KooKoo kaudella 2016–2017

  • 201 152
  • 1 031

Kioto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KalPassa Jokela oli hidas eikä aina tuntunut ymmärtävän liikkeen heikenneen parhaista vuosistaan ja tästä syystä saattoi pelata itsensä ulos tai yrittää turhan vaikeita ratkaisuja. Vastapainona kulmissa ja maalinedessä parhaimmillaan hämmentävän hyvä pelaamaan harmaalla alueella antaen joka vaihdossa kovuutta sääntöjen rajamailla kuitenkin kohtuullisella jäähymäärällä.

Viimeinen lause kuulostaa jo hyvältä meidän vinkkelistä, voimaa maalin eteen sekä kulmiin suht pienillä jäähymäärillä on juuri sitä mitä KooKoo kaipaa tällä hetkellä.
Kiekollisuutta pakistossamme on jo ennestään ihan mukavasti, mutta tuo fyysinen ja vittumainen isäntä oman maalin edustalta on puuttunut täysin kun Jakobsonkin on ollut odotettua kiltimpi versio.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Mitähän tähän nyt sanoisi? En jotenkin jaksa innostua liikaa Jokelasta, jos ei koveta niin ei koveta.

Periaatteessa siis ihan ok haku, mutta vahvistaako Jokela puolustusta oikeasti kuinka paljon enemmän esim. Koposeen verrattuna? Koponenhan on pelannut, sen vähän siis mitä on pelannut, ihan kohtuullisesti, kun suhteuttaa sen siihen miten sekaisin koko joukkueen pelaaminen on ajoittain ollut. Toisaalta Jokelaa uskaltanee peluuttaa Marloa enemmän ja onhan ukko lähtökohtaisesti Marskia astetta kovempi pelimies, saa nähdä onko myös kaukalossa. Noh, perusongelmahan tässä pysyy eli Grönholmin ylipitkä soppari ja sehän tässä sen yhden pakin paikan/palkan syö.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Fordél

Jäsen
Sijouttumisessa juurikin oli ongelmia viimeisella KalPa-kaudella. Hitauden takia usein väärässä paikassa väärään aikaan ja ajoi itseään ulos tilanteista. Tämän kun yhdisti siihen, että kiekon kanssa tuli kiire, niin ei voinut oikein olla tyytyväinen pelillisen antiin. Kaikkea hyvää Mikolle kuitenkin Kouvolaan!

Jep, eihän tämäkään hyvälle kuulosta, mutta tosiaan kun vertailua tehtiin Ossi-Petteri Grönholmiin niin toiveissa on, että sijoittuminen olisi edes tätä parempi. Katsotaan, mikä on taso. Ihmeitä ei odoteta vaan sitä kuuluisaa peruspeliä 13-15 minsan verran.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mikko Jokelaa kuvailtiin jatkoajan esittelyssä noin kaksi vuotta sitten seuraavasti:

Vahvuudet:

Isokokoinen puolustaja liikkuu suhteellisen sulavasti ja osaa jakaa kovia taklauksia. Yksi liigan parhaita avojään taklaajia, jota vastaan ei kannata jäädä ihailemaan syöttöjään. Jokela osaa myös laukoa kohtalaisesti, vaikkei mikään siniviivapelote olekaan.

Heikkoudet:
Usko kiekollisiin taitoihin saattaa joskus olla katteetonta ja Jokela ajautuukin vaikeuksiin yrittäessään liian vaikeita ratkaisuja. Yli-innokkaat taklaukset ovat myös tuoneet isoja rangaistuksia sekä useita itsensä tilanteista ulospelaamisia.

Vieläköhän nuo vahvuudet pitää paikkansa? Liikkuuko edelleen sulavasti ja jakaako kovia taklauksia? Onko edelleen liigan parhaita avojään taklaajia vai onko ikä tehnyt jo tehtävänsä?

Eiköhän nyt kuitenkin ole kyseessä OPG:tä parempi puolustaja kaikilta ominaisuuksiltaan.
 

hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Oli hyvä ettei Kuopiossa enää jatkanut. Liike alkoi olla todella vaatimatonta ja se johti vaikeuksiin omassa päässä. Taklaamaan ei oikein enää ehtinyt. OPGn kanssa alkavat olla sahapukkeja molemmat. Liukkaat hyökkääjät kiertävät nämä herrat.
 

Kioto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oli hyvä ettei Kuopiossa enää jatkanut. Liike alkoi olla todella vaatimatonta ja se johti vaikeuksiin omassa päässä. Taklaamaan ei oikein enää ehtinyt. OPGn kanssa alkavat olla sahapukkeja molemmat. Liukkaat hyökkääjät kiertävät nämä herrat.
Jos Jokela oli viimekaudella niin heikko kun Kuopion suunnalta annetaan ymmärtää niin muutamaan tilastoseikkaan kaipaisin hieman perusteluja.

Eli Jokela pelasi viimekaudella runkosarjassa Kalpa pakeista toiseksi eniten otteluita 56kpl ja kellotti niissä peliaikaa keskimäärin 20.12 minuuttia joka oli neljänneksi eniten, kuitenkin vain 23 sekunttia vähemmän kuin toiseksi eniten pelannut Santeri Lukka.
Alivoimaa Jokela pelasi Kalpa pakeista ylivoimasesti eniten, reilu 26 minuuttia enemmän kuin toiseksi eniten alivoimaa luutinut Jussi Timonen jolla tosin otteluita noin 10 kappaletta vähemmän pelattuna.

Herää vain kysymys että oliko Jokela oikeasti noin huono kuin annetaan ymmärtää, vai vetikö Pekka Virta laput silmillä penkin takana jakaen Jokelalle liikaa vastuuta pelisuorituksiin nähden?
 

Fordél

Jäsen
Positiivista on (tai ainakin pitäisi olla), että KooKoossa Jokelan roolin ei pitäisi olla noin suuri kuin viime kaudella KalPassa. Ylivoimaahan Jokelaa ei tarvita, joten tontiksi jää 5vs5 -peli ja alivoima. Jos tontti voidaan pitää n. 15 minsassa niin varmasti se näkyy vanhalla miehellä positiivisesti myös peliotteissa.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko kukaan sattumoisin käynyt tänään tai lähiaikoina KooKoon harjoituksissa? Mahtaako Terry Broadhurst olla pelikunnossa tai onko ylipäätään ollut mukana treeneissä?
24.10.2016 tiedotettiin, että Terry Broadhurst on sivussa 2-3 viikkoa. Nyt tuosta on kulunut kaksi viikkoa. Voisikohan Terryä jo odottaa kokoonpanoon lauantaina 12.11.2016, kun Pelicans saapuu KooKoon vieraaksi Lumon Areenalle.
 

Steus

Jäsen
Ei tietoa Broadhurstista. Pakkipuoli on nyt kuitenkin Jokelan saapumisen myötä saanut vähän aiempaa enemmän luottoa ainakin minun papereissani.

Toissa viikolla alettiin taas napsia voittoja, joskin iso kiitos siitä kuuluu heikkovireisille vastustajille. Toivottavasti voitot näkyvät tällä viikolla kasvaneena itseluottamuksena. Tällä viikolla pelataan kahdesti kotona ja vastustajatkaan eivät ole sieltä hankalimmasta päästä. Jos pudotuspeleihin mielitään muutenkin kuin puhuttuna tavoitteena, on tältä viikolta tultava kaksi voittoa ja mielellään ilman pistemenetyksiä. Jukurit on ylisuorittanut sarjanousija ja KooKoolla on läheistäkin kokemusta sellaisesta viime vuodelta. Lauantain Pelicans-peliin latausta voi etsiä vaikka aiemmalta vaiheelta syksyä. Vitun nolo turpasauna Lahdessa tuhosi ainakin minun luottamukseni ja siitä eteenpäin on tullut kirjoiteltua enempi negatiivista, jos sitäkään. Maksamalla kalavelat verkkoineen takaisin KooKoo saa varmasti jotain minun sisälläni korjattua.

Mahdollisuuksien viikko.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Facebookissakin kerrottiin että Terry is back in business. Keskiviikkona sitten hakataan päätä Dufvan muuriin joten Terryn röyhkeyttä tarvittaneen
 

KOOKOOBOY

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko kukaan sattumoisin käynyt tänään tai lähiaikoina KooKoon harjoituksissa? Mahtaako Terry Broadhurst olla pelikunnossa tai onko ylipäätään ollut mukana treeneissä?

Tänään pientä vakoilua tehty ja tässä poimintoja:

Haataja - Green - Hakulinen
Kantola - Malinen - Broadhurst
Savilahti - Virtanen - Hyvärinen
Koivisto - Juutilainen - Alikoski

Immonen oli treeneissä mukana ja hieman vaihtelivat harjoitteesta riippuen paikkoja Virtasen kanssa. Kuitenkin siten että kun treenasivat 5vs5 peliä huomista silmällä pitäen niin Immonen istui penkin päässä ja Virtanen pelasi.

Lehtonen - Jokela
Jacobsson - O'Connor
Nyqvist - Eklund
OPG - Vainio / Pelli

Vainio ja Pelli pelasivat / treenasivat joka toista.

YV:t olivat miltei samat mutta pientä eloa oli tullut:

Haataja - Green - Kantola
Lehtonen - O'Connor

Hakulinen - Malinen - Broadhurst
Jokela - Jacobsson

Eli Eklund ei pelannut yv:n mukana. Samoin tuo Hakulisen kokeilu tuossa yv:ssä voisi kieliä siitä että huomenna Jarkko Immonen syö poppareita katsomossa.

Erikoismainintana Kai Kantolan viikset! ! !
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kun katsoo noita KOOKOOBOY:n vakoilemia koostumuksia, niin voisiko joku valaista mitä Anrei Hakulinen tuo joukkueeseen? Jotainhan hänen on tuotava kun saa kovalla roolilla pelistä toiseen pelata. Varsinkin ylivoimassa mies ihmetyttää kun ei hän mitenkään erinomaiselta pelintekijältä vaikuta ja maaliahan mies ei saa aikaiseksi. Tämä on mysteeri joka ei minulle aukene,mutta ehkä sen takia en olekaan jääkiekkovalmentaja.
 

KOOKOOBOY

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kun katsoo noita KOOKOOBOY:n vakoilemia koostumuksia, niin voisiko joku valaista mitä Anrei Hakulinen tuo joukkueeseen? Jotainhan hänen on tuotava kun saa kovalla roolilla pelistä toiseen pelata. Varsinkin ylivoimassa mies ihmetyttää kun ei hän mitenkään erinomaiselta pelintekijältä vaikuta ja maaliahan mies ei saa aikaiseksi. Tämä on mysteeri joka ei minulle aukene,mutta ehkä sen takia en olekaan jääkiekkovalmentaja.

Et ole ainoa kenelle tämä ei aukea. Toisaalta ehkä se sieltä kohta aukeaa koko kiekkoa seuraavan kansan silmille ja Hakulinen on marraskuun "kuuma pelaaja"
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Et ole ainoa kenelle tämä ei aukea. Toisaalta ehkä se sieltä kohta aukeaa koko kiekkoa seuraavan kansan silmille ja Hakulinen on marraskuun "kuuma pelaaja"

Toivottavasti vuoden 2016 marraskuun..

Hakulinen on taas niitä pelaajia, jotka ovat liian hyviä mestikseen, mutta liigassa ei oikein riitä. Kokeilisivat vaikka Juutilaista tuossa Hakulisen paikalla.
 

ruupertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onkohan Immosella jotain kremppaa, sillä parissa viimeisimmässä pelissä aloitusprosentti tipahti 11.1een, eikä myöskään hoitanut aloituksia alkukauden malliin- vain 9 aloitusta/peli.
 

KOOKOOBOY

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onkohan Immosella jotain kremppaa, sillä parissa viimeisimmässä pelissä aloitusprosentti tipahti 11.1een, eikä myöskään hoitanut aloituksia alkukauden malliin- vain 9 aloitusta/peli.

Vai voisiko syy olla ettei peli kulje ja paikka edes kolmen vuoden pahvin omaavalla pelaajalla pelaavassa kokoonpanossa ei ole itsestään selvyys? Ainakin treenasi täyttä eikä ollut punaisessa paidassa.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Vainio lainalle Heinolaan | KooKoo
Vainio hakemaan vauhtia Peliitoista

Järkevä veto varmasti kaikille. Vainio on jäänyt alkukaudesta pienelle peliajalle, otteet ovat olleet aika vaisuja varsinkin puolustustilanteissa, joissa on pelannut ilman kiekkoa ja oli vasta vielä pienen pätkän telakallakin. Nyt Jedan kingi saa peliaikaa ja vastuuta sarjassa, jossa taidot varmasti riittänevät ja itseluottamuskin toivottavasti kasvaa. En sano, että aihio on kunnossa, koska tuon maininnan jälkeen sietäisi aina saada nyrkistä kurkkuun, mutta yhtä kliseisesti; potentiaalia on.
 

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mattila voisi lopettaa sen sössöttämisen pienistä marginaaleista ja muusta paskasta, ja laittaa pelin kuntoon. Helvetin noloa hävitä kaikenmaailman Jukureille. Kerkesin jo elätellä toivoa ennen maajoukkuetaukoa, että jotain olisi tapahtunut, mutta eipä näköjään. Mun mitta alkaa olla täynnä.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jotenkin hommasta haisee virkamiesmäisyys. Torikokouksia ei ole juuri koskaan. Melkein tulee Nickersonia ikävä, silloin edes jotain tapahtui. Nyt on vaikea pysyä edes hereillä kun peliä sohvalla katsoo
 

yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Jotenkin hommasta haisee virkamiesmäisyys. Torikokouksia ei ole juuri koskaan. Melkein tulee Nickersonia ikävä, silloin edes jotain tapahtui. Nyt on vaikea pysyä edes hereillä kun peliä sohvalla katsoo

Juuri näin. Eilen pisti vahvasti silmään valmentajien toiminta esim mainoskatkojen aikana. Dufva ohjeisti joukkuettaan vahvasti koko ajan, pelaajat kerääntyivät hänen ympärilleen, Vastaavasti KooKoon pelaajat liukuilivat jäällä ja Mattila seisoi kädet puuskassa penkin takana täysin eleettömänä. Jotenkin semmoinen vitutus ja jossain määrin jopa yhteys Mattilan ja pelaajien väliltä puuttui ainakin tuon perusteella kokonaan. Vahva "ollaan vaan täällä töissä"-mentaliteetti välittyi ja tämähän ei todellakaan lupaa hyvää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös