KooKoo kaudella 2016–2017

  • 201 167
  • 1 031

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Anssi Salmela vaikuttaa kyllä sellaiselta ihmispenikseltä että tuskin koppiin ainakaan hyvää henkeä tuo... olisi myös liian kallis.
 
KooKoo kaipaa jykevää peruspuolustajaa ja kyllähän Jokela sellainen on.

Toivotaan, että Terry toipuu jo reilun viikon päähän, mutta vamma on vähän sellainen, josta on toipumisarviota vaikea tehdä. Luultavasti viimeistään kahden viikon päästä kehissä.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Lähtisiköhän OPG samalla pois ja Koponen saisi loppukauden jatkon? OPG veti pari peliä ihan vihkoon ja on ollut sen jälkeen poissa kokoonpanosta. No...Tuskin se OPG tosin ilman uutta seuraa mihinkään lähtee.
 

Fordél

Jäsen
Kyllähän Jokela kelpaisi KooKoon pakistoon kolmospariin. Täyttäisi monilta osin niitä puutteita, joita pakistossa on. Kuten täällä on tuotu jo esille, suurin kysymysmerkki olisi nopeuden riittäminen. Kuitenkin viime aikaiseen OPG:n verrattuna (alkukaudestahan OPG pelasi paikoin ihan hyvin) Jokela vaikuttaisi jo NHL-tason vahvistukselta.
 
Eiköhän Marlolle näytetä ihan palkkasyistä ovea ja Jokela hyppää hänen tilalleen. Eihän Marlo huonosti pelannut, mutta hänen sopimuksensa mahdollistaa nyt nopean ulostamisen. Varmaankin myöhemmin tällä viikolla julkaistaan uusi pelaaja.

Lehtonen - Eklund
O'Connor - Jacobsson
Jokela - Nyqvist
Vainio - Pelli
OPG
 

Fordél

Jäsen
Lehtonen - Eklund
O'Connor - Jacobsson
Jokela - Nyqvist
Vainio - Pelli
OPG

KooKoossahan on jo nyt koitettu laittaa pakistossa kätisyydet kohdilleen, ja sama meininki varmasti jatkuisi Jokelankin tulon myötä (siis jos nyt edes tulee KooKooseen). Kahta rightin pakkia Jokelaa ja Nyqvistiä ei ole siis järkeä laittaa samaan pariin. Sama pätee Vainio-Pelli -pariin. O´Connor-Lehtonen pakkiparin hajoittaisin itsekin, jotta saataisiin pelin avaamiskykyä lajemmin eri pakkipareihin.

Kasaisin itse pelaavan kuusikon seuraavaan muotoon:

Jacobsson - O´Connor
Lehtonen - Jokela
Eklund - Nyqvist

Kyllähän tuo pakisto näyttäisi jo KooKoon resursseihin peilattuna oikein hyvälle.
 

Kurt

Jäsen
KooKoon puolustusnelikko O'Connor, Lehtonen, Eklund ja Jacobsson muodostaa sen verran hyvän kärkinelikon, että itselleni kelpaa puolustusta vahvistamaan pelaaja joka täyttää kriteerit "vakaa liigapelaaja". En siis odotakaan enää mitään kärkipään kiekollista liideriä, minulle riittää se, että pelaavassa kuusikossa on yksi "mestis-pakki" vähemmän. Esimerkiksi Jimmy Kurki sopisi tuohon jatkoksi tällä hetkellä erittäin hyvin.

Lauantainen Ässät-voitto oli muuten todella herkullinen juttu, sen ansiosta viime viikon potiksi muodostui 5 pistettä ja tämä oli koko kauden ensimmäinen viikko, kun KooKoo saavutti enemmän pisteitä tavoitepistemäärän mukainen viikkokertymä olisi edellyttänyt. Hyvä juttu.
 
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kurki olisi juurikin sellainen pelaaja, jota tuolla kaivattaisiin. Hyvä, kokenut peruspakki, joka ei ole kuitenkaan ihan kädetön. Vainio, OPG ja Pelli ovat pelanneet sen verran ailahtelevasti, että Marlo Koponen on tuntunut taivaan lahjalta.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Mitähän KooKoon facesivuilla tarkoitetaan tekstillä "Huomenna vielä vähän erikoisempi päivä... Stay tuned!"? Uutta tai uusia sopimuksia tulossa?

KooKoo | Facebook (linkki KooKoon faceen)

Taisi olla tuo "Pelaajat oikeissa töissä"-hassuttelupäivä.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Vieläkö se Rajala on apteekissa? Vai onko se Green siellä hakemassa "lisaa vitamiiineja".

Se on totta, että tuon kärkinelikon pitäisi kantaa aika pitkälle. Kuitenkin siellä Lehtonen ja Eklund ovat olleet todella kaukana viime vuoden tasostaan. Joten nelikko on kokonaisuudessaan alisuorittanut ja taustalta ei ole tukea tullut. Mutta sentään Nyqvistin muutama viimeinen peli on lupauksia herättävä, annetaan myös Vainiolle vielä mahdollisuuksia.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ensin valitetaan, kun KooKoo ei tee ja julkaise mitään videoita ja sitten kun videoidaan niin se onkin väärin videoitu. On tää nyt taas vaikeaa. Vaikea saada näköjään "kannattajat" tyytyväiseksi teki sitten mitä tahansa tai parempi ilmeisesti että ei kannattaisi videoida mitään "kannattajien" iloksi. Kaikki videoinnin ammattilaiset ottakaa rohkeasti yhteyttä KooKoon toimistoon ja esittäkää sinne toivomuksenne mitä pitäisi videoida vai olisiko parempi että mitään ei videoida kaukalon ulkopuolisista tapahtumista. Itse en todellakaan jaksa tämmöisillä asioilla stressata, jos joku tekee videon pelaajien työpäivästä. Camoon, ei näitä ole pakko katsoa, varsinkin jos ahdistaa.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Esimerkiksi Jimmy Kurki sopisi tuohon jatkoksi tällä hetkellä erittäin hyvin.

Kurki olisi juurikin sellainen pelaaja, jota tuolla kaivattaisiin. Hyvä, kokenut peruspakki, joka ei ole kuitenkaan ihan kädetön. Vainio, OPG ja Pelli ovat pelanneet sen verran ailahtelevasti, että Marlo Koponen on tuntunut taivaan lahjalta.

Jimmystä on turha enää haaveilla. Olen muistaakseni maininnut tämän aikaisemmin, mutta Jimmy Kurki oli ainut pelaaja viime vuoden joukkueesta (nykyisten sopimuspelaajien lisäksi), kenet KooKoo olisi halunnut pitää ja tarjosi siis myös jatkosopparia hänelle. Jimmy halusi itse palata Ruotsiin henkilökohtaisten syiden takia. Ei tule suurella todennäköisyydellä pelaamaan enää Suomessa. Hänet pitää jatkossa Ruotsissa siviilipuolen asiat ja sillä sipuli. Jimmyn tulolla on siis aivan turhaa enää spekuloida.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Marlo Koposen sopimus päättyi KooKoossa. Kiitos Marlo ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen.

Koposen sopimus päättyi | KooKoo

Jutussa kerrotaan, että muiden puolustajien tervehtyessä ei jatkolle ollut enää tarvetta. Voisikohan Marlon sopimuksen päättymisen tulkita myös siten, että KooKoo olisi vielä mahdollisesti hankkimassa uutta pelaajaa puolustukseen?
 

Kioto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No nyt tuli mukavasti kokemusta ja vaadittavaa rutiinia pakistoon, plussaa vielä kotimaisuudesta.
Toivottavasti Jokela löytää vanhoilla päivillä viellä uutta nostetta uudesta seurasta kuten parin muunkin konkarin kohdalla on käynyt.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jälleen hyvä hankinta KooKoolta resursseihin nähden. Jos ei kohta ala nousua tapahtumaan, niin äijä vaihtoon penkinpäästä.

Ainoa miinus mikä Jokelassa on, on miehen liike. Riittääkö se liigatasolle? Viime vuodet on ollut vähän ongelmia sen saralla.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ainoa miinus mikä Jokelassa on, on miehen liike. Riittääkö se liigatasolle? Viime vuodet on ollut vähän ongelmia sen saralla.

Tuo on ainoa asia, joka tässä hankinnassa minuakin mietityttää.. Meillä on jo yksi hidas ja kokenut poppareilla, mutta pidän silti Jokelaa varmempana valintana kentälle, kuin OPG:tä. Nyt on hyvä paikka antaa Pellille ja Vainiolle peliaikaa A-junnuissa.
 

Fordél

Jäsen
Tuo on ainoa asia, joka tässä hankinnassa minuakin mietityttää.. Meillä on jo yksi hidas ja kokenut poppareilla, mutta pidän silti Jokelaa varmempana valintana kentälle, kuin OPG:tä. Nyt on hyvä paikka antaa Pellille ja Vainiolle peliaikaa A-junnuissa.

Jokelan kohdalla kuitenkin peliälyn ja sijoittumisen pitäisi olla sen verran eri luokkaa OPG:n verrattuna, että on varmasti häneen verrattuna selkeä vahvistus. Riittävätkö ne sitten kuinka hyvin korvaamaan heikentynyttä liikettä ja kuinka suureen rooliin Jokelan voi lopulta heittää, selviävät kun nähdään Jokela kaukalossa. Jokatapauksessa hieno hankinta taas kerran toimistolta ja nyt joukkue voisi olla valmis (loukkaantumiset voivat tietysti tätä vielä muuttaa).
 

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Jokelan kohdalla kuitenkin peliälyn ja sijoittumisen pitäisi olla sen verran eri luokkaa OPG:n verrattuna, että on varmasti häneen verrattuna selkeä vahvistus.

Sijouttumisessa juurikin oli ongelmia viimeisella KalPa-kaudella. Hitauden takia usein väärässä paikassa väärään aikaan ja ajoi itseään ulos tilanteista. Tämän kun yhdisti siihen, että kiekon kanssa tuli kiire, niin ei voinut oikein olla tyytyväinen pelillisen antiin. Kaikkea hyvää Mikolle kuitenkin Kouvolaan!
 

HokiHero

Jäsen
KalPassa Jokela oli hidas eikä aina tuntunut ymmärtävän liikkeen heikenneen parhaista vuosistaan ja tästä syystä saattoi pelata itsensä ulos tai yrittää turhan vaikeita ratkaisuja. Vastapainona kulmissa ja maalinedessä parhaimmillaan hämmentävän hyvä pelaamaan harmaalla alueella antaen joka vaihdossa kovuutta sääntöjen rajamailla kuitenkin kohtuullisella jäähymäärällä. Onnea Mikolle kauteen, toivottavasti onnistuu. Se että liike ja kiekkovarmuus ei riitä Virran peksin pelitavassa pakkina ei vielä tarkoita etteikö jossain muualla voisi tuoda selkeää lisäarvoa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Slovakia vs Saksa
  • 1.95
  • 4.20
  • 3.10
Sveitsi vs Norja
  • 1.16
  • 7.50
  • 13.00
Ruotsi vs USA
  • 2.46
  • 4.40
  • 2.34
Tshekki vs Suomi
  • 2.66
  • 4.20
  • 2.36
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös