KooKoo kaudella 2016–2017

  • 201 139
  • 1 031

Magnesia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En tiedä mistään toisesta pakista mutta Lehtonen on varma lähtijä, löytyy jo allekirjoitettu soppari muualle.

Eiköhän tuo homma ala selkenemään siinä vaiheessa kun KooKoolla on antaa tulevan kauden valmentajan nimi.

Toivotaan pikaista ulostuloa asian suhteen.
 
EagleEye

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuolla pelillä saa Lehtonen lähteäkin. Mieluiten vaikka heti. Taitoihin nähden itseluottamus liian korkealla ja sen takia tulee niitä virheitä omassa päässä kun taidot ei vaan riitä.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ammattimiehen etiikka. Sillä se hoituu. Kauttaaltaan tilanne on huolestuttava.
 
Kurt

Jäsen
Ei taida olla mahdollista, kun kyseinen valmentaja on tällä hetkellä ihan valmennustehtävissä, eli kauden jälkeen varmaan tiedetään julkisesti.
Mikäli näin on, niin voi hyvinkin olla, että Mattilalla mennään sitten tämä kausi loppuun, vaikka homma olisi millaista kuraa. Tämän perusteella kyseistä valkkua ei siis saisi kesken tämän kauden remmiin mukaan. Projektivalmentajaa puoleksi kaudeksi en lähtisi ottamaan. Saa nimittäin olla melkoinen seppä, että tämän laivan kääntää sijalle 10.

Pieni oljenkorsi on vielä tämän viikonlopun Pohjanmaan reissu. Sieltä 3 pinnaa taskuun, niin kituutus jatkuu. 0-1 pinnaa ja kausi on ohi. 4-6 pinnan potilla saisi hieman anteeksi kolmea perseltyä kotimatsia.

Annetun vinkin mukaisia valmentajia on ymmärtääkseni 4 kpl. Herroilla Törmänen, Selin, Virta ja Virtanen taitaa olla sopparit loppumassa tähän kauteen. Törmäseen ei paukut riitä ja Jypin Virtaseen en usko. Selin ja Virta kelpaisivat kumpainenkin.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei taida olla mahdollista, kun kyseinen valmentaja on tällä hetkellä ihan valmennustehtävissä, eli kauden jälkeen varmaan tiedetään julkisesti.

Toimiiko KooKoon ensi kaudelle tuleva uusi päävalmentaja tällä kaudella jonkun muun liigajoukkueen valmennustehtävissä?

Annetun vinkin mukaisia valmentajia on ymmärtääkseni 4 kpl. Herroilla Törmänen, Selin, Virta ja Virtanen taitaa olla sopparit loppumassa tähän kauteen. Törmäseen ei paukut riitä ja Jypin Virtaseen en usko. Selin ja Virta kelpaisivat kumpainenkin.

Missään ei kai ole sanottu, että kyseinen henkilö toimii tällä kaudella päävalmentajana eli yhtä hyvin kyseessä voisi siis olla vaikkapa Jarno Pikkarainen vai löytyykö muista kuin päävalmentajista ketään muita potentiaalisia nimiä.
 
Viimeksi muokattu:

Hummeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Kiekko - 65
Olenko ainoa joka on kyllästynyt tähän järkyttävään negailuun? Runkosarjaa takana 1/3 täällä ollaan myymässä jo kusilaareja sumulaaksonhuusseista. En siis missään nimessä tarkoita että olisin tyytyväinen sarjatilanteeseen tai peliesityksiin, mutta en myöskään ole valmis heittämään kirvestä kaivoon tässä vaiheessa.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Olenko ainoa joka on kyllästynyt tähän järkyttävään negailuun? Runkosarjaa takana 1/3 täällä ollaan myymässä jo kusilaareja sumulaaksonhuusseista. En siis missään nimessä tarkoita että olisin tyytyväinen sarjatilanteeseen tai peliesityksiin, mutta en myöskään ole valmis heittämään kirvestä kaivoon tässä vaiheessa.

Olet ainoa. Tämä on megalomaaninen krapula, jotkuthan liennyttää krapulaa ottamalla aamulla oikaisevan. Tämä on yleensä väylä suurempiin ongelmiin ja lopulta siihen, että ongelmaa ei itselle tai muille myönnetä. Mutta toisaalta kai Mattilan viime pelin jälkeiset kakkapuheet jo jostain myöntämisestä kielii. Kuka tietää, ehkä tässä on vielä toivoa, mutta en pitäisi todennäköisyyksiä kovinkaan hyvinä.

Ensimmäinen kausi meni kaikkinensa yli odotusten. Yleisöä kävi, tekemisen hyvä henki huokui katsomoon asti. Nyt tekeminen ja joukkue vaikuttaa aneemiselta. Lisäksi meillä on nyt ensimmäistä kertaa ikiaikoihin riski siitä, että pelaamme pitkän kakun kautta ilman mitään panosta. Mehukannuliigassa kuitenkin edessä oli pudotuspelit ja kannujahti sekä välillä liigan tasonmittauksenkin prospect.
 
Steus

Jäsen
Kai sitä nyt saatana saa olla huolissaan, jos runkosarjaa on tosiaan takana jo 1/3 ja mikään - SIIS MIKÄÄN - ei puolla kurssin kääntymistä. Tämäkin negailu on välittämistä ja huolta seuran tilasta. Minusta meillä ei ole varaa välikauteen.
 
Joulutauko kolkuttelee jo ovella, eikä saa olla negatiivinen, vaikka joukkueen peli on aivan helvetin surkeaa puuhastelua, eikä siinä ole järjen hiventäkään.

Yllämainittuun pointtiin vahva sama; meillä ei todellakaan ole varaa näihin välikausiin, jotka alkavat jo loppusyksystä. Koko seura on ihan horroksessa. Vittu, että on turhauttavaa.
 
ruupertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No perkele se negatiivisuus mikään ratkaisu ole, jos homma tarvii saada kääntymään. Silloin tarvii saada ajatukset auki, ja etsiä ratkaisu tilanteeseen, eikä rämpiä siinä samassa paskassa loputtomiin.
Timppa kun on arvostellut paikallista kannattajakulttuuria varsin ansiokkaasti, niin siitä voisi ottaa spekulatiivisen esimerkin: Maratoonari starttaa kauden tärkeimpään kisaan, radan varrella on kasapäin maanmiehiä kovin odotuksin, ja alussa juoksu kulkee. Kympin kohdalla iskee paskatauti, energiat ei imeydy, ja on vaikeaa, sijoitus putoaa. Tässä kohtaako porukka radan varrella alkaa kannustuksen sijaan huutaa juoksijalle; " vittu sä oot paska, tuu pois sieltä, siel on kisa!", vai koittaisko vaikka luoda uskoa siihen kaveriin radalla, ja omalla panoksellaan antaa taistelumieltä positiivisen kannustuksen kautta?
Jos johonkin aidosti uskot, ja seisot sen takana, ei kannustukseen silloin mitään tekoposia tarvita! Koskaan vaan ei pidä luovuttaa! ( No eläissäni olen kolmesti kisan keskeyttänyt- tosin järkisyistä, jotten sädekehää kanna itsekään tässä asiassa.. )
 
Maratoonari starttaa kauden tärkeimpään kisaan, radan varrella on kasapäin maanmiehiä kovin odotuksin, ja alussa juoksu kulkee. Kympin kohdalla iskee paskatauti, energiat ei imeydy, ja on vaikeaa, sijoitus putoaa. Tässä kohtaako porukka radan varrella alkaa kannustuksen sijaan huutaa juoksijalle; " vittu sä oot paska, tuu pois sieltä, siel on kisa!", vai koittaisko vaikka luoda uskoa siihen kaveriin radalla, ja omalla panoksellaan antaa taistelumieltä positiivisen kannustuksen kautta?
Jos johonkin aidosti uskot, ja seisot sen takana, ei kannustukseen silloin mitään tekoposia tarvita! Koskaan vaan ei pidä luovuttaa! ( No eläissäni olen kolmesti kisan keskeyttänyt- tosin järkisyistä, jotten sädekehää kanna itsekään tässä asiassa.. )
Totuus:

Kympin kohdalla iskee paskatauti ripulin valuessa pitkin juoksijan housuja ja kaveri on yltäpäätä omassa ulosteessaan. Yrjö lentää omalle rinnukselle ja tajunta hämärtyy. Tavaraa lentää myös paikalle saapuneen yleisön päälle. Huudan ensihoitajille, että eiköhän viedä poika hoitoon. Aika hyvin verrattavissa myös nyky-KooKoohon.

En usko, että KooKoo tästä nousee. Käyn silti hallilla, koska haluan tukea seuraa taloudellisesti.
 
ruupertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kiitokset Timpalle tuosta Picassomaisesta mielikuvasta- aivan noin ryönäisenä en KooKoon tulevaisuutta näe! Kautta on aivan riittävästi jäljellä jatkopelejä ajatellen, mutta nyt on kyllä tasan viimeinen hetki alkaa voittaa pelejä.
Joku jo väläytti tyhjennysmyyntiäkin, ja sehän ei meillä ole käytännössä edes mahdollista. Kun kaikki (pl. Järkkäri+A-junnut) ovat terveenä, meillä lie tasan 13 hyökkäjää ja yhdeksän pakkia (joista V.V. lainalla Peliitoissa)- ei siinä ole juur särkymävaraa sen enempää kuin kaupattavaakaan, sillä A-junnut pelaavat pääsääntöisesti omaa ligaansa.
 
KOOKOOBOY

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No näin itsekin arvioisin.

@Tim Callahan

Kuinka monta pelaajaa joukosta Haataja, Malinen, Green, O'Connor, Kantola Lehtonen, Eklund pelaa tietojesi mukaan ensi kaudella jossakin muussa liigajoukkueessa? En siis kysy pelaako KooKoossa, koska osa saattaa lopettaakin, mutta kuinka moni siis pelaa jossakin muussa liigajoukkueessa?

Todennäköisesti näistä ei kukaan pelaa KooKoossa, mutta entä muussa liigajoukkueessa?

Malinen
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jännä olisi huomenna nähdä onko Isoilla kirjaimilla keskusteluista ollut mitään hyötyä mutta ehkä hermot säästyy pikkujouluissa paremmin. Luulisin että Irving aloittaa maalissa ja toivoisin että että ketjuja olisi edes vähän yritetty muuttaa.
 
Jos mollivoittoisuus jatkuu lähiviikkoina niin nähtäneen ensimmäiset pelaajien kaupittelut ulos. Käsittääkseni KooKoo etsii ns. vaihtokauppoja, joilla saadaan tämän kauden jengistä poistuvia äijiä pois ja sieltä ensi vuoden kattavalla sopparilla pelaajia sisään.
 
Tuohan on kerrassaan järkevää. Samalla kun saisi vielä tämän kauden palkkakuluja alemmas. Periaatteessa voisin luopua näistä kaikista samantien, jos tilalle tulisi kehityskelpoisia pelureita pidemmällä sopparilla. Haataja, Lehtonen, Green, O' Connor, Kantola, Malinen...

Ja tietty sillä oletuksella, että jatkopapru on jo muualle tehtynä. 17-18 ketjun avauksessa lueteltu joukkueen runko on niin masentava, että jotain lisäyksiä sinne kaipaisikin. Hifkin tunnen parhaiten, sieltä kelpaisi vaihtarina hyvin esim. Teppo tai Miro-Pekka Saarelainen.
 
KOOKOOBOY

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuohan on kerrassaan järkevää. Samalla kun saisi vielä tämän kauden palkkakuluja alemmas. Periaatteessa voisin luopua näistä kaikista samantien, jos tilalle tulisi kehityskelpoisia pelureita pidemmällä sopparilla. Haataja, Lehtonen, Green, O' Connor, Kantola, Malinen...

Sen verran otan kantaa tuosta kohdasta "palkkakulut" että Lehtonen on isolla H:lla Halpa pelaaja KooKoolle. Jarkko Malinen ei kuulu edes top 5 hyökkääjiin kun katsotaan palkkakuitteja.

Kun taas Green ja Haataja ovat sitten siellä + 100k€ / kausi - kategoriassa ja näistä toinen ei taida nykyotteilla kelvata muille seuroille, siis jos heidän pitäisi maksaa tästä miehestä kun taas toinen on sitten pakko pitää Kouvolassa niin kauan kun oikeasti on haaveet pleijareista.
 
Itselläni ei tietoa palkkakuiteista ole, mutta olet varmasti oikeassa ja onhan se melko selvää, että nämä tähtipelaajat 2 vuoden soppareilla ovat hyvin halpoja kavereita. Malinen, O'Connor ja Lehtonen ovat varmasti halpoja ja siten heillä voisi ollakin ihan hyvää vaihtoarvoa. Green, Haataja ja Irving ovat oletettavasti joukkueen palkkakuninkaat, näiden kohdalla voisi sitten niitä palkkakuluja saada alemmas. Haataja ja Irving kelpaavat varmasti jollekin jengille, Green onkin vaikeampaa kauppatavaraa tässä vaiheessa. Kenties lähempänä siirtorajaa kun kautta on vähemmän jäljellä vanha kokenut sotaratsukin kelpaa muille.

Löytyy muutes näille joukkueen tähtipelaajille yksi selvä yhdistävä tekijä. Kaikilla oli viime kaudella selvä näytönpaikka urallaan. Nälkäinen nousijajoukkue, jolla pelit sujuivat yläkanttiin oli loistava paikka antaa näitä näyttöjä. Nyt toinen kausi samassa jengissä, alipalkattuna ja vielä kun peli ei kulje, niin ei enää olekaan niin kivaa. Tämä nälän puute näkyy kyllä kauas katsomon ylälehtereille asti.
 
Minor

Tämä on ihan totta ja oikeastaan pätee koko joukkueeseen tällä hetkellä. Ensimmäisellä kaudella koko joukkueelta pieni ylisuorittaminen (joka taas kasvatti odotukset jopa ylioptimistiksi) ja tällä kaudella kun ollaan siinä realismin ytimessä niin kenelläkään ei ole enää kivaa. Ehkä tämä on se nykyvalmennuksen, kärkipelaajien ja neloskentän oikea taso.
 
Kurt

Jäsen
Joko saa luovuttaa?

Lupaava 0-2 vierasjohto Vaasassa tuottaa 0 pistettä. Kirsikkana kakun päällä viimeisen erän av-maali Sportille ja superbonuksena voittomaali 2 sekuntia ennen loppua. On kyllä häviämisen kulttuuri nyt syvällä.
 
Ansa Paitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei kannata luovuttaa ja Kultasta siteeraaten "ei kannata panikoida". No eipä ei. Kaksi sekuntia ja...
Taitaa Kultasellakin olla pian huikeat paineet. Ellei ole jo, tai ainakin aihetta luulisi olevan.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Vitun raikasta. Aivan kauheaa tekemistä ensimmäisen erän jälkeen. Kaksinkamppailut hävittiin täysin, kiekollinen peli aivan surkeaa ja lopussa legendaarinen jäähdytellään pisteet. Niin ja tuo ylivoima.

Entä mitä sanotte näistä johtavista pelaajista pl Haataja. Lehtonen sinne Peliittoihin pitäisi ihan periaatteesta lähettää ja Green, voi sentään Josh. Ei vaan perkele tule mitään.
 
Kurt

Jäsen
Enää ei edes vituta, oikeastaan fiilis on epäuskoisen huvittunut. Voiko tämä oikeasti mennä näin huonosti.

Sen verran meikäläisessäkin on kotimanagerin vikaa, että olo on lähinnä utelias. Kiinnostaa kovasti, että mitä seuran johto tekee, tehtävää piisaa mm. Näiden asioiden parissa

-valmennus koskien niin tätä kuin ensi kautta
-tämän kauden talouden pelastaminen, yleisökato on ovella
-ensi kauden joukkue, tämän hetken julkaistuissa soppareissa ei ole ainuttakaan kärkipelaajaa
-nykyisillä pelaajilla kaupanteko, tuleeko kauppoja

Nuo asiat kiinnostavat paljon enemmän kuin kauden loput 40 ottelua, joissa ei ole enää panosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös