KooKoo kaudella 2016–2017

  • 200 813
  • 1 031

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Vaikka Kultanen on Luumäellä syntynyt ja Valkealan miehiä, niin ei hän silti tyhmä sentään ole eli eiköhän nämä O'Connor-huhut voida unohtaa. @Fordél jo hyvin kirjoittikin aiheesta ja syistä eli en lähde toistamaan. Toki jos pelaaja haluaa palavasti pois, niin paha ketään on väkisin pitää, mutta mitään viitteitä tällaisesta ei ole ollut. Nykyiset peliesitykset nyt vittuttanevat kuitenkin aivan kaikkia.

Repo olisi kyllä erinomainen haku ja kahden vuoden sopparia samoin tein kirjoittamaan, jos tulisi. Tosin todella outo ratkaisu yhtä kaikki Pelicansilta, jos ovat jannun oikeasti pois päästämässä. Vaihdossa sitten Savilahti ja riittävästi rahaa. Ylipäätään Savilahden voisi joku jengi vielä huolia viime kausien esitysten takia ja ehkä ihan uransakin kannalta olisi Mr. S/M:n syytä katsella muita maisemia. Hakulisen kohdalla juna on aika todennäköisesti jo mennyt.
 
Fordél

Jäsen
Itse en luopuisi Savilahdesta. KooKoo on saanut kahden vuoden sopparilla hyvän kehittyvän nuorehkon pelaajan, jonka pelaaminen on kehittynyt vuosi vuodelta. Yksi heikko syksy ei tätä poista. Olisi todella lyhytnäköistä luopua nyt Savilahdesta sen takia, että koko jengin peli on sekaisin. Toivotaan, että KooKoon johdossa katsotaan asioita pidemmällä aikajänteellä ja Savilahtea ei ulosteta. Etenkin, kun suurimmat puutteet ovat edelleen pakistossa.

Summa summarum, en usko, että Repo tulee Kouvolaan.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Toisaalta juuri näistä mainitsemistasi syistä Savilahti voisi ehkä kiinnostaa muita seuroja potentiaalisena vaihtokohteena. Revon keissi on täysin hypoteettinen, mutta 100 kertaa mieluummin S/M kiertoon kuin O'Connor. Toki ehdoin tahdoin ja erikseen ei miehestä kannata eroon pyrkiä vielä tässä vaiheessa, vaikka historiallisen heikosti mustaoranssissa esiintyykin, koska juuri tuota mainitsemaasi potentiaalia (toivottavasti) on.
 
Hummeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Kiekko - 65
Itse en luopuisi Savilahdesta. KooKoo on saanut kahden vuoden sopparilla hyvän kehittyvän nuorehkon pelaajan, jonka pelaaminen on kehittynyt vuosi vuodelta. Yksi heikko syksy ei tätä poista. Olisi todella lyhytnäköistä luopua nyt Savilahdesta sen takia, että koko jengin peli on sekaisin. Toivotaan, että KooKoon johdossa katsotaan asioita pidemmällä aikajänteellä ja Savilahtea ei ulosteta. Etenkin, kun suurimmat puutteet ovat edelleen pakistossa.

Summa summarum, en usko, että Repo tulee Kouvolaan.
Erittäin samaa mieltä. Savilahdesta ei ole järkevää luopua vaikka syksy on ollut heikko. Tällä hetkellä on ihan sama mitä pelaajien selässä lukee, ongelmat ovat ihan muualla. Jos Repo olisi tulossa niin tervetuloa, mutta pelimerkit tulisi nyt käyttää penkintaakse ja mahdolliseen puolustaja hankintaan.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos Repo olisi tulossa niin tervetuloa, mutta pelimerkit tulisi nyt käyttää penkintaakse ja mahdolliseen puolustaja hankintaan.

Repo pelaa keskiviikkona Kouvolassa, mutta ei mustaoranssissa peliasussa.
 
Mun puolesta voidaan antaa vaikka O'Connor ja Lehtonen Revon kahden vuoden signeerauksesta, koska tämä kausi on jo taputeltu, eikä nuo kaverit meillä ensi talvella pelaisi muutenkaan.

Aika nopeasti alkoi jo ensi kauteen valmistautuminen...
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Laitetaanko Repo sit puolustajaksi jos pari pakkia laitetaan vaihdossa. Ei tää kausi vielä ole taputeltu mut kyllä vtuttaa kun säälit jää pisteen päähän
 
Laitetaanko Repo sit puolustajaksi jos pari pakkia laitetaan vaihdossa. Ei tää kausi vielä ole taputeltu mut kyllä vtuttaa kun säälit jää pisteen päähän
Kaipa tuosta voi Haatajaa ja Broadhurstia laittaa lihoiksi tai Greeniä lähetellä siirtorajalla sitten mestaruusjahtiin vielä.

Malinen nyt sentään voi jopa jatkaa ensi kaudella, jos kaikki menisi putkeen.
 
Fordél

Jäsen
Mun puolesta voidaan antaa vaikka O'Connor ja Lehtonen Revon kahden vuoden signeerauksesta, koska tämä kausi on jo taputeltu, eikä nuo kaverit meillä ensi talvella pelaisi muutenkaan.

Aika nopeasti alkoi jo ensi kauteen valmistautuminen...

Onneksi kausi on taputeltu vain sun päässä. Viime kaudellakin olit taputtelemassa kautta jo ennen aikoja (et tosin ihan vielä näin aikaisessa vaiheessa) ja myymässä ukkoja muualle, koska mahdollisuuksia ei pitänyt enää olla. Onneksi johdossa ei luovutettu, ja KooKoo tappeli loppuun asti pudotuspelipaikasta.
 
No aika selkeästi silloinkin jäätiin kuitenkin pudotuspelipaikasta.

Onhan tuo peli nyt niin hirveää paskaa, että ei pahemmasta väliä. Onneksi lihapiirakat on hyviä hallilla ja Orpelta saa syötyä päivällisen, niin käydään nyt niiden takia vielä. En jaksa enää tekotsempata, kun pelkällä turhalla toivolla ei pitkälle mennä.

Tälläkin viikolla tarvittaisiin taas minimissään se 5 pistettä tai jälleen mennään lisää miinukselle tavoitetaulukossa.
 
Fordél

Jäsen
No aika selkeästi silloinkin jäätiin kuitenkin pudotuspelipaikasta.

KooKoo jäi pudotuspelipaikasta huiman viiden pisteen päähän. Onneksi ei luovutettu silloin samaan aikaan kuin itse olit valmis luovuttamaan ja toivottavasti ei luovuteta vielä nytkään vaikka peli on toki heikkoa eikä näillä otteilla ole mitää asiaa pudotuspeleihin. Runkosarjaa on kuitenkin vasta kuudennes takana.
 
Suosikkijoukkue
KK
Toiveajattelua ainakin Immosen osalta. Jarkko A. Immosesta KooKoo ei pääse eroon kuin vasta kolmen vuoden päästä. Immonen teki KooKoon kanssa kolmen vuoden sopimuksen ja Immonen osti Kouvolasta asunnon ja luulenpa, että Immosen tämän kauden esityksillä voi olla kysyntä hänen osaltaan aika vähäistä.
Ei nyt kuulu ketjun aiheeseen, mutta kuulin huhun, että Immosen lähtisi kesken sopimuksen jo kauden vai oliko se kahden jälkeen jolloin ainakin yksi vuosi sopimuksesta jäisi pelaamatta KooKoossa. Suuntana Jakella olisi Espoo. No tämä selviää vasta kauden kahden päästä joten katsellaan sitten. Saa ottaa talteen ja tulla sitten sanomaan, kun jotain tapahtuu tai ei tapahdu. Viimeksi tämä htt:lta kuulemani huhu piti paikkaansa. Vaikea uskoa kyllä tätä huhua, koska tähän episodiin on vielä aikaa ja asiat voivat muuttua radikaalistikin jolloin Jakellakin alkaa jo ikää olemaan.
 
Ansa Paitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mikä/kuka on tämä syväkurkku, joka tuo asioita "huhuja" vaihdoksista? Onko kyse vain huhuilusta, vai onko joku "sisäpiiriläinen" vuotanut vai kenties joku pelaaja "antanut ymmärtää".
Vanha totuushan tietysti lienee, että mikään ei ole niiiin mukavaa kuin spekulointi.
Elämme mielenkiintoisia aikoja.
 
Huhumyllyhän lähti liikkeelle tästä viestistä:

Joukkueessa on ilmeisesti tapahtumassa liikehdintää. Ainakin yhdelle pelaajalle etsitään uutta seuraa.

Ei kai kukaan ole varsinaisesti kertonut, että KooKoo olisi vaihtamassa jonkun toisen seuran kanssa pelaajia.Eli tuon huhun mukaan yhdelle pelaajalle etsittäisiin uutta seuraa, mutta tuohon ei ilmeisesti liity mitään vaihtokauppaa. Voihan olla, että tuo huhu ei pidä edes paikkansa.
 
En ymmärrä miksi valmennusjohto ei reagoi tilanteeseen, jossa pelaajamme ovat aivan liian hitaita tähän sarjaan, eikä ketjut tule noin toimimaan. Miksi Juutilaista ei nosteta pelaavaksi sentteriksi, koska hän on joukkueemme nopein aito sentteri? Broadhurst menee täysin hukkaan hitaiden Greenin, Haatajan tai Kantolan rinnalla ja hänet pitää sementoida Juutin tai Malisen rinnalle.

KooKoon pelin suurin ongelma on, että keskialuetta ei saada ylitettyä tarpeeksi nopeasti ja joudutaan pakon edessä heittämään kiekko pääntyyn ja vääntämään suurella energialla jo ennakkoon huonoilla lähtökohdilla kulmapeliä.

Nopeat pelaajat yhteen ja heille suoraviivaiset vain nopeasti peliä avaavat pakit alakertaan. O'Connorit ja Lehtoset sitten telaketju-miehien kiekon ylöstuojiksi! Tämän tajuaa pieni lapsikin, mutta KooKoon valmennusjohto ei.

Onneksi siellä ilmeisesti haetaan nyt sitä luistelunopeutta joukkueeseen, mutta kyllähän tässäkin vaiheessa joukkueen rakennus on mennyt perseelleen.

Ylivoimallakin roolit ovat aivan sekaisin. Mutta minä olen ratkaisut senkin:

Malinen - rakentaa peliä
Haataja - maalintekijä
Green - maalin edessä
O'Connor - viiva
Broadhurst - toinen viiva -> pystyy tuomaan kiekon nopeasti ylös jaloillaan

--

Immonen - rakentaa peliä
Kantola - maalintekijä
Savilahti - maalin edessä
Lehtonen - viiva
Juutilainen - "Broadhurstina"

Summasummarum: Vahvistusta tarvitaan laidalle, jotta saadaan kakkosyvkin aktivoitua.

Kiitos. Laitan paperit vetämään KooKoon valmentajaksi. Ilmeisesti siellä myös on kokousta tulossa ja eiköhän Petellä ole tämä viikko aikaa.
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miksi Juutilaista ei nosteta pelaavaksi sentteriksi, koska hän on joukkueemme nopein aito sentteri? Broadhurst menee täysin hukkaan hitaiden Greenin, Haatajan tai Kantolan rinnalla ja hänet pitää sementoida Juutin tai Malisen rinnalle.

Kyllä.. Juuti on todennäköisesti joukkueen aliarvostetuin hyökkääjä, ihan jo pelkästään sen takia, että pystyy pelaamaan hyvin keskellä ja laidassa. Lisäksi omaisi pistepotentiaalia enemmän kärkikenttien laidassa, kuin jarrukentän keskellä. Tai edes "kolmoskentän" sentterinä. Tällä hetkellä nyt vain on se ongelma, että rosterissa on neljä ehjää sentteriä ja Virtasta peluutetaan mieluummin laidassa, kuin keskellä. Koska Immosesta ei ole puolustavan kentän sentteriksi niin Juuti on jumissa puolustavana sentterinä.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
No kyllähän @Magnesia oli oikeassa. Liikehdintää tapahtui, toimiston valot ovat yötä myöten palaneet Koposen jatkoa sorvatessa.

Juutilaista voisi tosiaan koittaa ylempänäkin. Mutta ongelma on sitten, että mitä me tehdään Immoselle (-6). Paritetaan Kantolan (-10!!!) kanssa? Kantolakin alkaa osoittautua 5-5 pelissä aivan käyttökelvottomaksi. Hidas. No ei. Mutta tällä erää vain Juutilainen ja Malinen saa senttereistä puhtaat paperit. Green ansaitsee myös suuresti risuja viime aikojen otteistaan ja toisaalta kapteenin pitäisi saada myös henkeä puhkuttua tuohon porukkaan.
 
Kioto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ihan hyviä nostoja Callahanilta yllä.
Jotenkin vaan on sellainen fiilis että niin kauan kun Mattila&Haapakoski penkin takana pönöttävät niin suuria muutoksia ei tulla näkemään.
Valmennuksen reagointi tiettyjen pelaajien kohdalla oli jo viime kaudella heikkoa, mutta tällä kaudella se on ollut viellä heikompaa kun peilataan tulokseen.
Ikävästi se vaan näyttää siltä että tällä hetkellä pelipaikat jaetaan nimien mukaan eikä pelisuoritusten, johtuuko se sitten heikosta auktoriteetistä vai mistä?

Jos nyt huomiselle vaikka näkisi edes sen muutoksen että Malinen palaisi ykkös yv:hen ja Haatajalle kokeiltaisiin jotain muutakin sentteriä välillä kuin Greeniä sekä Broadhurst palautettaisiin Malisen laitaan, toivossa on hyvä elää mutta tuskin sieltä mitään mullistavaa on tulossa ketjujen suhteen.
 
Fordél

Jäsen
En ymmärrä miksi valmennusjohto ei reagoi tilanteeseen, jossa pelaajamme ovat aivan liian hitaita tähän sarjaan, eikä ketjut tule noin toimimaan. Miksi Juutilaista ei nosteta pelaavaksi sentteriksi, koska hän on joukkueemme nopein aito sentteri? Broadhurst menee täysin hukkaan hitaiden Greenin, Haatajan tai Kantolan rinnalla ja hänet pitää sementoida Juutin tai Malisen rinnalle.

KooKoon pelin suurin ongelma on, että keskialuetta ei saada ylitettyä tarpeeksi nopeasti ja joudutaan pakon edessä heittämään kiekko pääntyyn ja vääntämään suurella energialla jo ennakkoon huonoilla lähtökohdilla kulmapeliä.

Nopeat pelaajat yhteen ja heille suoraviivaiset vain nopeasti peliä avaavat pakit alakertaan. O'Connorit ja Lehtoset sitten telaketju-miehien kiekon ylöstuojiksi! Tämän tajuaa pieni lapsikin, mutta KooKoon valmennusjohto ei.

Ongelman ydin on kuvattu hyvin tuossa keskimmäisessä kappaleessa. Ongelman ratkaisu on ehkä osaltaan kenttäkoostumuksissa, mutta suurin muutos täytyy tapahtua pelin organisoinnissa. Mielestäni ykkösongelma ei ole siinä, että onko kentällisessä riittävästi jalkoja (toki niitäkin tarvitaan) vaan siinä, mitkä ovat pelaajien liikkeet ja niiden ajoitukset sekä ylipäänsä reagoinnit kentällä. Kun nämä tökkivät, peli on hidasta ja yksilöt näyttävät hitaammalle kuin todellisuudessa ovat. Esimerkiksi monesti KooKoon laituri on odottamassa syöttöä pysähtyneenä selkä menosuuntaan päin. Tällöin ei paljoa hyödytä vaikka olisi kuinka paljon jalkoja alla.

Sen sijaan viisikko pitää saada liikkumaan ja reagoimaan kentällä yhtenäisesti ja tiiviisti sekä mikä tärkeintä, syötöt pitää saada lähtemään oikea-aikaisesti, oikeaan osoitteeseen ja liikkeessä oleville hyökkääjille. Näin se peli nopeutuu ja soljuu eteenpäin. HPK näytti paikoin hyvin mallia siitä, miten koko viisikko reagoi kentällä yhtenäisesti ja syötöt napsuivat lapaan, jolloin peli eteni. KooKoolla oli sen sijaan kokovartalo kipsi päällä, syöttöpeli ei toimi, peli oli puskemista eikä reagoinnista ollut tietoakaan.

Tottakai en itsekään laittaisi kaikkia hitaita pelaajia samaan kenttään, kuten vaikka Greeniä ja Kantolaa. Haatajaa ei mielestäni tähän kategoriaan edes tarvitse laskea. Haatajan pelinopeus (=jalat, kädet ja pää) kyllä riittää, kunhan vain muu nelikko kentällä olisi yhtenäisesti mukana.
 
Ongelman ydin on kuvattu hyvin tuossa keskimmäisessä kappaleessa. Ongelman ratkaisu on ehkä osaltaan kenttäkoostumuksissa, mutta suurin muutos täytyy tapahtua pelin organisoinnissa. Mielestäni ykkösongelma ei ole siinä, että onko kentällisessä riittävästi jalkoja (toki niitäkin tarvitaan) vaan siinä, mitkä ovat pelaajien liikkeet ja niiden ajoitukset sekä ylipäänsä reagoinnit kentällä. Kun nämä tökkivät, peli on hidasta ja yksilöt näyttävät hitaammalle kuin todellisuudessa ovat. Esimerkiksi monesti KooKoon laituri on odottamassa syöttöä pysähtyneenä selkä menosuuntaan päin. Tällöin ei paljoa hyödytä vaikka olisi kuinka paljon jalkoja alla.
Vaikea on keksiä muita ratkaisuja, koska kertakaikkiaan jalka ei riitä ylittämään punaviivan hyökkäyssinisen väliä tarpeeksi nopeasti ja jäädään trapin väliin. Seuratkaa esimerkiksi Terry Broadhurstia -> hän tuo lähes aina kiekon yksinään alueelle, mutta koska muut ketjutoverit eivät ole lähimaillakaan jää tuo suoritus vajavaiseksi, kun hänen pitäisi kamppailla puolustajaa ja apupuolustusta (koristermein) vastaan, eikä pysty levittämään prässin alta kiekkoa pois.

Seisahtuneet laiturit johtuvat siitä, että KooKoo ei saa laadukkaita syöttöjä omissa ja senttereiden jalat eivät riitä nostamaan peliä tarpeeksi nopeasti, jos syöttö ei tule eteen. Jos sentterille ei päästä syöttämään joutuvat pakit nostamaan riskillä peliä ylös, jolloin laiturit ovat jälleen seisahtuneina ja tällöin nähdään yleensä taas se päätyroiskaisu. Sitten taas seisahtuneet laidat painavat karvaamaan ja tuhlaavat taas tuhottamasti energiaa huonoissa lähtökohdissa olevaan prässiin.

Kyllä.. Juuti on todennäköisesti joukkueen aliarvostetuin hyökkääjä, ihan jo pelkästään sen takia, että pystyy pelaamaan hyvin keskellä ja laidassa. Lisäksi omaisi pistepotentiaalia enemmän kärkikenttien laidassa, kuin jarrukentän keskellä. Tai edes "kolmoskentän" sentterinä. Tällä hetkellä nyt vain on se ongelma, että rosterissa on neljä ehjää sentteriä ja Virtasta peluutetaan mieluummin laidassa, kuin keskellä. Koska Immosesta ei ole puolustavan kentän sentteriksi niin Juuti on jumissa puolustavana sentterinä.

Mutta mikä tärkeintä = Juutilainen on KooKoon nopein sentteri ja tuolla nopeudella hän auttaisi KooKoon hyökkäyspeliä! Ei KooKoon pidä tällä hetkellä panostaa siihen miten he puolustavat viidellä, vaan miten he hyökkäävät viidellä.

Miksi valmennusjohto ei reagoi?! Kuulin itsekin hyvän mielipiteen siitä, kun KooKoollakin on ollut näitä ohipelejä reilusti, niin miksi ei ole kokeiltu muutoksia? Pusketaan koko ajan samalla nipulla ja samalla molkellakin tuhoten täysin kaverin itseluottamus. Surkeaa touhua kertakaikkiaan. Vittu syö miestä.
 
Hummeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kouvolan Kiekko - 65
Kunhan saadaan pelinrytmi, ajoitukset ja kemiat kohdalleen niin näillä miehillä pärjätään vallan mainiosti. Huomenna on iso peli, monessakin suhteessa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tänään olisi KooKoon syytä herätä ja ottaa kotona Ilvekseltä 3p voitto. Näin Lukko jäisi yksin pitämään ainakin hetken jumbosijaa.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tänään olisi KooKoon syytä herätä ja ottaa kotona Ilvekseltä 3p voitto. Näin Lukko jäisi yksin pitämään ainakin hetken jumbosijaa.

Synkältä näyttää.

Myös Veikkaus arvioi Ilveksen poistuvan tänään ottelusta voittaja. Tulosvetovihje 1-3 tai 1-2.

KooKoon alkukausi on ollut todella synkkä, kun erityisesti maalinteko on tökkinyt pahemman kerran. Ilveksen kaksi parasta hyökkääjää puolestaan ovat sairastuvan puolella, eikä uusi vahvistus ehdi vielä peliin mukaan. Ilveksen nuoret pelaajat hakkaavat kuitenkin tarvittavat maalit ylivoimalla.

Veikkauksen arvioon on helppo yhtyä. Mitään merkkejä KooKoon pelissä ei ole näkynyt, että suunta olisi kääntymässä. KooKoon pelaajien vauhti ei yksinkertaisesti tule tänäänkään riittämään nopeiden Ilves-pelaajien kyydissä. Oma veikkaukseni ottelun lopputulokseksi on 1-4.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös