaa kriittisesti tarkasella kaikkia uusia sopimuksia, koska koskaan ei voi tietää miten pahasti tulee se huti vai osuuko jopa aivan napakymppiin.
En tietenkään tiennyt. Nämä mainitsemani nyt vain olivat huonoja osumia, ja kyllä nämä kaikki aiheuttivat parranpärinää jo julkaistessa.

Mutta siis pointti olikin, että organisaatiossa opitaan, koska mielestäni nyt siellä ei ole yhtään hankintaa jonka sopparista haluaisin eroon.

Ja tosiaan tekevälle sattuu. Palkkaat firmaan 10 tyyppiä, niin 1 on huti. Näin se vaan on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös