Konserttiopas á la Jatkoaika

  • 316 591
  • 1 762

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Eilinen Eaglesin keikka oli kyllä loistava. Itse tykkään juuri tuollaisista keikoista, että soitetaan hyvin ja paljon eikä haeta huomioita räiskyvillä tehosteilla tai muulla "epäolennaisella". Musiikkiahan sinne mennään kuuntelemaan. Settilistalla oli lähes kaikki tutut hitit, ja sopivasti uusia biisejä uusimmalta levyltä. Ainoastaan Tequila Sunrise ja New Kid In Town taisi jäädä pois. Hotel California tuli ihan alkuun, olikohan kolmas biisi. Alun viime vuosilta tuttu trumpetti-intro paljasti heti kärkeen mitä tuleman pitää mutta silti yleisö oli iloisesti yllättynyt kun tuttua B-mollia alettiin näppäilemään. Tai siis normaalisti B-molli, nyt taisivat soittaa puoli sävelaskelta alempaa. Onkohan biisin korkeat kohdat jo saavuttamattomia vanhoille papoille? Itseäni hieman häiritsi alkuun tuo alempaa soittaminen. Glenn Frey veti muutamat perusvitsit, ehkäpä Kuollut meri oli osuvin. Joe Walsh sooloili ihan energisesti ja veti ne tutut jutut jo Farewell kiertueelta (ja ko. DVD:ltä). Keikka vahvisti myös käsitystä, että Timothy B. Schmit on ehkä allekirjoittaneen suosikkilaulaja ko. poppoossa. Taustabändi oli myöskin sama viime vuosilta ja Steuart Smith ihan sopiva löytö soittamaan alkuperin Don Felderin osuuksia. Ei tietenkään sama kuin alkuperäinen mutta toimii ja soittotekniikka on hyvin samanlainen.

Kaiken kaikkiaan onnistunut ja ammattimainen konsertti. Olihan ne liput kalliit ja silleen mutta suosikkibändistään kyllä maksaa kun kerran pääsee näkemään. Ehkä joillekin liian kliininen ja "pappamainen" tapahtuma mutta hyvä näin.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Näin sitten myös kävi, ja olin paikalla todistamassa elävän legendan esiintymistä. Konserttisali täyttyi monenkirjavista Winterin ystävistä ja bluesuskovaisista, ja kaikki saivat varmaankin sen mitä olivat lähteneet hakemaan..

Kyllä vain. 186cm Kääpiön lisäksi myös minä olin jatkoaikalaisista tuolla kuuntelemassa juurevaa bluesia.

Mikään hirveä Johnny-fani en ole ja näinkin papan pari vuotta sitten ensimmäistä Jäken Puistobluesissa. Pidin kuitenkin näkemästäni ja rahoille tuli vastinetta joka biisin ansiosta eli ns. heikkoja hetkiä ei ollut tässäkään keikassa. Turhia spiikkejäkään Johnny-boy ei jaksanut keskiviikkona pitää tälläkään kertaa heittää vaan "One, Two, Three, Four" ja uusi biisi alkoi junnaamaan.

Konserttisalin akustiikka myös ei ollut paras mahdollinen paikka todellakaan tälle tapahtumalle, vaan ääni tuntui hajoilevan sinne takarivelleikkin missä istuin. Sen huomion tein heti.
Anyway, 186cm Kääpiö tuossa kertoikin kaiken oleellisen Johnnystä, keikasta ja muustakin, joten sanon vain, että itse olin kokonaisuudessaan kuitenkin siis tyytyväinen näkemääni ja mukava oli lähteä jatkamaan siitä iltaa sateiseen Helsinkiin. Thanks Johnny/Bändi!
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Yläkatsomoon sain Musen keikalle liput. Kentälle oli tottakai kova halu. On tämä ameriikkaa tämä lippujen ostaminen nykyään.

Mites muilla?
 

grace

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ
Yläkatsomoon sain Musen keikalle liput. Kentälle oli tottakai kova halu. On tämä ameriikkaa tämä lippujen ostaminen nykyään.

Mites muilla?

Paskan liekki. Puhelimet tukossa, verkko näytti latauspalkkia ja kun lopulta "pääsi valitsemaan" niin pari hassua hajapaikkaa jostain piippuhyllyltä ja sitten, kun piti valita paikkoja niin katsomokartta ilmoitti, että "nou kän duu".
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Luin tuossa vähän palstoja ja kävi ilmi, että tälläkin kertaa valtaosa lipuista on myyty jo pre-salessa. Viime Musen vierailulla hommasin itse tuolta etukäteen liput, nyt vkonloppu meni niin huuruissa, että se ei käynyt edes mielessä. No onneksi näkee edes jostain.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Alakatsomosta lohkesi 6 kpl vierekkäisiä paikkoja. Itsellä oli toki netit ja puhelimet sen verran sekaisin että mistään ei tullut mitään, mutta rakas vaimoke oli onnistunut pääsemään läpi tahollaan ja sai liput tilattua.
Kenttäpaikkoja ei tosiaan ollut myynnin alettua laisinkaan Lippupisteestä saatavilla, alakatsomoon sai pari minuuttia myynnin alun jälkeen enää yksittäisiä paikkoja. Yläkatsomoon sai 6 kpl settejä, mutta perkeleen nettivaraus-härpäke antoi minun vain heittää liput ostoskoriin ja sen jälkeen tuli aina tiltti.

On se kyllä perseestä että jos on vähänkin nimekkäämmästä esiintyjästä kyse, pitää puolikkaan legioonan verran valjastaa tuttuja lippuja varaamaan ja jokaiselle tunnetun maailman jumalalle ja taruolennolle on syytä pistää pienimuotoista uhria ja rukousta ilmoille jotta tähdet sitten sattuisivat muotoutumaan siihen asentoon että juuri ne omat bitit seuloutuvat armollisesti siitä lippupisteen nettivaraus-härpäke-arpomislaitteen läpi.

Meinasi jo suututus vallata mielen mutta onneksi on vaimoke. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja liput komeilee tuossa vieressä tulostettuna.
 

Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Prodigy tulee taas Suomeen syksyllä, 12.11. Jäähalliin. Lähteenä: http://www.theprodigy.com/the-prodigy-gigs

Henk. koht. aika hemmetin kova juttu tämäkin, vaikka tuli muutama vuosi sitten viime Jäähallin vierailullakin nähtyä. Uusi levykin toimii sen verran hyvin, että innolla odotan senkin biisien kuulemista livenä. Soundin voisi veikata olevan aika massiivinen.

Mukava loppukesä/syksy tulossa isojen konemusiikkinimien suhteen Suomeen: Kraftwerk, Massive Attack ja Prodigy.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Primal Screamin 20.7. pidettävä keikka ei ilmeisesti ole myynyt järin hyvin. Ensin se siirrettiin "tuotantoteknisistä syistä" Kulttuuritalolta Tavastialle (mikä on toki vain keikkapaikkaa ajatellen hyvä juttu) ja nyt uuden Rumban (nro 10+11) takakannessa on kuponki, jolla piletin saa puoleen hintaan Tiketistä. Eli jos sinne meinaa vielä lippua hankkia, kannattaa marssia lehtipisteen kautta.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Prodigy tulee taas Suomeen syksyllä, 12.11. Jäähalliin. Lähteenä: http://www.theprodigy.com/the-prodigy-gigs

Henk. koht. aika hemmetin kova juttu tämäkin, vaikka tuli muutama vuosi sitten viime Jäähallin vierailullakin nähtyä. Uusi levykin toimii sen verran hyvin, että innolla odotan senkin biisien kuulemista livenä. Soundin voisi veikata olevan aika massiivinen.

Mukava loppukesä/syksy tulossa isojen konemusiikkinimien suhteen Suomeen: Kraftwerk, Massive Attack ja Prodigy.

Tätä on odotettu sitten vuodesta kivi ja sakset. Tuntuu kyllä uskomattomalta, että kirveet, vesurit ja kaikki moraakin pienemmät teräesineet aikoja sitten kaivoon heitettyinä Faith No Moren ja The Prodigyn esiintymisten osalta ja yhtä-äkkiä molempien keikat tarjolla saman vuoden aikana !! Faith No Moren keikka ei ainakaan jättänyt kyllä ketään kylmäksi. Ihmeellistä on elämä. Vielä sitä näin vanhanakin (30+) näköjään jaksaa innostua..

Tuota uusinta levyä on tullut luukutettua viimeiset pari viikkoa autossa ja täytyy sanoa, että kerta toisensa jälkeen toimii paremmin. Suurimmat odotukset kohdistuvat luonnollisesti kuitenkin bändin "kulta-aikaan" eli The Fat of the Landin ja Music for the Jilted Generation -levyjen tuotantoon.
 

Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tätä on odotettu sitten vuodesta kivi ja sakset. Tuntuu kyllä uskomattomalta, että kirveet, vesurit ja kaikki moraakin pienemmät teräesineet aikoja sitten kaivoon heitettyinä Faith No Moren ja The Prodigyn esiintymisten osalta ja yhtä-äkkiä molempien keikat tarjolla saman vuoden aikana !! Faith No Moren keikka ei ainakaan jättänyt kyllä ketään kylmäksi. Ihmeellistä on elämä. Vielä sitä näin vanhanakin (30+) näköjään jaksaa innostua..

Tuota uusinta levyä on tullut luukutettua viimeiset pari viikkoa autossa ja täytyy sanoa, että kerta toisensa jälkeen toimii paremmin. Suurimmat odotukset kohdistuvat luonnollisesti kuitenkin bändin "kulta-aikaan" eli The Fat of the Landin ja Music for the Jilted Generation -levyjen tuotantoon.

No, viimeksihän tuo Jäähallissa nähtiin 2005, joten ei tuosta nyt niin kauaa ole. Odotettu vieras kuitenkin ja taisin jo toisessa ketjussa tuota Suomeen hartaasti toivoakin.

Itse muuten sanoisin Prodigyn kulta-ajan olleen Experience - Music for the Jilted Generation - Fat of the Land. Suurin osa faneista varmaan sanoisi vain Experience - Jilted. Kaksi vikaakin ovat kuitenkin hyviä levyjä ja uusimmalla on pari ihan Prodigyn parhaiden biisien joukkoon menevää biisiä (Omen ja Take Me to the Hospital).
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
No, viimeksihän tuo Jäähallissa nähtiin 2005, joten ei tuosta nyt niin kauaa ole. Odotettu vieras kuitenkin ja taisin jo toisessa ketjussa tuota Suomeen hartaasti toivoakin.

Itse muuten sanoisin Prodigyn kulta-ajan olleen Experience - Music for the Jilted Generation - Fat of the Land. Suurin osa faneista varmaan sanoisi vain Experience - Jilted. Kaksi vikaakin ovat kuitenkin hyviä levyjä ja uusimmalla on pari ihan Prodigyn parhaiden biisien joukkoon menevää biisiä (Omen ja Take Me to the Hospital).

Tuon v. 2005 keikan olen missannut täysin. Mutta eipä ihmekään sillä esikoinen syntyi näköjään 3 päivää tuon keikan jälkeen.

Kyllä tuon debyyttilevyn eli Experiencen (1992) voi lukea tuohon kulta-aikaan, mutta kyllähän se pommi jysähti noiden kahden seuraavan levyn tultua ulos. Niiden jälkeen tulleet 3 pitkäsoittoa ovatkin olleet tyyliltään jo hiukan erilaisia, joista parhaiten toimii kyllä tämä uusin Invaders Must Die (2009) -levy vaikka taas omasta mielestäni siellä olevista biiseistä on valovuoden matka MFTJGn (1994) ja TFOTLn (1997) biiseihin. Maku -ja mielipideasioita.

Lipunmyynninhän olisi pitänyt alkaa jo 29.6. Mitään virallista tiedotettakaan keikasta ei kuitenkaan vielä ole. Toivotaan kuitenkin, että asia lyötäisiin lukkoon pian.

Edit: tuossa Vteichin linkissä olikin nyt tieto, että liput tulisivat myyntiin elokuussa..Sitä odotellessa.
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Katatonia näemmä soittaa Porcupine Treen lämppärinä Skandinavian keikoilla, eli myös Suomen konsertissa lokakuussa. Varsin iso nimi lämppäriksi saatu mielestäni, mutta varmasti taustalla vaikuttaa se, että Wilson ja Renkse tuntevat toisensa. Lippuja on istumapaikoille vielä, eli Katatonian ystävät huomio.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Clutch & Kylesa & Kamchatka@Nosturi ti 17.11.2009 22euroa. Vaikea määritellä mitä on luvassa, mutta ainakin stoner, blues, sludge, metalli ja hard rock nostavat päätään aika ajoin kuin myös minä.
Tätä nyt ainakin:
Kylesa; Unknown Awareness biisi tubessa, ilman liikkuvaa kuvaa.
Clutch;Burning Beard musiikkivideo
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
U2 Suomeen

Megayhtyeen kiertue saapuu Helsingin Olympiastadionille perjantaina 20. elokuuta.

Liput odotetulle keikalle tulevat myyntiin Lippupisteeseen 5. lokakuuta.

Odotettavissa olevan suuren kysynnän vuoksi ostorajoitukseksi on asetettu enintään kahdeksan lippua ostajaa kohden. Seisomakatsomoon liput maksavat 55 euroa ja istumakatsomoon 90/150 euroa.


-iltalehti.fi

Niin, olisihan tämä aivan mahtava edes kerran elämässään nähdä. Lavarakennelma lienee niin, että stage on keskellä kaikessa komeudessaan ja sen näet kaikkein kivoiten istumalla?? Täh? Hieman hämää toi lippujen hinnoittelu.

Hah, joo toi 8 lippua on kyllä ihan minimimäärä, millä yksityishenkilö tulee toimeen. Aika naurettava kertaostosmälli ton Rammsteinin sekoilun jälkeen.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voisi kyllä surutta ainakin puolittaa tuon maksimimäärän. Kenellä muka on edes kolme kaveria, häh? No, trokareille koittaa onnenpäivät.

55 euroa kuulostaa kyllä nykyhintatasolla puoli-ilmaiselta. Istujia sitten rokotetaan senkin edestä. Täytyy yrittää seisomapaikkaa, mutta istumaan en tuolla hinnalla lähde.
 

Maila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Slavia Praha
Hah, joo toi 8 lippua on kyllä ihan minimimäärä, millä yksityishenkilö tulee toimeen. Aika naurettava kertaostosmälli ton Rammsteinin sekoilun jälkeen.

Tämä kommentti menisi tuonne Rammstein ketjuunkin, mutta kommentoidaan nyt tähän. Rammsteinin Saksan keikoille sai Rammstein-yhteisöön kuuluvat tilata kaksi nimetöntä lippua. Sen lisäksi oli mahdollisuus tilata kaksi lisälippua, jotka ovat nimellä varustettuja. Ja henkkarit katsotaan porteilla. Ihan hyvä systeemi trokareita ajatellen.

Ja liput tulevat sähköpostiin vasta n. viikko ennen keikkaa.

Frankfurtia ja joulukuuta odotellessa,
Maila
 

Veijari

Jäsen
U2

Mainostavat että faniklubilaiset saavat hankittua lippuja ennen varsinaista myyntipäivää. Onko tuosta kellään kokemusta kuinka todennäköistä on saada lippua tuolta kautta? Paljonko jäsenyys kustantaa jne? Lippupalvelu on nimittäin saletisti tukossa joka osastolla 5.pvä kun U2:n liput tulevat myyntiin.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
9:10 pääsin ensimmäistä kertaa läpi ja normaalit kenttäpaikat näkyivät vielä valikossa, mutta ehtivät mennä vissiin loppuun ennen kuin ehdin klikkaamaan. Otin sitten "mahdollinen näköeste"-paikan. Ainakin on halpa, mutta toisaalta kartasta katsottuna huonoimmat 150 euron ja parhaat 30 euron paikat on käytännössä vierekkäin.

Ehkä olisi pitänyt jäädä kyttäämään vielä niitä kenttäpaikkoja, mutta on sentään varmuudella jonkinlainen paikka.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kyllä niitä kenttälippuja sai vielä pari minuuttia sitten. Tuo järjestelmä ei vaan toimi kunnolla, jolloin se välillä myy jotain, välillä näyttää että on loppuunvarattu. SItkeä yrittäminen palkitaan, tää on tuttua muilta stadionkeikoilta ja lippu.fi:n palveluista jo.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllä puolen jälkeen kenttäpaikkoja tuli vielä välillä näkyviin, mutta kymmenistä yrityksistä huolimatta en yhtään onnistunut saamaan. Takakaarteesta on nyt paikat, ollaan kuitenkin paikalla, vaikkei paljoa näkisikään.

Muita kuin kenttäpaikkoja näyttäisi olevan vieläkin saatavilla.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse sain D-katsomosta 4lippua ja Redzonelta olisi viel 5minuuttia sitten saanut niitä sikahintaisia lippuja vaikka 8kpl.
 

Koneisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
F-katsomosta sain kaksi lippua. Ekan kerran pääsin läpi noin klo 9.15, jolloin järjestelmä ehti jo ilmoittaa, että kaikki liput olisivat loppuunvarattuja. Seuraavalla kerralla kun yritin kaikkia paitsi kenttälippuja pystyi tilaamaan 8 kpl. Mutta kyllä niitä kenttälippuja näyttää vieläki saavan.
 

Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Suhteellisen helposti tuolta noi liput irtosi. 8 kappaletta on pilettejä yhteensä tulossa, osa katsomosta ja osa kentältä.
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Suhteellisen helposti tuolta noi liput irtosi. 8 kappaletta on pilettejä yhteensä tulossa, osa katsomosta ja osa kentältä.

Onko tää oikeesti jotain tuuripeliä, kun ite oon yrittäny yheksästä asti ja tasan kerran oon päässy varaamaan yhden lipun (tarvitsen neljä, yritin vaan, että pystynkö varaamaan ees yhen)? Ekaa kertaa ollaan ostamassa konserttilippuja ja taitaa jäädä viimeiseksi...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös